Kysymys 3

Haluan kohdistaa kysymykseni vain MAP-kirkon jäsenille ja toivon saavani asiallisia vastauksia. Kysyn vielä kolmannen kysymyksen ja laitoin nämä jokaisen kysymyksen eri viestiin, että nämä aiheet eivät sekoitu.

Eli haluan tietää vielä, miksi olet liittynyt MAP-kirkkoon?
341178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kun lähetyssaarnaajat opettivat minua, huomasin monta asiaa, joita en ollut osannut ajatella aikaisemmin.
Näitä olivat mm. kirkon järjestys. Siinä tuli olla apostolinen johto ja sama pappeus kuin alkukirkossa. Se että Juudaksen tilalle valittiin Mattias, oli osoitus siitä, että apostolisen johdon oli määrä jatkua.
Havaitsin, että oli tapahtunut luopumus alkuperäisestä sekä organisaation että oppien ja toimitusten kohdalla.
Pappeuteen kutsumisen tuli tapahtua niin kuin alkukirkossa. Kutsujalla tuli olla kutsumisen valtuus Jumalalta kuten Raamattu osoittaa.
Mormonin kirjan havaitsin olevan toinen todistus Kristuksesta. Se oli muiden lampaiden kertomus Kristuksesta. Se kehotti kaikkeen hyvään ja uskomaan Kristukseen.
Kirkossa on hyvä henki ja keskinäinen rakkaus. Olemme kaikki epätäydellisiä, mutta voimme silti rakastaa kaikkia ihmisiä.

Äänestä
  • Olitko etsinyt aiemmin kirkkoa, joka vastasi noita kuvailemiasi asioita vai ymmärsitkö nuo asiat vasta sitten, kun ne lähetyssaarnaajat opettivat sinua? Oliko sinulla vaikea käsittää niitä asioita, joita he opettivat? Oliko mitään asiaa, jota et pystynyt heti hyväksymään niissä opetuksissa?

    Äänestä

  • tietoa janova kirjoitti:

    Olitko etsinyt aiemmin kirkkoa, joka vastasi noita kuvailemiasi asioita vai ymmärsitkö nuo asiat vasta sitten, kun ne lähetyssaarnaajat opettivat sinua? Oliko sinulla vaikea käsittää niitä asioita, joita he opettivat? Oliko mitään asiaa, jota et pystynyt heti hyväksymään niissä opetuksissa?

    Jonkun aikaa olin mukana jopa katulähetystyössä ja kävin nuorten kokouksissa. Se tuotti ahdistusta, sillä uskonnollista selkeyttä en löytänyt. Suggestioita oli sitäkin enemmän. Tutkin myös teosofiaa, buddismia ja filosofioita. Opiskeluuni valitsin mm. psykologiaa, filosofiaa ja sosiologiaa.

    Pystyin varsin pian hyväksymään kaiken, mitä minulle opetettiin, sillä se tuntui todelta. Se oli Pyhän Hengen vaikutusta. Lihallisen mielen voittaminen ja ei-hengellisten assosiaatioiden vaikutus oli suurimpia vaikeuksia. Tällaisten asioiden kanssa joutunee kamppailemaan kuolemaansa asti, mutta alussa ne olivat häiritsevimmät.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Mitä ovat ei-hengelliset assosiaatiot?

    Äänestä

  • tietoa janoava kirjoitti:

    Mitä ovat ei-hengelliset assosiaatiot?

    aikaisemmin lihan mielen mukaan, niin ei niistä huonoista ajatuksista noin vain pääse eroon. Luther (?) on sanonut: Emme voi estää variksia lentämästä päämme yli, mutta voimme estää niiden tekemästä pesäänsä siihen.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    aikaisemmin lihan mielen mukaan, niin ei niistä huonoista ajatuksista noin vain pääse eroon. Luther (?) on sanonut: Emme voi estää variksia lentämästä päämme yli, mutta voimme estää niiden tekemästä pesäänsä siihen.

    Voiko ylipäätänsä huonoista ajatuksista päästä eroon? Jos voi, niin sen minäkin haluaisin oppia. Kerro, miten se käytännössä tapahtuu, niin alan heti harjoittelemaan.

    Äänestä

  • tietoa janoava kirjoitti:

    Voiko ylipäätänsä huonoista ajatuksista päästä eroon? Jos voi, niin sen minäkin haluaisin oppia. Kerro, miten se käytännössä tapahtuu, niin alan heti harjoittelemaan.

    selittämään paremmin, mutta voin kertoa miten se minulle pienenä opetettiin.

    Jos otat putken ja täytät sen musta värisellä pumpulilla. Mustat pumpulit ovat huonot ajatukset. Kun laitat valkoisia pumpuleita putkeen, niin mustat pumpulit putoaa pois toisesta päästä. Valkoiset pumpulit ovat hyvät ajatukset.

    Näin on meidän laita. Joskus saattaa tuntua että on niin paljon huonoa ettei mitenkään pääse siitä eroon, ja joskus me emme voi siitä päästä eroon omilla voimillamme. Kun käännymme ja teemme parannuksen, ja haluamme tehdä hyvää eikä pahaa, niin tämä on sitä valkoista pumpulia. Jeesuksen Kristuksen sovitus tekeen sen mahdolliseksi että voimme pahan poistaa meistä, mutta se ei aina tapahdu nopeasti. Se on prosessi, ja meidän täytyy tehdä oma osamme, mutta kaiken sen jälkeen Kristuksen armo tekee loput.

    Eli, meidän täytyy uskoa Kristukseen, tehdä parannus, mennä kasteelle, ja ottaa vastaan Pyhän Hengen lahja. Kaste on liitto Jumalan kanssa. Me lupaamme pitää hänen käskyt, ja hän lupaa antaa syntimme anteeksi, ja että Pyhä Henki voi aina olla kanssamme. Me uudistamme tämän liiton tekemällä parannus ja nauttimalla sakramenttia (ehtoollista). Näin meidän täytyy jatkaa pitämällä kaikki Jumalan käskyt ja pysymällä vahvana loppuun asti. Herra antaa Henkensä kautta meille voimaa tehdä näin, ja pikku hiljaa paha poistuu meistä Kristuksen armon kautta.

    Tämä on mitä pyhät kirjoitukset tarkoittaa kun puhutaan siitä että puhdistamme vaatteemme Karitsan veressä. Se on prosessi. Tämä prosessi tuo meille iloa tässä elämässä ja iankaikkista elämää tulevassa elämässä.

    V.Mayfield

    Äänestä

  • V.Mayfield kirjoitti:

    Sinulla on viisaat ja kekseliäät vanhemmat, kun tuollaista opettivat. Mistä he keksivät tuon pumpuli-idean? No, kiitos neuvosta. Minä pidän lupaukseni ja yritän tuon idean avulla saada ajatukseni paremmiksi. Täytyy alkaa vain ajattelemaan hyviä ajatuksia (huh), niin ne huonot lähtevät pois.

    Äänestä

  • tietoa janoava kirjoitti:

    Voiko ylipäätänsä huonoista ajatuksista päästä eroon? Jos voi, niin sen minäkin haluaisin oppia. Kerro, miten se käytännössä tapahtuu, niin alan heti harjoittelemaan.

    Pyhä Henki puhdistaa ajatuksiamme. Se on sitä tulikastetta. Luottamus Jumalan rakkauteen omista puutteista huolimatta vie eteenpäin tällä tiellä. Sillä on nousuja ja laskuja, mutta jos suunta,"trendi", on ylöspäin, niin edistymme laskukausista huolimatta. Viikottain nautittava sakramentti on hyvänä ja välttämättömänä apuna. Erityisesti silloin voimme tarkastella mielemme tilaa ja päättää pyrkiä jatkuvasti parempaan sekä uudistaa siten kasteen liittomme.

    Äänestä

Liityin tähän kirkkoon hyvin nuorena. Olin kuitenkin etsinyt totuutta niin kauan kuin muistan. Halusin jo alle kymmenvuotiaana tietää, mikä on elämän tarkoitus ja mikä kirkko on oikea. Tutkin asioita parhaan kykyni mukaan, mm. Jehovan todistajia ja helluntailaisuutta sekä tietysti luterilaista kirkkoa. Viimein kysyin asiaa Jumalalta vakavasssa rukouksessa, ja loppu on historiaa.
Vuosikymmenet ovat vierineet. Minulla on ollut tilaisuus tutustua moniin eri ajattelutapoihin, uskontoihin ja kulttuureihin. Kunnioitan niitä kaikkia. Mutta joka päivä olen valinnut kuljettavakseni tämän tien, joka minulle näytettiin jo nuoruudessani, palautetun evankeliumin tien. Se on ollut haasteellinen, kiehtova, vähän kuljettu, ja usein olen joutunut kulkemaan sitä pelkän uskon varassa. Ja sen päässä loistaa kirkas valo taivaallisen kotini ikkunoista.
Niin, miksi liityin tähän kirkkoon? Koska halusin löytää oikean kirkon ja liittyä siihen, ja Jumala näytti, että se on tämä kirkko.

Äänestä
  • Mikä sinut sai vakuuttuneeksi siitä, että juuri tämä on se oikea tie? Olit tutkinut muitakin uskontoja. Mikä oli se asia, josta ymmärsit/huomasit, että tämä on se, jota etsit? Kirjoitit, että Jumala näytti sinulle. Mutta miten?

    Äänestä

  • tietoa janoava kirjoitti:

    Mikä sinut sai vakuuttuneeksi siitä, että juuri tämä on se oikea tie? Olit tutkinut muitakin uskontoja. Mikä oli se asia, josta ymmärsit/huomasit, että tämä on se, jota etsit? Kirjoitit, että Jumala näytti sinulle. Mutta miten?

    opetettava evankeliumi selittää ihmiselämän tarkoituksen. Sain tietää, mistä olen tänne maan päälle tullut, miksi olen täällä, ja minne olen menossa. Sain tietää, miksi Kristuksen oli kärsittävä ja kuoltava. Sain tietää, että Jumala on oikeudenmukainen ja antaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden palata Hänen luokseen. Sain tietää, että perheet voivat olla ikuisesti yhdessä. Sain tietää, että me kaikki ihmiset olemme veljiä ja sisaria keskenämme. Sain tietää, että Jumala ei ole kuollut eikä vaiennut, vaan puhuu tänäkin päivänä.
    Evankeliumi oli virvoittavaa vettä janoavalle sielulleni.
    Vaikka en uskoisi siihen, toivoisin hartaasti, että se olisi totta.

    Äänestä

  • MAP-kirkon jäsen kirjoitti:

    Tuo kaikki on aika suurta. Se pisti minut hiljaiseksi. Vastaustasi pitää miettiä tarkemmin ja ajan kanssa.

    Äänestä

  • Kiitos kuitenkin vastauksestasi ; )
    Olen saanut tosi hyviä vastauksia kysymyksiini. Ei malttaisi lähteä edes iltalenkille, mutta kai silti pitää vähän käydä ulkonakin. Harvoin pääsee tällaisella palstalla kirjoittelemaan niin "puhtaasti" eli tarkoitan sitä, etteivät häiriköt ole antaneet kommenttejaan väliin. Kiitos kaikille, jotka ovat kunnioittaneet toivomustani pyytäessäni vastauksia ainoastaan MAP-kirkon jäseniltä.

    Äänestä

Liittymiseni suhteen minulla ei ole ollut juurikaan sanavaltaa, olen nimittäin ollut vauvasta saakka jäsen. Samanlaisessa "persiistä olevassa" asemassa on suurin osa tämänkin maan ihmisistä.

Äänestä

olemassa olossani ja synnyin täällä kirkon piiriin.
Miksi? Kaikki me olemme osa pelastus-suunnitelmaa tiesimmepä tai emme, minä tiedän ja iloitsen suunnitelmasta.

Äänestä

Halusin myös saada enemmän ihmisen pelastusta koskevaa tietoa ja miksi olemme tässä elämässä mukana, mikä on elämämme tarkoitus? Halusin myös päästä osalliseksi pelastuksesta.

Unski

Äänestä
  • Uskoisin, että kaikki ihmiset haluavat pelastua ja tietää, mikä on elämän tarkoitus.

    Äänestä

  • Minusta elämän tarkoitus ei voi ainakaan olla henkilökohtaisen pelastuksen tavoittelu. Sinänsähän et noita asioita suoranaisesti koplannutkaan?

    Äänestä

  • tietoa janoava kirjoitti:

    Uskoisin, että kaikki ihmiset haluavat pelastua ja tietää, mikä on elämän tarkoitus.

    minkä evankeliumi kertoo elämämme tarkoituksesta. Jos se olisi subjektiivinen pelastus, niin miksei meitä pelastettu suoraan ilman tätä maallista elämää? Evankeliumuissa, (pelastussuunnitelma) kun siitä annetaan täysi tieto, kerrotaan aikaisemmasta olemassaolosta, jossa meistä tuli Taivaallisen isämme henkilapsia. Ja jotta voisimme päästä ilon täyteyteen ylösnousseina olentoina, jotka saavat iankaikkisen ruumiin, sekä kokemustemme kautta tiedon hyvästä ja pahasta sekä kaikki ilon, surun, kivun, nautinnon jne. kokemukset voidaksemme saavuttaa täydellisyyden. Saimme tiedon, että tämä maapallo avaruuksineen luotiin meidän iankaikkista kehitystämme varten. Olemme täällä kahden verhon välissä. Syntymämme kautta meiltä pyyhittiin muisti aikaisemmasta olemassaolosta, jotta voimme tehdä valintamme itsenäisesti. Meille annettiin syntymälahjana Kristuksen valkeus, eli omatunto, joka voi ohjata meitä tekemään oikeita ratkaisuja elämässämme. Jumalan suuri luomistyö, puolestaan todistaa Hänestä ja sen pitäisi saada meissä aikaan etsiä Häntä uskon ja rukouksen kautta. Kun teemme oman osamme voimme löytää Jumalan valtakunnan maanpäällä ja saada osaksemme kaikki pelastavat toimitukset, jotka meiltä vaaditaan päästäksemme takaisin Taivaallisen Isämme kasvojen eteen. Kun olemme uskollisia ja teemme oman osamme ja kuolemme kerran, menemme toisen verhon läpi, jonka takana on henkimaailma. Siellä on Paratiisi, joka on hyvää elämää eläneitä varten ja vankila jossa on huonoa elämää eläneet. Sielläkin on vielä mahdollisuus kääntyä ja ottaa vastaan evankeliumi. Kuitenkin parannuksen osoittaminen on siellä vaikeampaa ja vain Jumala tuntee ihmisen sisimmän ja tekee aikanaan ratkaisun Ihmisen lopullisesta kirkkauden asteeseen pelastumisesta. Tässä lyhykaisyydessään suppeasti kerrottuna siitä tiedosta jonka evankeliumi antaa pelastusmahdollisuuksistamme ja elämämme tarkoituksesta.

    Unski.

    Äänestä

Kun ensimmäisen kerran kävelin kirkosta sisälle, niin tunsin että Pyhä henki todisti sen totuudesta.

Äänestä
  • Miten se on voinut tapahtua?

    Äänestä

  • Minulle kävi samoin, kun menin Kiinassa kauniiseen taolaistemppeliin.

    Äänestä

  • minulla. kirjoitti:

    Minulle kävi samoin, kun menin Kiinassa kauniiseen taolaistemppeliin.

    on vaikuttanut elämääsi? Mitä taolaisuuden elementtejä olet omaksunut?
    Missä kaupungissa se maintisemasi kaunis temppeli muuten sijaitsee? Olisi mielenkiintoista käydä siellä ja kokea mahdollisesti samaa.

    Äänestä

  • voimakas kokemus kirjoitti:

    on vaikuttanut elämääsi? Mitä taolaisuuden elementtejä olet omaksunut?
    Missä kaupungissa se maintisemasi kaunis temppeli muuten sijaitsee? Olisi mielenkiintoista käydä siellä ja kokea mahdollisesti samaa.

    Itse asiassa samalla vuorella oli lukuisia temppeleitä. Vuori sijaitsee lähellä Chengdu-nimistä kaupunkia, mahdollisesti hallinnollisesti sen alueella, mutta kuitenkin sinne mentäessä on pitkästi maaseutua välissä. Matka bussilla (yhdellä vaihdolla) keskustasta kesti muistaakseni puolisentoista tai kaksi tuntia. Kaupungissa on noin 8 miljoonaa asukasta, joten jo matkaan keskustasta laitakaupungille kuluu aikaa. Kaupunkitaajama ja ympäröivä maaseutu ovat aivan tasamaastoa, kunnes sitten tulee tuo jyrkkä vuori vastaan.

    Ensimmäisessä bussissa muuten istui kanssani takapenkillä kaksi kaljupäistä nuorta buddhalaisnunnaa. Taolaismunkeilla ja nunnilla on pitkät hiukset.

    Vuori on jyrkkä ja ylös pääsee köysiradalla, kantotuoleilla tai kävelemällä. Minä tein pitkän marssin pitkin mutkittelevia enimmäkseen kivettyjä polkuja.

    Sinun pitäisi siis ensin matkustaa Sichuanin maakuntaan Chengduhun ja kysellä sieltä taolaista luostarivuorta. Vaihdetaan sitten kokemuksia.

    tarkoitat?

    http://www.travelchinaguide.com/attraction/sichuan/chengdu/mt_qingcheng.htm

    Äänestä

  • tietoa janoava kirjoitti:

    Miten se on voinut tapahtua?

    Sitä minäkin ihmettelen.

    Menin vaihto-oppilaaksi jenkkilään Utahiin..

    Kirkosta olin lukenut vain tietosanakirjasta, oleellisimmat jutut (monoiavoisuus, Viisauden Sana)...

    Olin jo päättänyt että pyydän siirtoa pois alueelta, tekosyynä oli sitten ihan mikä tahansa että pääsisin vaikka Kaliforniaan tai ihan minne tahansa.... E pitänmyt yhtään ajatuksesta että vuosi menisi Raaamattua lukiessa ym. uskonnollisessa hurmoksessa...

    Olisi pitänyt pyytää sitä siirtoa heti kun saavuin sillä seuraavana sunnuntaina tuo tapahtui...

    Paluuta siitä ei enää sitten ollutkaan.

    Äänestä

  • minulla. kirjoitti:

    Minulle kävi samoin, kun menin Kiinassa kauniiseen taolaistemppeliin.

    Joska minulle kävisi tuollakin samoin.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Sitä minäkin ihmettelen.

    Menin vaihto-oppilaaksi jenkkilään Utahiin..

    Kirkosta olin lukenut vain tietosanakirjasta, oleellisimmat jutut (monoiavoisuus, Viisauden Sana)...

    Olin jo päättänyt että pyydän siirtoa pois alueelta, tekosyynä oli sitten ihan mikä tahansa että pääsisin vaikka Kaliforniaan tai ihan minne tahansa.... E pitänmyt yhtään ajatuksesta että vuosi menisi Raaamattua lukiessa ym. uskonnollisessa hurmoksessa...

    Olisi pitänyt pyytää sitä siirtoa heti kun saavuin sillä seuraavana sunnuntaina tuo tapahtui...

    Paluuta siitä ei enää sitten ollutkaan.

    Viivyttelylläsi oli siis todella vakavat seuraukset.

    Äänestä

  • Siitä saamme nyt kärsiä! kirjoitti:

    Viivyttelylläsi oli siis todella vakavat seuraukset.

    Enkä edes mennyt kasteelle jenkkilässä... ;-(

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Enkä edes mennyt kasteelle jenkkilässä... ;-(

    Lahden seurakunnassa. :-O

    V.Mayfield

    Äänestä

  • V.Mayfield kirjoitti:

    Lahden seurakunnassa. :-O

    V.Mayfield

    Tilanne siis tasan 1-1 :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietoa janoava kirjoitti:

Haluan kohdistaa kysymykseni vain MAP-kirkon jäsenille ja toivon saavani asiallisia vastauksia. Kysyn vielä kolmannen kysymyksen ja laitoin nämä jokaisen kysymyksen eri viestiin, että nämä aiheet eivät sekoitu.

Eli haluan tietää vielä, miksi olet liittynyt MAP-kirkkoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu