Jos meillä ei olisi kirkkoa, olisivat köyhimmät täysin vailla tukea.... (jatkossa tiedote)
Köyhät jäämässä kirkon diakonian varaan
Kirkon diakoniatyö on muodostunut "viimeiseksi luukuksi" sosiaalitoimistojen asiakkaille 1990-luvun lamavuosista lähtien. Taloudellisen avun määrä on kasvanut ja asiakkaista yhä useampi työikäinen. Jos pohjoismainen hyvinvointivaltion malli Suomessa rapautuu, diakonia saa pian julkisen sektorin tehtäviä.
Tähän johtopäätökseen tullaan tutkimuksessa viimesijaisen sosiaaliturvan aukoista ja diakoniatyön kohdentumisesta. Tutkimuksen Viimeisellä luukulla tekijät ovat Elina Juntunen, Henrietta Grönlund ja Heikki Hiilamo. Julkaisijana on Kirkkohallitus.
Diakoniatyö paikkaa julkista apua
Tutkimus selvittää diakonian suhdetta paikalliseen huono-osaisuuteen ja syitä, miksi ihmiset hakeutuvat diakoniatyöntekijän vastaanotolle. Aineistona on käytetty tilastoja sekä diakoniatyöntekijöiden haastatteluja. Näin on saatu ainutlaatuista tietoa niiden ihmisten elämäntilanteesta, jotka hakevat apua diakoniatoimistosta.
Diakoniatyöhön käytetään suhteessa suurempi osuus seurakunnan varoista kunnissa, joissa taloudellinen huono-osaisuus on korkeaa. Siellä, missä on paljon työttömiä, velkaantuneita, asunnottomia, toimeentulotuen saajia ja pienituloisia, seurakunnat ovat budjetissaan kasvattaneet diakonian osuutta. Taloudellista huono-osaisuutta ilmeni eniten Oulun, Mikkelin ja Kuopion hiippakunnissa.
Diakonian huomattava rooli hyvinvointivaltion aukkojen paikkaajana ei sovi käsitykseen Suomesta ”pohjoismaisena hyvinvointivaltiona”. Tilastollinen analyysi kuitenkin osoittaa, että diakoniatyö paikkaa julkisen avun jättämiä aukkoja.
Diakonian työmuodot olivat tutkimuksen mukaan yhteydessä alueelliseen huono-osaisuuteen. Diakonialla oli erityisen paljon asiakkaita niissä kunnissa, joissa oli korkea työttömyys. Diakonian taloudellinen apu oli yhteydessä toimeentulotuen saajien määrään kunnassa.
Elämänhallinta puuttuu
Diakonian asiakkaat kokevat usein vaikeudeksi yhteyden saamisen sosiaalityöntekijöihin, pitkät jonotusajat, avustusten saamisen viiveet sekä takaisinmaksut, jos taloudellinen tilanne on kohentunut. Äkillisiin menoihin kuten kodinkoneen rikkoutumiseen ei ole mahdollista saada apua sosiaalitoimesta.
Diakoniatyöntekijät pitävät ongelmana sitä, että julkisen sektorin taloudellista apua joudutaan hakemaan monelta taholta kuten sosiaalitoimistosta ja KELA:sta.
Diakoniatyöntekijät ovat siirtäneet työn painopistettä kotikäynneiltä vastaanotoille. He ovat havainneet, että huono-osaisuus siirtyy monesti sukupolvesta toiseen. Tyypillisiä asiakkaita ovat esimerkiksi pienituloiset, työttömät, velkaantuneet, yksinhuoltajat, opiskelijat ja pätkätöitä tekevät. Asiakaskunta on laman jälkeen nuorentunut.
Diakonian vastaanotoilla on huomattu, että ihmisiltä puuttuu usein elämänhallinta ja heillä on monenlaisia ongelmia. Diakoniatyöntekijä joutuu opettamaan ruutupaperin kanssa, miten lasketaan tuloja ja menoja.
Neuvonta on tärkeällä sijalla. Asiakkaat eivät aina tiedä, mitä sosiaalietuuksia ja avustuksia he voivat saada. Esimerkiksi ennaltaehkäisevästä tuesta ei ole tietoa. Myös hakupapereiden täyttämisessä voi olla vaikeuksia. Diakoniatyöntekijät toimivat yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa.
Sosiaaliturvajärjestelmää tulisikin yksinkertaistaa, tutkimuksessa päätellään. Kaikki yhteiskunnan taloudellinen tuki tulisi saada samalta luukulta. Tarvitaan sosiaalitakuu, joka takaisi köyhyysloukkuun joutuneelle toimeentulon määräajassa.
Rohkaisua ja täsmäapua
Diakoniatyöntekijät pitävät taloudellisen auttamisen keskeisinä elementteinä henkistä ja hengellistä apua. Työn vahvuus on ihmisten kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa. Tähän ei kuormitetuilla sosiaalityöntekijöillä usein ole aikaa.
Diakonian vastaanotolla paneudutaan ihmisen koko elämäntilanteeseen. Valmiudet sielunhoitoon ja rukoukseen ovat olemassa työntekijän koulutuksen ja oman vakaumuksen pohjalta. Asiakkaita pyritään kannustamaan eteenpäin ja luottamaan itseensä.
Henkinen apu nähdäänkin tärkeämpänä kuin aineellinen, joka on yleensä kertaluonteista täsmäapua akuuttiin hätään. Käytännössä taloudellinen apu merkitsee osto-osoituksia, maksusitoumuksia tai ruoka-apua.
Viimesijainen sosiaaliturva eli asumistuki, työmarkkinatuki ja toimeentulotuki olivat perustavia toimeentulon muotoja useimmille diakonian taloudellisen tuen asiakkaille. Diakonia toimi täten viimeisenä luukkuna, josta voi hakea apua taloudelliseen hätään.
Asiakaskäynnit lisääntyneet
Evankelis-luterilainen kirkko profiloitui 1990-luvulla selvemmin köyhien auttajana kuin koskaan aiemmin hyvinvointivaltion kaudella. Diakonian painopiste siirtyi vanhuksista työikäisiin ja taloudellisesta auttamisesta tuli yhä tärkeämpi osa diakoniatyötä. Asiakaskäyntien määrä nousi voimakkaasti.
Kirkko on saanut huomattavan roolin taloudellisen avun antajana. Kyse on epävirallisesta, mutta erittäin laajasta avustustyöstä. Taloudellisia avustuksia myönnettiin vuonna 2004 noin 3,1 miljoonan euron arvosta ja ruoka-apuun käytettiin noin 2,3 miljoonaa euroa.
Diakoniatyön taloudellisen avun kasvaessa on vaarana, että diakonia menettää erityisosaamisensa. Keskeistä siinä on ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen taloudellisen, henkisen ja hengellisen auttamisen alueilla.
Kirkkolain mukaan jokaisessa luterilaisen kirkon seurakunnassa tulee olla vähintään yksi diakonian virka. Viranhaltijoita on kaikkiaan noin 1200. Diakoniatyön tavoitteena on lievittää hätää auttamalla niitä, joita muu yhteiskunnan tuki ei tavoita sekä vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin. Diakoniatyö ei rajoitu vain seurakuntien jäseniin. (KT/Leena Pohjola 13.2.2007)
Viimeisellä luukulla. Tutkimus viimesijaisen sosiaaliturvan aukoista ja diakoniatyön kohdentumisesta. Elina Juntunen, Henrietta Grönlund&Heikki Hiilamo.
Köyhät jäämässä kirkon diakonian varaan
Kirkon diakoniatyö on muodostunut "viimeiseksi luukuksi" sosiaalitoimistojen asiakkaille 1990-luvun lamavuosista lähtien. Taloudellisen avun määrä on kasvanut ja asiakkaista yhä useampi työikäinen. Jos pohjoismainen hyvinvointivaltion malli Suomessa rapautuu, diakonia saa pian julkisen sektorin tehtäviä.
Tähän johtopäätökseen tullaan tutkimuksessa viimesijaisen sosiaaliturvan aukoista ja diakoniatyön kohdentumisesta. Tutkimuksen Viimeisellä luukulla tekijät ovat Elina Juntunen, Henrietta Grönlund ja Heikki Hiilamo. Julkaisijana on Kirkkohallitus.
Diakoniatyö paikkaa julkista apua
Tutkimus selvittää diakonian suhdetta paikalliseen huono-osaisuuteen ja syitä, miksi ihmiset hakeutuvat diakoniatyöntekijän vastaanotolle. Aineistona on käytetty tilastoja sekä diakoniatyöntekijöiden haastatteluja. Näin on saatu ainutlaatuista tietoa niiden ihmisten elämäntilanteesta, jotka hakevat apua diakoniatoimistosta.
Diakoniatyöhön käytetään suhteessa suurempi osuus seurakunnan varoista kunnissa, joissa taloudellinen huono-osaisuus on korkeaa. Siellä, missä on paljon työttömiä, velkaantuneita, asunnottomia, toimeentulotuen saajia ja pienituloisia, seurakunnat ovat budjetissaan kasvattaneet diakonian osuutta. Taloudellista huono-osaisuutta ilmeni eniten Oulun, Mikkelin ja Kuopion hiippakunnissa.
Diakonian huomattava rooli hyvinvointivaltion aukkojen paikkaajana ei sovi käsitykseen Suomesta ”pohjoismaisena hyvinvointivaltiona”. Tilastollinen analyysi kuitenkin osoittaa, että diakoniatyö paikkaa julkisen avun jättämiä aukkoja.
Diakonian työmuodot olivat tutkimuksen mukaan yhteydessä alueelliseen huono-osaisuuteen. Diakonialla oli erityisen paljon asiakkaita niissä kunnissa, joissa oli korkea työttömyys. Diakonian taloudellinen apu oli yhteydessä toimeentulotuen saajien määrään kunnassa.
Elämänhallinta puuttuu
Diakonian asiakkaat kokevat usein vaikeudeksi yhteyden saamisen sosiaalityöntekijöihin, pitkät jonotusajat, avustusten saamisen viiveet sekä takaisinmaksut, jos taloudellinen tilanne on kohentunut. Äkillisiin menoihin kuten kodinkoneen rikkoutumiseen ei ole mahdollista saada apua sosiaalitoimesta.
Diakoniatyöntekijät pitävät ongelmana sitä, että julkisen sektorin taloudellista apua joudutaan hakemaan monelta taholta kuten sosiaalitoimistosta ja KELA:sta.
Diakoniatyöntekijät ovat siirtäneet työn painopistettä kotikäynneiltä vastaanotoille. He ovat havainneet, että huono-osaisuus siirtyy monesti sukupolvesta toiseen. Tyypillisiä asiakkaita ovat esimerkiksi pienituloiset, työttömät, velkaantuneet, yksinhuoltajat, opiskelijat ja pätkätöitä tekevät. Asiakaskunta on laman jälkeen nuorentunut.
Diakonian vastaanotoilla on huomattu, että ihmisiltä puuttuu usein elämänhallinta ja heillä on monenlaisia ongelmia. Diakoniatyöntekijä joutuu opettamaan ruutupaperin kanssa, miten lasketaan tuloja ja menoja.
Neuvonta on tärkeällä sijalla. Asiakkaat eivät aina tiedä, mitä sosiaalietuuksia ja avustuksia he voivat saada. Esimerkiksi ennaltaehkäisevästä tuesta ei ole tietoa. Myös hakupapereiden täyttämisessä voi olla vaikeuksia. Diakoniatyöntekijät toimivat yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa.
Sosiaaliturvajärjestelmää tulisikin yksinkertaistaa, tutkimuksessa päätellään. Kaikki yhteiskunnan taloudellinen tuki tulisi saada samalta luukulta. Tarvitaan sosiaalitakuu, joka takaisi köyhyysloukkuun joutuneelle toimeentulon määräajassa.
Rohkaisua ja täsmäapua
Diakoniatyöntekijät pitävät taloudellisen auttamisen keskeisinä elementteinä henkistä ja hengellistä apua. Työn vahvuus on ihmisten kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa. Tähän ei kuormitetuilla sosiaalityöntekijöillä usein ole aikaa.
Diakonian vastaanotolla paneudutaan ihmisen koko elämäntilanteeseen. Valmiudet sielunhoitoon ja rukoukseen ovat olemassa työntekijän koulutuksen ja oman vakaumuksen pohjalta. Asiakkaita pyritään kannustamaan eteenpäin ja luottamaan itseensä.
Henkinen apu nähdäänkin tärkeämpänä kuin aineellinen, joka on yleensä kertaluonteista täsmäapua akuuttiin hätään. Käytännössä taloudellinen apu merkitsee osto-osoituksia, maksusitoumuksia tai ruoka-apua.
Viimesijainen sosiaaliturva eli asumistuki, työmarkkinatuki ja toimeentulotuki olivat perustavia toimeentulon muotoja useimmille diakonian taloudellisen tuen asiakkaille. Diakonia toimi täten viimeisenä luukkuna, josta voi hakea apua taloudelliseen hätään.
Asiakaskäynnit lisääntyneet
Evankelis-luterilainen kirkko profiloitui 1990-luvulla selvemmin köyhien auttajana kuin koskaan aiemmin hyvinvointivaltion kaudella. Diakonian painopiste siirtyi vanhuksista työikäisiin ja taloudellisesta auttamisesta tuli yhä tärkeämpi osa diakoniatyötä. Asiakaskäyntien määrä nousi voimakkaasti.
Kirkko on saanut huomattavan roolin taloudellisen avun antajana. Kyse on epävirallisesta, mutta erittäin laajasta avustustyöstä. Taloudellisia avustuksia myönnettiin vuonna 2004 noin 3,1 miljoonan euron arvosta ja ruoka-apuun käytettiin noin 2,3 miljoonaa euroa.
Diakoniatyön taloudellisen avun kasvaessa on vaarana, että diakonia menettää erityisosaamisensa. Keskeistä siinä on ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen taloudellisen, henkisen ja hengellisen auttamisen alueilla.
Kirkkolain mukaan jokaisessa luterilaisen kirkon seurakunnassa tulee olla vähintään yksi diakonian virka. Viranhaltijoita on kaikkiaan noin 1200. Diakoniatyön tavoitteena on lievittää hätää auttamalla niitä, joita muu yhteiskunnan tuki ei tavoita sekä vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin. Diakoniatyö ei rajoitu vain seurakuntien jäseniin. (KT/Leena Pohjola 13.2.2007)
Viimeisellä luukulla. Tutkimus viimesijaisen sosiaaliturvan aukoista ja diakoniatyön kohdentumisesta. Elina Juntunen, Henrietta Grönlund&Heikki Hiilamo.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eräs Suomen rikkaimista miehistä sanoi, jotenkin tähän tapaan: "vain sillä on merkitystä että yritys tuottaa voittoa mahdollisimman paljon".
Eli, onko rikollinen toimintakin tuon logiikan mukaan sallittua jos se on voitollista?
Miksi ei olisi?
Kuntien maksamaan toimeentulotukeen menee kuitenkin satakaertaisesti enemmän euroja kuin kirkon diakoniatyöhön...
Ehkä jotkut myös kirkolliset piirit haluaisivatkin, että ns. pohjoismainen hyvinvointiyhteistkunta ns. ajettaisiin alas, jotta ns. hyväntekeväisyydelle jäisi enemmän sijaa... Tai ajtteaisiin yhä enemmän alas..
Julkisen vallan tulee huolentia vähäosaisista ja eri elämänvaiheissa vaikeuksiin joutuneista..
Hyväntekeväisyyden tekeminen uskonnollisista motiiveista ns. lähetyskäskun pohjalta on kyseenalaista, ihmisten hädänalaisen tilan hyväksikäyttöä..
Kirkon diakoniatyö ei missään olosuhteissa ole lähtökohdiltaan missionaarista, ts. lähetyskäskyn pohjalta tehtävää. Se on täysin vapaata ja saajan uskonnosta, asemasta, rodusta, sukupuolesta tai muustakaan henkilökohtaisesta ominaisuudesta riippumatonta.
Kirkon diakoniatyötä ohjaavat kirkkolain ja -järjestyksen lisäksi diakonian eettiset periaatteet ja seurakuntien johtosäännöt. Diakonian yksi auttamismuoto on taloudellinen auttaminen, mitä varten seurakunnat yleensä ovat laatineet erillliset taloudellisen auttamisen periaatteet.
Diakonisen auttamisen lähtökohta on antaa apua siellä, missä hätä on suurin ja minne muu apu ei ulotu. Siksi diakoniatyö jatkuvasti tutkii avuntarpeen kenttää, etsii suurinta hätää ja selvittää muut avun lähteet.
Diakonian perustehtävä on julistaminen. Diakonian julistus tapahtuu kertomalla ihmisille, että kirkko on hyvä ja kirkko auttaa. Kirkon motiivin on *aina* kristinuskon levittäminen. Ihmisten hädän käyttäminen keinona kristinuskon ja kirkon sanoman levittämiseen on moraalitonta.
"diakonia on osa kirkon perustehtävän toteuttamista.
”Seurakunnan perustehtävässä tulee to-
teutua kolme asiaa: todistus, palvelu ja
yhteys. Kun nämä asiat toteutuvat seu-
rakunnan toiminnassa, silloin koko seu-
rakunnan perustehtävä toteutuu.” Perus-
tehtävän tulkinta saa motiivinsa kristilli-
sestä uskosta käsin, Jeesuksen opetuksen
ja esimerkin mukaan toimimisesta."
olen ollut uskovainen, mutta nyt kun olen seurannut kirkon toimia ,niin kirkko ei tee sitä työtä, mitä se välillä teki eli auttoi ihmisiä.Jos nälkä,,niin kukaan ei vastaa.Nyt kun ei ole uskonsotia niin otetaan vastaan oblikaatioita ja pelataan.Miulla on aina ollut suhteet jumalaan kunnos,mut tää kirkon touhu ei oo oikein.Alussa oli ristiretket,sit avunanto,sit bisnes.