Tänään tällä hetkellä voin sanoa, että olen päässyt yli sinusta. Ajatukset ovat jäsentyneet ja olen vapaa. Sinusta. Meistä. Haaveista, jotka todellakin olivat vain haaveita, epärealistisia.
Meidän maailmamme eivät koskaan oikeasti kohdanneet. En minä sinua, historiaasi, tapojasi ymmärtänyt, vaikka yritin. Kuten et sinäkään minun. Tiedän, että se ei olisi onnistunut. Kaksi niin erilaista. Mahdotonta.
Jatkan vapaana, mukana tuulten.
Kaikella on tarkoituksensa.
Meidän maailmamme eivät koskaan oikeasti kohdanneet. En minä sinua, historiaasi, tapojasi ymmärtänyt, vaikka yritin. Kuten et sinäkään minun. Tiedän, että se ei olisi onnistunut. Kaksi niin erilaista. Mahdotonta.
Jatkan vapaana, mukana tuulten.
Kaikella on tarkoituksensa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vapauttava tunne, vai mitä? Tiedän tuon, kun olen itsekin käynyt läpi helvetin ja sitten saanut vapautuksen, tosin aika kivuliaan prosessin jälkeen.
Olet oikeassa, kaikella on todella tarkoitus.
Kipu jalostaa. Ei ole merkityksetöntä, että kohtasin hänet. Hän tuli kuin tilauksesta ja olin itse silloin valmis juuri sellaiseen suhteeseen.
Irtiotto hänestä teki kipeää, sattui niin perkeleesti, mutta selvisin. Aikaa se vei hetken, mutta nyt tuntuu jo niin paljon paremmalta. Pystyn katsomaan menneeseen ilman katkeruutta ja hyväksymään tapahtuneen ilman katumusta. Antamaan anteeksi itselleni ja hänelle. Toisaaalta myös muistamaan ne hienot, kauniit hetket, joista tuli ne päällimmäiset muistot.
Elämä on todellakin ihmeellistä.
moikka kuka sä oot ja missä asut monta vuotta oot ja mikä nimes on.