Maailma ja USA ovat Israelin orjia. Seuraavassa linkissä mm. alla oleva juttu.
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/119.htm
Israelin roolista
Israelin Mossadia kuvaillaan häikäilemättömimmäksi ja vaarallisimmaksi "tiedustelupalveluksi" maailmassa. Suuri osa vaihtoehtoisten teorioitten tutkijoista epäilee Israelia osallisuudesta 11.9. iskuihin ja moniin muihin terroritekoihin ympäri maailmaa ja on huolestunut Israelin suuresta vaikutusvallasta Yhdysvaltain ulkopolitiikassa. Israel on iskenyt myös Yhdysvaltoja vastaan, kuten kuuden päivän sodan aikana 8.6.1967, jolloin Israelin ilma- ja merivoimat hyökkäsivät USS Libertyn kimppuun kansainvälisillä vesillä. Viralliset lähteet Pentagonissa kuvailevat Mossadia täysin häikäilemättömäksi ja kykeneväksi järjestämään terroritekoja kaikkialla maailmassa, saaden ne näyttämään arabien työltä. Entinen Mossad-agentti Viktor Ostrovski on kirjoittanut kokemuksistaan kaksi kirjaa, "By Way of Deception" ja "The Other Side of Deception". Ostrovskin mukaan Mossad on erityisen taitava salamurhissa, jotka se saa näyttämään itsemurhilta. Ostrovskin mukaan Mossadin murhaamiksi ovat joutuneet mm saksalainen poliitikko Uwe Barschel (jarrutti Israelin asevientiä Hampurin kautta Iraniin), brittiläinen kustantaja Robert Maxwell ja kanadalainen insinööri Gerald Bull (työskenteli Irakin aseohjelmassa). Mossad onnistuneesta lavasti Libyan syylliseksi 1986 tapahtuneeseen La Belle-diskon pommi-iskuun Berliinissä viemällä radiolähettimen Libyaan, joka sitten lähetti tekaistuja käskyjä Libyan eri suurlähetystöihin suorittaa terrori-iskuja. Ranskan ja Espanjan tiedustelupalvelut eivät menneet lankaan, mutta Yhdysvallat meni ja pommitti Libyaa. Samaa taktiikkaa käytettiin myös Lockerbien tapauksessa. Mossad suunnitteli myös presidentti George H. Bushin murhaamista Madridissa 1991, syy oli tarkoitus vierittää Abu Nidalin niskaan.Mossadin toiminta Yhdysvalloissa on ollut laajaa ja vapaata. Syyskuun 11. yhteydessä kymmenittäin Israelin agentteja pidätettiin, mutta tiettävästi seuraamukset rajoittuivat karkoituksiin. Varsin kuuluisa on tapaus, jossa "muuttofirman" työntekijät seurasivat Hudson-joen takaa iskuja WTC:tä vastaan tanssien ja iloiten. Kyseiset henkilöt paljastuivat Israelin agenteiksi. Mossad seurasi ns. arabikaappareita tiiviisti ja oli täysin tietoinen tulevasta, antoivathan he Yhdysvalloille muodollisen varoituksenkin terrori-iskuista. Jatkuvasti tippuu julkisuuteen myös uutisia Israelin agenttien kiinnijäämisistä Yhdysvalloissa. Israelilainen nainen jäi kiinni New Yorkissa lentokentällä v. 2003 kevättalvella pernaruttoa sisältävän putkilon kanssa, mutta sai luvan jatkaa Texasiin. Erilaisia hämäräperäisiä pommiryhmiä on myös pidätetty. Nämä ovat usein naamioituneet "muuttofirmoiksi". (sundayherald) Mossadin virallinen motto on: By Way of Deception Thou Shalt Do War, petollisesti pitää sinun sotaa käymän. Mossad on erityisen taitava false flag-operaatioissa, joissa terroritekoja tehdään muslimien nimissä. Vuoden 2002 lopulla paljastui, että Mossad oli yrittänyt luoda "Al Qaida-solua" Gazan kaistaleelle. Palestiinan turvallisuuspalvelu teki paljastuksen kolme päivää sen jälkeen, kun pääministeri Sharon oli syyttänyt Al-Qaidan toimivan Gazassa ja Libanonissa. Israelia "vastaan" taistelevat islamistijärjestöt Hamas, Jihad ja Hizbollah ovat pahasti Mossadin soluttamia. (middle-east-online)Lokakuun 10. 2001 CNN julkisti pienen uutisen, jossa mainittiin epäonnistuneesta terrori-iskusta Meksikon parlamenttiin. CNN ei aiheeseen enää palannut, mutta Meksikon tiedotusvälineet kertoivat aiheesta lisää. Aseistautuneet ja käsikranaateilla ja muoviräjähteillä varustautuneet miehet olivat meksikonjuutalainen Salvador Gerson Sunke ja Israelin erikoisjoukkojen eversti Sar ben Sui. Miehiltä löytyi väärennetyt Pakistanin passit. Mitä tapauksesta seurasi? Maastakarkoitus! (whatreallyhappened) Mossad nauttii Yhdysvalloissa korkean tason suojelusta. Virkaintoiset poliisit kylläkin tekevät pidätyksiä, mutta tapaukset painetaan säännönmukaisesti villaisella. Mikä kohu nousisikaan jos pidätetyt olisivat arabeja! On olemassa selvä tendenssi lavastaa kaikki terrorismi arabien piikkiin. Muistettakoon, miten pernaruttokirjeissäkin julistettiin, että "Allah on suuri"! Kuka mahtaisi eniten hyötyä tästä? (whatreallyhappened)Republikaanipuolueen vanha voimahahmo Pat Buchanan on ihmetellyt, miksi Israelia ylipäätään kutsutaan Yhdysvaltojen ystäväksi. Israel saa amerikkalaista huippunykyaikaista aseistusta - ja myy kaikki teknologiset sotasalaisuudet edelleen Venäjälle ja Kiinaan. Tunnettu on myös Jonathan Pollardin vakoilutapaus. Israel värväsi Pollardin ja myi siten hankkimansa ydinasesalaisuudet Neuvostoliitolle. Pollardin tapauksen yhteydessä Yhdysvalloissa etsintäkuulutettu Mossadin silloinen operaatiopäällikkö Rafi Eitan on vuoden 2003 kesällä nähty jälleen liikkeellä Yhdysvalloissa väärän henkilöllisyyden turvin, mutta FBI ei ole pidättänyt häntä. (rense) Israelin telekommunikaatiofirmat ovat erityisen aktiivisia vakoilurintamalla. Amdocks niminen yhtiö hoitaa lähes koko Yhdysvaltojen puhelinliikenteen laskutuksen ja heidän "asiantuntemustaan" on käytetty monien liittovaltion rakennusten - myös Valkoisen Talon - tietoliikennesysteemien asentamisessa. Kun Israelin toimia arvostelee, nousee juutalaisjärjestöjen puolelta huuto: antisemitisti! Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta mitään todisteita Israelin ja Mossadin osallistumisesta 911-iskujen toteuttamiseen ei ole olemassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.