Lapsiparka :(

Olen niin onneton, ystäväni lapsi on kastettu, mutta olen saanut tietooni, etteivät hänen kumminsa usko Jeesukseen, eikä hänen äitinsäkään.. itse hän on niin pieni, ettei vielä uskosta ymmärrä.. ei hän mitään tiedä Jeesuksesta, eikä Jumalastakaan..

Luterilaisen kirkon mukaan kummit uskovat lapsen puolesta, mutta nyt sekin on mennyt vikaan...

Toivoton tilanne.. masentaa.. kaunis tilaisuus, kirkollinen sakramentti, mutta kaikki on mennyt ihan pieleen, kun kummit eivät olleetkaan uskossa..
21565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

uskovaiset isovanhemmat. Isovanhempien merkitys kasvattajina on suuri. Moni on uskovainen uskovien isovanhempiensa uskon tähden.

Äänestä
  • onneton.
    Tuo vauva on Jeesuksen oma Jeesuksen omien sanojen
    perusteella; "senkaltaisten on taivasten valtakunta"
    Ei tuolla veden vihmomisella ole mitään merkitystä
    lapsen autuuden kannalta- päinvastoin. Sillä vain
    harhautetaan lapsi ja vanhemmat uskomaan vesi-magi-
    aan.
    Lapsi saa sitten isompana itse valita haluaako hän
    pitää lapsen uskonsa vai lähteekö omille teilleen.
    Rukoile hänen puolestaan. Se on parasta mitä voit
    tehdä hänen hyväkseen.

    Äänestä

  • Isovanhemmilla ei ole mitään oikeutta puhua uskonnosta lapsenlapsilleen ilman että asiasta on ensin keskuteltu lapsen vanhempien kanssa.

    Äänestä

  • oikeus? kirjoitti:

    Isovanhemmilla ei ole mitään oikeutta puhua uskonnosta lapsenlapsilleen ilman että asiasta on ensin keskuteltu lapsen vanhempien kanssa.

    kristittyinä ihmisinä, jos vanhemmat ja kummit eivät hoida tehtäviään. Moni ihminen on kristitty isovanhempiensa uskon tähden.

    Eivät vanhemmat omista lapsiaan. "Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne! He ovat itseään etsivän elämän poikia ja tyttäriä.", laulettiin minun nuoruudessani.

    Käytännössä olen kyllä havainnut, että lapsensa kastattaneet vanhemmat ovat kiitollisia isovanhemmille, kun nämä siirtävät lapsille kristillistä perinnettä. On tietysti eri asia, jos vanhemmat ovat ateisteja, mutta silloinkin isovanhemmilla on oikeus kertoa lapsenlapsilleen omasta uskostaan.

    Äänestä

  • ja velvollisuuskin kirjoitti:

    Jos vanhemmat eivät halua, ei isovanhemmilla ole minkäänlaista oikeutta puuttua lapsenlapsen uskontokasvatukseen. Ennen kuin tämän kaltaisia asioita aletaan lapsille opettaa, tulee aina pyytää lupaa lapsen vanhemmilta. Jos vanhemmat jostain syystä kieltävät, isovanhempien on tätä mielipidettä kunnioitettava.

    Äänestä

  • nimessä kirjoitti:

    Uskoen siis ole kuuliainen, muuten laps´ Jumalamme, et ole onnellinen.

    Mooses oli kuolla enkelin vihasta, kun laiminlöi lapsen sakramentin ympärileikkauksen/nyk.kasteen.

    Mutta vaimo oli viisaampi ja hoiti asian pian kuntoon. Eli vie kiireesti lapsesi kristilliselle kasteelle kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Tempaus lähestyy. Vain kastettu lapsi on seurakunnan eli Kristuksen ruumiin jäsen (1.Kor.12:13)

    2. Moos. 4:25

    Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: "Sinä olet minun veriylkäni".

    2. Moos. 4:26

    Niin hän jätti hänet rauhaan. Silloin Sippora sanoi: "Veriylkä ympärileikkauksen kautta"

    Äänestä

  • kuuliaisuus kirjoitti:

    liian myöhässä tuon vertauksesi kanssa. Se kuului
    vanhaan liittoon joka loppui 2000 v sitten
    Valitan.
    Uudessa-liitossa ei ole mitään pakkoa!

    Äänestä

  • 2000 vuotta kirjoitti:

    liian myöhässä tuon vertauksesi kanssa. Se kuului
    vanhaan liittoon joka loppui 2000 v sitten
    Valitan.
    Uudessa-liitossa ei ole mitään pakkoa!

    Kastekäsky on ihan selvä ja selkeä, jolla Jeesukselle tehdään kasteessa opetuslapsia.

    Laittomuuden tekijät uudestikastajat ja muut lahkohenkiset eivät vaan tottele selvää sanaa, vaan ovat laittomuuden harjoittajia. Jumalan sanan vastainen teko on laittomuus. Uudestikasteen synti on laittomuuden tekoa, joka tulee ilmeiseksi monille vasta taivaan portilla.

    "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

    Äänestä

  • selvä käsky kirjoitti:

    lapsikastetta ympärileikkaukseen.
    No ,Jeesus, Paavali ja apostolit oli ympärileikattu
    ja aikuisina he antoivat kastaa itsensä.
    Siitä vaan sitten kasteelle!

    Äänestä

  • vertasit kirjoitti:

    lapsikastetta ympärileikkaukseen.
    No ,Jeesus, Paavali ja apostolit oli ympärileikattu
    ja aikuisina he antoivat kastaa itsensä.
    Siitä vaan sitten kasteelle!

    11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
    12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

    Milloinkas ne lahkouskoisten kastamattomat lapset olisivat saaneet asuvaiseksi Kristuksen Pyhän Hengen, mikä luvataan kasteessa teille ja teidän lapsille.
    Apt.2:38-39
    Apt.19

    "Henki ja vesi ja veri pitävät yhtä kasteessa"
    1.Joh.5

    Äänestä

  • nimessä kirjoitti:

    Jos vanhemmat eivät halua, ei isovanhemmilla ole minkäänlaista oikeutta puuttua lapsenlapsen uskontokasvatukseen. Ennen kuin tämän kaltaisia asioita aletaan lapsille opettaa, tulee aina pyytää lupaa lapsen vanhemmilta. Jos vanhemmat jostain syystä kieltävät, isovanhempien on tätä mielipidettä kunnioitettava.

    sillä tavalla toimi!

    Kun nuoret vanhemmat tarvitsevat ja saavat vanhemmiltaan lastenhoitoapua ja usein myös taloudellista apua, he tietysti joutuvat samalla hyväksymään sen, että vanhemmat ovat sellaisia kuin ovat. Jos usko kuuluu vanhempien elämään, niin toki siitä sitten kerrotaan lapsille ja lapsenlapsillekin.

    Koska usko on osa minua, en tietenkään edes ottaisi lapsenlapsiani hoitoon, jos en saisi olla heidän seurassaan oma itseni. Jos poikani tai tyttäreni asennoituisi noin kuin sinä, en haluaisi tavata häntä tai hänen perhettään lainkaan. Onneksi minulla on kunnolliset lapset, jotka kunnioittavat vanhempiaan.

    Jos sinulla on jotain ongelmia vanhempiesi (tai appivanhempiesi kanssa, jos olet jo naimisissa), niin keskustele heidän kanssaan elämänkatsomuksellisista kysymyksistä, äläkä tule tänne palstalle inttämään.

    Totta kai nuoret vanhemmat voivat myös katkaista sukupolvien siteet ja kasvattaa lapsensa yksinkin, ilman isovanhempien henkistä, hengellistä ja taloudellista tukea. Mutta kuinka moni haluaa tuollaiseen ryhtyä? Kuinka moni haluaa, ettei hänen lapsillaan ole isovanhempia tai on vain yhdet isovanhemmat?

    Äänestä

  • eivät asiat kirjoitti:

    Isovanhemman tulee joka tapauksessa keskustella lapsen vanhempien kanssa nimenomaan uskontokasvatuksesta. Esim. jos lapsen vanhemmat uskovat eri asiaan kuin isovanhemmat, kyllä lapselle opetetaan sitä uskoa joka lapsen vanhemmilla on. Lasten päätä ei tule sekoittaa ylimääräisillä asioilla. Itse olen kieltänyt isovanhempia keskustelemasta nimenomaan uskontoon liittyvistä asioista lasten kanssa ja sitä päätöstä isovanhempien on yksinkertaisesti kunnioitettava.

    Meillä on yhteinen päätös että yksi isovanhemmista ei jää ikinä lasten kanssa ilman valvontaa, koska lapsia ennen tällaisissa tapaamisissa uhkailtiin ja lapsi oli kovin ahdistunut.

    Suomessa on uskonnonvapaus, jokainen saa puolestani uskoa mihin haluaa. Tämä pitää kuitenkin sisällään sen, että myös minulla on oikeus uskoa siihen mihin haluan, ilman että minua tai lapsiani jatkuvasti painostetaan kääntymään johonkin toiseen uskontoon.

    Äänestä

  • kasvatusapu kirjoitti:

    sinun perhetilanteestasi mitään. Et voi yleistää oman perheesi asioita muihin perheisiin. Tuollaiset konfliktit rikkovat perheenjäsenten välit helposti.

    Tarkoitin tietysti sellaista tilannetta, jossa lapsi on kastettu isovanhempien ja toisen vanhempansa uskoon enkä sellaista tilannetta, jossa lapsi on liitetty johonkin muuhun uskontoon. Tällaisesta tilanteesta tässä on ollut koko ajan kyse eikä sinun perheesi tilanteesta.

    Äänestä

  • 8 pv. iässä kirjoitti:

    11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
    12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

    Milloinkas ne lahkouskoisten kastamattomat lapset olisivat saaneet asuvaiseksi Kristuksen Pyhän Hengen, mikä luvataan kasteessa teille ja teidän lapsille.
    Apt.2:38-39
    Apt.19

    "Henki ja vesi ja veri pitävät yhtä kasteessa"
    1.Joh.5

    Tuokaa toki pienet lapset Jumalan Armollisten käsien alle SIUNATTAVIKSI (mutta ei kastettavaksi),
    ... sillä näin myös Raamattu kertoo meille, siitä mitä tapahtui kun äidit toivat näitä lapsia Vapahtajan luo, siitä tapahtumasta seuraavasti:
    "Silloin tuotiin Hänen tykönsä lapsia, että Hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi; ….. mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
    [sillä -- HUOMAA tapaus oli uusi ja OUTO, ennenkuulumaton!]
    Niin Vapahtaja sanoi: --- "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta Minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivastenvaltakunta". Ja Hän pani kätensä heidän päälleen (ja SIUNASI heitä)" (Matt.19:13-15; Mar.10:14-16; Luuk.18:15, 16).
    --- Kasteesta (Vapahtaja ei vienyt heitä kasteelle) Ei siis tässäkään puhuta heidän kohdallaan mitään, vaan ** SIUNAUKSESTA ** ja RUKOUKSESTA heidän puolestaan!

    Paavali sanoo: "sillä kaikki, mikä ei ole USKOSTA, on SYNTIÄ." .. Sillä; ”… Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat”. Lupaus oli USKOSTA ja kasteen kautta "te saatte Pyhän Hengen Lahjan"!
    .. niinpä vauva-valelu kasteena On SYNTIÄ, koska se EI TAPAHDU kastettavan omassa USKOSSA" … se on silloin ihmisteko, se on -- Jumalan tahdon vastainen valheellinen kastetoimitus!!!

    ..vauva-valelua ei voi Raamatulla puolustaa, se on ihmisten (roomalaiskatolisenkirkon) laatima HARHAOPPI!! Jos siis olet vauvana saanut kasteen nimellä kulkevan vauva-valelun, niin valitettavasti se ei täytä kasteelle asetettuja normeja/ehtoja korkeintaan sillä on siunausarvo, …Kasteen antamiseen/ottamiseen vaaditaan aina kastettavan OMAA USKOA! .. mutta (vauvojen) siunaamiseen ei!

    Niinpä vauvoille/lapsille sopii ”VAPAHTAJAN SIUNAUS” ja aikuistuttuaan SYDÄMENYMPÄRILEIKKAUS - (Apt.2:38: 4:12) uskonmukainen upotuskaste!

    Äänestä

  • selvä käsky kirjoitti:

    Kastekäsky on ihan selvä ja selkeä, jolla Jeesukselle tehdään kasteessa opetuslapsia.

    Laittomuuden tekijät uudestikastajat ja muut lahkohenkiset eivät vaan tottele selvää sanaa, vaan ovat laittomuuden harjoittajia. Jumalan sanan vastainen teko on laittomuus. Uudestikasteen synti on laittomuuden tekoa, joka tulee ilmeiseksi monille vasta taivaan portilla.

    "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

    uskoontullut, kääntynyt, ja parannuksen tehnyt on jo
    opetuslapsi ja valmis kasteelle.
    Jokainen uskoontullut, tietää totisesti, ettei,kastamalla tehdä opetuslapsia.
    Johan sen sanoo sana, "opetuslapsi" , opetuslapsi
    on saanut opetusta evankeliumin sanasta, ja tullut uskoon,opetuslapseksi.

    Äänestä

  • evankeliumia, parannukseksi, kirjoitti:

    uskoontullut, kääntynyt, ja parannuksen tehnyt on jo
    opetuslapsi ja valmis kasteelle.
    Jokainen uskoontullut, tietää totisesti, ettei,kastamalla tehdä opetuslapsia.
    Johan sen sanoo sana, "opetuslapsi" , opetuslapsi
    on saanut opetusta evankeliumin sanasta, ja tullut uskoon,opetuslapseksi.

    tulla tuputtamaan vierasta uskontoanne?

    Tarkoitan tämän viestini kaikille adventisteille hellareille yms lahkolaisille, enkä vain sinulle. Keskustelun aiheena oli luterilaiseksi(?) kastetun lapsen kristillinen kasvatus. Ei siis se, onko oikein kastaa vauvoja tai millä tavalla muka pitää "tulla uskoon".

    Minusta "uskovien kastetta" kannattavat eivät edes ole kristittyjä, vaan kysymys on kristinuskon pohjalta luoduista uususkonnoista, joissa yhteys alkukirkkoon on kokonaan katkennut. Raamattua väärin ymmärtämällä on niissä keksitty kaikenmaailman uusia oppeja kristittyjen hämäämiseksi ja viettelemiseksi pois apostolisesta uskosta.

    Äänestä

  • teidän aina pitää kirjoitti:

    huolissaan tuon vauvan kohtalosta. Hänelle kun on
    opetettu, että sen vauvan kohtalo riippuisi joten-
    kin vedestä jota on vihmottu hänen päähänsä, tai
    kummien uskosta.
    Tuollainen harhaoppi on aiheuttanut paljon turhaa
    pelkoa ja siksi me haluamme oikaista sen.
    Jeesuksen omien sanojen mukaan lapsi on taivaskel-
    poinen ilman mitään vedellä läträämistäkin.

    Äänestä

  • aloittaja on kirjoitti:

    Kristittyjen kasteessa, jossa he kastavat lapsensa heti vauvoina on mukana veden lisäksi Jumalan uutta luova sana, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Siksi valkoisen saatanan valheenhengen orjiksi joutuneet uskonlahkot niin kovasti vihaavat kristillistä kastetta lapselle.

    Äänestä

  • aloittaja on kirjoitti:

    huolissaan tuon vauvan kohtalosta. Hänelle kun on
    opetettu, että sen vauvan kohtalo riippuisi joten-
    kin vedestä jota on vihmottu hänen päähänsä, tai
    kummien uskosta.
    Tuollainen harhaoppi on aiheuttanut paljon turhaa
    pelkoa ja siksi me haluamme oikaista sen.
    Jeesuksen omien sanojen mukaan lapsi on taivaskel-
    poinen ilman mitään vedellä läträämistäkin.

    huolissaan, eikä siitä, onko vauva oikein kastettu vai ei. Vain typerät lahkolaiset kiistelevät kasteesta.

    Meille muille on tärkeämpää se, saavatko lapsemme (ja kaikki Suomen lapset) kristillisen kasvatuksen. Se nimittäin ratkaisee sen, tuleeko lapsesta uskova. Valtaosa lahkolaisistakin on yleensä luterilaisista kirkollisista kodeista tai ainakin ovat saaneet lapsena kristillistä opetusta.

    Lapsi ei ole viaton pikkulapsi kuin muutaman vuoden elämästään. Kohta hän on koululainen, teini-ikäinen ja nuori aikuinen. Siksi kristillinen kasvatus on tärkeä.

    Äänestä

Kirjoitit:
"itse hän on niin pieni, ettei vielä uskosta ymmärrä.. ei hän mitään tiedä Jeesuksesta, eikä Jumalastakaan.."

Niinpä niin; ....
Jos siis olet vauvana saanut kasteen nimellä kulkevan vauva-valelun, niin valitettavasti se ei täytä kasteelle asetettuja normeja/ehtoja korkeintaan sillä on SIUNAUSARVO, …Kasteen antamiseen/ottamiseen vaaditaan aina kastettavan OMAA USKOA! .. mutta (vauvojen) siunaamiseen ei!

Äänestä

...tilanteeni oli aikoinaan aivan samanlainen!

Niin luterilaiset kummini kuin myös vanhempanikaan eivät uskoneet Jumalaan ja Jeesukseen, mutta kun kasvoin aikuiseksi ja Jumalan sana ja Pyhä Henki sai minusta "otteen" ja tahdoin seurata uskossa Jeesusta niin tuo asia korjaantui ja nyt saan olla uskossa Jeesukseen ja taivastoivoni Jeesuksessa on varma uskon perusteella jonka Jumala sanassaan ja hengessään minulle lahjoitti!

Lue - Room 10:17. Jaak 1:18. 1Kor 12:9

Emme me ole pelastuksessa kiinni jonkun toisen ihmisen uskomisella, vaan aivan omakohtaisella uskollamme jonka siis Jumala meille lahjoittaa evankeliumin sanansa ja Henkensä kautta!

(Joh. 8:24 "Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.")

On siis tärkeää se, että itselle syntyy usko, ei kukaan toinen voi pelastaa uskollaan toista ihmistä, kuten saamme sanasta sen hyvin havaita. Vain omakohtainen usko Jeesukseen voi pelastaa iankaikkiseen elämään, ei mikään muu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

niin onneton kirjoitti:

Olen niin onneton, ystäväni lapsi on kastettu, mutta olen saanut tietooni, etteivät hänen kumminsa usko Jeesukseen, eikä hänen äitinsäkään.. itse hän on niin pieni, ettei vielä uskosta ymmärrä.. ei hän mitään tiedä Jeesuksesta, eikä Jumalastakaan..

Luterilaisen kirkon mukaan kummit uskovat lapsen puolesta, mutta nyt sekin on mennyt vikaan...

Toivoton tilanne.. masentaa.. kaunis tilaisuus, kirkollinen sakramentti, mutta kaikki on mennyt ihan pieleen, kun kummit eivät olleetkaan uskossa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu