Miten mormonikirkko suhtautuu avoliitossa eläviin jäseniinsä? Tällaisessa suhteessa elävät mormonit ovat varmasti lähes poikkeuksetta ns. "epä-aktiivisia" jäseniä, eli eivät osallistu seurakuntansa toimintaan kovinkaan säännöllisesti (näin oletan).
Mutta jos seurakunnan tietoon (esim. kotikäyntiopettajien tms. kautta) tulee että sen jäsen elää avoliitossa niin erotetaanko tällainen jäsen seurakunnasta ja kirkosta?
Otetaan sitten seuraava hypoteettinen, mutta varsin realistinen, tilanne.
Nainen on kirkon jäsen, mutta ei ole vuosiin käynyt siellä ja on tässä mielessä erkaantunut kirkon elämästä, säilyttänyt kuitenkin jonkin tason uskon mormonismiin. Hänen elämänkumppaninsa, ei mormonikirkonjäsen avomies, ei ole kummoisestikaan kiinnostunut uskonnosta eikä osaa missään muodoin ymmärtää miksi kahden aikuisen yhdessä asumiseen tarvittaisiin papin amen. Ovathan he olleet yhdessä perheenä (lapsiakin on) pidempään kuin monet lähipiirin ystävänsä jotka ovat kirkossa vihittyjä, mutta sittemmin eronneet.
Jos tässä esimerkissä oleva nainen alkaisi jälleen osallistumaan kirkon toimintaan ja tulsi ns. aktiiviseksi jäseneksi, miten hänen avoliittoonsa suhtauduttaisiin? Saisiko hän nauttia sakramenttia, opettaa jne. vai erotettaisiinko hänet, koska elää "synnissä"?
Mutta jos seurakunnan tietoon (esim. kotikäyntiopettajien tms. kautta) tulee että sen jäsen elää avoliitossa niin erotetaanko tällainen jäsen seurakunnasta ja kirkosta?
Otetaan sitten seuraava hypoteettinen, mutta varsin realistinen, tilanne.
Nainen on kirkon jäsen, mutta ei ole vuosiin käynyt siellä ja on tässä mielessä erkaantunut kirkon elämästä, säilyttänyt kuitenkin jonkin tason uskon mormonismiin. Hänen elämänkumppaninsa, ei mormonikirkonjäsen avomies, ei ole kummoisestikaan kiinnostunut uskonnosta eikä osaa missään muodoin ymmärtää miksi kahden aikuisen yhdessä asumiseen tarvittaisiin papin amen. Ovathan he olleet yhdessä perheenä (lapsiakin on) pidempään kuin monet lähipiirin ystävänsä jotka ovat kirkossa vihittyjä, mutta sittemmin eronneet.
Jos tässä esimerkissä oleva nainen alkaisi jälleen osallistumaan kirkon toimintaan ja tulsi ns. aktiiviseksi jäseneksi, miten hänen avoliittoonsa suhtauduttaisiin? Saisiko hän nauttia sakramenttia, opettaa jne. vai erotettaisiinko hänet, koska elää "synnissä"?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itse en tällaisista mahdollisista tilanteista ja sen seuraamuksesta ole päättämässä, vaikka jäsen olenkin. Ajattelen, että tässä voidaan toimita seuraavasti.
Naista kehoitettaisiin virallistamaan suhteensa avomiehensä kanssa. Siinä tietysti naisella olisi keskeinen rooli taivuttaa mies vaikkapa maistraattiin, jos ei mies kirkollisesta vihkimisestä välitä. Jos tosiaan itse olisin kyseinen nainen, niin naisena ollessani tekisin selväksi miehelle sen tosiasian, että näin ei homma jatku, vaikka kiristämisen tuntu ei tietysti kivalta tunnukaan, mikä saattaa johtaa perheen hajoamiseen. Toisaalta täytyy ihmetellä miehen jääräpäisyyttä, miehen joka ei voisi suostua tällaiseen suhteen virallistamiseen. Sitten tämä vakava asia kirkon puolesta olisi ratkennut siltä osin jos suhde virallistettaisiin.
Varmasti sekin olisi mahdollista, jopa useissa tapauksissa todennäköistä, että nainen erotettaisiin kirkosta tai menettäisi jäsenoikeutensa (mahdollisuus kirkon tehtäviin, sakramentin nauttimiseen)jos avoliitto jatkuu naimisiinmenokehoituksista huolimatta eikä parannusta tässä asiassa saada aikaan. Se ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, ettei nainen olisi tervetullut kirkkoon ei jäsenenäkin. Naisella olisi mahdollisuus järjestää asiansa niin että jatkossa tilanteen korjaantuessa liittyisi kirkkoon uudestaan. Avoliitossa eläviä ei kuitenkaan kasteta. Perusasiat pitää saada kuntoon elämässä ennen sitä.
Muutamia ongelmia vastauksesi herättää:
"...niin naisena ollessani tekisin selväksi miehelle sen tosiasian, että näin ei homma jatku, vaikka kiristämisen tuntu ei tietysti kivalta tunnukaan, mikä saattaa johtaa perheen hajoamiseen."
Miksi pitää lähteä kiristämään ja hajottamaan perhe - isä ja äiti ja lapset? Jos esimerkkitapauksen nainen on itse suostunut avoliitossa elämään ja perheen siten perustamaan, niin mikä oikeus hänellä olisi "kiristämällä" vaatia avioliittoa, kun se avoliitto on siihen asti kestänyt kunnes kirkon piiristä aletaan painostaa avioliittoon?
Kirjoitit myös ettet ymmärrä miehen jääräpäisyyttä olla menemättä naimisiin - yhtälailla esimerkissä se nainen ollut menemättä naimisiin. Ehkäpä miehellä on vakaumus että hän saa päättää omasta elämstään ilman että joku seurakunta tai kirkko sitä määräilee? Eikö tällaista vakaumusta tule kunnioittaa? Onko ainoastaan mormonismi käytännössä se vakaumus mitä pariskunnan tulee kunnioittaa ja viis veisata uskonnottomasta vakaumuksesta?
Mormonikirkossa monet temppelissä vihityt eroavat, miksi vaatia jotain rituaalia kun esimerkkitapauksessa on yhteiselo sujunut hyvin ilman hokkuspokkuksiakin?
Eli onko niin, että maistraattiin meno on olellisempaa kuin perheen yhdessä pysyminen??
Tämäkö on sitä "perhekeskeisyyttä" mitä mormonit mainostavat?
etten sentään tuollaiseen syöjättäreen ole elämässäni törmännyt.
Turust
muistavan ajat, jolloin jokainen vähänkään kunnollinen mies katsoi velvollisuudekseen tehdä vaimostaan "kunniallinen nainen", jos vaikka oli susiparina ennen elettykin.
Mikähän avioliitossa on niin pelottavaa, ettei sitä solmita, vaikka on vuosikaudet asuttu yhdessä ja lapsiakin hankittu? Kuinka ihmiset ennen uskalsivat ja jopa halusivat hartaasti mennä naimisiin? Puolisosta maksettiin ja maksetaan vieläkin muualla maailamssa suuria summia.
On se hyvä, jos edes mormonikirkon piispa rohkenee kehottaa ihmisiä solmimaan avioliiton. Olen tosin päässyt siihen käsitykseen, että luterilaisilla papeilla on sama linja.
Etkös sinäkin, Turust, ole nainut mies? Tuskin vaimosi mikään syöjätär on. Korjaa jos olen väärässä.
avioliiton kovasti arvossa. Puoliso näyttää tulevan iän mukana yhä rakkaammaksi. Aikoinaan minun liittoni solmittiin yhteisymmärryksessä molempien osapuolten kesken, - kummankin ospuolten tarpeelliseksi katsoman testaus vaiheen jälkeen. Hyvin on toiminut.
Kiitos siitäkin Jumalalle.
Olen ehdottomasti avioliiton kannattaja.
Turust
Sinä olet niin kovasti tuon kuluttajansuojan perään.
Pitääkö sinun mielestäsi aina tarkistaa tavara ennen lopullista päätöstä?
Eli suomeksi sanottuna avoliittoa ei sallita.
Kiristämällä miestä (että jää yksin ja eroon lapsista) voi yrittää tätä avioliittoon suostuttelemaan. Ja siitä sitten alkaakin kiristysvaihe että mies liittyisi mormoniksi.
Kumma, että mies on nyt se ongelma ja syypää avoliittoon.
Itseppä on esimerkin nainen synnyttänyt lapsia ilman avioliittoa. Ei varmaankaan ole ollut tahdoton orja. Ja kun itse sitten muuttaa ajatuksiaan (tai antaa kirkon jäsenten niitä muuttaa) olisi miehenkin heti muututtava.
Avioliitto, mukaan luettuna mormoni-temppelissä solmittu, menettää merkityksensä, jos se ei perustu molempien osapuolten keskinäiseen kunnioitukseen. Avoliitossa voi olla todellisempaa kunnioitusta, siinä ollaan täysin vapaasta tahdosta, vain rakkaudesta toista kohtaa, ilman että lähdetään muita (kirkkoa) miellyttämään. Toki avoliittokin voi olla yhtä kurja ja kivinen, kuin onneton temppeliavioliitto pahimmillaan. Liiton virallistaminen ei estä eroja. Papin amen ei takaa autuutta. Sinetöimisvallan käyttö ei tuo rakkautta sinne, missä kunnioitus puuttuu.
Esimerkkitapaukselle ohjeeni on: jos miestä ei uskonto kiinnosta, ei se saa olla perheen rikkomisen syy. Nainen erotkoon kirkosta, jos haluaa siellä käydä, käykööt ei-jäsenenä, niin ei ole altis jäsenten "taivutteluun". Kasvattakoot lapsensa yhdessä avomiehensä kanssa, ja pyrkikööt hyvään elämään. Tätä Taivaan Isäkin arvostaa enemmän, kuin lasten erottamista isästään.
tuutin täydeltä.
Kerroit, mitä naisen pitää tehdä ja mitä miehen ei tarvitse.
Osaatko kertoa myös, mitä miehen pitäisi tehdä ja naisen ei tarvitse?
Vai olisiko molempien mahdollista olla oman elämänsä kapteeni?
on tuollainen "esim. kotikäyntiopettajien tms"? Onko kirkolla käytössä jokin kotivahtimenetelmäkin? Rapottoivatko vahdit näkemästään Aameeriikkaan?
Turust
Eikös se ole kerran viikossa tapahtuva "keskustelutuokio" jossa siihen tehtävään valitut mormonit käyvät kotonasi katsomassa että asiat ovat kunnossa ja elät niin kuin kirkko opettaa. Nais"opettaja" naiselle ja mies"opettaja" miehelle. Tietysti kirkon oppien mukaan elämättömistä tiedotetaan eteenpäin että tämä virhe voidaan korjata ja ihmiset alkavat elämään niin kuin kirkko opettaa.
käsityksessäsi on se, että kotiopetus on tarkoitus pitää kerran kuussa. Jos perheellä on erityistä avun tarvetta, niin voidaan auttaa useamminkin.
Kirkossa on kahdenlaisia kuukausittaisia
kodeissa käyntejä. Pappeuden kotiopetuksessa yleensä kaksi pappeuden haltijaa käy heille osoitettujen perheiden luona tai sitten poikkeuksellisesti aviopari on kävijänä. Sisarten kotona vierailuja sanotaan kotikäynneiksi ja veljien vierailuja kotiopetukseksi.
Valitettavasti käynnit eivät onnistu joka kuukausi mm. ajan sopimisvaikeuksien ja päällekkäisten menojen vuoksi. Kenelläkään ei ole velvollisuutta ottaa vastaan kävijöitä. Tarkoitus ei suinkaan ole kontrolloida, vaan auttaa käytännön asioissa ja keskustella tarkemmin, mihin ei yleisissä tilaisuuksissa ole samanlaista mahdollisuutta. Myös perheen tarve saada apua paastorahastosta saatetaan todeta, kun käydään kotona.
V.Mayfield
vastuuttomassa rakkaussuhteessa. Se hajoa jos jompi kumpi menettää kiinnostuksensa toista kohtaan. Kummallakaan ei ole mitään vastuuta mistään ollaan ja elellään niin kuin huvittaa. Ja jos ei huvita enää niin siitä vaan muualle asumaan... bye, bye
Tiedänpä monta temppeliavioliittoa, jotka on loppuneet kun ei huvittanut enää ja puolisot muuttivat erilleen. Eli temppeliavioliitto on elämistä vastuuttomassa rakkaussuhteessa.
eikö totta? Mutta kuitenkin:
Avoliitto on avoliitto, temppeliavioliitto avioliitto.
Tässä kummankinlaisen liiton plussia ja miinuksia:
https://www.op.fi/op?cid=150587375