Milja no good:(

Voi voi kun Milja oli kyllä muuten ihan mukava, mutta lauluäänestä ja esiintymisestä puuttui se jokin. Jäi laulajana kauaksi muista tytöistä, mutta varmasti osaa monta muuta asiaa parmmin kuin laulamisen. Valitettavasti kyseessä on laulukilpailu jaten Milja (thumbs down)
3241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minusta Miljalla on tosi jännä soundi, joka toimii ainakin
minuun. Ei Milja mitenkään täydellisesti laulanut, mutta ei
laulanut kukaan muukaan.

Anna kuulostaa suurimmaksi osaksi kivalta, mutta häiritsee se
on-off -tyylinen laulaminen. Joko hissuttelee, tai sitten
huutaa ihan täydet. Jonkun täytyisi kertoa Annalle, ettei
laulun hyvyyttä mitata äänenvoimakkuudella, joten aina ei
tarvitse huutaa täpöt.

Äänestä

Milja on erilainen kuin normaalisti näkemämme pop-idoli, joka tekee monen mielestä hänestä jotenkin huonon. Hän on vain erilainen ja ottaa selvästi vaikutteita erilaisista artisteista(muse, jeff buckley etc.) kuin esim. r'nb:stä selvästi pitävä Anna.

Äänestä
  • siis miljahan lauloi upeasti ja on oikeasti erilainen, ja uskaltaa olla. mutta tämä ei ole ehkä hänelle se oikea reitti saada levytyssopimusta. jos tahtoo itse vaikuttaa kaikkeen, ei idolsin kautta kannata sitä sopimusta hakea. tuo tyttö tulee vielä tekemään upeaa musiikkia, ainakin pienemmille piireille, ei peruspoppareista pitäville suomiteineille.
    anna voisi päästä tästä jatkoon ihan vain siksi että sopii konseptiin, ja oli siis minustakin hyvä tässä semifinaalissa, juuri sitä mitä tässä kisassa etsitäänkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valitettavasti :( kirjoitti:

Voi voi kun Milja oli kyllä muuten ihan mukava, mutta lauluäänestä ja esiintymisestä puuttui se jokin. Jäi laulajana kauaksi muista tytöistä, mutta varmasti osaa monta muuta asiaa parmmin kuin laulamisen. Valitettavasti kyseessä on laulukilpailu jaten Milja (thumbs down)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu