Nämä geelihyppyrikampauksin ja slipoverein mammanpojiksi naamioituneet, peruskoulun luokkakuvista tyylinsä kaivaneet ällöttävät iskelmäpopjuntitko muka sopisivat nuorisollemme idoleiksi paremmin kuin omissa kuiteissaan esiintyvät pitkätukat?
Läpinäkyvää; kykenevät juuri siihen miltä näyttävätkin:
Miten kävi tälle yhdellekin, joka yritteli räpisköidä itselleen tien tähteyteen suomenruotsalaisesta ankkalammikosta? Alkoholisoitui, päätyi ex-uimarin ex-vaimon sleepingbuddyksi ja on sittemmin hävinnyt karaokekuppiloiden uumeniin janoaan sammuttamaan.
Siinä teille tämän vuotisia pitkätukkaisia finalisteja hevipelleiksi morkkaaville idolia kerrakseen. Olisitte ottaneet opiksenne jo viime vuodesta. Onneksi suurin osa kansasta näyttää tehneenkin.
Minne ovat unohtuneet muut popiskelmää suoltavat enkelikuorolaiset? Niitähän tähän maahan mahtuu, mutta tuossa markkinaraossa on tungosta. Kun yksi tulee niin toinen lähtee ja kierto on kovaa. Nimet saati naamat eivät edes jää mieleen; Ilkka joku, Christian joku. Seiskalehden sivuilta enemmänkin tuttuja kuin levykansista. Samanlaisia limanuljaskoita kuin heidän äänestäjänsäkin; kaksinaamaiset moralistit, joille ulkonäkö näyttä olevan tärkeämpää kuin ääni.
Uskottavuutta ja karismaa stailauksestako? Sallikaa minun nauraa: BUAHAHA RUHAHAHAHA!!!
Miltähän pitkätukkaiset hevisankarimme mahtaisivat näyttää hyppyriotsatukassa ja ruutuslipoveri päällä laulamassa Iron Maidenia. Huh Huh! Ei voi edes kuvitella.
Ja lisäksi: Kyllä idoliksi pyrkivällä pitää olla elämää ennen Idolskisoja, mutta myös kisojen jälkeen. Pitkätukkaisena HEVIKARAOKESANKARINA on hyvä lähteä maineen tielle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.