Anna Abreu

Terve,

Ajattelin vaan kertoa mielipiteeni, ennen kuin kehotuksienne jälkeen työnnän sen rectumiini.

Ari on hyvä, mutta suuren osan ajasta epävireessä. Munaa ja sielua miehessä on, joten siksi Ari on suosikkini miehistä.

Kristian oli oikeastaan vähäv parempikini ääneltään ja esiintymiseltään, mutta samaa Ari-mystiikkaa hänessä ei ole. Vähän jäykkä olemus.

Anna Abreu jäi mieleen alkukarsinnoista pissiksenä joka osasi imitoida Alicia Keysiä. Tänään Anna oli ihan saamarin hyvä, eikä ärsyttänyt minua ollenkaan.

Miljasta olin jo varma, että menee jatkoon, mutta heinäseiväs perseessä ei antanut myöten fyysiselle heittäytymiselle.

Sitten oli vielä se yksi pyylevä paskahevin laulaja. Sielua löytyy, ja kunhan biisi on oikea, ämmä pystyy mihin vaan.

Muista en tiedä... Onneks ei teennäisiä perusidoleita ole jäljellä.
3352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Annan ääni on hyvin keskinkertainen ja äänensä puutteet se peittää huutamisella. Älkää menkö halpaan ja luulko että mitä kovempi ääni, sitä parempi. Kuurokin kuuli että Annettella oli ehdottomasti näistä paras ääni.

Äänestä
  • tosiasia on, että Annan ääni on puhdas, hän pysyy sävelessä paremmin kuin yksikään muu koko tämän vuotisen idolsin historiassa. hän osaa käyttää ääntään sen mukaan kuin kappale vaatii: laulaa hiljaa tai kovaa ja ääni silti soi! (vertaa tämäniltaista ja apulannan jumalaa keskenään, ja huomaat miten pielessä olet kommentteinesi)

    lisäksi annasta paistaa halu, varmuus, talentti ja hänellä on oikeanlainen attituudi. hän ei ole ylpistynyt tuomareiden ylistyksistä huolimatta (vaikka jotkut häntä tällaisesta mollaavat), vaan on nöyrä ja kiitollinen kehuista. eikä tuossa minivetypommin ulkonäössäkään ole moitteen sijaa: erittäin viehkeä nuori tyttö! eli paketti on kasassa!

    Äänestä

  • sana, jos se jotain merkitsee kirjoitti:

    tosiasia on, että Annan ääni on puhdas, hän pysyy sävelessä paremmin kuin yksikään muu koko tämän vuotisen idolsin historiassa. hän osaa käyttää ääntään sen mukaan kuin kappale vaatii: laulaa hiljaa tai kovaa ja ääni silti soi! (vertaa tämäniltaista ja apulannan jumalaa keskenään, ja huomaat miten pielessä olet kommentteinesi)

    lisäksi annasta paistaa halu, varmuus, talentti ja hänellä on oikeanlainen attituudi. hän ei ole ylpistynyt tuomareiden ylistyksistä huolimatta (vaikka jotkut häntä tällaisesta mollaavat), vaan on nöyrä ja kiitollinen kehuista. eikä tuossa minivetypommin ulkonäössäkään ole moitteen sijaa: erittäin viehkeä nuori tyttö! eli paketti on kasassa!

    Ajattelin samaa aiemmin, että tässä on paras kautta suomen idols-historian.

    Tuo ylläoleva on joku anetten sukulainen. sehän oli ihan paska.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-Arifani kirjoitti:

Terve,

Ajattelin vaan kertoa mielipiteeni, ennen kuin kehotuksienne jälkeen työnnän sen rectumiini.

Ari on hyvä, mutta suuren osan ajasta epävireessä. Munaa ja sielua miehessä on, joten siksi Ari on suosikkini miehistä.

Kristian oli oikeastaan vähäv parempikini ääneltään ja esiintymiseltään, mutta samaa Ari-mystiikkaa hänessä ei ole. Vähän jäykkä olemus.

Anna Abreu jäi mieleen alkukarsinnoista pissiksenä joka osasi imitoida Alicia Keysiä. Tänään Anna oli ihan saamarin hyvä, eikä ärsyttänyt minua ollenkaan.

Miljasta olin jo varma, että menee jatkoon, mutta heinäseiväs perseessä ei antanut myöten fyysiselle heittäytymiselle.

Sitten oli vielä se yksi pyylevä paskahevin laulaja. Sielua löytyy, ja kunhan biisi on oikea, ämmä pystyy mihin vaan.

Muista en tiedä... Onneks ei teennäisiä perusidoleita ole jäljellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu