JOO NYT EI ENÄÄ MITÄÄN VOI, MUTTA KYLLÄ MILJAN OLISI PITÄNYT VOITTAA. MITÄ NÄIMME TÄNÄÄN OLI MALLI ESIMERKKI, TUOMAREIDEN TEKOPYHYYDESTÄ, SUOMALAISTEN TYPERYYDESTÄ JA AHNEUDESTA. PHYI SAATANA TÄTÄ MEININKIÄ..
OIKEUSMURHA
EX-KATSOJA
6824
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei minusta riitä että laulaa "taiteellisen" biisin.
Nina Simone kääntyisi haudassaan jos kuulisi Miljaa.
Ei minkäänlaista yhteyttä biisin sanoissa ja esiintymisessä.
Malliesimerkki nykypissixen yhdyssanavirheestä on mainitsemasi"MALLI ESIMERKKI".
vaan ihan oli demokratiaa, kansa äänesti.
Kyllä se niin vaan on, että kaikki olisi joutanu kotiin kasvamaan... etenkin Milja... On hyvä ja persoonallinen laulaja, mut niin tökerö ja kaukana aikuisuudesta tai jonkun idolina olemisesta.
Voittaja oli ennalta päätetty ei tuo tuomaristo mikään ennustaja-lahjoja omaava porukka ole kun ovat veikanneet joka kerta äänestyksen voittajan.
Asko nyt pistettiin sanomaan eri henkilö pari viimeistä kertaa harhautteeksi. Mutta toi on ihan selvä peli ollut tähän mennessä että tuotantoryhmä päättää finalistit ja voittajat. Ei ole kansalla mitään valtaa siinä. Muuta kuin tyhmänä luovuttaa tekstiviesti ja puhelinääniin tungetut rahansa Fremantle medialle.
Aika salapoliisi olet kun osaat sanoa tuotantoyhtiön nimen. Mene pois.
>Muuta kuin tyhmänä luovuttaa tekstiviesti ja
>puhelinääniin tungetut rahansa Fremantle
>medialle.
Taidat itse olla johdateltavissa oleva mikälie pissis! Eikö ole kanttia äänestää omaa suosikkia? Vai pelkäätkö että iso-paha-jone tulee yöllä uniisi. Hahah!