Saipa Milja

Oli niin itteensä täynnä koko eilisessä kisassa ja antoi sitä myöten todella lapsellisen kuvan itsestänsä, toisin kuin muut, jotka osallistuivat kisaan sopivalla nöyryydellä, ja siksi heissä olikin sitä sopivaa karismaa joka kuuluu tähän kisaan.

Miljalla oli toden totta hyvä ääni ei siinä mitään, mutta pilasi käytöksellään mahiksensa jatkoon, olisin varmasti äänestänyt häntä, jos ei olisi ollut niin lapsellinen ja itseään täynnä oleva...mitä hän valitettettavasti oli.

Toivottavsti oppii jotain, Sillä Idolilla pitää olla paljon muutakin kuin ääni...
181779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ihan samaa mieltä sun kanssa. Ei niitä levytyssopimushaaveita kannata siinä alkuvaiheessa latasta pöytään ennen kuin h-hetki on ohi. Huono veto, töykee ja itsekeskeinen luonne, sekä ei se äänikään mikään erikoinen kyllä ollut..

Äänestä
  • se tanssii kuin elefantti

    Äänestä

  • En oikein ymmärrä, että mistä te näette tuon Miljan ylimielisyyden/itsekeskeisyyden?

    Eikö se ole ihan rehellisesti sanottu, jos sanoo hakevansa
    levytyssopimusta, jos sitä kerran hakee? Pitäisikö vaan hissutellen
    sanoa, että "pelkkä tänne pääseminen oli tavoitteeni",
    tai "haluan vain laulaa"?

    Miljalla on selkeä tavoite ja niin pitääkin olla, jos menestyä
    haluaa. Harmi että suomalaiseen kansanluonteeseen näyttää
    kuuluvan se, että jos on hiukan hiljaisempi ja silti luottaa
    taitoihinsa, niin onkin yhtäkkiä muka ylimielinen.

    Miksi kukaan ei hauku Annaa ylimieliseksi, vaikka hän jo
    hehkutteli jopa kansainvälisestä urasta ja alkuvaiheessa
    jatkoon päästyään huusi "V*ttu mä oon paras!!!"? Onko siis
    ok olla "itseään täynnä", kunhan on Annan kaltainen pirtsakka
    kihihii-tyyppi?

    Jos vieläkin takerrutte siihen Miljan reaktioon tuomareiden
    kommenteista, niin eikö itseänne vituttaisi, jos tuomarit haukkuvat
    esityksesi ja sanovat toiselle, että hän menee jatkoon, vaikka
    äänestys ei ole vielä edes alkanut? Onko siis pääasia, että
    istuu vaan poliittisesti korrekti tekohymy päällä, vaikka
    kuinka harmittaisi?

    Jos Milja on lapsellinen, niin kyllä sitä on Annakin.

    Äänestä

  • minä vain kirjoitti:

    se tanssii kuin elefantti

    Ei se tanssinut vaan osaa käyttää suurenmoisella tavalla kehonkieltä eli käyttää kehoaan instrumenttina ja on todellinen helmi Marko Bjurströmin sanomaa lainatakseni. Milja on kaunis ja niin ihanasti tietää mitä haluaa ja näyttää tunteensa ja perustelee sanomansa toisin kuin turhat haukkujat.

    Äänestä

  • Gröhöm kirjoitti:

    En oikein ymmärrä, että mistä te näette tuon Miljan ylimielisyyden/itsekeskeisyyden?

    Eikö se ole ihan rehellisesti sanottu, jos sanoo hakevansa
    levytyssopimusta, jos sitä kerran hakee? Pitäisikö vaan hissutellen
    sanoa, että "pelkkä tänne pääseminen oli tavoitteeni",
    tai "haluan vain laulaa"?

    Miljalla on selkeä tavoite ja niin pitääkin olla, jos menestyä
    haluaa. Harmi että suomalaiseen kansanluonteeseen näyttää
    kuuluvan se, että jos on hiukan hiljaisempi ja silti luottaa
    taitoihinsa, niin onkin yhtäkkiä muka ylimielinen.

    Miksi kukaan ei hauku Annaa ylimieliseksi, vaikka hän jo
    hehkutteli jopa kansainvälisestä urasta ja alkuvaiheessa
    jatkoon päästyään huusi "V*ttu mä oon paras!!!"? Onko siis
    ok olla "itseään täynnä", kunhan on Annan kaltainen pirtsakka
    kihihii-tyyppi?

    Jos vieläkin takerrutte siihen Miljan reaktioon tuomareiden
    kommenteista, niin eikö itseänne vituttaisi, jos tuomarit haukkuvat
    esityksesi ja sanovat toiselle, että hän menee jatkoon, vaikka
    äänestys ei ole vielä edes alkanut? Onko siis pääasia, että
    istuu vaan poliittisesti korrekti tekohymy päällä, vaikka
    kuinka harmittaisi?

    Jos Milja on lapsellinen, niin kyllä sitä on Annakin.

    Minua ärsytti Miljassa se, että kun tuomarit kehuivat tytön esitystä, niin tämä vain muikisteli suutaan ja näytti siltä, ettei voisi v*ttu vähempää kiinnostaa koko kilpailu. Idolsin nettisivuillakin Milja sanoi jo ennen esitystään, ettei usko pääsevänsä jatkoon. Haloo, ei tuollaisella yltiönegatiivisuudella päästä yhtään mihinkään! Miksi Milja edes lähti mukaan kisaan, jos on tuollainen asenne...

    että haaveilee tulevaisuudesta musiikin parissa ja varmasti Milja tulee sitä tekemäänkin...mutta ne ylimieliset ilmeet jne sai mut huomaamaan moisen reaktion...

    kansa päätti näin, anna sai ylivoimaiset pisteet ja tokana tuli Annetee, tuskin niin kamalsti tarvii miettiä ketkä/kuka oli paras...

    Miljan ylimielisyyden huomasi niin moni, sitä nyt kaa on turha väittää...

    Äänestä

  • ärsytti kirjoitti:

    Minua ärsytti Miljassa se, että kun tuomarit kehuivat tytön esitystä, niin tämä vain muikisteli suutaan ja näytti siltä, ettei voisi v*ttu vähempää kiinnostaa koko kilpailu. Idolsin nettisivuillakin Milja sanoi jo ennen esitystään, ettei usko pääsevänsä jatkoon. Haloo, ei tuollaisella yltiönegatiivisuudella päästä yhtään mihinkään! Miksi Milja edes lähti mukaan kisaan, jos on tuollainen asenne...

    No jopas menee ristiriitaiseksi. Jos ei edes usko pääsevänsä
    jatkoon, niin miten voi olla ylimielinen? Jos ette pidä Miljasta,
    niin sitten ette pidä, mutta päättäkää nyt edes mikä se lopullinen
    syy on.

    Äänestä

  • Miljassa kaikki huonoa? kirjoitti:

    No jopas menee ristiriitaiseksi. Jos ei edes usko pääsevänsä
    jatkoon, niin miten voi olla ylimielinen? Jos ette pidä Miljasta,
    niin sitten ette pidä, mutta päättäkää nyt edes mikä se lopullinen
    syy on.

    Mielestäni en sanonut missään vaiheessa Miljaa ylimieliseksi. Ihan muut asiat hänessä minua ärsyttää.

    Äänestä

Hyvinhän se laulaa Utuubissa, aivan ihme ulina biisi piti sitten karsintaan valita. Ois mennyt tuolla "hit me one more time" viisulla jatkoon saletisti ...

Viron lolita ei kelvannut, mutta portugalin näköjään jo kävi.....

Äänestä
  • Sanoisin että kyllä sillä luonteellakin on väliä. Jos olisi vierekkäin herttainen ja ystävällinen hyvä-ääninen ja riivinrauta, kalseankopea hyvä-ääninen, äänestäisin edellistä. Mitenkään tässä kuitenkaan viittaamatta Miljan persoonaan, ihan yleisellä tasolla vaan spekuloin... Milja on persoonallinen ja omintakeinen tyttö, kunnioitan sitä. Pärjääpi elämässä.

    Äänestä

  • ihmeliisa kirjoitti:

    Sanoisin että kyllä sillä luonteellakin on väliä. Jos olisi vierekkäin herttainen ja ystävällinen hyvä-ääninen ja riivinrauta, kalseankopea hyvä-ääninen, äänestäisin edellistä. Mitenkään tässä kuitenkaan viittaamatta Miljan persoonaan, ihan yleisellä tasolla vaan spekuloin... Milja on persoonallinen ja omintakeinen tyttö, kunnioitan sitä. Pärjääpi elämässä.

    Sama mieltä ja luonteella on väliä, mutta onko niin että Suomessa asuvat eivät oikein pidä tai ymmärrä tämmöisestä jazz-musiikista?Tukholman jazz-baareissa tämä olisi haluttua musiikkia..siis Miljan laulu?

    Äänestä

samaa mieltä olen. Tuomaritki ku anto arvostelut annalle ni miljaa ku kuvattiin ni hän sanos voi vi...tu.

Äänestä
  • katoin youtubesta annan ja miljan esitykset uudestaan, ja kohta missä asko oli arvostelemassa annaa ja sanoi että täällä on tänään nähty esitys joista ensimmäinen oli YLIHUUDETTU ja milja painoi päänsä taaksepäin ja sanoi jotain mutta ei "vittu" :D, niin tuli mieleen että onkohan tuomaristo kuunnellut sitä kappaletta launperin ollenkaan. Sehän veti sen ihan täydellisesti!

    Äänestä

  • Kuinka moneen kertaan tämä täytyy selittää? Miljan reaktio
    taisi johtua siitä, että Jone haukkui hänet ja Heidin, eikä
    siitä, että Anna sai kehuja. Te ilmeisesti vihaatte jostain
    syystä Miljaa ja siksi näette hänessä juuri ne piirteet
    jotka haluattekin nähdä. Miksi ei nouse samanlaista haloota
    Annan ylimielisyydestä? Ei Annakaan kovin vaatimattomasti
    ole käyttäytynyt.

    Äänestä

  • Taas tätä? kirjoitti:

    Kuinka moneen kertaan tämä täytyy selittää? Miljan reaktio

    Minä pidin Miljan laulusta ja äänestin hänet jatkoon, se näköjään pääsee jatkoon ketä tuomarit kehuu eniten,äänestäjät luottavat sokeasti 3.n tuomarin johdatteluun

    Äänestä

  • Taas tätä? kirjoitti:

    Kuinka moneen kertaan tämä täytyy selittää? Miljan reaktio
    taisi johtua siitä, että Jone haukkui hänet ja Heidin, eikä
    siitä, että Anna sai kehuja. Te ilmeisesti vihaatte jostain
    syystä Miljaa ja siksi näette hänessä juuri ne piirteet
    jotka haluattekin nähdä. Miksi ei nouse samanlaista haloota
    Annan ylimielisyydestä? Ei Annakaan kovin vaatimattomasti
    ole käyttäytynyt.

    kun Asko sanoi että Anna menee jatkoon!!!!

    jos ei kritiikkiä kestä, niin ei kestä olla myöskään idoli...jos noin helposta hajoo...

    Äänestä

  • siinä vaihees kirjoitti:

    kun Asko sanoi että Anna menee jatkoon!!!!

    jos ei kritiikkiä kestä, niin ei kestä olla myöskään idoli...jos noin helposta hajoo...

    No, sittenhän Milja puki sanoiksi juuri sen, mitä itsekin tv:ni ääressä ajattelin. On jotenkin syvältä, että jatkoon päässyt julistetaan, ennen kuin kaikki ovat edes laulaneet. Ja mielestäni Anna sitä paitsi lauloi huonommin kuin Milja, mutta tuomareiden (ja monien katsojien) suosikkina sai vähän ylimääräistä hehkutusta osakseen.

    Miljaa hieman vanhempi kun olen, niin olisin ehkä tv-lähetyksessä osannut ketutukseni paremmin peittää. Milja ei ehkä edes tajunnut, että häntä kuvattiin sillä hetkellä ja että hänen reaktionsa tullaan leikkaamaan lähetykseen mukaan.

    Äänestä

  • ymmärrettävä kirjoitti:

    Niin, siis tarkoitin, että on syvältä, että tuomareiden *suosikki* jatkoon julistetaan, ennen kuin kaikki ovat saaneet edes esiintyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

opetuksen.....=) kirjoitti:

Oli niin itteensä täynnä koko eilisessä kisassa ja antoi sitä myöten todella lapsellisen kuvan itsestänsä, toisin kuin muut, jotka osallistuivat kisaan sopivalla nöyryydellä, ja siksi heissä olikin sitä sopivaa karismaa joka kuuluu tähän kisaan.

Miljalla oli toden totta hyvä ääni ei siinä mitään, mutta pilasi käytöksellään mahiksensa jatkoon, olisin varmasti äänestänyt häntä, jos ei olisi ollut niin lapsellinen ja itseään täynnä oleva...mitä hän valitettettavasti oli.

Toivottavsti oppii jotain, Sillä Idolilla pitää olla paljon muutakin kuin ääni...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu