käyttäytymisessä.oulusta ja idästä tulevat ovat erilaisia kuin etelän nuoret.hauskaa seurata.aitous kunniaan.
Nuorissa näkyy
kulttuurieroja
3336
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Heviraja noudattelee lumirajaa. Salpausselän pohjois puolella elellään sitä hevimmin mitä hevimmät on nietokset.
Satunnaiset heviesiintymät alkavat jo kehä III:n pohjoispuolella.
Paitsi tietenkin Keravalla ja etenkin PK-seudulla perinteisesti vannotaan hip hopin, purkkamusiikin ja pississtailauksen nimiin janiiden vain huomiseen kestävään kertakäyttövaikutukseen.
Satun asumaan Keravalla, enkä ole täällä hopparia nähnyt sitten yläaste-aikojen. Muuten olet kyllä edes jollain jäljillä (valitettavasti).
En ole tällaista alueellista kulttuurijakoa huomannut, mutten toisaalta kiinnitä kotipaikkakuntiin suuremmin huomiota muutenkaan. Tämä Meurman esimerkiksi vaikuttaa fiksulta tyypiltä, josko se tuskin johtuu siitä, että hän on Espoosta...
Eiköhän sitten luovuteta koko se perferia (= Salpauselän yläpuolinen lumikenttäautiomaa) Putinin hellään huomaan. Siperia II syntynyt.
HURRAA!!!!