Nimittäin Ilmestyskirjan 10. luku
1 Ja minä näin erään toisen, väkevän enkelin tulevan alas taivaasta; hänen verhonaan oli pilvi, ja taivaankaari oli hänen päänsä päällä, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, ja hänen jalkansa niinkuin tulipatsaat,
2 ja hänellä oli kädessään avattu kirjanen. Ja hän laski oikean jalkansa meren päälle ja vasemman maan päälle
3 ja huusi suurella äänellä, niinkuin leijona ärjyy; ja kun hän huusi, antoivat ne seitsemän ukkosen jylinää ääntensä puhua.
4 Ja kun ne seitsemän ukkosenjylinää olivat puhuneet, yritin minä kirjoittaa, mutta minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Pane sinetin taakse, mitä ne seitsemän ukkosenjylinää puhuivat, äläkä sitä kirjoita".
5 Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti
6 ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa,
7 vaan että niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessaan pasunaan, Jumalan salaisuus käy täytäntöön sen hyvän sanoman mukaan, jonka hän on ilmoittanut palvelijoillensa profeetoille.
8 Ja sen äänen, jonka minä olin kuullut taivaasta, kuulin taas puhuvan minulle ja sanovan: "Mene ja ota tuo avattu kirjakäärö, joka on meren ja maan päällä seisovan enkelin kädessä".
9 Ja minä menin enkelin tykö ja pyysin, että hän antaisi minulle sen kirjasen. Ja hän sanoi minulle: "Ota ja syö se; se on karvasteleva vatsassasi, mutta suussasi se on oleva makea kuin hunaja".
10 Niin minä otin kirjasen enkelin kädestä ja söin sen; se oli minun suussani makea kuin hunaja; mutta sen syötyäni minun vatsaani karvasteli.
11 Ja minulle sanottiin: "Sinun tulee taas profetoida monista kansoista ja kansanheimoista ja kielistä ja kuninkaista".
Danielin kirjan avaamisesta=ymmärtämisestä on kyse. Danielin kirja oli suljettu kirja lopunaikaan asti. Raamatun pisin aikaennustus, 2300 vuotta, päättyi 1844 aloittaen pelastushistorian viimeisen vaiheen, tutkivan tuomion Jeesuksen saapuessa Vanhaikäisen tykö ja oikeus istui tuomiolle ja kirjat avattiin (Dan.7:10,13).
Koska Danielin kirja oli suljettuna tuhansia vuosia, ei silloisilla ihmisillä eri puolilla maailmaa, jotka kaikki ymmärsivät (Myös Achrenius Suomessa Myös Achrenius Suomessa, katso linkistä http://www.rukoilevaisuus.com/akrenius.php) että Jeesus tulisi tämän ennustuksen mukaisesti. Heidän kaikkien yhteinen virhe oli siinä että he tulkitsivat pyhäkön tarkoittavan maata. Vasta adventistien harras rukous ja Raamatun tutkiminen avasivat totuuden kokonaan silmien eteen ja ymmärsivät kysymyksessä olevan taivaallisen pyhäkön puhdistamisen. Hepr. 9:23
On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
Tuo Ilmestyskirjan luku oli heille Jumalan lohdutus karvastelevasta erehdyksestä joka kääntyisi voitoksi.
Pettymyksen 1844 lohdutus
2
171
Vastaukset 2
- silloin ja nyt
Kyseinen milleristisen liikkeen avainteksti Dan.8 luvussa tarkoittaa kuitenkin omassa historiallisessa kontekstissaan Jerusalemin temppeliä ja sitä kohdannutta häväistystä / saastuttamista Antiokos Epifaneen juutalaisvastaisten toimien johdosta makkabilaisajalla 160-luvulla eKr. Toki Miller ja hänen saarnaajatoverinsa eivät tunteneet Raamatun alkukieliä eikä teologiaa, vaan käyttivät King James-raamatunkäännöstä tulkintojensa pohjana.
Se päätelmä, että lokakuu olisi ollut oikea kuukausi perustui sekin virheeseen. Nimittäin siihen erheelliseen luuloon, että karaiittien (pieni juutalaislahko) noudattamassa kalenterissa suuri sovituspäivä olisi ollut lokakuussa vuonna 1844. Niin ei kuitenkaan todellisuudessa ollut. Se lokakuinen päivä tuli ja meni ja mitään maailmanloppua ei tietenkään tullut, sillä tarkkaa Kristuksen tulemisen päivää ei kukaan voi tietää (ei edes "20-25 päivän tarkkuudella"). Tuosta kokemuksesta käytetään adventismissa nimitystä "suuri pettymys (Great Disappointment)". Alkuperäinen milleristinen/adventistinen liike hajosi vuonna 1844 viiteen ryhmittymään, joista eräästä (siinä vaiheessa pienimmästä joukosta) kehittyi lopulta seitsemännen päivän adventistien organisaatio, joka perustettiin virallisesti vuonna 1863.Taivas ei ole maallisen aikakäsitteen piirissä. Siellä ei ole voinut olla vuotta 1844 eikä mitään muutakaan "maan vuotta". Siellä ei siis voinut tapahtua mitään "maan vuonna" 1844. Ellen Whiten näyt ovat tarua ja puppua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.881323Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu41872- 13807
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40798Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81710- 90705
- 46698
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17697Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27647- 58638
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan96623- 65610
- 43591
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537- 9535
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505