Mä olen huomannut kumman jutun. Alkoholiton olut auttaa krapulaan. Mieliala kohenee, elimistö rauhoittuu ja olo alkaa parantua, kun kiskoo alkoholittomia oluita. Lisäksi alkoholittomat oluet ovat hyviä (jos tykkää oluesta), niissä ei ole paljoa kaloreita ja aika edullisiakin ovat.
Helpotusta krapulaan
Tomi-Antti
104714
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
alkoholiton olut on kalliimpaa kuin keskiolut. Tavallinen kotikalja ajaa saman asian.
makuaistisi. Alkoholittomat oluet ovat pahanmakuisia ja kalliita sekä aivan turhia juomia. Oluessa kuuluu olla alkoholia ja jos alkoholia ei voi juoda, ei pidä juoda olutta lainkaan. Kankkuseen on parasta kylmä kokis, ja se, että ei hanki kankkusta. Itse lopetan ottamisen 4-5 paukun jälkeen, on hyvä olo myös seuravana päivänä, mutta se vaatii selkärankaa... Joskus, muutaman kerran vuodessa kankkunen kuitenkin koittaa, yleenä jonkin kansanjuhlan jälkeen, vappu ja juhannus lienevät yleisimmät.
Myös ihan alkoholillinen olut on poikaa krapulaan ja elimistö rauhoittuu.
Tietysti syytä ottaa rauhallisesti,jos ei ole sen kummempaan ryypiskelyyn aikaa.Eli esimerkiksi on maanantaina töitä krapulan sattuessa sunnuntaille.
kunnon huikka kossua ja pala rasvaista makkaraa oikaisee tilannetta kiitettävästi.
Siinä on aina se että mikä sitten on krapula kellekkin. Itse kävin juopotteluputken jälkeen eilen a-klinikalta hakemassa levozinea ja kramppilääkitystä että saa itsensä edes johonkin kuntoon.Ja itse olen näitä:ei kyl uskois et tuollakin on ongelma.Sehän on niin fiksu ja pukeutuukin hyvin.Mut kyllä taas tuntuu että ilman tota klinikan lääkitystä ja omia vanhoja bezoja lähtis henki.
maistuu, anteeksi vain ,,, ihan typerältä :/
alkoholiton olut on kuin joisi alkoholitonta vodkaa.
Kiitos vihjeestäsi, tuota kyllä kokeilen, vaikka haluaisinkin lopettaa viikonloppuryyppääämisen kokonaan.
...ja vesi ennen nukkumaanmenoa (jos muistaa). Mitä useampi litra sitä parempi :)
auttaa aina.