Pitäisikö

lopettaa eronneiden vihkiminen uuteen avioliittoon Jeesuksen opetuksen vastaisena?
17415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

siviilivihkiminen. Kirkkoa siihen ei tarvita.

Äänestä

No jos eronneita vihitään avioliittoon, silloin ilmanmuuta tulee siunaa myös homoparien liitot.
Koska raamatussa Jeesus sanoo eronneiden uudelleen avioitumisen olevan huorintekemistä, niin ei Jumala siunaa eronneiden avioliittoja, vaikka papit heitä siunaisivatkin avioliittoon, sillä Jumala ei siunaa huorintekemistä. Kun kerran papit siunaavat heteroiden synnin tekemistä, silloin heidän tulee siunata kyllä myös homojenkin synnintekemistä.
Miksi papit siunaavat heteroiden synnin tekemistä, mutta eivät siunaa homojen synnin tekemistä?
Miksi papit siunaavat synnit tekemisen heteroiden kohdalla, mutta eivät siunaa synnin tekemistä homojen kohdalla?
Jos heterosynnit siunataan, niin siunattava on homosynnitkin.

Kirkolla ei ole pienintäkään relevanssia kieltää homojen parisuhteiden siunaamista muka vedoten siihen, että synnin tekemistä ei voi siunata, koska kirkko siunaa koko ajan heteroiden synnin tekemistä.

Kirkon tulisi olla johdonmukainen: sen on alettava siunaa myös honmojen synnin tekemistä, koska se siunaa heteroidenkin synnin tekemistä tai sitten kirkon olisi lopetettava heteroiden synnin tekemisen siunaus, jotta se voisi olla siunaamatta myös homojen synnin tekemistä.

Tällaisena ei tilanne voi jatkua, että kirkko siunaa heterosynnin tekemistä, mutta ei siunaa homosynnin tekemistä.

Pitäisi olla johdonmukainen, eikä kieltää Jumalan siunausta vähemmistöiltä, kun kerran Jumalan siunausta ei kielletä enemmistönkään synnin kohdalla, vaan siunataan vaan enemmistön synnin tekemistä.

Kirkon pitäis olla johdonmukainen ja soveltaa Jeesuksen sanoja myös heteroihin eikä ainoastaan vähemmistöseksuaaleihin.

Äänestä
  • niin heteroita kuin homojakin, edellisiä kuitenkin vielä ehkä (luulisin) toistaiseksi enemmän. Mutta heterous ei ole syntiä avioliitossa. Homous on syntiä vaikka olisi papin "siunaama" liittokin.

    Oletko muuten sitä mieltä, että koska pappi siunaa toisen synninteon, niin sitten pitää siunata toinenkin synninteko? Entä oletko edelleen sitä mieltä, että koska pappi siunaa synninteon, niin sitten Jumalankin pitää siunata se.

    Käsittääkseni johdonmukaisuutesi vie sinut johdonmukaisesti eksyksiin. Mutta siinä olet oikeassa, että hylkääminen johtaa huoritekemiseen molemmin puolin.

    Äänestä

Jeesus rohkaisi opetuslapsia toivottamaan rauhaa ihmisille. Ehkäpä meidän ihmisten ei siksi kannatakaan liikaa pohtia sitä, kuka on siunaamisen arvoinen ja kuka ei. Jeesus lupasi, että rauha palaa toivottajalleen takaisin, ellei talo ole rauhan arvoinen.

Jumala päättää, millä tavalla Hän lopulta siunaa ketäkin. Ehkäpä Hän joskus siunaa eronneidenkin uusia liittoja, vaikka samaan aikaan vihaa eroja ja hylkäämistä. Joskus Jumala siunaa niinkin, että antaa ihmiselle ajan myötä, ehkä uudenkin liiton myötä, ymmärrystä ja kyvyn katua omia aiempia huonoja valintoja. Toivoisin, että myös homojen ja lesbojen liittoja siunattaisiin kirkossa. Ei ole meidän ihmisten, ei edes pappien, asia osoitella muita. Parempi on jokaisen itse miettiä tykönään, millaisiin asioihin haluaa siunausta pyytää ja millaiset toiveet on valmis vilpittömästi viemään Jumalan kasvojen eteen.

En tietenkään halua pakottaa yhtäkään pappia epärehellisesti siunaamaan sellaista, mitä hän ei kykene omantunnon syistä vilpittömästi siunaamaan. Tiukkalinjaisen papin ei kuitenkaan pidä mennä estämään avarasydämisiä pappeja siunaamasta laajempaa ihmiselämän kirjoa kuin, mitä he itse ovat valmiita siunaamaan.

Äänestä

luterilaisen kirkon suostumaan eronneitten vihkimiseen, vaikka suurin osa papistosta vastusti asiaa. Avioerot olivat II maailmansodan jälkeen Suomessa lisääntyneet huomattavasti. Valtio pelkäsi maistraattien ruuhkaantumista ja siksi se painosti kirkkoa. Nykyisin minusta valtion on velvollisuus järjestää eronneille siviilivihkimys. Se ei ole kirkon tehtävä.

Äänestä

Eronneiden vihkiminen on siunauksen antamista synnin tekemiselle, sillä Jeesus ei hyväksynyt eronneiden vihkimistä.
Ei mielestäni pitäisi lopettaa eronneiden vihkimistä, mutta samalla tavalla tulisi suhtautua myös homosynteihin, eli siis homoparitkin tulisi siunata, koska heterosyntikin siunataan. On se kestämätöntä ja tekopyhää olla siunaamatta homopareja kun heteroitakin vihitään vastoin Jeesuksen itsensä opetuksia.

Äänestä
  • Homous on omassa sarjassaan => LUONNOTON. Käsky: olkaa hedelmälliset ja lisääntykää. Miten se toteutuu miesten uranismissa ja naisten tribadiassa? Siis hedelmöityykö siittiöt peräsuolessa ja munasolut klitoriksia kihnuttamalla?

    Eikö tämä jo okseta ajatuksenakin. Nyt kuitenkin taiteenkin keinoin homoseusuaalisuutta markkinoidaan suurimpana rakkauden lajina.

    Kun siis kirkko vihkii eronneet niin on vihittävä homoseksuaalitkin. Eikö piispat ole asioissa jo lipsuneena ole asttaneet päänsä Jumalan giljotiiniin. Koska siirrytään seuraavaan asteeseen ja se on se sodomian laji, että seksipartnerina on eläin. Eikö eläimen ja ihmisen suhde sitten pidä siunata, kun muutkin? Joko oksettaa riittävästi? Mutta valitettavasti ihminen korkeassa viisaudessaan tulee yhä luonnottomammaksi.

    Roomalaiskirje osoittaa:
    Roomalaiskirje 1:
    21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
    22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
    23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
    24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
    25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
    26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
    27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
    28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
    29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
    30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
    31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
    32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

    Äänestä

  • alohaopla kirjoitti:

    Homous on omassa sarjassaan => LUONNOTON. Käsky: olkaa hedelmälliset ja lisääntykää. Miten se toteutuu miesten uranismissa ja naisten tribadiassa? Siis hedelmöityykö siittiöt peräsuolessa ja munasolut klitoriksia kihnuttamalla?

    Ai, sinä jaat Raamatun kiellot eri sarjoihin.
    M;ielestäsi Raamatun homoutta koskevat kiellot ovat eri sarjassa kuin heterouta koskevat kiellot.
    No juuri siten kirkkokin ajattelee: vain homojen täytyy noudattaa Raamatun kieltoja homoseksin suhteen, mutta heteroiden ei tarvitse noudattaa Jeesuksen ja Paavalin sanoja heidän asettamien kieltojen suhteen, vaan heterot saavat tehdä syntiä nmiin paljon kuin huvittaa, eikä siitä parannusta tarvitse tehdä.

    Mielenkiintoisa tuo sinun tapasi lukea Raamattua, kun omassa päässäsi asettelet Raamatun kieltoja luonnoton-luonnollinen järjestykseen ja olet päättänyt, että siinä noudatetaan vain niitä kieltoja, jotka mielestäsi kuuluvat luonnoton-sarjaan ja sitten taas hyväksyt ne Jumalan Sanaa vastaan rikkomiset, jotka mielestäsi kuuluvat luonnollinen-sarjaan.

    Olet siis jakanut Jumalan sanan käskyt ja kiellot siten, että olet sarjoittanut ne luonnollisiksi synneiksi, joita vastaan saa rikkoa ja luonnottomiksi synneiksi, joita vastaan ei saa rikkoa.

    Tosi hauskaa ja kaksinaismoralistista tuo tapasi lukea Raamattua.

    Toki tajuan, että sinä että sovella Jeesuksen ja Paavalin asettamia käskyjä ja kieltoja itseesi etkä heteroihin, koska mielestäsi Jeesuksen ja Paavalin mielipiteet heteroavioliittoa kohtaan kuuluvat niihin synteihin, joita vastaan tulee rikkoa.

    Toki tajuan, että et vaadi heteroilta etkä itseltäsi Raamatun käskyjen noudattamista heterouden toteuttamisasioissa, vaan vaadit ainoastaan homoja noudattamaan Raamattua homouden rajoittamisasioissa.

    Sitä sanotaan s6ynniksi tuota, mitä sinä harjoitat. Sitä myös sanotaan Raamatun väärinkäytttämiseksi, sitä mitä sinä harjoitat.

    Et sinä olet taivaaseen menossa, koska luet Raamattuasi siten, että et sen käskyjä ja kieltoja vaadi itseäsi noudattamaan, vaan vaadit käskyjen ja kieltojen noudattamista vain pieneltä vähemmistöryhmältä.

    Ei se Jumalan Sana, Alpo, muutu:
    Jumalan silmissä hetero, joka on eronnut ja avioituu uudelleen, tekee syntiä. Ei Jumala siunaa yhtäkään avioliittoa, jossa eronnut on avioitunut.

    Sinä selität Raamattua itsellesi edullisesti, jotta voisit syntiä tehdä ja sallia synnin tekemisen toisille ja toisilta synnin tekemistä kieltää. Sinä selittelet Raamattua vesittäen Jumalan Sanaa ja yrität tehdä synnistä synnittömyyttä. Mutta, Alpo kulta, ei Jumalan Sana muutu, vaikka sinä sitä koko ajan muutatkin oman mielesi mukaan:

    Jeesuksen mielestä uudelleen aviopituva tekee huorin, eikä Jeesus sellaista aviolittoa siunaa, vaikka papit siunaisivatkin, sillä Jumala ei syntiä siunaa.

    Äänestä

  • synti on synti kirjoitti:

    Laki sanoo: ÄLÄ TEE HUORIN. HUORIN TEHDÄÄN SILLOIN KUN OLLAAN SUKUPUOLISESSA YHTEYDESSÄ TOISEN KUIN OMAN PUOLISON KANSSA.

    Jeesus sitten opettaa tarkemmin (Matteus 5) mitä on huorin tekeminen:
    27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
    28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
    29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
    30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
    31 On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'.
    32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.

    Siis miehen velvollisuus aviossa on, ettei tee itse huorin (jopa silmäile vieraita) ja hylkää siveällistä vaimoansa huorin tekemään!

    Äänestä

  • synti on synti kirjoitti:

    Ai, sinä jaat Raamatun kiellot eri sarjoihin.
    M;ielestäsi Raamatun homoutta koskevat kiellot ovat eri sarjassa kuin heterouta koskevat kiellot.
    No juuri siten kirkkokin ajattelee: vain homojen täytyy noudattaa Raamatun kieltoja homoseksin suhteen, mutta heteroiden ei tarvitse noudattaa Jeesuksen ja Paavalin sanoja heidän asettamien kieltojen suhteen, vaan heterot saavat tehdä syntiä nmiin paljon kuin huvittaa, eikä siitä parannusta tarvitse tehdä.

    Mielenkiintoisa tuo sinun tapasi lukea Raamattua, kun omassa päässäsi asettelet Raamatun kieltoja luonnoton-luonnollinen järjestykseen ja olet päättänyt, että siinä noudatetaan vain niitä kieltoja, jotka mielestäsi kuuluvat luonnoton-sarjaan ja sitten taas hyväksyt ne Jumalan Sanaa vastaan rikkomiset, jotka mielestäsi kuuluvat luonnollinen-sarjaan.

    Olet siis jakanut Jumalan sanan käskyt ja kiellot siten, että olet sarjoittanut ne luonnollisiksi synneiksi, joita vastaan saa rikkoa ja luonnottomiksi synneiksi, joita vastaan ei saa rikkoa.

    Tosi hauskaa ja kaksinaismoralistista tuo tapasi lukea Raamattua.

    Toki tajuan, että sinä että sovella Jeesuksen ja Paavalin asettamia käskyjä ja kieltoja itseesi etkä heteroihin, koska mielestäsi Jeesuksen ja Paavalin mielipiteet heteroavioliittoa kohtaan kuuluvat niihin synteihin, joita vastaan tulee rikkoa.

    Toki tajuan, että et vaadi heteroilta etkä itseltäsi Raamatun käskyjen noudattamista heterouden toteuttamisasioissa, vaan vaadit ainoastaan homoja noudattamaan Raamattua homouden rajoittamisasioissa.

    Sitä sanotaan s6ynniksi tuota, mitä sinä harjoitat. Sitä myös sanotaan Raamatun väärinkäytttämiseksi, sitä mitä sinä harjoitat.

    Et sinä olet taivaaseen menossa, koska luet Raamattuasi siten, että et sen käskyjä ja kieltoja vaadi itseäsi noudattamaan, vaan vaadit käskyjen ja kieltojen noudattamista vain pieneltä vähemmistöryhmältä.

    Ei se Jumalan Sana, Alpo, muutu:
    Jumalan silmissä hetero, joka on eronnut ja avioituu uudelleen, tekee syntiä. Ei Jumala siunaa yhtäkään avioliittoa, jossa eronnut on avioitunut.

    Sinä selität Raamattua itsellesi edullisesti, jotta voisit syntiä tehdä ja sallia synnin tekemisen toisille ja toisilta synnin tekemistä kieltää. Sinä selittelet Raamattua vesittäen Jumalan Sanaa ja yrität tehdä synnistä synnittömyyttä. Mutta, Alpo kulta, ei Jumalan Sana muutu, vaikka sinä sitä koko ajan muutatkin oman mielesi mukaan:

    Jeesuksen mielestä uudelleen aviopituva tekee huorin, eikä Jeesus sellaista aviolittoa siunaa, vaikka papit siunaisivatkin, sillä Jumala ei syntiä siunaa.

    Et tainnut ymmärtää KAPPALEEN ASIASISÄLTÖÄ:

    "Kun siis kirkko vihkii eronneet niin on vihittävä homoseksuaalitkin. Eikö piispat ole asioissa jo lipsuneena ole asttaneet päänsä Jumalan giljotiiniin. Koska siirrytään seuraavaan asteeseen ja se on se sodomian laji, että seksipartnerina on eläin. Eikö eläimen ja ihmisen suhde sitten pidä siunata, kun muutkin? Joko oksettaa riittävästi? Mutta valitettavasti ihminen korkeassa viisaudessaan tulee yhä luonnottomammaksi."

    Äänestä

  • alohaopla kirjoitti:

    Homous on omassa sarjassaan => LUONNOTON. Käsky: olkaa hedelmälliset ja lisääntykää. Miten se toteutuu miesten uranismissa ja naisten tribadiassa? Siis hedelmöityykö siittiöt peräsuolessa ja munasolut klitoriksia kihnuttamalla?

    Eikö tämä jo okseta ajatuksenakin. Nyt kuitenkin taiteenkin keinoin homoseusuaalisuutta markkinoidaan suurimpana rakkauden lajina.

    Kun siis kirkko vihkii eronneet niin on vihittävä homoseksuaalitkin. Eikö piispat ole asioissa jo lipsuneena ole asttaneet päänsä Jumalan giljotiiniin. Koska siirrytään seuraavaan asteeseen ja se on se sodomian laji, että seksipartnerina on eläin. Eikö eläimen ja ihmisen suhde sitten pidä siunata, kun muutkin? Joko oksettaa riittävästi? Mutta valitettavasti ihminen korkeassa viisaudessaan tulee yhä luonnottomammaksi.

    Roomalaiskirje osoittaa:
    Roomalaiskirje 1:
    21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
    22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
    23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
    24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
    25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
    26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
    27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
    28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
    29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
    30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
    31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
    32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

    Tapasi jakaa Raamatun syntimaininnat luonnottomiin synteihin, joita ei saa tehdä ja luonnollisiin synteihin, joita saa tehdä, on täysin kestämätön.

    Homoliittojen siunaaminen on samassa sarjassa kuin eronneiden heteroiden uudelleen avioituminen. Siinä asiassa ei ole mitään epäselvää, kun asiaa katsotaan Raamatun valossa.

    Sinä vain pyrit selittämään Raamatusta niitä kohtia, jotka synniksi selkeästi sanotaan, epäsynniksi, jotta voisit nautinnolla syntiä tehdä ja toisia syntiin viekotella.

    Eronnut, joka on uudelleen avioitunut, on Raamatun mukaan tehnyt synnin, joka on täysin samanlainen synti kuin olisi kahden miehen välisen liiton syntikin. Se asia on täysin selkeä, kun katsomme sitä Raamatun valossa.

    Äänestä

  • Rutunvalossa kirjoitti:

    Loiko Jumala ihmisen mieheksi ja mieheksi ja naiseksi ja naiseksi vai MIEHEKSI JA NAISEKSI. Tuossa kysymys luonnottomuudesta ja sitten luonnollinen ja luonnoton ei ole minun keksintöni.
    Roomalaiskirje 1:
    26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
    27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

    Äänestä

  • alohaopla kirjoitti:

    Homous on omassa sarjassaan => LUONNOTON. Käsky: olkaa hedelmälliset ja lisääntykää. Miten se toteutuu miesten uranismissa ja naisten tribadiassa? Siis hedelmöityykö siittiöt peräsuolessa ja munasolut klitoriksia kihnuttamalla?

    Eikö tämä jo okseta ajatuksenakin. Nyt kuitenkin taiteenkin keinoin homoseusuaalisuutta markkinoidaan suurimpana rakkauden lajina.

    Kun siis kirkko vihkii eronneet niin on vihittävä homoseksuaalitkin. Eikö piispat ole asioissa jo lipsuneena ole asttaneet päänsä Jumalan giljotiiniin. Koska siirrytään seuraavaan asteeseen ja se on se sodomian laji, että seksipartnerina on eläin. Eikö eläimen ja ihmisen suhde sitten pidä siunata, kun muutkin? Joko oksettaa riittävästi? Mutta valitettavasti ihminen korkeassa viisaudessaan tulee yhä luonnottomammaksi.

    Roomalaiskirje osoittaa:
    Roomalaiskirje 1:
    21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
    22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
    23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
    24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
    25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
    26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
    27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
    28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
    29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
    30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
    31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
    32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

    Alpo, sinä olet sairaan yliseksuaalinen.
    Ajatteletko sinä irvokasta seksiä silloinkin, kun puhutaan heteroudesta?
    vai saako ainoastaan sana homous sinut ajattelemaan ja hekumoimaan seksifantasioissasi ja seksimielikuvissasi?

    sana homous ei merkitse seksiä. Mutta sinä aslat heti ajatella seksiä kuin kiimainen kolli joka pääsee toista miestyä panemaan ja naisia pillusta nuolemaan.

    sana heterous ei merkitse seksiä. Mutta sinä alat heti kiimoissasi ajatella panemista ja naisten pillua, jota saisit oksennellen nuolla.

    Olet kuvottava, kun ajattelet vaan seksifantasioitasi kun toiset keskustelevat homoudesta. Homous ei merkitse seksiä eikä heterous merkitse seksiä. Mutta sinä et osaa keskustella homoudesta ajattelematta seksiä ja sinä et osaa keskustella heteroudesta ajattelematta seksiä.

    Alpo: seksi on aicvan toinen asia kuin homous tai heterous.

    mene seksipalstoille keskustelemaan seksistä ja anna täällä muiden rauhassa keskustella homoudesta ja heteroudesta.

    Nyt keskustellaan homoudesta ja heteroudesta, eikä seksistä.

    Seksi on eri asia kuin seksuaalinen suuntautuminen.

    Seksuaalisia suuuntautumisia on kolme: homous, heterous ja bi.

    Seksi on sitten ihan toinen asia.

    Mene yliseksuaalisine perversioinesi seksipalstoille riehumaan! Täällä keskustellaan seksuaalisista suuntautumisista eikä seksistä.

    Olet jotenkin aivan sairas ja oksettaa jo pelkkä viestiesi avaaminenkin, koska täysin omia fantasioitasi kirjoittelet ja julistat omia fantasioitasi Jumalasta ja seksistä muka Jumalan mielipiteinä!

    Yöks ja pthyi!

    On täysin selvää Raamatun valossa, että hetero joka on ernnut mutta uudelleen avioitunut, on tehnyt huorin ja hän on Jumalan silmissä yhtä syntinen kuin homomies, joka elää toisen homomiehen kanssa.

    Kun sinä keksit mielikuvituksessasi luonnottomia syntejä, joita ei saa tehdä ja sitten keksit mielessäsi luonnollisia syntejä joita saa tehdä, niin olet nii niin äärimmäisen pihalla ihan kaikesta etten voi sanoin kuvata!

    Alpo ei ole tainnut aikoihin päästä panemaan peräsuoleen eikä klitorista kihnuttamaan, kun niitä vaan ajattelee silloin, kun toiset keskustelevat homoudesta ja heteroudesta.

    Alpo, ei parisuhde merkitse seksiä.
    Sinä olet aivan pihalla, mies.

    Hanki vaimo, että pääset yliseksuaalisuudestasi eroon luonnollisella tavalla. Vaan jos olet eronnut, niin älä avuioidu, sillä Herran silmissä silloin teet syntiä, eikä Herra sinun avioliittoasi siunaa, vaikka kuvitteletkin niin mielessäsi.

    Jeesuksen snat eivät katoa, vaikka sinä niitä kuinka vesität ja muuttelet itsellesi mieluisiksi.

    Äänestä

  • ettärauhoittuisit kirjoitti:

    Hetero on luonnollinen ja homous on luonnoton. Sitten heteroa on myös väärää. Kaikkeen kuuluu käsky älä tee huorin. Sitten kuuluu luomisjärjestys. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja se on yhteyselämän peruste.

    Äänestä

  • Oletpihallaalpopien kirjoitti:

    Alpo, sinä olet sairaan yliseksuaalinen.
    Ajatteletko sinä irvokasta seksiä silloinkin, kun puhutaan heteroudesta?
    vai saako ainoastaan sana homous sinut ajattelemaan ja hekumoimaan seksifantasioissasi ja seksimielikuvissasi?

    sana homous ei merkitse seksiä. Mutta sinä aslat heti ajatella seksiä kuin kiimainen kolli joka pääsee toista miestyä panemaan ja naisia pillusta nuolemaan.

    sana heterous ei merkitse seksiä. Mutta sinä alat heti kiimoissasi ajatella panemista ja naisten pillua, jota saisit oksennellen nuolla.

    Olet kuvottava, kun ajattelet vaan seksifantasioitasi kun toiset keskustelevat homoudesta. Homous ei merkitse seksiä eikä heterous merkitse seksiä. Mutta sinä et osaa keskustella homoudesta ajattelematta seksiä ja sinä et osaa keskustella heteroudesta ajattelematta seksiä.

    Alpo: seksi on aicvan toinen asia kuin homous tai heterous.

    mene seksipalstoille keskustelemaan seksistä ja anna täällä muiden rauhassa keskustella homoudesta ja heteroudesta.

    Nyt keskustellaan homoudesta ja heteroudesta, eikä seksistä.

    Seksi on eri asia kuin seksuaalinen suuntautuminen.

    Seksuaalisia suuuntautumisia on kolme: homous, heterous ja bi.

    Seksi on sitten ihan toinen asia.

    Mene yliseksuaalisine perversioinesi seksipalstoille riehumaan! Täällä keskustellaan seksuaalisista suuntautumisista eikä seksistä.

    Olet jotenkin aivan sairas ja oksettaa jo pelkkä viestiesi avaaminenkin, koska täysin omia fantasioitasi kirjoittelet ja julistat omia fantasioitasi Jumalasta ja seksistä muka Jumalan mielipiteinä!

    Yöks ja pthyi!

    On täysin selvää Raamatun valossa, että hetero joka on ernnut mutta uudelleen avioitunut, on tehnyt huorin ja hän on Jumalan silmissä yhtä syntinen kuin homomies, joka elää toisen homomiehen kanssa.

    Kun sinä keksit mielikuvituksessasi luonnottomia syntejä, joita ei saa tehdä ja sitten keksit mielessäsi luonnollisia syntejä joita saa tehdä, niin olet nii niin äärimmäisen pihalla ihan kaikesta etten voi sanoin kuvata!

    Eikö Raamattu ja sen antama ohjeistus enää ratkaise asiassa mitään.

    Äänestä

Eronneiden vihkiminen uuteen avioliittoon on Jeesuksen opetuksen vastaista toimintaa.
Olisihan se inhottavaa, jos kirkko alkaisi vaatia ihmisiltä sitä, että pitäisi noudattaa Raamattua ja olla syntiä tekemättä. On hyvä, että kirkko ei vaadi sellaisia muuta kuin homoilta ja kirkko jättää heterot rauhaan ja antaa meitsin elää syntiä tehden ja synnintekomme siunaten. Pääasia, ettei kirkko siunaa homojen synniillisiä tekoja, vaan siunaa ainoastaan heteroitten synnilliset teot. On ihan ok, vaikka Jeesus kutsuu huorintekijöiksi niitä, jotka avioituvat eronsa jälkeen uudelleen. Ei heteroitten tarvi välittää Jeesuksen puheista! Raamatun kiellot on ainoastaan homoja varten ja niiden tulee elää Raamatun mukaan ennen kuin niitä voidaan siunata, mut on hyvä että heteroiden syntisiä tekoja siunataan. Mielestäni enemmistöä tuleekin siunata ja vähemmistöä sortaa, kuten kirkko on tehnytkin.
Näin on ollut ja näin kai se on aina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirkon kirjoitti:

lopettaa eronneiden vihkiminen uuteen avioliittoon Jeesuksen opetuksen vastaisena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu