Nyt Vanhanen on jo "EU:n presidentti"

Mannertenvälisellä nahjuksella on homma lähtenyt nyt totaalisesti kädestä.

Nyt Vanhanen jo kuvaa itseään "EU:n presidentiksi". Seuraavaksi varmaan "Maailman kuninkaaksi".

Tuollaiset oireet ovat tyypillisiä Matti Vanhasen kaltaisille heikolla itsetunnolla varustetuille tyypeille.

Vanhanen on tähän mennessä jo tehnyt häviöiden hattutempun. Hänen johdollaan KEPU on hävinnyt kolmet vaalit peräkkäin. Nyt eduskuntavaaleissa Vanhanen ottaa uuden kyseenalaisen sulan hattuunsa. Neljännen häviön jälkeen hän lentää kuin leppäkeihäs myös KEPUn johdosta. Sen jälkeen on aikaa keskittyä nettideittailuun ja tekstiviesteihin. Silloin Vanhanen joutuu valitettavasti tekemään sen omalla ajallaan eikä veronmaksajien maksamana.

21

1646

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ainesta...

      suuruundenhulluutta löytyy

    • Kaupunkilainen.

      ..sillä meillähän on kaikkien aikojen paras ja suosituin pääministeri joka ei hötkyile vaan on jämerä kuin tukki johon me voimme luottaa.

      Sinuahan se tietenkin korventaa mutta meillä muilla on hyvä ja turvallinen olo. Sory`

    • miesten parhaita

      Matti oli kova mies kun akka noin paljon kinuaa perään.Pannaan keräys pystyyn ja hommataan tekovehe sussulle pahimpaan vierotukseen

    • Lääkärihoitaja.

      Tuo on jo vakavaa.

      TV:n vaalikeskustelussa on jo nähty miten Vanhasella naama nykii, puhe änkyttää ja kädet heiluvat kuin tuulimylly.

      Ei ole lopullinen sekoaminen enää kaukana.

      • Kaupunkilainen

        Matti saa vielä hyvän naisen rinnalleen ja sopisi hyvin meille presidentiksi. Matin rauhallisuus vaikuttaa myös naapurivaltioiden johtajiin positiivisesti. Venäläiset pelkää ja kunnioittaa Matin kokoisia miehiä. Kekkonen todisti tämä jo hyvin. Kyllä meidän passaa Matin turvallisessa varjossa elellä. Matin takana seisoo yhtenä miehenä naiset ja keskustalaiset.


      • tuskin-
        Kaupunkilainen kirjoitti:

        Matti saa vielä hyvän naisen rinnalleen ja sopisi hyvin meille presidentiksi. Matin rauhallisuus vaikuttaa myös naapurivaltioiden johtajiin positiivisesti. Venäläiset pelkää ja kunnioittaa Matin kokoisia miehiä. Kekkonen todisti tämä jo hyvin. Kyllä meidän passaa Matin turvallisessa varjossa elellä. Matin takana seisoo yhtenä miehenä naiset ja keskustalaiset.

        pelkäävät Suomen "Euroopan" presidenttiä.


    • tieto-

      pääministerin omasta arvon ylennyksestä kenies Chiracin, Merkelin etc? Olisi varmaan hauskaa...

      • tehtävänä on

        kyllä tieto välittyy aina kohteeseensa, Ranskan ja Saksan suurlähetystöt raportoivat kaikki mielenkiintoiset asiat omille ulkoministeriöilleen edelleen välitettäväksi, totta kai ihan samalla tavalla kuin myös Britannia, Italia, Espanja ja Yhdysvallat, vain muutamia mainitakseni.


    • Kyllä Anneli neuvoo

      Vanhanen toimi Suomen EU-puheenjohtajuuskauden Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana - siis Euroopan päämiehenä.

      Se on täysin totta - ei siinä edes paljoa pilkettä silmäkulmassa tarvita.

      Älä ole niin synkänä Känä.

      Tuo päiväkin pitenee.

      • anti kepu

        Meijän masahan haluu olla universaalin residentti........hei haloo oikeesti!

        MAALAISLIITTO on täysin pstä!


      • Maltti on valttia

    • sössölogi

      Taas Euroopan kansat seuraavat Fyyreriä kohtalokkaaseen loppuun saakka. Niin kuin lampaat. Tällä kertaa johtaja vaan ei ole lyhyt eikä tumma, vaan pitkä ja vaalea "ihanneihminen". Ulkoisesti vain.

    • maksettu haukkuja

      et saa mitään aikaan, vaikka täällä riekut aamusta iltaan ja yötkin, kokoomus on hävinnyt kaikki vaalit ja häviää nämäkin, rööki niinistö hävisi presidentin vaalitkin onneksi. Eikä tule niitäkään koskaan voittamaan, laitetaan kunnon pitkä komea mies, eikä mitään tappia ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa, esko aho.

      • paskajaakolle

        neniin. hyvä.


      • niin on
        paskajaakolle kirjoitti:

        neniin. hyvä.

        että uunipotut on nyt in ja saunan päälle vielä ja saman kaavan mukaan joka päivä. tätä kun viedään maailmalle, niin suomea ei voita mikään ja mattikin voi hyvällä syyllä sanoa olevansa euroopan presidentti.


      • kokoomuksen
        niin on kirjoitti:

        että uunipotut on nyt in ja saunan päälle vielä ja saman kaavan mukaan joka päivä. tätä kun viedään maailmalle, niin suomea ei voita mikään ja mattikin voi hyvällä syyllä sanoa olevansa euroopan presidentti.

        pikkumies rööki sauli auttamattomasti putoaa kelkasta, hyvä niin! Otsarypyt sen kun vain syvenee, vähemmästäkin. Ei oikein voi sanoa niinkään, että maasta se pienikin ponnistaa?


      • syvenee
        kokoomuksen kirjoitti:

        pikkumies rööki sauli auttamattomasti putoaa kelkasta, hyvä niin! Otsarypyt sen kun vain syvenee, vähemmästäkin. Ei oikein voi sanoa niinkään, että maasta se pienikin ponnistaa?

        myös heiniksellä, kun valtiovarainministerinä ei osaa edes laskea. Lupaa olemattomia "pikkusummia" kansalle, jotain 2,4 miljardia. Yllätys tullaan kuitenkin kokemaan, sillä tästä karhukoplasta uuniperuna-matti, rööki-sauli ja heinähattu, eniten ääniä vaaleissa saa röökimies. Heinähattu on hännillä.


    • näin se on

      Ei tuo ole ainoa merkki siitä, että virka on mennyt Vanhasella päähän.

      Tänään Matti Vanhanen on vaatinut, että hänen pitäisi saada päättää mistä vaalikeskusteluissa keskustellaan. Hänestä on kummallista, että toimittajat saavat päättää aiheet ja esittää kysymykset.

      Vanhanen haluaisi kait olla Valko-Venäjän presidentti. Siellähän Lukasenkolla on tiedotusvälineet tiukasti nuorassa.

      • on täysin

        oikeassa ei mitään järjestystä kun kaikki huutaa yhtä aikaa,jokaisella pitäisi olla sama aika sanoa vastauksensa, siitä saisi jotain tolkkua.


      • -sinun-
        on täysin kirjoitti:

        oikeassa ei mitään järjestystä kun kaikki huutaa yhtä aikaa,jokaisella pitäisi olla sama aika sanoa vastauksensa, siitä saisi jotain tolkkua.

        kirjoituksesta ei saanut mitään tolkkua.


      • parkaa

        Ei hän voi ihan kaikkea päättää, vaikka haluaisikin. Lettiin on tosiaan kiehahtanut ja pahasti. Toivottavasti vaalit tiputtaa maan tasalle.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      128
      11168
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      156
      10334
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8040
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      197
      6578
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      53
      5681
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      74
      5092
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      151
      4434
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      27
      4259
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      75
      4097
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      135
      3655
    Aihe