Pentelle

Sinä Pente kun olet hyvin informoitu helluntailiikkeen tilanteesta, niin rohkenetko kommentoida talvipäivien saldoa: oliko menestys, saiko Steve Hill puhallettua tulta herätykseen, ajettiinko Helluntaikansa ry:tä nurkkaan, liehuuko liput yhtenäisyyden puolesta..?

Lainaus aloituksesta 20.2.2007:
..Näille Talvipäiville oli leimaa-antava Suomen Helluntaikirkon pyrkimys valloittaa koko tilaisuus. Se näkyi jo ohjelmassa, jossa useimmat alustajat olivat tunnettuja SHK:n aktiiveja, joko jäseninä tai kannattajina. Sama linja oli myös puheenjohtajistossa. On valitettavaa koko herätysliikkeen kannalta, että pieni, alle 3% vähemmistö käyttää näin saamiaan mahdollisuuksia. SHK:n jäsenmäärä oli väestörekisterin mukaan 31.12.2006 vain 1812 henkeä, eli 5 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tuossa määrässä on noin 1400 helluntailaista ja noin 400 ulkopuolista..
2115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Anna kuulua, Pente, pasuunasi selkeä ääni!

Äänestä

lasten leikkiä jo kymmenen vuoden ajan, mitä olen kuullut. Ei Talvipäivillä ole merkitystä kokonaistilanteen kannalta, sillä Jumalalle uskolliset pastorit eivät kunnioita Talvipäivien päätöksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyssäriä kirjoitti:

Sinä Pente kun olet hyvin informoitu helluntailiikkeen tilanteesta, niin rohkenetko kommentoida talvipäivien saldoa: oliko menestys, saiko Steve Hill puhallettua tulta herätykseen, ajettiinko Helluntaikansa ry:tä nurkkaan, liehuuko liput yhtenäisyyden puolesta..?

Lainaus aloituksesta 20.2.2007:
..Näille Talvipäiville oli leimaa-antava Suomen Helluntaikirkon pyrkimys valloittaa koko tilaisuus. Se näkyi jo ohjelmassa, jossa useimmat alustajat olivat tunnettuja SHK:n aktiiveja, joko jäseninä tai kannattajina. Sama linja oli myös puheenjohtajistossa. On valitettavaa koko herätysliikkeen kannalta, että pieni, alle 3% vähemmistö käyttää näin saamiaan mahdollisuuksia. SHK:n jäsenmäärä oli väestörekisterin mukaan 31.12.2006 vain 1812 henkeä, eli 5 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tuossa määrässä on noin 1400 helluntailaista ja noin 400 ulkopuolista..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu