EI YDINVOIMALLE

Jo toisen ruotsalaisen ydinvoimalan sisäinen turvallisuuskulttuuri joutui tiistaina kyseenalaiseksi, kun julkisuuteen vuotanut raportti arvosteli käytäntöjä Ringhalsin voimalassa. Ringhals on neljällä reaktorillaan Pohjoismaiden suurin ydinvoimala Ruotsin länsirannikolla.

Jos ruotsissa ei hallita ydinturvallisuutta,niin ei sitä hallita myöskään Iranissa joten ei Iranin ydinvoimalle.
3111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ydinvoimalan rakennusprojektia, Suomen viides on jo pari - kolme vuotta myöhässä!

Onneksemme ilmastomuutos lämmittää jo talvia, vaikka juuri tänään ei siltä näytä, -22C Espoossa.

Äänestä

usan venäjän japanin saksan ja ranskan ja monen muun.Heilläkin on tullut vahikoja ja ilmaan on päässyt myrkkyjä.

Äänestä

energiasata, siksi suomen on lisättävä omavaraista energiaa (ATOMIVOIMAA)Kun ruotsin ydinvoimala suljettiin ,niin voi olla että työntekijät eivät välittäneet enää työ ympäristöstään,ja jättivät paikat epäjärjestykseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EIEIEIei kirjoitti:

Jo toisen ruotsalaisen ydinvoimalan sisäinen turvallisuuskulttuuri joutui tiistaina kyseenalaiseksi, kun julkisuuteen vuotanut raportti arvosteli käytäntöjä Ringhalsin voimalassa. Ringhals on neljällä reaktorillaan Pohjoismaiden suurin ydinvoimala Ruotsin länsirannikolla.

Jos ruotsissa ei hallita ydinturvallisuutta,niin ei sitä hallita myöskään Iranissa joten ei Iranin ydinvoimalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu