Täällä palstalla näkyy olevan kristittyjä jotka eivät tiedä mikä on lain tehtävä. He koettavat poistaa myös siitä jotain heille epämieluista. Nämä ihmiset toimivat kuten inhimillinen, itsekäs luonto toimii. Heidän sydämensä on vielä ympärileikkaamaton. Ilman sydämen ympärileikkausta ei voi olla Jumalalle eikä kunnioittaa hänen lakiaan.
Paavali roomalaiskirjeessään kertoo, kuinka Jumala on aina odottanut että hänen seuraajansa antaisivat leikata sydämensä, esinahan ympärileikkauksella ei ole mitään merkitystä ollutkaan. Se on todellinen juutalainen ja Jumalan lapsi jonka sydämen Jumala saa ympärileikata. Silloin lain merkityskin paljastuu.
Lailla on kaksi tehtävää: 1. ilmoittaa Jumalan tahto, miten on elettävä. 2. tuomita se, joka rikkoo Jumalan tahdon eikä elä sen mukaan - eli herättää meissä synnin tunto. On myös kolmas tehtävä - uudestisyntyneen elämän ohje, johon ensimmäinen kohta viittaakin.
Paavali julistaa (Room.2:13) vanhurskaiksi ne jotka lakia noudattavat. Jokaiselle joka niitä noudattaa, ne antavat elämän (3.Moos.18:5). Tämä oli siis Herran, ei Mooseksen, sana. Jeesus vaeltaessaan maan päällä sanoi "Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä"(Matt.19:16,17).
Missä on ongelma sitten? Ongelma on siinä ettei kukaan noudattanut lakia. "Ei ole ketään joka hyvää tekee, ei ainoatakaan"
Laki tekee vanhurskaaksi jos sitä täydellisesti noudatetaan. Se on mahdollista (Aadam ennen lankeemustaan). Jeesus mahdollistaa tämän vanhurskauden. "Hän eli synnitöntä elämää. Hän kuoli meidän tähtemme ja nyt hän tarjoutuu ottamaan syntimme ja antamaan meille vanhurskautemme."(E.G.White, Tie Kristuksen luo s.53).
Vanhurskaus saadaan lahjaksi "hänen armostaan". Joidenkin mukaan Jumala voisi antaa synnit anteeksi ilman Jeesuksen uhriakin. Mutta se ei ole evankeliumin mukaista. White kuvailee vanhurskauttamista mm. "Itsessämme olemme syntisiä, mutta Kristuksessa me olemme vanhurskaita, tehtyään meidät vanhurskaiksi siten, että on lukenut hyväksemme Kristuksen vanhurskauden, Jumala julistaa meidät vanhurskaiksi ja kohtelee meitä vanhurskaina."
Mitä sitten on vapaus laista? (Room.7.luku)
Me olemme luonnostamme "naimisissa" vanhan Aatamin, vanhan ihmisen kanssa, Miten me pääsemme eroon hänestä, tuosta syntisestä ihmisestä? Siten, että Jeesus tuli ihmiseksi, otti päälleen ihmisen synnit ja kuoli ihmisen puolesta. Nyt olemme vapaat tuosta harmillisesta miehestä, tuosta vanhasta Aatamista. Nyt voimme solmia uuden liiton uuden miehen kanssa. Kuka hän on? Hän on ylösnoussut Kristus, uusi Aadam! Näin Kristuksen kuolema ja ylösnousemus vapauttaa meidät vanhasta ja liittää uuteen liittoon.
Laki ja synti
Paavalin mukaan laki on hyvä, oikea ja pyhä. Lain julistama kuoleman tuomio ei ole lain syytä vaan synnin. Synnistä ei siis päästä eroon poistamalla laki. Synti oli maailmassa jo ennen kirjallisen lain antamista. Synti hallitsi jo Aadamista Moosekseen asti.
Paavalin ajatus on tämän kaltainen:
Me tiedämme että laki on hengellinen. Minä taas olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä mitä teen: en tee sitä mitä tahdon, vaan sitä mitä vihaan. Myönnän siis että laki on hyvä. Niinpä sen pahan tekeekin minussa asuva synti. Turmeltuneessa luonnossani ei asu mitään hyvää. Tahtoisin tehdä hyvää mutta en pysty. Teen siis sitä pahaa mitä en tahdo, mutta sen tekeekin minussa asuva synti.
Kuka pelastaa meidät tästä kuoleman ruumiista? Jeesus Kristus!
Jos siis laki poistetaan poistuisi synti, mutta sitä Jumala ei voi tehdä, silloinhan Kristus olisi turhaan kuollut!!!!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sydämen ympärileikkaus on sitä,että ihmisestä tulee Jumalan voideltu.
vapautunut lain orjuudesta eikä synti enää häntä vallitse.
Uudestisyntynyt ja Pyhän Hengen ohjauksessa oleva ihminen on kuollut entiselle syntiselle elämälle.
Kaikki ovat syntisiä ja kymmenen käskyn rikkojia, joten ihminen ei pelastu niitä noudattamalla, vaan uskomalla Jeesukseen, joka välittäjänä rukoilee puolestamme saadaksemme armon ja sitä kautta pelastuksen.
Jeesus kyllä rukoilee peulestamme, että pysyisimme kaidalla tiellä ja uskossa, mutta ei pelastuksemme puolesta, Hän kyllä ristillä suoritti täydellisen pelastuksen ja pyhityksen jota tarvitesemme kelvataksemme Jumalalle.
Jeesus sanoi ristillä, se on TÄYTETTY, siellä Hän murskasi käärmeen pään, voitti synnin, ja siellä sovitettiin synntimme, ei Hänen enää tarvitse sitä rukoilla, eikä armoa JUmalalta meille, vaan että pysyisimme armosssa ja uskossa Häneen. (Heb 10:10.)