Riittää jo

Miksi Arvon Adventisteille ei riitä yksin Raamattu?

TOTUUDEN VALO = OIKEA PROFEETTA = ADVENTISTIEN OMA PROFETIAN HENKI.

Miten adventistit suhtautuvat Raamatun v.92 painokseen?
5135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Torkuta pölkyti kuitakiri ramehutike?
Keritekesti, muteke ruketa kuhe.

Äänestä
  • Siinä tuli adventismin sanoma kerrotuksi havainnollisen tyylikkäästi! Just noin paljon siinä onkin asiaa.

    Äänestä

Tämä asia on ollut vähän väliä esillä. Toivottavasti nyt riittää jo taas vuodeksi ainakin. Käytän Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaa Pyhän Raamatun suomennosta. Raamattu riittää minulle uskon ja elämän ylimmäksi perustaksi. Siinä ei muita tekstejä tarvita.

Äänestä
  • Ei se, että uusi käännös on virallisesti luterilaisen kirkon hyväksymä, saa siitä minulle Raamattua. Käytän VAIN edellistä käännöstä, koska sen mukaisesti ovat suurin osa maailman käännöksistä käännetty. Uusi on monin kohdin erittäin huono käännös, koska se ei enää viittaa teksteillään muihin vastaaviin edes itsessään. Viittaukset kun ovat erilailla käännetty vanhassa ja uudessa Testamentissa.

    Äänestä

  • ei se kirjoitti:

    Ei se, että uusi käännös on virallisesti luterilaisen kirkon hyväksymä, saa siitä minulle Raamattua. Käytän VAIN edellistä käännöstä, koska sen mukaisesti ovat suurin osa maailman käännöksistä käännetty. Uusi on monin kohdin erittäin huono käännös, koska se ei enää viittaa teksteillään muihin vastaaviin edes itsessään. Viittaukset kun ovat erilailla käännetty vanhassa ja uudessa Testamentissa.

    Saat ottaa avuksesi vaikka kuinka vanhan.
    http://www.uskonkirjat.net

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ainoastaan kirjoitti:

Miksi Arvon Adventisteille ei riitä yksin Raamattu?

TOTUUDEN VALO = OIKEA PROFEETTA = ADVENTISTIEN OMA PROFETIAN HENKI.

Miten adventistit suhtautuvat Raamatun v.92 painokseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu