Toivoisin että puiston suunnittelisivat henkilöt jotka ovat ennenkin onnistuneesti puistoja suunnitelleet.Ei poliitikot,insinöörit,sairaanhoitajat vaan henkilöt joilla on tähän koulutus tai kokemus.Vuosaaren rantoja ei osattu arvostaa vaan kaikki vanhat kauniit petäjät ja muu kasvillisuus raivattiin pois ja tulos on jotenkin keinotekoinen ja epäviihtyisä kuin matkailumainoksesta leikattu.Myöskään pyöräilijöitä ei kaivata alueelle.
Töölönlahden
Alue
3323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Töölönlahti (ruotsiksi Tölöviken) on merenlahti Helsingissä ydinkeskustan pohjoispuolella, Keskuspuiston eteläpäässä. Töölönlahden rannalla tai välittömässä läheisyydessä sijaitsevat muun muassa Suomen Kansallisooppera, Finlandiatalo ja Linnunlaulu. Alue on vehreää, ja siellä sijaitsevat Töölönlahden puisto, Hesperian puisto, Hakasalmen puisto ja Talvipuutarha.
Töölönlahti on alun perin ollut osa salmea, joka on kiertänyt nykyisen Kruununhaan alueen ja erottanut sen mantereesta irralliseksi saareksi. Kun Helsingin kaupunki perustettiin nykyiselle paikalleen 1640-luvulla, salmi oli kuitenkin jo soistunut umpeen kapeimmasta kohdastaan, nykyisen Esplanadin puiston kohdalta. Töölönlahden eteläpäästä jatkui Esplanadin tienoille vielä 1800-luvun alussa pitkä ja kapea Kluuvinlahti. Töölönlahden pohjoispuolella Keski-Pasilan ratapihan paikalla oli Töölönjärvi, joka sai vetensä Ilmalan soilta ja joka laski Töölönjokea pitkin Töölönlahteen.
1800-luvun aikana Helsingin kaupungin kasvaminen muokkasi Töölönlahden alueen nykyiseen muotoonsa. Matala ja mutainen Kluuvinlahti täytettiin ja otettiin rakennuskäyttöön. 1860-luvulla rakennettu rautatiekannas erotti Töölönlahden ja Eläintarhanlahden toisistaan, ja lahden eteläpäätä täytettiin pääratapihan leviämisen tieltä. Pasilan Töölönjärvi kuivattiin 1870-luvulla, jolloin myös Töölönjoen virtaus ehtyi.
Töölönlahti on rehevöitynyt jo 1700-luvulta lähtien johtuen veden vähäisestä vaihtuvuudesta. Tähän on kuitenkin alettu hakea muutosta lisämäällä veden vaihtuvuutta tuottamalla Humallahdelta putken kautta puhtaampaa vettä Töölönlahteen. Projekti aloitettiin elokuussa 2005 ja se tulee kestämään useita vuosia.
Taitaa asialla olla jälleen Kallion asukas alias Remontti-Rane, joka ei edes tunne Helsingin kaupunginosia laisinkaan. Niin eihän se Kallio ole muuta kuin kivi- ja betonierämaasta.
Vuosaaressa ei tarvitse kunnostaa olemassa olevia paikkoja kun nekin ovat jo valmiina.
Kallahti http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=10612&lan=fi
Aurinkolahti on saanut sentään tuunusta vaikka onkin suunniteltu alue.
http://www.puutarhaliitto.fi/tiedote.html#anchoryrakenn e06
http://www.lemminkainen.fi/widepage.asp?root=3879&Secti on=10675&Item=15611
Uutela http://fi.wikipedia.org/wiki/Uutela
Että se siitä "keinotekoisuudesta ja epäviihtyisyydestä"
Huomaa, että on orvokki-tädit vallassa kaupunkisuunnittelussa.. Miks suomen parhaalle paikalle rakennetaan puistojen ketju?? HUHHUH!
Suomen ilmastossa nuo puistot ovat käytössä vain lyhyen ajan vuodesta ja silloinkin ne kansoittaa pääasiassa puliveivarit. Talvella, syksyllä ja keväällä kiva katsela paskaista erämaata keskelä kaupunkia. On niin ihannaa ja kultturellia..