KOHTA 6

Nyt kumoan Itsenäisyyspuolueen 6. ohjelmakohdan. Ette pääse eduskuntaan, vaan Keskusta on Suomen suurin ja paras puolue. Yhteistyössä EU:n tulevaisuuteen.

Olette väärässä tässä:

"Kansalaisten peruspalvelut ja kunnallinen kansanvalta turvattava"

"6) Kuntien järjestämät peruspalvelut on turvattava valtionosuusjärjestelmän muutoksilla ja nostamalla 1990-luvun lamavuosina puolitetut valtion rahoitusosuudet lamaa edeltävälle tasolle. Tämä mahdollistaa varojen tuntuvan lisäämisen terveyden- ja vanhustenhoitoon sekä samalla hoitohenkilökunnan palkkojen korottamiseen.
Kuntien pakkoliitokset on torjuttava."

"Suurimpiin kaupunkeihin ja kuntaliitoksen seurauksena syntyneisiin kuntiin on perustettava kunnallisvaalien yhteydessä valittavat, lähidemokratiaa toteuttavat kunnanosavaltuustot päättämään oman kunnanosansa asioista ja antamaan kunnanvaltuustolle lausunnot omaa kunnanosaa koskevista asemakaavaesityksistä."

Tällaiset toimenpiteet voisivat vaarantaa yritysten kilpailuedut. Sitä paitsi Keskustan, Kokoomuksen ja SDP:n pitäisi riittää näissäkin vaaleissa. Ei Suomeen tarvita muita puolueita!!!!!
412066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Suomeen tarvitaan todellakin vain 2 puoluetta Itsenäisyyspuolue sekä perus Suomalaiset:) niistä sinäkin vänkerö saat valita sinulle parhaimman:) eu on syvältä samoin talouskasvusi koska et ole perustellut mitenkään kannan ottojasi hahahha:)

Äänestä
  • Ne 2 puoluetta pitäisi tuhota juuri.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Ne 2 puoluetta pitäisi tuhota juuri.

    Et perustellut miksi?:)

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Et perustellut miksi?:)

    Koska kansalaisen ääni menee hukkaan, jos hän ei äänestä Keskustaa, Kokoomusta tai SDP:tä.

    Äänestä

  • Ilman ahneutta yhteiskunta kaatuisi ja markkinajohtajat kärsisivät.

    Äänestä

kuniten tulisi olla paljon nykyistä vauraampia. Jos kaikki keskitetään Brysseli-Helsinki akselin toimivallan alle, niin valta ja vauraus virtaa pääkaupunkiseudulle.

Äänestä
  • Kun maaseutu tyhjenee, sen kallioperä voidaan varata parempiin tarkoituksiin.

    Äänestä

Saat sinä horista älyttömiä väittämiäsi, muttei niillä mitään merkitystä ole. Olet aina väärässä. :)

Äänestä
  • Lausuisitko tuon päin naamaa Euroopan Presidentille?

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Lausuisitko tuon päin naamaa Euroopan Presidentille?

    On vanhahtava hahahah

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Lausuisitko tuon päin naamaa Euroopan Presidentille?

    Mutten pysty takaamaan, olisiko ko. presidentti siinä vaiheessa enää terveenä, kun puheet alkaisivat. :)

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    On vanhahtava hahahah

    Tuosta voisi joutua vankilaan, mutta EU on demokraattinen.

    Äänestä

"Ei Suomeen tarvita muita puolueita!!!!!"

Kalskahtaa taas meidän EU-Goebbelsiltämme.. Olet taas voiman pimeällä puolella..

Äänestä
  • EU on Euroopan kirkkain valonlähde. Ja Goebbels sinänsä on VÄÄRIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! EU on syntynyt siksi, että teitä varjeltaisiin kaikelta pahalta.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU on Euroopan kirkkain valonlähde. Ja Goebbels sinänsä on VÄÄRIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! EU on syntynyt siksi, että teitä varjeltaisiin kaikelta pahalta.

    Todellakin niin tyhmä,ettei osaa sanoa muita sanoja kuin eu ja talouskasvu sekä tietyt puolueet kuten sdp/kok/keskusta? herää vain kysymys onko talollinen jotenkin ns jälkeenjäänyt?

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU on Euroopan kirkkain valonlähde. Ja Goebbels sinänsä on VÄÄRIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! EU on syntynyt siksi, että teitä varjeltaisiin kaikelta pahalta.

    EU on varjelevinaan meitä muilta pahoilta, jotta saa itse riistää enemmän meitä.

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Todellakin niin tyhmä,ettei osaa sanoa muita sanoja kuin eu ja talouskasvu sekä tietyt puolueet kuten sdp/kok/keskusta? herää vain kysymys onko talollinen jotenkin ns jälkeenjäänyt?

    Pyrin esittämään argumenttini yhtä yksinkertaisesti kuin presidentti Matti Vanhanen.

    Äänestä

  • Talollinen II kirjoitti:

    EU on varjelevinaan meitä muilta pahoilta, jotta saa itse riistää enemmän meitä.

    EIHÄN SE NYT NOIN OLE!!

    Kuulut saunan taakse.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Pyrin esittämään argumenttini yhtä yksinkertaisesti kuin presidentti Matti Vanhanen.

    Aika v i t u n yksinkertaisesti ja tyhmästi perustelettekin molemmat. =)))))

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EIHÄN SE NYT NOIN OLE!!

    Kuulut saunan taakse.

    Kuulun saunan takana sijaitsevaan teloituskomppaniaan, joka kunniatehtävänään ampuu matti vanhasen ja teidät muut EU-huårrrrrrrrr-rat. :)

    Äänestä

  • Talollinen II kirjoitti:

    Kuulun saunan takana sijaitsevaan teloituskomppaniaan, joka kunniatehtävänään ampuu matti vanhasen ja teidät muut EU-huårrrrrrrrr-rat. :)

    Saunan takana Jyrki Kataisen, Matti Vanhasen ja Eero Heinäluoman teloitusjoukot hoitavat teidät kaikki pois päiviltä. EU:n ja vapaan kapitalismin vastustus loppuu Suomesta lähivuosina.

    Äänestä

  • Talollinen II kirjoitti:

    Aika v i t u n yksinkertaisesti ja tyhmästi perustelettekin molemmat. =)))))

    Kuinka uskallat pilkata pääministeriä? Hän on vapaan talouden ja EU:n kannattaja ja teidänkin pitää olla, koska Kepu-laiva on käännetty oikeaan suuntaan.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Kuinka uskallat pilkata pääministeriä? Hän on vapaan talouden ja EU:n kannattaja ja teidänkin pitää olla, koska Kepu-laiva on käännetty oikeaan suuntaan.

    Eihän sitä nössöä pelkää sitten millään. Muutama koukku vatsaan pudottaisi hänet niiiiiiiiin helposti. :)

    Mitä (työ)markkinoiden vapautta kepun hyväveli-verkostossa maaseudulla on olevinaan?
    Kuntia ja niiden virkamiehiä on kepun vuoksi aivan liikaa, mikä on maksanut Suomelle vuosikymmenien aikana hirvittävästi.

    Markkinataloudessa ei sinänsä ole juurikaan pahaa, mutta sen äärikieroutamassa, eli kapitalismissa melkein kaikki. Sinun suosikkipuppelipoikasi puolueineen on ajautunut (tahallaan?) sen edistäjäksi. Tein vain kansalaisvelvollisuuteni solvatessani vanhasta. Tekisit sinäkin. =)

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Saunan takana Jyrki Kataisen, Matti Vanhasen ja Eero Heinäluoman teloitusjoukot hoitavat teidät kaikki pois päiviltä. EU:n ja vapaan kapitalismin vastustus loppuu Suomesta lähivuosina.

    Pitänee ottaa katkaistu pumppuhaulikko varmuudeksi mukaan. Pojat ovat sen verran hitaita ampumaan, etteivät pärjäisi meikäläiselle edes kolmistaan. :)

    Äänestä

  • Talollinen II kirjoitti:

    Pitänee ottaa katkaistu pumppuhaulikko varmuudeksi mukaan. Pojat ovat sen verran hitaita ampumaan, etteivät pärjäisi meikäläiselle edes kolmistaan. :)

    Kyllä EU aina vastustajansa lyö.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Kyllä EU aina vastustajansa lyö.

    Eu-tukiryhmät = tyhmät, selkärangattomat, huorrrr-rat, heikot, sekä perseennuolijat. Aika löysiä vastustajia. Keksi jotain kovempaa. =)

    Äänestä

  • Talollinen II kirjoitti:

    Eihän sitä nössöä pelkää sitten millään. Muutama koukku vatsaan pudottaisi hänet niiiiiiiiin helposti. :)

    Mitä (työ)markkinoiden vapautta kepun hyväveli-verkostossa maaseudulla on olevinaan?
    Kuntia ja niiden virkamiehiä on kepun vuoksi aivan liikaa, mikä on maksanut Suomelle vuosikymmenien aikana hirvittävästi.

    Markkinataloudessa ei sinänsä ole juurikaan pahaa, mutta sen äärikieroutamassa, eli kapitalismissa melkein kaikki. Sinun suosikkipuppelipoikasi puolueineen on ajautunut (tahallaan?) sen edistäjäksi. Tein vain kansalaisvelvollisuuteni solvatessani vanhasta. Tekisit sinäkin. =)

    "Markkinataloudessa ei sinänsä ole juurikaan pahaa, mutta sen äärikieroutamassa, eli kapitalismissa melkein kaikki."

    KOMMUNISTI!!!!!

    Vanhasen pitäisi määrätä kaltaisesi kommunistit leireille.

    Äänestä

  • Talollinen II kirjoitti:

    Eu-tukiryhmät = tyhmät, selkärangattomat, huorrrr-rat, heikot, sekä perseennuolijat. Aika löysiä vastustajia. Keksi jotain kovempaa. =)

    Ja onhan aina Nato.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Ja onhan aina Nato.

    Oikeastaan voisit lähettää ne tänne samantien. :)

    Nato on jenkkien komennossa. Tuskin välittävät puuttua Eu:n (HUOM!)ULKOISIIN asioihin.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    "Markkinataloudessa ei sinänsä ole juurikaan pahaa, mutta sen äärikieroutamassa, eli kapitalismissa melkein kaikki."

    KOMMUNISTI!!!!!

    Vanhasen pitäisi määrätä kaltaisesi kommunistit leireille.

    Illuminaattihuorrrrr-rat ovat viekoitelleet hänet voiman väärälle(pahalle) puolelle.

    Koitahan päästä tuosta onnettomasta musta-valko/joko-tai/kommunisti-kapitalisti ajattelustasi eroon. Edustat erittäin kapeaa ajattelutapaa, jolla ei ihmisen evoluution edetessä tule olemaan tulevaisuutta. Kuolette sukupuuttoon heikkouksienne tähden. Hölmöt eivät selviä loputtomiin. Ehkä joitain satoja vuosia - valitettavasti, ellei äärikapitalismin aiheuttama ympäristön tuhoutuminen ja kasvihuoneilmiön ryöstäytyminen lyhennä kehitystä vuosikymmenien mittaiseksi.

    Minä halveksin kommunisteja, sekä kapitalisteja. Olen niiden yläpuolella, mutta valitettavasti joudun elämään lähes pelkästään niiden mitättömän
    kapeita näkökulmia edustavien ihmisten keskuudessa. :F

    Äänestä

Kepu pettää aina, ihan aina! Kaiken lisäksi kepu rajoittaa laajan maaseutupolitiikan maatalouteen. Maaseudun hyvinvointi (mm. tiestö ja sosiaali- ja terveyspalvelut) heikkenevät entisestään EU-jäsenyyden ja kuntaliitosten takia. EU kieltää mm. teiden kunnostamisen maaseudulla, sillä ESR ei rahoita tiehankkeita.

Kuntaliitokset eivät paranna asukkaiden hyvinvointia, vaikka kunta- ja alueministeri Manninen kuinka väittäisi. Sen tietää pelkällä maalaisjärjelläkin. Tarvitaan nimenomaan valtion rahoitus kaikille kunnille ja kaupungeille, ei kuntaliitoksia! Tuolloin ennen 1990-luvun lamaa raha kiersi paremmin yhteiskunnassa. Pian on odotettavissa uusi lama, mistä Amerikassa on jo viestitetty heikentyvällä talouskasvulla.

Kepu, Kokoomus ja SDP eivät riitä pelastamaan maaseudun hyvinvointia ja peruspalveluita, mikä on nähty. Tarvitaan Itsenäisyyspuolue ja Perussuomalaiset, kuten nomex sanoi!

Äänestä
  • "Kepu, Kokoomus ja SDP eivät riitä pelastamaan maaseudun hyvinvointia ja peruspalveluita, mikä on nähty. Tarvitaan Itsenäisyyspuolue ja Perussuomalaiset, kuten nomex sanoi!"

    Kukaan ei olisi tohtinut väittää noin 10 vuotta sitten, eikä pidä nytkään. Koska onhan Keskusta sentään maaseudun puolue ja iloinen äänistäsi!

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    "Kepu, Kokoomus ja SDP eivät riitä pelastamaan maaseudun hyvinvointia ja peruspalveluita, mikä on nähty. Tarvitaan Itsenäisyyspuolue ja Perussuomalaiset, kuten nomex sanoi!"

    Kukaan ei olisi tohtinut väittää noin 10 vuotta sitten, eikä pidä nytkään. Koska onhan Keskusta sentään maaseudun puolue ja iloinen äänistäsi!

    Annetaan kepun pettyä näissä vaaleissa. Olen löytänyt paremman puolueen, Itsenäisyyspuolueen. Kepu pettää aina, ihan aina! Ei kannata äänestää kepua, tulee vain lisää kipuja. Ne kivut kohdistuvat nimenomaan maaseudun hyvinvointiin ja elinkeinojen harjoittamiseen, sillä EU-Suomessa maaseudun hyvinvointi on laskenut kuin lehmän häntä. Toisin oli Kekkosen (Maalaisliitto) aikana!

    Äänestä

  • vaan vain Ipua kirjoitti:

    VIHOLLINEN. Minä vastustan muutostanne henkeen ja vereen.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    "Kepu, Kokoomus ja SDP eivät riitä pelastamaan maaseudun hyvinvointia ja peruspalveluita, mikä on nähty. Tarvitaan Itsenäisyyspuolue ja Perussuomalaiset, kuten nomex sanoi!"

    Kukaan ei olisi tohtinut väittää noin 10 vuotta sitten, eikä pidä nytkään. Koska onhan Keskusta sentään maaseudun puolue ja iloinen äänistäsi!

    Repesin nauramaan jo pelkästään vastausotsikon nähtyäni.

    "Kukaan ei olisi tohtinut väittää noin 10 vuotta sitten, eikä pidä nytkään. Koska onhan Keskusta sentään maaseudun puolue ja iloinen äänistäsi!"

    Tuo oli myös aika mainio huulenheitto. Olet uskomaton hupiveikko ja piristät palstaa suuresti aiheuttaen samalla Eu:n vastustuksen lisääntyminen. Suurkiitos siitä ja jatka valitsemallasi tiellä. Kuoltuaan ja järkiinnyttyään vanhanenkin kiittää sinua EU-taivaasta(mikä se sitten ikinä teille onkaan) käsin. Itse en sinne ikinä pääse, koska haluan erittäin vilpillisesti tehdä syntiä koko epäjumalan luomaa EU:ta vastaan. :DD

    Äänestä

paremmin, nuo väitteesi on sellaista höpönhöpöä jutustelun vuoksi

Äänestä
  • Suomi tarvitsee EU:ta. Ennen EU:ta elitte banaanivaltiossa.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Suomi tarvitsee EU:ta. Ennen EU:ta elitte banaanivaltiossa.

    loisimisesi ei onnistuisi ilman EU:ta

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

talollinen kirjoitti:

Nyt kumoan Itsenäisyyspuolueen 6. ohjelmakohdan. Ette pääse eduskuntaan, vaan Keskusta on Suomen suurin ja paras puolue. Yhteistyössä EU:n tulevaisuuteen.

Olette väärässä tässä:

"Kansalaisten peruspalvelut ja kunnallinen kansanvalta turvattava"

"6) Kuntien järjestämät peruspalvelut on turvattava valtionosuusjärjestelmän muutoksilla ja nostamalla 1990-luvun lamavuosina puolitetut valtion rahoitusosuudet lamaa edeltävälle tasolle. Tämä mahdollistaa varojen tuntuvan lisäämisen terveyden- ja vanhustenhoitoon sekä samalla hoitohenkilökunnan palkkojen korottamiseen.
Kuntien pakkoliitokset on torjuttava."

"Suurimpiin kaupunkeihin ja kuntaliitoksen seurauksena syntyneisiin kuntiin on perustettava kunnallisvaalien yhteydessä valittavat, lähidemokratiaa toteuttavat kunnanosavaltuustot päättämään oman kunnanosansa asioista ja antamaan kunnanvaltuustolle lausunnot omaa kunnanosaa koskevista asemakaavaesityksistä."

Tällaiset toimenpiteet voisivat vaarantaa yritysten kilpailuedut. Sitä paitsi Keskustan, Kokoomuksen ja SDP:n pitäisi riittää näissäkin vaaleissa. Ei Suomeen tarvita muita puolueita!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu