Olin äsaken Helsingin Siionissa. Pieni palava heluntaiseurakunta täällä.
Siellä oli puhumassa laulaja evankelista Renee Laulajainen.
Hän kertoi ennenkun Kirka kuoli hän istui Kirkan vieressä koko matkan Hong kongista Suomeen.
Hän kertoi kaikki uskonasiat Kirkalle.
Niinpä niin Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä kerran, kaksi ja jopa kolmekin kertaa parannukseen ja kääntymykseen.
Muutenkin oli hyvää puhetta evankelistalla, hän kertoi kuinka ollessaan Espanjassa siellä on paljon suomalaisia ja mukamas elävät rauhaisia eläkepäiviä siellä.
Kuitenkin kun hän on keskustellut noiden monien kanssa, niin oli huomannut, että rauhattomia ja kärsiviä lähimmäisiä nämä suomalaiset siellä.
Niin se on vain Jeesus antaa rauhan ja hyvän elämän ja tarkoituksen elämälle.
Jeesus pelastaa tänäkin päivänä.
Antakaa pelastaa itsenne.
Ei nautinnot ei raha ei menestys ei mikään muu kuin Jeesus anna todellista rauhaa sydämeen.
Siellä oli puhumassa laulaja evankelista Renee Laulajainen.
Hän kertoi ennenkun Kirka kuoli hän istui Kirkan vieressä koko matkan Hong kongista Suomeen.
Hän kertoi kaikki uskonasiat Kirkalle.
Niinpä niin Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä kerran, kaksi ja jopa kolmekin kertaa parannukseen ja kääntymykseen.
Muutenkin oli hyvää puhetta evankelistalla, hän kertoi kuinka ollessaan Espanjassa siellä on paljon suomalaisia ja mukamas elävät rauhaisia eläkepäiviä siellä.
Kuitenkin kun hän on keskustellut noiden monien kanssa, niin oli huomannut, että rauhattomia ja kärsiviä lähimmäisiä nämä suomalaiset siellä.
Niin se on vain Jeesus antaa rauhan ja hyvän elämän ja tarkoituksen elämälle.
Jeesus pelastaa tänäkin päivänä.
Antakaa pelastaa itsenne.
Ei nautinnot ei raha ei menestys ei mikään muu kuin Jeesus anna todellista rauhaa sydämeen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ja aina ei Jeesuskaan anna oikeaa rauhaa sydämeen. Joskus antaa tuhat tuskaa ja sata ahdistusta, jatkuvan, kalvavan huolen muista, murtuneen omantunnon, alituisen synniteon pelon ja epäluulon uskosta osattomia kohtaan.
Jeesus sanoi itse, rauhan minä annan teille, en anna niinkuin maailma antaa, vaan minun rauhani,
Se on kaikkea ymmärrystä ylempi.
Sellainen rauha, mitä ei vainot ei edes marttyyriys ole pois ottava.
Kun roomalaiset tappoivat helluntailaisia areenoilla niin paljon ihmisiä tuli uskoon juuri koska uskovat olivat niin tyynejä ja rauhallisia ennenkuin he kuolivat.
Ei vainot, ei henkiballat ei nykyiset ei tulevat voi eroittaa uskoovia Jumalan rakkaudesta.
Uskovakin ihminen kärsii pelkoa ja ahdistusta sekä rauhattomuutta. Ei se Jeesuksen antama rauha ole aina sitä, että tuntuu kuin leijailisi pilvissä. Se on syvemmällä tasolla.
Valen
"Hän kertoi kaikki uskonasiat Kirkalle.
>>Niinpä niin Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä kerran, kaksi ja jopa kolmekin kertaa parannukseen ja kääntymykseen."
-kautta voi löytää pelastuksen ja sydämen uskon,sellainen käsitys minulla ainakin on...
-mutta ei kai se estä kertomasta helluntailaista näkemystä Raamatun asioista,-kenelle tahansa...
Ja ortodoksisuushan pelkästään pelastaa! Siis onko vielä noin tietämättömiä ihmisä uskisten palstalla?! Lapsikaste ei pelasta eikä se että tyrkkäät kynttilän palamaan jonkun pyhäksi julistetun kunniaksi.
Kyllä siihen pelastukseen tarvitaan ihan muita juttuja...
Miksi pilkkaat Jumalaa ja ortodokseja? He ovat hyviä ihmisiä. Eivät painosta eivätkä tuomitse, kuten helluntailaiset. En voi ymmärtää hellareiden jatkuvaa parjausta ortodokseista lapsikasteineen ja kuvainpalvontoineen. Rukoile itsellesi pelastusta ja pyydä anteeksi pilkkaamisesi.
oletko tietämötön mm. luterilaisen lapsikasteesta?! Viestini lapsikasteesta liittyi siihen ja kynttilä ortodokseihin.
En ole hellari enkä ortodoksi.
Kuulun Kristuksen Seurakuntaan.
--ja luuletko todella, että lapsikaste pelastaa. itse entisenä luterilaisena kerron; ei pelasta.
Miksi minun pitäisi pyytää anteeksi tosiasioista?! Olen lunastanut taivaspaikkani, älä huoli ;)
Katekismuksen mukaan kaste yksinään ei pelasta. Olet ymmärtänyt luterilaisen opin aivan väärin. Luepa itse katekismuksesta. Voitko olla varma taivaspaikastasi? Sen tietää yksin Jumala. Taivaaseen on mahdollisuus päästä armosta, ei oman hengellisen ylpeyden avulla.
Itsehän kirjoitit. "Voitko olla varma taivaspaikastasi? Sen tietää yksin Jumala."
Tämäkin on totta: "Taivaaseen on mahdollisuus päästä armosta, ei oman hengellisen ylpeyden avulla."
Mikä on todellinen ongelmasi? Minä en ole huolissani sinun tilastasi, sinä vastaat itse siitä Pyhän Jumalan edessä Kristuksessa Jeesuksessa. Muista se.
Olet sittenkin samaa mieltä kanssani. Tämän halusinkin tietää.
Iloitaan siitä! Rauhaa Sinulle Kristuksen Jeesuksen nimessä!
Ei se ortodoksiseen seurakuntaan kuuluminen silti Kirkaa pelastaisi. Vain henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen pelastaa. Jos tuo tapahtuma on totta, että joku helluntailainen oli vielä todistanut uskonasioista Kirkalle, niin silloin se saattoi hyvinkin olla Jumalan viimeinen kutsu henkilökohtaiseen Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen. Eli tekemään uskonratkaisun Kristuksen puoleen. Ei mikään ortodoksisten asioiden kunnioittaminen ja perinteiden vaaliminen pelasta. Jeesus pelastaa ja Häneen pitää olla se omakohtainen yhteys. Ortodoksien joukossa on varmasti aitoja uskovia, jotka uskovat ihan aikuisten oikeasti Jeesukseen Kristukseen ja Raamatun auktoriteettiin. Mutta tuntuu että suurin osa on kuitenkin sellaisia ihmisiä, jotka kunnioittavat uskontoa ja käyvät jumalanpalveluksissa, mutta se ei riitä. Pitää olla se henkilökohtainen usko Jeesukseen.
En tiedä mikä Kirkan tila oli hengellisesti. Voihan hän ollakin ollut oikea uskova kristitty. Jumala sen tietää. Mutta jos tuo kertomus pitää paikkansa, niin se viittaisi siihen että Kirka ei tuntenut Jeesusta ja Herra lähestyi häntä vielä kerran. Jätetään Kirka Herran haltuun sillä Hän on oikeudenmukainen kaikesta huolimatta!
Siunausta!
Valen
kirjoitus!
Kristus Jeesus olkoon kanssasi!
En tiedä mikä Kirkan tila oli hengellisesti.
Tuo lentomatka ja sen tapahtumat on niin totta kuin Laulajaisen kertomana sen Siionissa eilen kuulin.
Minusta sen pitäisi pistää ajattelemaan, sitä että jos on etsikkoajassa tulisi tehdä jo ratkaisu Herran puoleen.
Minulle Kirka ei ole sen kummempi kuin kukaan muukaan, vaan tuo todistus oli aika hieno Laulajaiselta.
Kysykää häneltä henkilökohtaisesti asiaa.
Hän pitänee Tampereella ensiviikonloppuna kokousta.
Ei hän eikä muutkaan hänen uskonveljensä/sisarensa elvistele uskossa olollaan/kokemuksillaan. Vain hän itse ja Luojansa tietävät mikä on päivitetty tilanne itse kunkin kohdalla.
>>Tuo lentomatka ja sen tapahtumat on niin totta kuin Laulajaisen kertomana sen Siionissa eilen kuulin.>Minulle Kirka ei ole sen kummempi kuin kukaan muukaan, vaan tuo todistus oli aika hieno Laulajaiselta.
Helluntailaisetko ja karismaatikotko sen viimeisen ja toiseksi viimeisen kutsun esittävät? Nyt on kyllä menty metsään. Todella röyhkeätä uskonnollista ylpeyttä!
No johan nyt alkoivat uskonnolliset ihmiset taas valittamaan.
On se kumma jos ei voi sanoa omien oppiensa mukaista asiaa omalla palstalla?
Jos ei ole tullut uskoon ei ole tullut uskoon.
Me uskomme että tulee tehdä ratkaisu antaa elämänsä Jeesukselle ja syntyä uudesti ylhäältä.
Uskonolliselle ihmiselle kun sanoo. Oletko pelastunut alkaa tulemaan suunnillen näin.
Minut on lapsena kastettu. No millainen oli uskonkokemuksesi?
No ei sitä voi tietää kuulun ortodoksissen seurakuntaan käyn jopa siellä.
No mutta koska tulit uskoon.
Olen ollut rakkaudellinen laulaja ja idoli ja hyvää elämää elänyt.
No koska tulit uskoon?
No uskonhan minä tavallani, mutta en minä sitä muille.
No oletko uskossa?
No ei minua voi uskovaiseksi kutsua.
No haluatko tulla uskoon. No sen näkee sitten kun kuolee pääseekö taivaaseen.
Ja tollasta loputonta jaaritusta uskonnollisten ihmisten kanssa.
Uskokaa nyt kun Raamattu sanoo, että omalla uskolla ei tulla autuaaksi.
Tarvitaan usko ylhäältä joka tulee Raamatunsanan kuulemisen kautta ja vastaamalla siihen kutsuun kun se tulee.
Jumala puhuu tavalla ja toisella,.
Mutta kutsuu jokaista ihmistä pelastukseen.
Ei hyvät teot ja rakkaudellinen elämä tai kaunislauluääni tai lähimmäisten auttaminen ketään pelasta Jeesus pelastaa.
Se meni suunnilleen silleen tälleen muistillani:
Renee kertoi ensin että monia on mennyt hänen ikäisiään kollegoja, sitten hän kertoi, että hän oli samassa ohjelmatoimistossa ennenuskoontuloaan Sammy Babitsin kanssa ja tunsi tämän kuten hänen veljensä joka oli lentokoneessa hänen vierellään ja jolle hän kertoi matkalla Jeersuksesta ja oli siis jo vanha tuttu Kirkan kanssa.
Sitten ei muuta muistaakseni tosta asiasta, kertoi vaan kuinka oli uskossa tullessaan oliko se ohjelmatoimiston päällikölle kertonut, että hän on tullut uskoon ja saanut elämälleen uuden tarkoituksen ja jotain mumisi, että siinä päälliköltä pääsi huokaus ja sanoi, niin elämälle tarkoitus.
No ei tässä vanhana oikeen muista kun pelasin kännykkäpeliä kesken saarnaa siellä takapemnkillä.
mutta silleen ihan nöyrästi hän toi asian esiin.
Kirka oli minusta huono idoli kenellekkään, mutta levätköön rauhassa en ota kantaa siihen. Toivottavasti hengailee taivaassa, eikä assalla kuten lauloi muistaakseni?