Kuka luulee että?

helluntailaisuus on sama alkuseurakunta, joka perustettiin Paavalin aikana?
Täällä silloin tällöin vilahtaa väitteitä, että helluntailaisuus on lähtöisin sieltä. Ei kai nyt tosissaan sellaista usko, koska koko liike nimineen on perustettu vasta 1800-luvulla.
Mielestäni tuollaisista uskomuksia ei saisi tuoda edes julkisuuteen, koska se ei pidä paikkaansa.

Jos katsomme tämän päivän uskontoja, niin ehkä helluntailaisuus kuitenkin noudattaa aivan oikeaa evankeliumin julistusta. Siellä ei ole myöskään laskettu vuosia milloin Jeesus tulee, kuten adventistit (1844) ja jehovat (1914)ovat tehneet.
Valtakirkot ovat oppeineen todella harhassa.

Siitä pitäisi kitkeä kuitenkin pois sellaiset ilmiöt, jotka ovat sen omia käsityksiä, tai perustuvat muiden uskontokuntien tekemiin teorioihin. Niistä päällimmäisenä on kolminaisuusoppi, jota kukaan ei tarvitse pelastuakseen. Kyllä pelkkä Raamatun sana riittää, ja sitä vartenhan se on kirjoitettukin.
2151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siitä pitäisi kitkeä kuitenkin pois sellaiset ilmiöt, jotka ovat sen omia käsityksiä


Sitä minäkin toivoisin suuresti. Lahko katsoo edustavansa oikeaa kristillisyyttä ja silti opettaa sellaista johon alkukristityt, apostolit ym eivät koskaan uskoneet. Kolminaisuus ei ole ainoa, kaikki ihmisopit ja perinteet tulisi karsia pois.

Arvostan Jehovan todistajia siksi että he ovat ihanan kapinallisia. Heillä on tosin omat harhaoppinsa, mutta he ovat antaneet kyytiä kaikille kristikunnan perinnäisopeille, tavoille ja uskomuksille, joille ei löydy kunnon pohjaa raamatusta.

Äänestä

Odottavat Jeesusta jo vaikka ensi yönä, eikä vasta sitten kun kaikkien näiden täytyy ensin tapahtua, Jeesuksen sanojen mukaan.
Pilapiirtäjä Kari Suomalainen sanoi eläessään, että on niissä Helluntailaisissakin jotakin hyvää.
Heillä on kitarakuoro.
Jeesuksen tulemisen jouduttelun ohessa, sopii vain heilutella käsiään ja rimputella kitaraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hirvas kirjoitti:

helluntailaisuus on sama alkuseurakunta, joka perustettiin Paavalin aikana?
Täällä silloin tällöin vilahtaa väitteitä, että helluntailaisuus on lähtöisin sieltä. Ei kai nyt tosissaan sellaista usko, koska koko liike nimineen on perustettu vasta 1800-luvulla.
Mielestäni tuollaisista uskomuksia ei saisi tuoda edes julkisuuteen, koska se ei pidä paikkaansa.

Jos katsomme tämän päivän uskontoja, niin ehkä helluntailaisuus kuitenkin noudattaa aivan oikeaa evankeliumin julistusta. Siellä ei ole myöskään laskettu vuosia milloin Jeesus tulee, kuten adventistit (1844) ja jehovat (1914)ovat tehneet.
Valtakirkot ovat oppeineen todella harhassa.

Siitä pitäisi kitkeä kuitenkin pois sellaiset ilmiöt, jotka ovat sen omia käsityksiä, tai perustuvat muiden uskontokuntien tekemiin teorioihin. Niistä päällimmäisenä on kolminaisuusoppi, jota kukaan ei tarvitse pelastuakseen. Kyllä pelkkä Raamatun sana riittää, ja sitä vartenhan se on kirjoitettukin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu