Sähkön hinnassa Vanhas-lisä

Muistetaan, että vuonna 1992 kansanedustaja Matti Vanhanen (KEPU)esti lisäydinvoiman rakentamisen yli kymmeneksi vuodeksi.

Vanhasta voimme kiittää toistuvista sähkön hinnankorotuksista. Sähkön hinnassa on nk. Vanhas-lisä.

Kiitos mannertenväliselle nahjukselle Matti Vanhaselle tästäkin vähästä!

7

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nahjus

      Vastusti viidettä reaktoria ja siitä kärsimme miljoonien eurojen ja lukemattomien kuolleiden ja sairastuneiden kasvin ja eläimen ml ihmisen verran joka vuosi.

      Miinat menivät populisminsa sekä osittain ymmärtämättömyyden, tietämättömyyden ja taitamattomuuden piikkiin.

      Venäjän suhteiden hoito on kuin painajaista. Ei uskalla liikahtaa eikä äänähtääkään.

      Turvaa ei voi hakea muuta kuin toiveunista. Natoon ei uskalla edes viitatakaan.

    • aina samat

      mielipiteet, niin jäi kokoomusehdokas eilisessäkin tv.n känä väittelyssä mielipiteineen yksin.

      • hemmetistä

        sä noita kokoomus juttuja vedät aina esiin, en ole minkään puolueen kannattaja. Olen äänestäjä ja annan ääneni tekojen en lupausten mukaan, koska veronmaksajana olen aina maksumiehenä. Mutta voin jo nyt luvata en Vanhasen tekojen tai tekemättömyyden takia tule keskustalle ääntäni antamaan.


      • muös luvata
        hemmetistä kirjoitti:

        sä noita kokoomus juttuja vedät aina esiin, en ole minkään puolueen kannattaja. Olen äänestäjä ja annan ääneni tekojen en lupausten mukaan, koska veronmaksajana olen aina maksumiehenä. Mutta voin jo nyt luvata en Vanhasen tekojen tai tekemättömyyden takia tule keskustalle ääntäni antamaan.

        että kokoomusta en tule koskaan äänestämään.


    • oivahärkönen

      ... Tuomiojan lisä. Tuomiojan ollessa kauppa- ja teollisuusministerinä hyväksyttiin Fortumin johdon älyttömät optioehdot. Niihin aikoihin Suomi myös sitoutuin pohjoismaisiin sähkömarkkinoihin. Seurauksena on ollut, että Fortum on laskuttanut 30 % koko ajan ylihintaa sähköstä. Silti se on Euroopan alhaisinta.

      Erikoisesti valtionyhtiön pitäisi keskittyä yleisen edun mukaiseen toimintaan. Niinpä jo pitkän aikaa kauppa-ja teollisuusministerinä toimineen Pekkarisen olisi enemmistöosakkaan, suomen kansan, edustajana pitänyt määrätä hinta alemmaksi.

      Niinpä voidaankin ottaa Pekkarinen, mukaan tuon lisän nimeen, siis: Liliuksen-Tuomiojan-Pekkarisen lisä.

    • on homolisä

      !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • kehitys

      http://www.stat.fi/til/ehkh/2006/03/ehkh_2006_03_2006-12-20_kuv_011.html

      Näyttäis että sähkönhinnan kehitys on ollut maltillista, v.2003 alussa on jonkinmoinen hyppäys, siinä vaiheessa oli eduskuntavaalit eli liekö sillä ollut vaikutusta hintaan?

      Onko nyt tiedossa myös hyppäys heti vaalien jälkeen, toivottavasti ei, koska energian hinnalla suomen taloutta ei kyllä saada kilpailukykyisemmäksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      143
      1347
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe