Saakelin

Kuunelkaa minua. Älkää enään äänestäkö noita rikkaita naamoja. Ettekö jo nähnyt kuinka teidän rahoja käytetään. Voiko joku vastata minulle kuinka Toni Halme saa jätti eläkettä. Tarkottaako valtio ettei Toninilta lopu kaljarahat nopeasti. Tämä on tosi törkeetä meininkiä. Jätkä on vähän päälle 50 kymppinen ja pääsee eläkkeelle. Minun isä oli 65 vuotias ja kävi vielä töissä pienellä palkalkalla. Nytten puhutaan viinan kiroista, ja annetaan tollasta rahaa joka kuukausi. Kuka noin törkeitä päätöksiä tekee. Hävetkää koko Suomi.
16348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

vaan taitaa olla 43v oikea ikä! Jep ei tuota voi mitenkään hyväksyä ja ei se niin sairas ole mitä Soinikin nyt antoi ymmärtää, sillä näkihän sen siitä kuvasta, joka oli otettu Asikaisen ottelussa

Äänestä

Olihan sillä kova vastuu päällä. Se kova vastuu pistää juomaan. Ajattele neljävuotta tehdä suuria päätöksiä. Suomalaisten äänestäjien järki on apinantasolla.

Äänestä
  • mutta en äänestä juuri koskaan ja tuskin nytkään, kun ei tuolta löydy sellaista kelle sen haluaisin antaa!

    Paremminkin kaipaisin muita ehdokkaita, kuin noita julkkiksia, jotka eivät minusta ole mitenkään hyviä olleet ja tuskin tulee olemaan

    Äänestä

jotka ei ymmärrä eläkkeen laskenta perusteista...
ja sairauksista puheen ollen kaikki ei näy päällepäin...ajatelkaa ja miettikää ennen kuin alatte kirjoittelemaa...kenellekkään ei makseta eläkettä se enempää minkä on ansainnut...
terveisin eläkeläinen 55v..

Äänestä
  • eläkettä vaan se on valtionkonttorista erityipäätöksellä myönnetty!

    Äänestä

  • se kelan sairauspäiväraha kuuluu, mutta ei muuta!!

    Äänestä

  • Tonylle kirjoitti:

    se kelan sairauspäiväraha kuuluu, mutta ei muuta!!

    ajallaan muuttuisi työkyvyttömyyseläkkeeksi, joka olis kait suuruudeltaan n.500e se hänelle suotakoon, kuten muillekin suomen kansalaislle, jos ei ole kartutettua eläkettä työstä!

    Äänestä

  • ole ansainnut kirjoitti:

    eläkettä vaan se on valtionkonttorista erityipäätöksellä myönnetty!

    johon on kuulunut viimeisessä palkkasuhteessaan..
    ja jos lääkäri toteaa työkyvyttömäksi nin asiahan on ok....eläke lakkaa jos työkyky palautuu..eläkkeet myönnetään toistaiseksi....

    Äänestä

  • se eläkelaitos.... kirjoitti:

    johon on kuulunut viimeisessä palkkasuhteessaan..
    ja jos lääkäri toteaa työkyvyttömäksi nin asiahan on ok....eläke lakkaa jos työkyky palautuu..eläkkeet myönnetään toistaiseksi....

    antanu mulle centtiäkään vaikka oon n. 13 v. ollu Suomessa töissä.Liian nuorena.Vihje teille tuleville eläkeläisille:alottakaa työnne vasta n. 25 vuotiaana niin saatte? sitt eläkettä kun on aika!

    Äänestä

  • mikhaildenisov kirjoitti:

    antanu mulle centtiäkään vaikka oon n. 13 v. ollu Suomessa töissä.Liian nuorena.Vihje teille tuleville eläkeläisille:alottakaa työnne vasta n. 25 vuotiaana niin saatte? sitt eläkettä kun on aika!

    nyt se kertyy jo aikaisemmin

    Äänestä

  • se eläkelaitos.... kirjoitti:

    johon on kuulunut viimeisessä palkkasuhteessaan..
    ja jos lääkäri toteaa työkyvyttömäksi nin asiahan on ok....eläke lakkaa jos työkyky palautuu..eläkkeet myönnetään toistaiseksi....

    ei vakuuta mitään vaan myöntäjänä valtionkonttori ja sekin erillisellä päätöksellä vähän niinkuin hirvikolarivahingot, jos ei satu olemaan vakuutuksia autossa

    Äänestä

  • valtio.. kirjoitti:

    ei vakuuta mitään vaan myöntäjänä valtionkonttori ja sekin erillisellä päätöksellä vähän niinkuin hirvikolarivahingot, jos ei satu olemaan vakuutuksia autossa

    valtionpalveluksessa olevien eläkkeen...oli paripäivää sitte maksupäivä...

    Äänestä

varottavana esimerkkinä........pöllöt uskoivat porvareitten kauniisiin lupauksiin.......ja minkä helvetin oomme saaneet!

Äänestä

ELÄKEPERUSTEISTA ENNENKUIN ALATTE TÄÄLLÄ RUOTIMAAN ELÄKKEITÄ..MITEN ELÄKELASKETAAN JA MISTÄ..EI OO VALITTAMISTA JOS VAAN HALLITSEE LASKUTAVAT...MITÄ SUUREMMAT ANSIOT SITÄ SUUREMPI ELÄKE....

Äänestä
  • Vedä käteen kusipää. Paljonko sinä runkkrari tienaat. Ootko postissa töissä kun oot niin levee. Toivcottavsti saat aikoinaan pientä eläkettä.

    Äänestä

  • 2222222 kirjoitti:

    Vedä käteen kusipää. Paljonko sinä runkkrari tienaat. Ootko postissa töissä kun oot niin levee. Toivcottavsti saat aikoinaan pientä eläkettä.

    kuka tässä on kehunu minkä saa eläkettä...minä en ainanaan ole..osaan vaan laskee pilkun tarkkuudella kuinka eläkkeet lasketaan ja mistä eläke koostuu...voi teitä rusina aivoja...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eläke kirjoitti:

Kuunelkaa minua. Älkää enään äänestäkö noita rikkaita naamoja. Ettekö jo nähnyt kuinka teidän rahoja käytetään. Voiko joku vastata minulle kuinka Toni Halme saa jätti eläkettä. Tarkottaako valtio ettei Toninilta lopu kaljarahat nopeasti. Tämä on tosi törkeetä meininkiä. Jätkä on vähän päälle 50 kymppinen ja pääsee eläkkeelle. Minun isä oli 65 vuotias ja kävi vielä töissä pienellä palkalkalla. Nytten puhutaan viinan kiroista, ja annetaan tollasta rahaa joka kuukausi. Kuka noin törkeitä päätöksiä tekee. Hävetkää koko Suomi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu