Jeesus sanoo: "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään kuin että antaa henkensä ystäväinsä edestä."
Teuvo Suni sanoo: "Suurinta rakkautta,
jota minä voin lähimmäisilleni lahjoittaa on siinä, että kerron heille totuuden. Sen totuuden, jonka itse olen omassa elämässäni saanut
todeksi elää."
Huomatkaa, että ensiksimainttu on Jumalasta, toinen ihmisestä. Suurin rakkaus Jumalan silmissä on antaa henkensä ystäväinsä edestä, mutta Teuvo Sunilla se, mitä totuutta hän palstoilla on sadatellen suoltanut jo kauan aikaa, vaikka se vilisee raamatunvastaisia oppeja, eikä kirkasta
Jumalan armoa syntiselle ihmiselle, vaan sinetöi ihmisen ahtaassa portissa synnittömäksi ja niin repii kokonaan pois Raamatusta esim. Paavalin kirjeiden kohdat Room.7: 15-20 ja Gal.5:17 ja opettaa lakihenkisesti taivastietä, vaikka Kristus on lain loppu , vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo ja joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Raamattua omilleen selittävät. Niis selittää Pyhä Henkikin:
"Mene, äläkä enää syntiä tee ettei sinulle vielä pähemmin kävisi."
Saatanaa se vain hyödyttäisi, jos joku minut tappaisi sinun syntiesi tähden,
vaikka se sinusta olisi suuren rakkauden osoitus.
Miksi et uskalla käyttää nimimerkkiäsi?
Pyhä,Pyhä Herra on, Pyhä Herra oot,
Pyhä ja voideltu, Pyhä Karitsa, Pyhä oot Herrani, Pyhään ilmapiiriin, Rakkauttasi voimaasi, Rauhanruhtinas, Sateesi anna langeta,
Sateet Henkes nyt tulkoot.
Valtias Kuningas ainiaan, Vapaa oon, Vapahtaja saapui, Verelläs pelastit mut, Veresi mun puhdistaa, Veri ja tuli, Virta Jumalan, Voiton saan, Vuorelta Herran, Ylistys Jumalalle,
Ylistäkää Herraa,Ylistäkää Herraa taivas ja maa,
Ylitse kaiken.
Etkö todella tiedä, mitä siitä sinullekin seuraa.
Sinähän hoet tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat,
että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
Jumalani, sinuun minä turvaan; älä salli minun joutua häpeään, älkööt viholliseni saako riemuita minusta. Ei yksikään, joka Sinua odottaa, joudu häpeään; häpeään joutuvat ne, jotka ovat syyttä uskottomat.
Hyvä ja vakaa on Herra; sentähden hän neuvoo syntiset tielle.
Älä tempaa pois minun sieluani syntisten kanssa äläkä minun henkeäni verenvuodattajain kanssa,
joiden käsiä ilkityö tahraa, joiden oikea käsi on lahjuksia täynnä.
Mutta minä vaellan nuhteettomasti; vapahda minut ja ole minulle armollinen.
-Amen
Sanonta, joka on syntynyt elämään ihmisen Pojan, Kristuksen esimerkin voimasta, ei tietenkään tarkoita enää tätä nykyaikaista yhteiskuntaa ja elämää, sillä ei ihmisen pidä uhrata omaa henkeään kenenkään edestä. Sillä Luojamme, taivaallinen Isä loi miedät eläväksi ja elämää varten, ei kuolemaa. Joten tuo uhrautumiseen, marttyyrisyyteen perustuva näkemys "puhtaaksi vaatteeksi", ei sovi ollenkaan tavallisen ihmisen päälle, ei edes sovitettavaksi. Mutta toki on ihmiselle hyväksi tehdä hyviä niitä tekoja toisten kanssaeläjien, ihmisten puolesta ja myös heidän hyväkseen. Sehän on osa kristillisyyden lujinta perustaa. Ja siihen Kristus meitä ihmisiä kannusti monin erikoisin sanakääntein. Joten jos opettaa ihmisen Pojan, Kristuksen antamien opetuksien vastaisesti, niin ei kaiketi silloin opeteta oikein.