Jumala on rakkaus. Rakkaus on idea, mikä tulee ulkoapäin sisäänpäin. Pelko on idea, mikä tulee sisältäpäin ulos ja useimmiten ilmenee vihana.
Nyt joku alkaa taputtamaan, mutta joku alkaa köhiä ja seuraa kuolemanhiljaisuus.
Allekirjoittanut on ainoa, joka on syntynyt ilman kuorta ja siten ei ole paikkaa piiloutua. Näin on täytynyt taistella alusta asti rajuja elementtejä vastaan.
A.Mannerkorpi, Jyväskylä
Nyt joku alkaa taputtamaan, mutta joku alkaa köhiä ja seuraa kuolemanhiljaisuus.
Allekirjoittanut on ainoa, joka on syntynyt ilman kuorta ja siten ei ole paikkaa piiloutua. Näin on täytynyt taistella alusta asti rajuja elementtejä vastaan.
A.Mannerkorpi, Jyväskylä
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lisämääritys edelliseen selvitykseen.
Alussa (elämä) annettu rakkaus on yhtä suuri kuin lopussa saatu rakkaus.
A.Mannerkorpi, Jyväskylä
oletkos sinä se sama nuoren maan kreationisti Morigam?
Morigam
A.Mannerkorpi, Jyväskylä
mistäs muuten moinen imagon muutos? Eli nimimerkistä omaan nimeen, kreationismin tieteestä, pohdintaan?
En ihan allekirjoittaisi tuota sanomaasi. Mielestäni kumpikin tulee sisältäpäin - rakkaus kumpuaa sisäisestä hiljaisuudesta, pelko sisäisestä sekaannuksesta...
Pelko on energiaa joka supistuu, sulkeutuu, vetäytyy yhteen, pakenee, kätkeytyy, kasautuu, vahingoittaa.
Rakkaus on energiaa joka laajenee, avautuu, levittäytyy, jakaa, parantaa.
Pelko kietoo ruumiin vaatteisiin,
rakkaus sallii seisoa alasti.
Pelko takertuu tavaraan,
rakkaus antaa kaiken pois.
Pelko kuristaa,
rakkaus pitää hyvänä.
Pelko tarttuu kiinni,
rakkaus päästää irti.
Pelko hermostuttaa,
rakkaus rauhoittaa.
Pelko hyökkää,
rakkaus hyvittää.
(N.D.Walsch: Keskusteluja Jumalan kanssa I, s. 31-32)
En ihan allekirjoittaisi tuota sanomaasi. Mielestäni kumpikin tulee sisältäpäin - rakkaus kumpuaa sisäisestä hiljaisuudesta, pelko sisäisestä sekaannuksesta...
Pelko on energiaa joka supistuu, sulkeutuu, vetäytyy yhteen, pakenee, kätkeytyy, kasautuu, vahingoittaa.
Rakkaus on energiaa joka laajenee, avautuu, levittäytyy, jakaa, parantaa.
Pelko kietoo ruumiin vaatteisiin,
rakkaus sallii seisoa alasti.
Pelko takertuu tavaraan,
rakkaus antaa kaiken pois.
Pelko kuristaa,
rakkaus pitää hyvänä.
Pelko tarttuu kiinni,
rakkaus päästää irti.
Pelko hermostuttaa,
rakkaus rauhoittaa.
Pelko hyökkää,
rakkaus hyvittää.
(N.D.Walsch: Keskusteluja Jumalan kanssa I, s. 31-32)
Rakkauden (Jumala) kohde on objekti. Subjektin rakastaminen on itserakkautta eli pelkoa subjektin menettämisestä. Itserakas on Jumala ilman valtuuksia.
Mikäli objektiin kohdistuva rakkaus on suuri, subjekti kuolee ja uudestisyntyy. Minkä rakkaus (Jumala) on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.
A.Mannerkorpi, Jyväskylä
Mutta entä sitten kun käsketään rakastamaan lähimmäistä kuin itseään?
"Minkä rakkaus (Jumala) on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. "
Joo, mutta mitä Jumala yhdistää? Ruumiitako? Se mitä pidämme rakkautena muuttuu useissa tapauksissa pian riippuvuudeksi tai turhautuneisuudeksi, koska luullaan rakkauden kokonaisuudessaan olevan siinä, että kaksi tiettyä ihmistä ruumiillisesti tahtoo yhteen. Rakkaus ei rajoitu ruumiisiin, ruumis rajoittaa rakkautta.
--------------------------------------------
Tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa.
(1. Kor. 8:1)
mutta toisaalta
Mielemme on puhdas, meillä on tietoa, kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä, meillä on Pyhä Henki, vilpitön rakkaus.
(2. Kor. 6:6)
Rakkaus on kärsivällinen ja lempeä.
Rakkaus ei kadehdi, rakkaus ei kerskaa, ei hän pöyhkeile,
ei hän käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei vihastu, ei muistele kärsimäänsä vahinkoa,
ei hän vääryydestä iloitse, vaan hän iloitsee totuudesta;
kaikki hän kestää, kaikessa uskoo,
kaikessa toivoo, kaiken hän kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä.
Kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
(1. Kor. 13,
Suomalaisen Piplian 1642, Agricolan UT:n 1548 sekä ruotsin ja englannin käännöksen perusteella)
Kuten jo laitoit osia, niin minä laitan kokonaisena Rakkauden (agape) määritelmän:
"13:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
13:2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
13:3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
13:4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
13:5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
13:6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
13:7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
13:8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
13:9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
13:10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
13:11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
13:12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
13:13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus."
Armon kautta pystymme kokemaan enempi Jumalasta, kun aiemmin hänen pelkäämisensä oli viisauden alku, toki on vieläkin, mutta nyt olemme puhtaampia. Mutta silloin tuon pelon palkkana on pelottomuus sitä kohtana mikä on paha.
Tämä maailma on kaukana taivasten valtakunnasta, joka on sisällämme tässä maailmassa, uskomaton ja ihmeellinen.
Tämä maailma lähinnä perustuu pelolle ja surulle, sekä menetykselle. Täällä paradoksaalisesti pysyvät arvot ovat kärsimys, josta selviämiseen ateisteille Buddha kertoi olevan tienä elämän tahdon sammuttaminen, mutta hän lupasi lännestä nousevan timantin, Kristuksen.
Saarnaajakin tunnisti elämän turhuuden, ja hän taas kehoitti ihmisen rajallisuutensa vuoksi kohtuuden keskitielle, johon liittyy ymmärrys siitä että kaikki on turhuutta, ja siitä mikä on hyvää tulee nauttia, mutta ymmärtää ettei se ole muuta kuin turhuutta.
Paavali, ensimmäisenä teologina toi kultaiselle keskitielle uuden päivityksen: pyrkimyksen täydellisyyteen, minkä taas Kristus mahdollisti.
Eli sanottakoon että Tie valaisee, mutta Tie kohti täydellisyyttä, on kohtuuden rajaama.
"Mutta entä sitten kun käsketään rakastamaan lähimmäistä kuin itseään?"
Hyvä kysymys, jokainen on Rakkautensa mittainen, miten voit rakastaa toista jollet rakasta itseäsi? Toisaalta tämä tuo esiin sen seikan että meidän Rakkautemme on aina egosentristä, ja Rakastamme sillä Jumala rakasti ensin.
T. Aquinolaisen päätelmiä:
- Synti:Luonnollinen Rakkaus on erehtymätön. Sielun Rakkaus on taas vapaa eikä siten voi joutua harhaan.
Synti on tässä tapauksessa eräänlainen harhavietti, rakkaudensa osoittaminen
pahaan. (T. Aquinolaisen mukaan ei voi vihata sitä itseään koska on oma
onni silmäteränä, eikä Jumalaa joka on suurin Rakkaus ja onni "sine qua
non")