Rauhaa

KRISTUKSEN JEESUKSEN NIMEEN! Haluan teitä kaikkia vain muistuttaa, että meillä on ELÄVÄ JUMALA! Me olemme armoitettuja, kun olemme saaneet löytää Hänet, joka kaikkein suurin, A ja O on.

KRISTUKSEN RAKKAUS virvoittakoon meitä TÄNÄÄNKIN!
16407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Näin on, kirkastettu ja voideltu ihmisen Poika, Kristus todisti taivaallisesta Isästä ajankohtaan nähden eriskummallisen väkevästi ja ilmoitti myös Hänen tahtonsa. Samalla Kristus muistutti, ettei täydellisessä "rakkaudessa" ei ole oleva pelkoja.

Äänestä
  • kun toivotamme, tiedämme, että meillä on RAUHA KRISTUKSESSA ilman pelkoa.

    "Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

    Äänestä

"Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat:
"Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole. Heille käy
onnettomasti, koska he ovat tehneet kauhistuttavia tekoja
mutta eivät suostu edes häpeämään - häpeän tunne heiltä puuttuu
tyystin. He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä tulee loppu,
kun minä rankaisen heitä, sanoo Herra."

Näin julistivat profeetan tämän maailman jumalan tuomaa rauhaa,
ja näin tästä samasta asiasta puhui Jeesus Kristus:

"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa.
En minä ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekan. Minä olen tullut
nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan.
Viholliset ovat oman talon väkeä."

Sen maailmasta kaukana olevan todellisen rauhan saavat kokea
vain ne harvat, Jumalan valitsemat ihmiset, jotka ahtaassa portissa
saavat tuntea, miten Kristus heidät puhdistaa ja sulauttaa oman
Henkensä heidän sydämiinsä, ja antaa sen myötä tiedon kaikesta
totuudesta. Siitäkin, miten tämä pieni pohjoinen kansakin saattiin
johdatettua tähän lopun ajan rajuun eksytykseen:

"Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää,
opettaa teille kaiken, mitä olen puhunut. Minä jätän teille rauhan,
EN SELLAISTA JONKA MAAILMA ANTAA. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon."

Äänestä
  • "Jäisikö suulas puhe vastausta vaille, ja saisiko SUUPALTTI olla oikeassa? Saattaisivatko jaarituksesi miehet vaikenemaan, niin että saisit pilkata, kenenkään sinua häpeään häätämättä? Sanoithan: 'Minun opetukseni on selkeä, ja minä olen puhdas sinun silmissäsi'. Mutta jospa Jumala puhuisi ja avaisi huulensa sinua vastaan ja ilmaisisi sinulle viisauden salaisuudet, että hänellä on ymmärrystä monin verroin! Silloin huomaisit, että Jumala on painanut unhoon montakin PAHAA TEKOASI.
    SINÄKÖ käsittäisit Jumalan tutkimattomuuden tahi pääsisit Kaikkivaltiaan täydellisyydestä perille? Se on korkea kuin taivas - mitä voit tehdä, syvempi kuin tuonela - mitä voit ymmärtää? Se on pitempi kuin maa ja laveampi kuin meri. Jos hän liitää paikalle ja vangitsee ja kutsuu oikeuden kokoon, niin kuka voi häntä estää? Sillä hän tuntee VALHEEN miehet, VÄÄRYYDEN hän näkee tarkkaamattakin."

    Äänestä

  • Ja he tekivät liiton, että etsisivät Herraa, isiensä Jumalaa, kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustaan, ja että jokainen, joka ei etsinyt Herraa, Israelin Jumalaa, oli surmattava, olipa hän pieni tai suuri, mies tai nainen. Ja he vannoivat valan Herralle suurella äänellä riemun raikuessa ja torvien ja pasunain pauhatessa.

    Äänestä

  • Älköön mielesi olko pikainen vihaan, sillä viha majautuu TYHMÄIN poveen. Älä sano: "Mikä siinä on, että entiset ajat olivat paremmat kuin nykyiset?" Sillä sitä et viisaudesta kysy. Viisaus on yhtä hyvä kuin perintöosa ja on etu niille, jotka ovat näkemässä aurinkoa. Sillä viisauden varjossa on kuin rahan varjossa, mutta tieto on hyödyllisempi: viisaus pitää haltijansa elossa. Katso Jumalan tekoja; sillä kuka voi sen suoristaa, minkä hän on vääräksi tehnyt?

    Äänestä

  • tähän, kirjoitti:

    Ja he tekivät liiton, että etsisivät Herraa, isiensä Jumalaa, kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustaan, ja että jokainen, joka ei etsinyt Herraa, Israelin Jumalaa, oli surmattava, olipa hän pieni tai suuri, mies tai nainen. Ja he vannoivat valan Herralle suurella äänellä riemun raikuessa ja torvien ja pasunain pauhatessa.

    Sillä ne ovat tämän maailman jumalan palvelijoita, jotka
    Raamatun lehdiltä mieleisiään jakeita etsivät ja näin uskovat olevansa
    suuri profeettoja.

    Äänestä

  • Älä ole kovin vanhurskas äläkä esiinny ylen viisaana: miksi tuhoaisit itsesi?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Sillä ne ovat tämän maailman jumalan palvelijoita, jotka
    Raamatun lehdiltä mieleisiään jakeita etsivät ja näin uskovat olevansa
    suuri profeettoja.

    No sikahan sinä oletkin ;)

    Kukahan täällä esittäytyy "profeettana"

    Äänestä

  • Hänen suunsa sanain alku on tyhmyyttä, ja hänen puheensa loppu pahaa mielettömyyttä. Tyhmä puhuu paljon; mutta ihminen ei tiedä, mitä tuleva on. Ja kuka ilmaisee hänelle, mitä hänen jälkeensä tulee?

    Äänestä

  • Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia. Ja vielä näiden lisäksi: Poikani, ota VAROITUKSESTA vaari; paljolla kirjaintekemisellä ei ole loppua, ja paljo tutkistelu väsyttää ruumiin. Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä:PELKÄÄ Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala TUO kaikki teot TUOMIOLLE, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Sillä ne ovat tämän maailman jumalan palvelijoita, jotka
    Raamatun lehdiltä mieleisiään jakeita etsivät ja näin uskovat olevansa
    suuri profeettoja.

    "Sillä ne ovat tämän maailman jumalan palvelijoita, jotka
    Raamatun lehdiltä mieleisiään jakeita etsivät ja näin uskovat olevansa
    suuri profeettoja."


    >>>TÄHÄNKÖ TYYLIIN? ------->


    Rauha on harhaoppisten huolettomuutta
    Kirjoittanut: TeuvoSuni 23.2.2007 klo 08.29


    "Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat:
    "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole. Heille käy
    onnettomasti, koska he ovat tehneet kauhistuttavia tekoja
    mutta eivät suostu edes häpeämään - häpeän tunne heiltä puuttuu
    tyystin. He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä tulee loppu,
    kun minä rankaisen heitä, sanoo Herra."

    Näin julistivat profeetan tämän maailman jumalan tuomaa rauhaa,
    ja näin tästä samasta asiasta puhui Jeesus Kristus:

    "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa.
    En minä ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekan. Minä olen tullut
    nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan.
    Viholliset ovat oman talon väkeä."

    Sen maailmasta kaukana olevan todellisen rauhan saavat kokea
    vain ne harvat, Jumalan valitsemat ihmiset, jotka ahtaassa portissa
    saavat tuntea, miten Kristus heidät puhdistaa ja sulauttaa oman
    Henkensä heidän sydämiinsä, ja antaa sen myötä tiedon kaikesta
    totuudesta. Siitäkin, miten tämä pieni pohjoinen kansakin saattiin
    johdatettua tähän lopun ajan rajuun eksytykseen:

    "Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää,
    opettaa teille kaiken, mitä olen puhunut. Minä jätän teille rauhan,
    EN SELLAISTA JONKA MAAILMA ANTAA. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon."

    Äänestä

  • ymmärryksen, kirjoitti:

    Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia. Ja vielä näiden lisäksi: Poikani, ota VAROITUKSESTA vaari; paljolla kirjaintekemisellä ei ole loppua, ja paljo tutkistelu väsyttää ruumiin. Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä:PELKÄÄ Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala TUO kaikki teot TUOMIOLLE, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.

    Voisitko kertoa minulle minkälainen hetki sinulla oli elämässäsi silloin,
    kun jätit totuuden etsimisen ja läksit porttopaimenten ihmisoppien perään?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Voisitko kertoa minulle minkälainen hetki sinulla oli elämässäsi silloin,
    kun jätit totuuden etsimisen ja läksit porttopaimenten ihmisoppien perään?

    TEUVO SUNI JULISTAN SINUT SIKOJEN SIAKSI, JOKA HERJAAT HERRAANI KRISTUSTA JEESUSTA, JA PYHÄÄ KIRJAA RAAMATTUA, tässä sinulle SIKA LUETTAVAA VT:stä. ET OTA OPIKSESI SINÄ SIKOJEN SIKA!

    Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia. Ja vielä näiden lisäksi: Poikani, ota VAROITUKSESTA vaari; paljolla kirjaintekemisellä ei ole loppua, ja paljo tutkistelu väsyttää ruumiin. Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä:PELKÄÄ Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala TUO kaikki teot TUOMIOLLE, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.

    Äänestä

Jumalan ylitsevuotavaa rauhaa tahdon minäkin toivottaa sinulle, ystävä kaikille muillekin!

Äänestä
  • Jeesuksen nimeen! Oletan, että Tempaus ei ole käynyt, koska olen tässä koneen äärellä ja saan nauttia Herrani Jeesuksen Kristuksen SIUNAAMAA PÄIVÄÄ! Siunattua päivää ja Rauhaa kaikille ystäville Kristuksessa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ystävät, kirjoitti:

KRISTUKSEN JEESUKSEN NIMEEN! Haluan teitä kaikkia vain muistuttaa, että meillä on ELÄVÄ JUMALA! Me olemme armoitettuja, kun olemme saaneet löytää Hänet, joka kaikkein suurin, A ja O on.

KRISTUKSEN RAKKAUS virvoittakoon meitä TÄNÄÄNKIN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu