kanavia riittää

Ei tuon Rusnalasin tie ole pystyssä nytkään, vaikka ei päässytkään jatkoon. Musiikkimaailmassa on paljon kanavia, joiden kautta tie tähtiin voi alkaa.
Hän on saanut nyt ihan kiitettävästi huomioita ja kenties joku levy-yhtiö hänet nappaa. Kuinka paljon maassamme on hyviä artisteja ja eivät he kaikki ole tulleet jonkin kilpailun voiton perusteella huipulle. On riittänyt, kun on saanut julkisuutta.
292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tee artistista tai urheilijasta suomalaista. Ettekö te vieläkään tajua sitä. Ei Teemu Selännekkään ole Jenkkikiekkotähti, vaikka siellä asuukin. Toinen mitä en tajua, kun suomessa vouhkataan tästä Nicosta suomalaisena formulakuskina. Mies ajaa saksan lisenssillä, ei puhu sanaakaan suomea, ei ole asunut päivääkään suomessa ja jos voittaa joskus kisan salkoon nousee saksan lippu. Suomalaisilla on joku ihmeen tapa omia kaikki, joilla edes vähän tekemistä suomen kanssa, heti suomalaiseksi.

Äänestä
  • eihän hänestä kai kukaan ole suomalaista tekemässäkään, mutta suomessa on paljon musiikin ammattilaisia jotka edustavat jotakin muuta kansallisuutta, mutta työskentelevät täällä. En näe mitään syytä miksi Rusnalas ei voisi keikkailla täällä, jos viihtyy ja luvat on kunnossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mediamuumio kirjoitti:

Ei tuon Rusnalasin tie ole pystyssä nytkään, vaikka ei päässytkään jatkoon. Musiikkimaailmassa on paljon kanavia, joiden kautta tie tähtiin voi alkaa.
Hän on saanut nyt ihan kiitettävästi huomioita ja kenties joku levy-yhtiö hänet nappaa. Kuinka paljon maassamme on hyviä artisteja ja eivät he kaikki ole tulleet jonkin kilpailun voiton perusteella huipulle. On riittänyt, kun on saanut julkisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu