Tuolla aikaisemmin joku on maininnut:"Kun uskonto on aiheuttanut henkisiä ongelmia, siihen ei auta uskonto". On osuvasti sanottu, koska nimenomaan"uskonto / uskonnollisuus", aiheuttaa ihmisille valtavsti ahdistusta, masennusta, ja tosiaan ihan sairaalahoitoa vaativia psyykkisiä sairauksia. Kun ihminen kaikesta sydämestään etsii totuutta, ja on vastaanottavainen keskenkasvuisuudessaan, hän on myöskin hyvin haavoittuvainen. Kun ihminen on saanut uudestisyntyä ylhäältä, ja hänessä on päässyt Pyhä Henki tekemään työtä, siellä sisimmässä saa kirjoitettu Sana juurtua, ja kasvaa ymmärtämiseksi. Johtaa ymmärtämään Jumalan hyvää tahtoa. Kun sitten tulee eteen niitä tilanteita, että ne, jotka ovat vastuullisilla paikoilla, tekevät lihanvoimassa laittomuuksia, lyövät kaitsettaviaan, syntyy ristiriitaisia tilanteita. Äskettäin syntynyt Jumalan lapsi, joka on nähnyt kaikessa, ja kaikissa uskovissa vain pelkkää hyvää, joutuu sen asian eteen, että henkilö, jota hän on kunnioittanut auktoriteettina, toimii vastoin sitä, mitä taas tämän lapsen sisimmässä PH Raamatun kautta on kirkastanut...
On kestämätön asetelma, ja rissaa tänäkin päivänä monen vilpittömän etsijän henkistä kanttia...
Kun siihen lisätään laittomuuksien tekijöiden tyypillinen tapa hutkia, lyödä lyötyä, ja tehdä lisää laittomuutta entisten peittelemiseksi...VOI-VOI-VOI.
Tahdon jokaiselle, joka noiden asioiden kanssa taistelee, sanoa: " Ne sisariensa / veljiensä kyykyttäjien toimet eivät kestä päivänvaloa. Ne ovat nimenomaan"uskonnollisuutta", uskon kanssa niillä ei ole tekemistä. Jumala ei johda lyömään lyötyä. Toivon, että edes joku, joka on harhautettu etsimään syytä kiusaajiensa toimiin Jumalasta, näiden hurskastelun takia, voi tämän kautta saada elämäänsä toivoa sen tosiasian kautta, ettei mikään voi erottaa sinua Jumalan rakkaudesta. Hän ei särjettyä ruokoa muserra.
Ne jotka heikompiaan sortavat, vieläpä Raamatulla"päähän lyöden", eivät ole Jumalan asialla, vaan he ovat niitä laittomuuden tekijöitä, joista Jeesus sanoo:"En ole koskaan teitä tuntenut".
Ystävä.Pidä USKO JUMALAAN. Hän ei sairastuta ketään uskon kautta. Sensijaan uskonnollisuudella höystetty pahoinpitely ulkokultaisten, fariseusten ja kirjanoppineiden toimesta sairastuttaa monia.

Vastaukset 6
Vanhimmat
kiitos.
Rakas Tri Sykerö ! : )
Ole siunattu !!!!!!!!!!
uskon asennetta elävään uskoon ja muodolliseen uskonnollisuuteen samaistettua ,kuitenkin täysin erillään toisitaan, elävällä uskolla ja ulkoisella jumalisuudella todellisessa arkielämässä.
Kiitos minunkin puolesta, siitä voi sanoa, että PH on innoittajana!
Olen iloinen, jos sain kirjoittaa asiaa, joka kesti kirjoitetun Jumalan Sanan mukaisen koettelun.
Siunausta veljet ja sisaret
Miksi sitten itse hutkit muita?
Aiheellinen tuumailunaihe:"Miksi sinä itse hutkit muita"???
ps.Muuten, jos"rauhaa", toivotetaan huutamalla, on hyvin kyseenalaista, onko sitä rauhaa siellä sydämessä.
Jeesus kehoittaa ottamaan oppia Hänestä, koska Hän on hiljainen...Ja nöyrä sydämeltä.