Minne Corre on kadonnut? Pitääkö tosiaankinpaikkansa huhu, että hän olisi palannut Jehovan todistajaksi?
Missä on Corrector?
Ohdaké
7796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Profiilin mukaan heppu kertoo edelleen vastustavansa "mielenhallintaa käyttäviä lahkoja, erityisesti Vartiotorniseuraa ja sen oksennuksessa rypeviä kiihkojeppuja". Ja kyllä hän tässä vuosien varrella on sen verran kipakkaa shittiä heittänyt jehovantodistajien suuntaan, että melkoinen ihme hänen paluunsa olisi.
Luulen, että tämä asia ratkeaa lähiaikoina joko nimimerkin omalla ilmoituksella tai profiilisivun katoamisella tai sen sisällön muutoksella.
Älä tinatähti poista tätä ketjua. Vaikka kyse on yksittäisestä henkilöstä, on hän vaikuttanut tämän foorumin sisältöön usean vuoden ajan. Näin ollen olisi erittäin mielenkiintoista kuulla, josko yllä esitetty huhu pitää paikkansa.
En usko Corren palanneen oksennukselleen. Päinvastoin. Aprikoin, että hän on jo niin toipunut jehovantodistajuudesta, että tällaiset palstat ovat hänelle yksi hailee.
Ns. keskustelu- ja vertaistukipalstojen tehtävähän on tehdä itsensä tarpeettomiksi :)
Onnea Correlle uuteen elämään!
Englanninkielisessä Vartiotornissa 1.10.1909 sanottiin: "Sen sijaan että ne, jotka erottautuvat Seurasta ja sen työstä, voisivat itse hyvin tai rakentaisivat toisissa uskoa ja hengen armolahjoja, he kaikki näyttävät toimivan päinvastoin: he yrittävät vahingoittaa sitä asiaa, jota he aikoinaan palvelivat, ja vaipuvat vähitellen — enemmän tai vähemmän äänekkäästi — unohduksiin vahingoittaen vain itseään ja toisia, jotka ovat joutuneet samanlaisen riitaisan hengen valtaan."
kanssasi. Jos Corre olisi palannut jehovalaiseksi, laskettaisiin se yhdeksi maailman ihmeeksi.
Terveisiä Correlle vaan=)
Viitsisitkö myös kertoa minkälaisessa tilanteessa Russell kirjaili tuon tekstin. Voin auttaa sen verran, että tämä on osa hänen erästä hyvin merkittävään asiaan liittyvää 'puolustuspuhetta'.
Kun lainasit tektstiä, niin varmaankin olet valmis myös selittämään miten tuo teksti sopii tähän asiayhteyteen?
Tiedän, että Vt-seura repii tätä tekstinpätkää esille aika ajoin, mutta kertomatta asiayhteyttä. Tokihan vaikenet jos tarkoituksesi on ainaostaan noudattaa Vt-seuran viitoittamaa epärehellistä linjaa.
Correctorilla on muutakin elämää kuin tämän palstan seuraaminen. Hän on sen verran vakaalla ja onnellisella uralla, että olisipa aika yllättävää jos hän kaiken Raamatullisen kirjallisuuden tutkimisen jälkeen päätyisi takaisin jehovaksi.
Kaiken luopparihuuhaan jälkeen hän näkee, kenellä on totuus!