tshetsenia

jumalaut täällähän varsinaisia usa/venäjä fanaatikkoja on. vai onks tää sitä provoilua. minkä takia muuten venäjä haluaa pitää tsetseesiasta kun niistä ei ole muutakuin harmia ja alue ei ole edes paskankaan väärtti. isoille maille ei näistä ilman omaa valtiota olevista kansoista ole kuin harmia.
4241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eli venäjä on siellä ÖLJYÄ RYÖSTÄMÄSSÄ!!!!!!!
Siinä ohessa tulee tappaneeksi muutaman satatuhatta siviiliä.

Äänestä

Venäjä ei halua naapurikseen sellaista valtiota, jota hallitsevat äärilaidan islamistit. Kapinallisliike koostuu ääri-islamilaisista tshetseeneistä ja ulkoa tulleista ääriaineksista. Kapinalliset eivät edusta Tshetsenian kansaa, vaan heidän tarkoituksensa on perustaa valtio, jota hallitsevat äärilaidan islamistit. Voisi verrata Afganistaniin.
Kapinallisissa on palkkasotureita, joita on koulutettu Syyriassa, Irakissa, Iranissa, Afganistanissa ja Pakistanissa. He saavat myös aseita ja rahoitusta kansainvälisiltä islamilaistahoilta mm. Saudi-Arabiasta. Al Qaida tukee kapinallisia sotilaallisen koulutuksen ja rahoituksen muodossa. Islamistiliikkeiden vaikutus ei rajoitu alueella pelkästään Tshetseniaan, vaan "hatarien" rajojen vuoksi vaikutuksia tuntuu monissa Etelä-Venäjän maissa ja alueen itsenäisissä valtioissa.

Venäjän kannalta Tshetsenia ei ole merkittävä alue edes sotilaallisesti, mutta "oikeaa" rauhaa ei alueelle tule, ennen kuin alueen islamilaisuus on asettunut rauhallisiin oloihin.
Tshetseenisiviilien asema on valitettavasti huono, siihen pitää saada parannusta. Tosin siinä on kerrottukin tapahtuneen edistystä. Ei nämä väkivaltaisuudet ja sota ole tavallisen kansalaisen syy, kyllä ne syylliset ovat ääriliikkeiden edustajia.

Äänestä

Jos tsetseenit olisivat kristittyjä, olisi Suomessakin luultavasti vireillä laajempi kansalaisaktivismi ja ehkä jopa vapaaehtoisten värväys. Solidaarisuutemme on kuitenkin kovin valikoivaa sorttia.

Äänestä

Jos Tshetsenia irtautuisi Venäjän Federaatiosta, niin muuallakin Venäjällä alkaisi kuulua samanlaisia vaatimuksia ja jos näin pääsisi tapahtumaan koko Venäjä hajoaisi väkivaltaisesti Jugoslavian tapaan kun muslimiterroristit tarttuisivat aseisiin joka puolella Venäjää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitomec kirjoitti:

jumalaut täällähän varsinaisia usa/venäjä fanaatikkoja on. vai onks tää sitä provoilua. minkä takia muuten venäjä haluaa pitää tsetseesiasta kun niistä ei ole muutakuin harmia ja alue ei ole edes paskankaan väärtti. isoille maille ei näistä ilman omaa valtiota olevista kansoista ole kuin harmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu