TUOMITA TOISIA!!!!
mitä turhaan sitä täällä väittelemään mikä on syntiä ja mikä ei.
ja ketään ei voi pakottaa mihinkään.ei ihminen voi pelastaa toista.
Kyllä me sitten taivaan portilla saamme oman ristin kannettavaksi (edelleen) jos niikseen käy.
Joten LEPPOISIA ODOTTELUHETKIÄ!!!!
mitä turhaan sitä täällä väittelemään mikä on syntiä ja mikä ei.
ja ketään ei voi pakottaa mihinkään.ei ihminen voi pelastaa toista.
Kyllä me sitten taivaan portilla saamme oman ristin kannettavaksi (edelleen) jos niikseen käy.
Joten LEPPOISIA ODOTTELUHETKIÄ!!!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
älä tuomitse tuomitsijoita
Äläkä sinä tuomitsijoiden tuomitsijoita.
Saamme ristin kannettavaksemme jo täällä maan päällä, kuten Simon kantoi Jeesuksen apuna tämän ristiä. Näin opettaa Raamattu. Olet oikeassa, toisia me emme voi tuomita, mutta meidän ei myös tarvitse hyväksyä syntinä pitämäämme asiaa varsinkaan, jos Raamattukin tuomitsee sen synniksi. Tässäpä meille opettelua! Jeesuskin vihasi syntiä mutta rakasti syntistä! Mutta ei kehottanut elämään synnissä.
Rakastakaa, rukoilkaa, eläkää nöyrinä hiljaisuudessa ( = pyyteettömästi, siveästi, hurskaasti, luottaen ja uskoen, pyytämättä itselleen kunniaa) ja alati Jumalaa kiittäen, ja lukekaa Raamattua!
Vielä tuosta ristin kantamisesta. Kannamme ristimme täällä, mutta emme enää kuolemamme jälkeen. Viimeisellä Tuomiolla ei enää ristejä jaella, jaetaan joko ikuinen ilo taivaassa tai ikuinen hammastenkiristys sammumattomassa tulijärvessä, kuten Raamattu sanoo. Eipä tulisessa järvessä enää voi Jeesuksen ristiä toisesta päästä paljon kannella kun on vain omaa vaivaa eikä toivoakaan paremmasta.
Joten leppoisissa merkeissä ei kannata odotella, odotellaan mieluummin Herraan turvaten, rukoillaan ja kiitetään ja tutkitaan Raamattua. Raamattu, ylin ohje, korkein ohje, siitä ei pitäisi poiketa.
miksi ei voi leppoisin mielin odotella aikaa jolloin
joutuu teoista tilille.Tarkoittaako se sitä että jos turvaa Herraan,rukoillaan ja kiitetään niin ei voi tehdä sitä iloisin ja leppoisin mielin??
Aina saa niin kauhhian negatiivisen kuvan kun puhutaan Jeesuksesta yms.että miksi ei voi vain iloita asiasta.Aina pitäisi surra ja murehtia.
Joten leppoisissa tunnelmissa menee täällä nuo kaikki mainitsemasi asiat läpi.