Suomi on Jumalan silmäterä kansa, totisesti kansa huusi Jumalan puolen sodan melskeissä.
Missä on nyt usko?
Mitenkä saastaisuus on saastuttanut ihmis mielen.
Kuinka mies puoliset menee mielle, ja nais puliset naiselle, ja se on hallituksen ja eduskunnan, jopa kirkon henkilöitten siunaamaa.
SE ON SYNTI, JA LUETAAN SYNNIKSI, JUMALAN EDESSÄ.
Mutta Jeesus Kristus meni syntisten tähden ristille, joka katuu synejään, on armahdettu myös Jumalan edessä.
Abortti on myöskin synti.
Jumala on antanut jokaiselle, syntymän ja kuoleman ajankohdan.
Millä tavalla sinä hoitdat oman avioliittosi, siitä olet vastuussa, Jumalan edessä.
Morallittomuus, aviorikokset värällä tavalla toisten hyväksi käyttäminen ja vastuuttomuus kasvaa.
Kurittomuus ja vääryys, valehtelu, kateus ja kaikkinainen toisten ihmisten panettelu riisto.
Ei ole enään aikaa lähimäisille, vaan itsekeskeisyys valitsee.
Käy Jeesuksen eteen synteinesi, sillä Hän on armo.
Oletteko valveilla, kun Jeesus palaa omiaan noutamaan.
Oletko oikeuden puolella, oletko paaduttanut itsesi?
JUMALA EI SIUNAA SYNTIÄ, JEESUS ON OVI, HÄNEN KAUTTAAN ON MAHDOLLISUUS TEHDÄ PARANNUS.
Oletko valmis Jeesus tulee.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Elät selvästi huonossa seurassa, jos elämässäsi todellakin on noita kuvaamiasi asoita.
Jätä pirut ja jumalat niille kuuluvaan arvoon, eli taruihin tarujen joukkoon.
Ja vaihda muuten kinkeripiiriä ennen kuin seura tekee kaltaisekseen.
Onko uskoa?
Jos kysyt kenen seurassa liikun, voin sanoa, Jeesuksen seurassa, Pyhä Henki on vaikuttimeni, Jumalan sana lukemiseni.
Kanannattaa sinunkin tutustua Jumalan sanaan, joka on totuus, ja tarkistaa sieltä onko kirjoitukseni Jumalan sanan mukainen.
Katsele ympärillesi, onko näin.
Enpä tiedä seurastasi, mutta Jeesus ei kanssasi kylläkään kulje.
Jeesus jos on ollutkaan olemassa, on kuollut ja kuopattu kohta 2000 vuotta sitten.
Menepäs kertomaan lekurille, että Jeesuksen kanssa tässä ollaan lähdössä kalaan, niin voi olla että saat pakkopaidan päällesi ja piikin persuuksiin.
Mutta asiaan mennäkseni, kirjoitit aloituksessa mm. seuraavista havaitsemistasi asioista: Kurittomuus ja vääryys, valehtelu, kateus ja kaikkinainen toisten ihmisten panettelu riisto.
Nuo mainitsemasi asiat eivät kuuluu terveeseen elinympäristöön. Valitse siis seurasi tarkemmin!
nämä kiihkouskovat. Mielessä ei ole mitään muuta, kuin ahdistusta, saastaa, pornoa ja syntejä. Missään ei nähdä mitään hyvää. Kai tuollekin sairaudelle joku nimitys on.
Heippa!
Lukihäiriöinen kirjoitti asiaa. Ihmettelen suuresti, että miksi tuollainen terve kritiikki on mielestäsi sairasta.
Kehoitan ystävällisesti, että juuri sinä katsoisit hieman tarkemmin sisäistä minääsi, sillä nyt on joku muu tämän asian suhteen lievästi ilmaisten sairas.
Onnea ja löytöjä itsetutkistelussasi :)
että yhä Hän puhuttelee suomalaisia, vaikka Suomen kansa on pitkälle kulkenut paatumukseen.
Kiitos profetian tänne tuomisesta sinulle lukihäiriöinen, sillä täällä, jos missä on paljon eksyksissä olevia, onnettomia ihmisiä.
Jeesus rakastaa syntistä ihmistä ja tahtoo syntisen tulevan parannukseen ja parannetuksi ja näin vapaaksi ja onnelliseksi.
On ikävää luekea näiden ihmisten kommetteja, jotka eivät Jumalaa tunne, mutta ehkäpä he vielä saavat kutsun ja armon.
Usein luen kirjoituksiasi, jotka ovat aina vapauden ja rakkauden hengessä kirjoitettuja ja sen olen ilokseni havainnut, että vaikka Jeesus useinkin kauttasi nuhtelee ja antaa varoituksen sanat, on armo aina mukana ja aina kirjoituksesi ilmaisevat sen, että armo on vielä löydettävissä heille, jotka tahtovat parannukseen tulla.
Puhut taas täyttä asiaa!! Suomen kansan moraali menee alaspäin kuin lehmän häntä. Tilanne muistuttaa päivä päivältä enemmän 30-lukua, joka päättyi siten kuin kaikki tiedämme.
koska tämä kansa ei parannukseen taivu näköjään muuta, kuin kovan käden alla.
Pahuutta vastaan on alkanut, vija ja luste erotetaan toisista.
Jotka valitsevat Jeesuksen ovat, voittajan puolella.
Jumala on sanonut sanassaan, lopun aikana kerätään, vilja joka on Jumalalle otollinen.
luste kasvaa leikuu aikaan asti.
Lopulta Jumala lähettä Jeesuksen omiaan noutamaan, ja luste heitetään sammumattomaan tuleen.
Jeesus rakastaa omiaan, Hänen kautaan on armo ja toivo.
Kolmiyhteinen Jumala, Isä Poika ja Pyhä Henki, ja kaiken perustana on Jumala, joka on sana.
Sanan kautta tulee, ruokka joka ei koskaan katoa vaan on sisimmässä, johon on Jumala temppelinsä perustanut.
Meillä ei ole käsin tehtyä temppeliä, vaan ruumiin temppeli.
Jeesuksen ruumiin jäsenet, koostuvat eri osista.
Kun Jeesuksen ruumiin osat on koottu, Jeesus tulee tuhansine pyhineen.
Taivaan kartanoissa on Hääateria, oletko sinä siellä?