Uskontunnustus

Minä uskon siihen siihen, että alussa ei ollut mitään, ei yhtään mitään.

Sitten paukahti. Mikä paukahti sitä emme tarkoin tiedä mutta tiedämme että paukahti joskaan emme tiedä miksi ja miten mutta paukahti kuitenkin ja se on fakta.

Erilaisten sattumien kautta tilanne on nyt tämä.

Tämä faktoihin perustuva tunnustuksemme kumoaa kaikki muut uskonnolliset ja ei uskonnolliset selitykset.

No miltä evokeista tuntuu kun koko uskontonne on tiivistetty muutamaan virkkeeseen? Onko siinä huomautettavaa tai korjattavaa?
541246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat
  • Jos sinulla ei ole muuta sanottavaa kuin kopsata linkkejä niin eikö ole viisainta, että menet vaikka maate?

    Äänestä

  • Leivo Uutio kirjoitti:

    Jos sinulla ei ole muuta sanottavaa kuin kopsata linkkejä niin eikö ole viisainta, että menet vaikka maate?

    Jos edes kävisit vilkaisemassa noita sivuja, ymmärtäisit, miksen alkanut kirjoittamaan niitä tähän. Tekstiä on ylipäätään niin paljon, että minullakin meni useita tunteja (luin ne jotakuinkin kahden viikon sisällä kaikki), ettei niiden kopioiminen tähän ole kovinkaan järkevää.

    Ja mitä tähän muka pitäisi sitten kirjoittaa sinun mielestä. Onko ainoat hyväksytyt kommentit tyyliin:"Olet oikeassa!", "En kyllä osaa vastata, tyhmä kun olen", "Osuit naulan kantaa. Eiköhän ne evot oo nyt hilijaa".

    Kaiken lisäksi kirjoitit itse:"Onko siinä huomautettavaa tai korjattavaa?". Minä annoin linkkejä, joissa väiitämäsi korjataan. Jos et halua enempää tietoa asiasta, miksi yrität kumota sen. En minäkään yritä kumota psykoanalyysia, vain koska en ymmärrä sitä kokonaisuutena.

    Äänestä

  • Niin se vain evolutionismi kehittyy...

    Äänestä

  • AIBr kirjoitti:

    Mielestäni niistä ei saanut mitään vastausta aloittajan kysymykseen. Voisitko kertoa mitä tarkoitit, että pääsemme ruotimaan niitä.....

    Siunausta.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Leivo Uution aloitus viestissä oli kappale: "Erilaisten sattumien kautta tilanne on nyt tämä."

    Minä ymmärsin, että Uution käsitys evoluutioteoriasta on juuri tämä aikaisemmin lainattu virke, joka on hieman vajaa selittämään evoluutiota luonossa. Noiden sivujen tarkoituksena oli antaa jonkinlaista tietoa jo kerran ruodituista kysymyksistä ja väärin ymmärryksistä evoluutioteoriasta.

    Jos olet vieraillut kyseisillä sivuilla, ymmärrät varmasti, miksen alkanut kopioimaan niiden sisältöä tähän.

    Myönnään, etteivät nämä sivut perehdy pelkästään evoluutioteoriaan, mutta ajattelin, että sieltä voisi löytää jokainen ainakin osaan kysymyksistään valmiin selityksen ja/tai korjauksen, ettei niitä tarvitsisi täälä alkaa ruotimaan uudelleen.

    Siunausta ja onnea sinullekkin

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evo.shtml

    Helppotajuista tekstiä evoluutio ja luomisuskomuksista.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evo.shtml

    Helppotajuista tekstiä evoluutio ja luomisuskomuksista.

    Tuo linkki sisälsi aivan samaa kressusontaa mitä aikaisemminkin, ei onnistu kumoamaan evoluutiota.

    Siunausta.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evo.shtml

    Helppotajuista tekstiä evoluutio ja luomisuskomuksista.

    Otsikon "Materialistisen maailmankatsomuksen esiin marssi" kasi kappaleessa sanotaan: "Koska tieteellistä näyttöä evoluutioteorialle ei ole löydetty...", väittämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi lajiutumista on havaittu banaanikärpäsillä tehdyillä kokeilla.

    http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/3790531.stm

    Myös antibioottiresistivyyden kehittymistä on havaittu bakteereilla, sekä laboratorioissa että luonossa. Mikroevoluutiokin on jopa kreationistien keskuudessa hyväksytty havainto. Makroevoluutio taasen on ainoastaa kasautunutta mikroevoluutiota.

    Otsikon "Moraali ja evoluutio" toisessa kappaleessa lukee: "Jos ihminen olisi pelkkä kehityksen tuloksena syntynyt eläin, menettäisi laki, moraali ja siveellinen arvomaailma perustuksensa."

    Mihin ne muka katoaisivat? Eihän tilanne olisi muuttunut mitenkään. Eikö olisi helponpi ajatella, että moraali, laki ja siveelinen arvomaailma ovat kehityksen seurausta, jolloin ryhmät, jotka ovat tulleet paremmin toimeen keskenään, suuremmalla todennäköisyydellä selviävät pidempään ja kehittyvät vahvemmiksi (kulttuurisessa mielessä). Onhan vielä nykyäänkin ihmissyöjä heimoja, mutta tuskin kukaan väittää niiden kulttuurin olen korkeampitasoisempaa kuin kuin edes sumerialaisten kaupunkikulttuuri.

    "Hitler ja Stalin käyttivät Darwinin oppeja hyödyksi etnisissä puhdistuksissa ja sosiaalipolitiikassa." (lähde: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evoluutio/mahd.htm)

    Itse asiassa Hitler kirjoituksissaan antoi ymmärtää olevansa nuoren Maan kreationisti. Sosiaalidarwismilla taasen ei ole Darwinin kehitysopin kanssa muuta yhteistä kuin nimi. Evoluutioteoria ei ota yksinkertaisesti kantaa, mikä on hyvästä ja mikä pahasta. Se tehtävä jätetään meidän jokaisen omaksi asiaksi.

    Toisaalta, jos katsomme Hitlerin ja Stalinin valtakuntien kohtaloa evoluution kannalta, se osoittaa vain, ettei heidän järjestelmänsä ollut vakaala pohjalla, joten se murtui. Onko evoluutio tässäkin tilanteessa julma ja armoton, ja pitäisikö nämä valtakunnat perustaa uudestaan. Minä näen pikemminkin, että luononvalinta on karsinut, ja karsii edelleen, juuri tälläisiä ilmiöitä pois, jotka ovat moraalittomia ja suorastaan julmia ja jotka estävät rauhanomaisen kanssakäymisen toisten ihmisten kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evo.shtml

    Helppotajuista tekstiä evoluutio ja luomisuskomuksista.

    "Mielenvikaisilla tai muuten vain poikkeavilla ihmisillä ei olisi enää oikeutta elää vahvempien ihmisten ja herrarodun maailmassa." (Lähde: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evoluutio/mahd.htm)

    Vaikka raamatussa jumala kieltää vammaisia tai muuten epämuodostuneita toimimasta pappeina tai edes menemästä Herralle pyhitetylle alueelle (Mooseksen kolmas kirja)

    Ja jos oikein muistan, myös spitaaliset taidettiin karkottaa muualle.

    "Jos ihmiset uskoisivat evoluutioteorian sijasta Raamatun Jumalaan ja noudattaisivat kymmentä käskyä, ei kukaan tekisi pahaa toiselle ihmiselle." (Lähde: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evoluutio/mahd.htm)

    Toisaalta raamatussa annetaan myös liuta rikoksia, joista rangaistuksena on kuolema. Ja jos ihmiset eivät tee pahaa toisilleen, niin ainahan Jumala voi antaa maailmalle muutamia vitsauksi. Eikä kymmenessä käskyssä taideta puhua mistää kartelleista ja muista yritysrikoksista.

    Äänestä

  • AIBr kirjoitti:

    Otsikon "Materialistisen maailmankatsomuksen esiin marssi" kasi kappaleessa sanotaan: "Koska tieteellistä näyttöä evoluutioteorialle ei ole löydetty...", väittämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi lajiutumista on havaittu banaanikärpäsillä tehdyillä kokeilla.

    http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/3790531.stm

    Myös antibioottiresistivyyden kehittymistä on havaittu bakteereilla, sekä laboratorioissa että luonossa. Mikroevoluutiokin on jopa kreationistien keskuudessa hyväksytty havainto. Makroevoluutio taasen on ainoastaa kasautunutta mikroevoluutiota.

    ***väittämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi lajiutumista on havaittu banaanikärpäsillä tehdyillä kokeilla. ***

    Kuinkahan montatuhatta kertaa täytyy evolutionisteille vielä selittää, ettei lajiutuminen perusryhmän sisällä ole mitenkään kreationismin vastaista, vaan tukee tätä.

    Lajiutuminen ei ole evoluution todiste, vaikka esimerkiksi evokuru tikkanen sivustollaan niin väittää korjauskehotuksista huolimatta. Lajiutumisessa ei synny mitään uutta, ainoastaan vanha siinä hivenen muuntuu...

    ***Myös antibioottiresistivyyden kehittymistä on havaittu bakteereilla, sekä laboratorioissa että luonossa. Mikroevoluutiokin on jopa kreationistien keskuudessa hyväksytty havainto.***

    Hehheh. Sitä on asustettu Tikkasen sivustoilla, kun ei saada aikaan muuta kuin virheellisiä käsityksiä:D

    *** Makroevoluutio taasen on ainoastaa kasautunutta mikroevoluutiota.****

    Ei edes vahva evoluutio usko saa mikroa kasaantumaan makroksi. Harha mikä harha. Havainnot puhuvat kasaantuvaa mikroa vastaan.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evo.shtml

    Helppotajuista tekstiä evoluutio ja luomisuskomuksista.

    "Jopa sellainen tiedemies, joka ei usko Jumalaan, voi uskoa, ettei evoluutioteoria ole tieteellisesti perusteltuna totta edes mahdollisesti. Tämän tunnustamiseen tarvitaan vain rehellisyyttä ja ymmärrystä, oman järjen käyttöä eikä sokeaa fanaattista uskoa." (Lähde: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evoluutio/mahd.htm)

    Valitettavasti kirjoittaja ei kykene antamaan mitään esimerkkiä tai koe tilaisuutta, joka osoittaisi ettei evoluutioteoria ole tieteellisesti perusteltu.

    "Kukaan ihminen ei voi mennä ajassa taaksepäin ja toistaa luomistapahtumaa tai kuviteltua elämän syntymistä itsestään. Kukaan ihminen ei voi myöskään todistaa sitä, että aine ja avaruus on syntynyt itsestään alkuräjähdyksessä, vaikka sitäkin pidetään tieteellisesti todistettuna faktana." (Lähde: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evoluutio/mahd.htm)

    Eikä taida olla yhtään kreationistiakaan, joka olisi ollut alussa todistamassa luomista. Miksi kuitenkin tiede on tässä suhteessa muka enemmän väärässä kuin kreationistit.

    On totta, ettei maailmankaikkeuden alusta ole saatu vielä tarpeeksi tarkkaa käsitystä, vaikka vahvoja viitteitä onkin. Miksi luulette, että vielä tänäänkin maailmankaikkeuden alkuperää tutkitaan. Toisin kuin pseudotieteen yleensä, tieteele on ominaista kehittyminen. Eihän Newtonin panovoimalaitkaan pidä tarkalleen paikkaansa, muttemme me siltikään leijaille ympäriinsä. Suhteelisuusteoria täydentää Newtonin painovoimaa ja kvanttifysiikka täydentää suhteelisuusteoriaa.

    Äänestä

  • AIBr kirjoitti:

    Otsikon "Moraali ja evoluutio" toisessa kappaleessa lukee: "Jos ihminen olisi pelkkä kehityksen tuloksena syntynyt eläin, menettäisi laki, moraali ja siveellinen arvomaailma perustuksensa."

    Mihin ne muka katoaisivat? Eihän tilanne olisi muuttunut mitenkään. Eikö olisi helponpi ajatella, että moraali, laki ja siveelinen arvomaailma ovat kehityksen seurausta, jolloin ryhmät, jotka ovat tulleet paremmin toimeen keskenään, suuremmalla todennäköisyydellä selviävät pidempään ja kehittyvät vahvemmiksi (kulttuurisessa mielessä). Onhan vielä nykyäänkin ihmissyöjä heimoja, mutta tuskin kukaan väittää niiden kulttuurin olen korkeampitasoisempaa kuin kuin edes sumerialaisten kaupunkikulttuuri.

    Miten mutaatio sattuma luonnonvalinta mekanismi voi saada aikaan moraalikäsityksiä ? Evoluutio on rasistinen uskomus, jossa on vahvemman oikeudet.

    Darwinin kirjan täydellinen nimi on: Lajien synty luonnollisen valinnan kautta eli luonnon suosimien rotujen säilyminen taistelussa olemassaolosta. Darwnin kirjan täydellisestä nimestä käy ilmeiseksi kaksi seikkaa. Ensinnäkään Darwin ei julkaissut mitään ihmisen evoluutioon liittyvää ennen vuotta 1871. Näin ollen on selvää, että hän käytti termejä "laji ja rotu" samassa merkityksessä kaikista elämän muodoista. Toiseksi Darwin ajatteli evoluutioprosessin kykenevän säilyttämään nuo "luonnon suosimat rodut". Itse asiassa juuri evoluutio oli tuottanutkin nuo rodut. Rasismi määritellään "tiettyjen rotujen luontaisena paremmuutena joka synnyttää ennakkoluuloja ja vihaa huonompina pidettyjä rotuja kohtaan".(charles winick, distionary of anthropology,s.449). Rasismi tai ainakin tietoisuutemme sanan sisällöstä vaikuttaa olevan yhteiskunnassamme suhteellisen tuore käsite. The oxford universal dictionaryn vuoden 1994 painos ei edes sisällä avainsanaa "rasismi".

    Rasismiin liittyy kolme seikkaa. Ensinnäkin rasismi merkitsee aina erojen tunnistamista populaation eri ryhmien välillä. Nämä erot ovat usein etnisiä, heimoihin tai kulttuuriin liittyviä, tai jopa uskonnollisia. Rasismi ei sen sijaan liity yksilöiden välisiin eroihin. Näitä eroja kuvaa muotisana diversiteetti eli monimuotoisuus.
    Toiseksi rasismiin liittyy ajatus "synnynnäisestä ylemmyydestä". Lähes koko historian ajan tämä "synnynnäinen" ylemmyys perustui hataralle uskomukselle oman ryhmän paremmuudesta muihin nähden. Evoluutioteoria synnytti "tieteellisen rasismin" ja 1800 luvun loppupuolelta lähtien alettiin puhua geneettisestä ylemmyydestä. Evoluutio tarkoittaa mutaatioiden kautta tapahtuvia geneettisiä muutoksia geeneissä, itse elämän ytimessä. Evoluutio ei ole pelkästään syy väitettyyn "synnynnäiseen ylemmyyteen" vaan Darwinin mukaan se myös ylläpitää tätä "synnynnäistä ylemmyyttä". Tätä tietyn rodun tai ryhmän "synnynnäistä ylemmyyttä" kutsutaan ihmisen kohdalla "rasismiksi".
    kolmanneksi rasismi sisältää aina ennakkoluuloja ja torjuntaa- aktiivista tai passiivista, kätkettyä tai julkista. Rakkaus, hyväksyntä ja kunnioitus yhdistävät ihmisiä. Ennakkoluuloja vihaa ja torjuntaa henkivä "rasismi" taas erottaa ihmiset. Tämän vuoksi rasismi on pahuutta. "Rakastava rasisti" on sisäisesti ristiriitainen käsite. Koska evoluutioteoria on rasistinen, se on pahuuden filosofiaa. Tavallisesti huomio kiinnitetään evoluutioteorian väitettyihin "tieteellisiin" puoliin. Harva miettii evoluutioteorian moraalisia johtopäätöksiä ja eettisiä seuraamuksia.

    Evoluutio teorian peruskäsityksiin kuuluu joidenkin ryhmien synnynnäinen ylemmyys ja parempi sopeutuminen. Evolutionistit uskovat, ettei kaksi samanlaista ryhmää voi elää loputtomasti rinnakkain samassa ympäristössä. Ajan mittaan toinen niistä saa hienoisen edun mutaatioiden kautta. Tavallisesti tämä etu koskee syömis- puolustautumis tai lisääntymismekanismeja, joiden avulla edun saanut ryhmä voittaa kilpailijansa. Se selviytyy joka on paremmin sopeutunut. Evolutionistit siis väittävät, että luonto käyttää Darwinin "luonnonvalinnaksi" nimeämää periaatetta karsien heikot jättäen vahvat lisääntymään.

    Evoluutio ajatuksen soveltaminen luontoon vaikutti sekä ilmeiseltä että viattomalta. Se oli täysin rasistista- mutta niin oli yleisökin, jolle siitä kerrottiin. Tämä rasismi myös huomattiin. Kukaan ei vain välittänyt. Rasismi vaikutti siksi täysin normaalilta kun evoluutio ajatusta laajennettiin koskeman myös ihmistä Darwinin vuonna 1871 julkaistun teoksen myötä. Kun eurooppalaiset kuulivat uutisia eri puolella maapalloa elävistä villeistä roduista, ei hän epäillyt hetkeäkään, ettei hän eurooppalaisena kuuluisi luonnonvalinnan suosimien ihmisrotujen joukkoon. Kukaan ei voinut kiistää, etteivätkö nämä "villit" olleet vähemmän luonnonvalinnan suosimia. Tästä oli todisteena se, että "villit" hävisivät aina joutuessaan välittömään kilpailutilanteeseen eurooppalaisten kanssa. Evoluutio on juuri tätä: sopeutuneimman selviytymistä.
    Rasismia on harjoitettu koko ihmiskunnan historian ajan. Vasta viime aikoina yhteiskuntamme on herkistynyt sen vääryyksille. Natsien kuolemanleirien kauhut ja järjestelmällinen juutalaisen kansan tuhoaminen järkytti maailman ja sai sen paheksumaan rasismia. En yritä vihjata, että evoluutioteoria olisi rasismin syy. Rasismin syy on kaikkien ihmisten syntinen luonto (1 moos.3) Evoluutio teoria ei ole rasismin syy. Evoluutioteorian synti-ja käytän termiä kirjaimellisesti- on siinä, että se antaa rasismille "tieteellisen" oikeutuksen. Koska evoluutioteoriassa ei ole mitään moraalista ydintä, se avaa ovet muullekin pahuudelle kuten kansan murhille, murhille, lapsenmurhille, aborteille tai eutanasialle.
    Synti on vinouttanut meidän ihmisten käsityksen itsestämme ja toisista. Läpi historian useilta ihmiskunnan osilta on riistetty täyden ihmisen asema. Tällaisia ovat olleet naiset, orjat, useat rodut, henkisesti ja fyysisesti vajavaiset, vanhukset, köyhät ja lapset. Evoluutio ajatukselle kuuluu kiitos siitä, että näinä päivinä ollaan riistämässä täysi ihmisen asema kahdelta ryhmältä: jälkeläisemme (syntymättömät lapset) ja esi-isiltämme (neaterdaalilaiset ja muut ihmisen - fossiilit).
    Evoluutio aate on aborttiin liittyvän rasismin takana. Filosofi ja teologi Norman Geisler on korostanut, että sikiöön ei hedelmöittymisen jälkeen lisätä yhtään mitään muuta kuin ruokaa, happea ja vettä. Täydellinen ihmisen kasvua aikuiseksi ohjaava perinnöllinen ohjelma (DNA) on olemassa ihmisen hedelmöitymishetkestä lähtien. Ei ole olemassa mitään muuta loogista hetkeä ihmiselämän alulle. "Biogeneettinen laki" on täysin virheelliseksi osoitettu kehitysopillinen ajatus, jonka mukaan ihminen käy muka läpi kaikki evoluution vaiheet ennen kuin siitä tulee ihminen. Tätä vääräksi todistettua "lakia" käytetään usein perusteena oikeuttamaan viattoman elämän lopettaminen. Monia erinomaisia kirjoja on kirjoitettu syntymättömiin jälkeläisiin abortin muodossa kohdistetusta rasismista.

    Tämä osa kartoittaa evoluution ja rasismin välistä tappavaa vuorovaikutusta 1800 luvulta 2000 luvulle. Kun rasismin todellinen luonne paljastui natsien ansiosta, ryhtyivät evolutionistit kätkemään evoluution sisältämää rasismia. Kaikkein hienostunein naamio liittyy "ulos Afrikasta" -malliin. Viimeksi evolutionistit ovat erillaisia hämäyskeinoja käyttäen jopa alkaneet väittää, että evoluutio on aikaan saanut ihmisten välisen tasa- arvon. Ihmeiden aika ei ole ohi.

    Evolutionistinen rasismi ei itsessään todista evoluutiota vääräksi. Tieteellisen yhteisön harmiksi on mahdotonta todistaa evoluutiota todeksi termin "todiste" yleisesti hyväksytyssä merkityksessä. Usein kuitenkin kuvitellaan, että evoluutio voitaisiin jotenkin todistaa siten, että epäilyksille ei jäisi sijaa. Siinä tapauksessa olisimme velvolliset sen hyväksymään rasismeineen päivineen. Meillä ei olisi mitään muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se. Tämä olisi valitettavaa niiden kannalta, jotka tiedeyhteisö voisi osoittamaan geneettisesti alempiarvoisia. Niiden kannalta, jotka tiedeyhteisö voisi osoittaa olevan geneettisesti parempia osa olisi onnellinen.
    Onneksi Herramme antoi meille arvokkaan oppaan havaintojen ja arvioiden tekemiseen. Hän sanoi: "Jokainen hyväpuu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä, ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä, eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä... Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään". (Matt.7:17-18, 20) Jeesus puhui ensisijaisesti ihmisistä, mutta sama pätee myös filosofeihin.

    Äänestä

  • AIBr kirjoitti:

    "Mielenvikaisilla tai muuten vain poikkeavilla ihmisillä ei olisi enää oikeutta elää vahvempien ihmisten ja herrarodun maailmassa." (Lähde: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evoluutio/mahd.htm)

    Vaikka raamatussa jumala kieltää vammaisia tai muuten epämuodostuneita toimimasta pappeina tai edes menemästä Herralle pyhitetylle alueelle (Mooseksen kolmas kirja)

    Ja jos oikein muistan, myös spitaaliset taidettiin karkottaa muualle.

    Sinä kritisoit melkoisen köykäisellä tasolla Haipolan kirjoituksia.

    Minä lyön muutaman iskulauseen Haipolan tueksi.

    Monessa maassa ollaan laillistamassa armomurhaa. Esimerkiksi belgiassa se on jo otettu käyttöön. Lääkärit saavat ilman potilaan ja tämän omaisten lupaa murhata kenet haluavat.

    Monissa maissa tutkitaan vauvat (myös suomessa )jos todetaan vammaisuuden riski, niin kehotetaan raskauden keskeyttämiseen.

    Siinä pari todistetta Haipolan hyväksi.

    Äänestä

  • AIBr kirjoitti:

    " Miksi toisen moraali pitäisi katsoa korkeammaksi ja käyttäytyminen paremmaksi kuin toisen?" (Lähde: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evoluutio/mahd.htm)

    Miksi sitten raamatunkaan moraaliopetuksia pitäisi pitää paremmaksi?

    että raamatun moraalikäsitteet opettavat siivoa elämäntapaa. Siellä missä on raamatun opetukset hylätty, on myös moraalikäsitykset samalla hylätty. Otetaan vaikka pohjoiskorea esimerkiksi. Varmaan tiedät miten siellä suhtaudutaan toisinajattelijoihin.

    Äänestä

  • AIBr kirjoitti:

    "Jos ihmiset uskoisivat evoluutioteorian sijasta Raamatun Jumalaan ja noudattaisivat kymmentä käskyä, ei kukaan tekisi pahaa toiselle ihmiselle." (Lähde: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evoluutio/mahd.htm)

    Toisaalta raamatussa annetaan myös liuta rikoksia, joista rangaistuksena on kuolema. Ja jos ihmiset eivät tee pahaa toisilleen, niin ainahan Jumala voi antaa maailmalle muutamia vitsauksi. Eikä kymmenessä käskyssä taideta puhua mistää kartelleista ja muista yritysrikoksista.

    Joten saivartelusi on turhaa.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    ***väittämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi lajiutumista on havaittu banaanikärpäsillä tehdyillä kokeilla. ***

    Kuinkahan montatuhatta kertaa täytyy evolutionisteille vielä selittää, ettei lajiutuminen perusryhmän sisällä ole mitenkään kreationismin vastaista, vaan tukee tätä.

    Lajiutuminen ei ole evoluution todiste, vaikka esimerkiksi evokuru tikkanen sivustollaan niin väittää korjauskehotuksista huolimatta. Lajiutumisessa ei synny mitään uutta, ainoastaan vanha siinä hivenen muuntuu...

    ***Myös antibioottiresistivyyden kehittymistä on havaittu bakteereilla, sekä laboratorioissa että luonossa. Mikroevoluutiokin on jopa kreationistien keskuudessa hyväksytty havainto.***

    Hehheh. Sitä on asustettu Tikkasen sivustoilla, kun ei saada aikaan muuta kuin virheellisiä käsityksiä:D

    *** Makroevoluutio taasen on ainoastaa kasautunutta mikroevoluutiota.****

    Ei edes vahva evoluutio usko saa mikroa kasaantumaan makroksi. Harha mikä harha. Havainnot puhuvat kasaantuvaa mikroa vastaan.

    "Lajiutuminen ei ole evoluution todiste, vaikka esimerkiksi evokuru tikkanen sivustollaan niin väittää korjauskehotuksista huolimatta. Lajiutumisessa ei synny mitään uutta, ainoastaan vanha siinä hivenen muuntuu..."

    Sitähän evoluutioteoria väittääkin. Ei evoluutioteoriassa vaadita tyhjästä tulleita osia, toisin kuin luomisopissa, jossa Jumala loi kaiken tyhjästä.

    "Lajiutuminen ei ole evoluution todiste"

    No mikä ihme sitten on? Evoluutioteoria selittää juuri uusien lajien syntymistä ja kehittymistä. Mitä evoluutioteoria sinusta sitten edes tarkoittaa.

    "Ei edes vahva evoluutio usko saa mikroa kasaantumaan makroksi."

    Vaikka jos lukisit vaikkapa Lajien synty kirjan, voisit ymmärtää, että evoluutio toimii pienillä muutoksilla (mikroevoluutio), joka jatkuu useiden sukupolvien ajan. Itse asiassa sanat mikro- ja makroevoluutio ovat täysin turhia, koska ne ovat käytännössä vain toistensa synonyymeja.

    "Kuinkahan montatuhatta kertaa täytyy evolutionisteille vielä selittää, ettei lajiutuminen perusryhmän sisällä ole mitenkään kreationismin vastaista, vaan tukee tätä."

    Jos matelijat ja linnut lasketaan kuuluvaksi eri perusryhmiin, on niidenkin yhtymäkohta jo löydetty: nimittäin liskolinnut. Myös nisäkäsliskoja on löydetty, jos kiinostaa.

    Äänestä

  • AIBr kirjoitti:

    "Jopa sellainen tiedemies, joka ei usko Jumalaan, voi uskoa, ettei evoluutioteoria ole tieteellisesti perusteltuna totta edes mahdollisesti. Tämän tunnustamiseen tarvitaan vain rehellisyyttä ja ymmärrystä, oman järjen käyttöä eikä sokeaa fanaattista uskoa." (Lähde: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evoluutio/mahd.htm)

    Valitettavasti kirjoittaja ei kykene antamaan mitään esimerkkiä tai koe tilaisuutta, joka osoittaisi ettei evoluutioteoria ole tieteellisesti perusteltu.

    Jotka eivät usko evoluution koskaan tapahtuneen. Ovat ottaneet aivot käyttöön.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Joten saivartelusi on turhaa.

    Mitäs sinä täällä teet, kun pitäisi olla vastaamassa useiden ihmisten sinulle muualla esittämiin kysymyksiin?

    Äänestä

  • AIBr kirjoitti:

    " Evoluutioteoriahan perustuu siihen, että kaikki on syntynyt sattumanvaraisten mutaatioiden tuloksena ilman päämäärää tai suuntaa" (Lähde: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evoluutio/mahd.htm)

    Eliöillä on yleensä päämäärä, elossa pysyminen.

    Mutaatiot sattuma ja luonnonvalinta vie evoluutiota evoluutio uskomuksien mukaan eteenpäin sattuman varaisesti.

    Olet perehtynyt huonosti evolutionismiin.

    Äänestä

  • AIBr kirjoitti:

    "Kukaan ihminen ei voi mennä ajassa taaksepäin ja toistaa luomistapahtumaa tai kuviteltua elämän syntymistä itsestään. Kukaan ihminen ei voi myöskään todistaa sitä, että aine ja avaruus on syntynyt itsestään alkuräjähdyksessä, vaikka sitäkin pidetään tieteellisesti todistettuna faktana." (Lähde: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evoluutio/mahd.htm)

    Eikä taida olla yhtään kreationistiakaan, joka olisi ollut alussa todistamassa luomista. Miksi kuitenkin tiede on tässä suhteessa muka enemmän väärässä kuin kreationistit.

    Teillä ei mitään. Toisekseen havainnot puhuvat evoluutio uskomuksia vastaan.

    Äänestä

  • AIBr kirjoitti:

    "Raamatun mukaan vain Jumala on ikuinen, jolla ei ole alkuperää" (Lähde: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evoluutio/mahd.htm)

    Kerrataas vielä; Elämää ei voi syntyä elottomasta, koska on liian monimutkainen, mutta Jumala voi. Tästä voidaan siis päätellä, että Jumala on yksinkertaisempi kuin bakteeri.

    Mitä siinä sanotaan ? Aivan oikein. Raamatun mukaan Jumala on ikuinen, eikä Jumalalla ole alkuperää.

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    Mitäs sinä täällä teet, kun pitäisi olla vastaamassa useiden ihmisten sinulle muualla esittämiin kysymyksiin?

    En minä ole sinne muuttanut asumaan.

    Hyvää yötä

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Keijo parkkosen kirjasta "bilsanmaikka" voi hakea tietonsa. Minä annoin jo keskusteluun tarpeeksi aikaani.

    Menen nyt koisimaan.

    Siunattua yötä kaikille luoduille,

    Sinulla on kyllä aikaa ladella idioottimaisuuksiasi muka vastauksina muiden väitteisiin, mutta itse et koe mitään tarvetta perustella omiasi. Säälittävää, taidat olla oikein tyypillinen esimerkki helluntailaismoraalista.

    Äänestä

  • AIBr kirjoitti:

    "Lajiutuminen ei ole evoluution todiste, vaikka esimerkiksi evokuru tikkanen sivustollaan niin väittää korjauskehotuksista huolimatta. Lajiutumisessa ei synny mitään uutta, ainoastaan vanha siinä hivenen muuntuu..."

    Sitähän evoluutioteoria väittääkin. Ei evoluutioteoriassa vaadita tyhjästä tulleita osia, toisin kuin luomisopissa, jossa Jumala loi kaiken tyhjästä.

    "Lajiutuminen ei ole evoluution todiste"

    No mikä ihme sitten on? Evoluutioteoria selittää juuri uusien lajien syntymistä ja kehittymistä. Mitä evoluutioteoria sinusta sitten edes tarkoittaa.

    "Ei edes vahva evoluutio usko saa mikroa kasaantumaan makroksi."

    Vaikka jos lukisit vaikkapa Lajien synty kirjan, voisit ymmärtää, että evoluutio toimii pienillä muutoksilla (mikroevoluutio), joka jatkuu useiden sukupolvien ajan. Itse asiassa sanat mikro- ja makroevoluutio ovat täysin turhia, koska ne ovat käytännössä vain toistensa synonyymeja.

    "Kuinkahan montatuhatta kertaa täytyy evolutionisteille vielä selittää, ettei lajiutuminen perusryhmän sisällä ole mitenkään kreationismin vastaista, vaan tukee tätä."

    Jos matelijat ja linnut lasketaan kuuluvaksi eri perusryhmiin, on niidenkin yhtymäkohta jo löydetty: nimittäin liskolinnut. Myös nisäkäsliskoja on löydetty, jos kiinostaa.

    ***"Lajiutuminen ei ole evoluution todiste, vaikka esimerkiksi evokuru tikkanen sivustollaan niin väittää korjauskehotuksista huolimatta. Lajiutumisessa ei synny mitään uutta, ainoastaan vanha siinä hivenen muuntuu..."

    Sitähän evoluutioteoria väittääkin. Ei evoluutioteoriassa vaadita tyhjästä tulleita osia, toisin kuin luomisopissa, jossa Jumala loi kaiken tyhjästä.

    "Lajiutuminen ei ole evoluution todiste"

    No mikä ihme sitten on? Evoluutioteoria selittää juuri uusien lajien syntymistä ja kehittymistä. Mitä evoluutioteoria sinusta sitten edes tarkoittaa.***

    Ilmeisesti sinulla on lukihäiriö, tai sitten sinä ohitit pointin siitä välittämättä. Eli aloitetaan uudelleen. (LAJIUTUMISESSA EI SYNNY UUTTA LAJIA )Se ei siis ole uuden syntymistä, vaan vanhan lajin muuntelua. Koiran jalostus antaa hyvän rautalangan asiasta. Koira rotuja on jalostettu valtava kirjo, kuitenkaan uutta lajia ei ole syntynyt, vaan koira on pysynyt edelleen koirana ja kuuluu edelleen koiraeläinten perusryhmään heimotasolla.

    Tuossa linkki keskusteluun nyyssipalstalla. Kotimaan huippu asiantuntijat saivat aikaan pari mitäänsanomatonta vastausta kiusalliseen aiheeseen.

    http://groups.google.fi/group/sfnet.keskustelu.evoluutio/browse_frm/thread/b2cce315fec3289a/f587643167cd3571?hl=fi#f587643167cd3571

    Tuota kirjaa mitä sinä kehotit lukemaan, en suosittelisi kellekään, sillä niin harhainen se on.

    *** "Kuinkahan montatuhatta kertaa täytyy evolutionisteille vielä selittää, ettei lajiutuminen perusryhmän sisällä ole mitenkään kreationismin vastaista, vaan tukee tätä."

    Jos matelijat ja linnut lasketaan kuuluvaksi eri perusryhmiin, on niidenkin yhtymäkohta jo löydetty: nimittäin liskolinnut. Myös nisäkäsliskoja on löydetty, jos kiinostaa. ***

    Älä höpise joutavia.

    >>> (LAJIUTUMISESSA EI SYNNY UUTTA LAJIA )Se ei siis ole uuden syntymistä, vaan vanhan lajin muuntelua.

    Äänestä

  • Kake 2 kirjoitti:

    Ovatko evolutionistit saaneet koirasta jalostettua kissaa ?

    Jos koirasta on tullut esimerkiksi kissa tai jokin muu laji, niin silloin on syntynyt evolutionismin kaipaamaa uutta. Jos ei ole tästä todisteita, niin pysymme kreationismia tukevassa lajiutumisessa joka on jo alun alkaen luomisessa geenipooliin asetettu. Lajiutuminen on vain ja ainoastaan sopeutumista, ei uuden lajin tai rakenteen syntymistä.

    Uskosi on kake 2 vahva, mutta ei se silti vie evolutionismia eteenpäin.

    Siunausta.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Mutaatiot sattuma ja luonnonvalinta vie evoluutiota evoluutio uskomuksien mukaan eteenpäin sattuman varaisesti.

    Olet perehtynyt huonosti evolutionismiin.

    Oletko ulkomaalainen?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Ovatko evolutionistit saaneet koirasta jalostettua kissaa ?

    Jos koirasta on tullut esimerkiksi kissa tai jokin muu laji, niin silloin on syntynyt evolutionismin kaipaamaa uutta. Jos ei ole tästä todisteita, niin pysymme kreationismia tukevassa lajiutumisessa joka on jo alun alkaen luomisessa geenipooliin asetettu. Lajiutuminen on vain ja ainoastaan sopeutumista, ei uuden lajin tai rakenteen syntymistä.

    Uskosi on kake 2 vahva, mutta ei se silti vie evolutionismia eteenpäin.

    Siunausta.

    >>>Ovatko evolutionistit saaneet koirasta jalostettua kissaa ? > Lajiutuminen on vain ja ainoastaan sopeutumista, ei uuden lajin tai rakenteen syntymistä.

    Äänestä

  • nikkari kirjoitti:

    Oletko ulkomaalainen?

    Mistä niin päättelet ?

    Äänestä

  • Kake 2 kirjoitti:

    >>>Ovatko evolutionistit saaneet koirasta jalostettua kissaa ? > Lajiutuminen on vain ja ainoastaan sopeutumista, ei uuden lajin tai rakenteen syntymistä.

    Jos sinä et ymmärä mitä sinulle kirjoitetaan, niin parasta kun menet koulunpenkille takaisin.

    >>> Lajiutuminen on vain ja ainoastaan sopeutumista, ei uuden lajin tai rakenteen syntymistä.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Jos sinä et ymmärä mitä sinulle kirjoitetaan, niin parasta kun menet koulunpenkille takaisin.

    >>> Lajiutuminen on vain ja ainoastaan sopeutumista, ei uuden lajin tai rakenteen syntymistä.

    Kieltämättä nuo sinun juttusi ovat idiotismia parhaimmillaan. Taas tulee mieleen, että miten kukaan voi olla noin pihalla. Mutta onhan nuo sinun juttusi hyvää huumoria, vaikka samalla on vähän huono omatunto vähämieliselle nauramisesta.

    Olet siis tosissasi sitä mieltä, että uuden lajin syntyessä ei synny uutta lajia? Tämä kertoneekin kaiken SUP:n älynlahjoista...

    Kovin olivat sinua lukeneemmatkin evolutionistit hiljaisia tjt;n viestin edessä. LOL

    http://groups.google.fi/group/sfnet.keskustelu.evoluutio/browse_frm/thread/b2cce315fec3289a/f587643167cd3571?hl=fi#f587643167cd3571

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Yritätkö sinä kiemurrella?

    Mitä tulee tuohon tjt:n viestiin, niin se että hän osasi kertoa kreationistien määritelmän mikro- ja makroevoluutiolle, ei hirveästi vielä vakuuta. Onhan se hienoa tehdä nollainformaatio -avaus, ja kun ei saa vastauksia julistautua voittajaksi. Pistä vaan vastaava avaus tälle palstalle, niin lupaan vastata.

    Mutta vastaapas nyt vielä, ettei jää epäselväksi:
    Oletko tosissasi sitä mieltä, että uuden lajin syntyessä ei synny uutta lajia?

    Kerro minulle ? Minä en ole vielä tavannut ensimmäistäkään. Et kai sinä suuressa viisaudessasi väitä, että esimerkiksi koirarodut ovat kukin oma lajinsa. Heh...Kuitenkin koirat ovat sudesta lajiutuneet ja edelleen risteytyvät suden kanssa ja saavatpa vielä lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.

    Vai ovatko kenties darwinin sirkut mielestäsi eri lajeja, vai mitä sinä oi suuri nero ajat takaa ???

    Äänestä

  • Kake 2 kirjoitti:

    Yritätkö sinä kiemurrella?

    Mitä tulee tuohon tjt:n viestiin, niin se että hän osasi kertoa kreationistien määritelmän mikro- ja makroevoluutiolle, ei hirveästi vielä vakuuta. Onhan se hienoa tehdä nollainformaatio -avaus, ja kun ei saa vastauksia julistautua voittajaksi. Pistä vaan vastaava avaus tälle palstalle, niin lupaan vastata.

    Mutta vastaapas nyt vielä, ettei jää epäselväksi:
    Oletko tosissasi sitä mieltä, että uuden lajin syntyessä ei synny uutta lajia?

    En ole nähnyt lajiutumista, eikä kyse ollut siitä. Vaikka lajiutumista ei tapahtuisi, on sinun väitteesi järjetön, joten ei ole oleellista (tässä keskustelussa) tapahtuuko lajiutumista vai ei. Kyse oli nyt siitä, että sinä SUP väitit uuden lajin syntymisen olevan vain sopeutumista ja että uuden lajin syntyessä ei synny uutta lajia.

    Äänestä

Ei jessus :-----------------------DDDDDDDD

Vittu näitä itseään nokkeliksi luulevia hihhuleita :D:D:D:D

Äänestä
  • Osuisi edes joskus kohdalleen hänen mitäänsanomattomat viestinsä, mutta ei, aina väärään paikkaan ja väärään aikaan.

    Siunausta yrityksillesi, tunnut todella tarvitsevan sitä.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Osuisi edes joskus kohdalleen hänen mitäänsanomattomat viestinsä, mutta ei, aina väärään paikkaan ja väärään aikaan.

    Siunausta yrityksillesi, tunnut todella tarvitsevan sitä.

    Tuo oli jopa turhempi kommentti kuin mitä annoin vastausketjun aloittajalle. :D:DD

    Oletko luonnostasi noin paska vai pitääkö sinun pinnistellä päästäksesi edes sille tasolle?

    :DDDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Hapkidod kirjoitti:

    Mistä se kertoo???

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Mistä se kertoo???

    Älä yritä SUP esittää fiksua tai nokkelaa kun et sitä tasan tarkkaan ole. :D

    Äänestä

  • Hapkidod kirjoitti:

    Älä yritä SUP esittää fiksua tai nokkelaa kun et sitä tasan tarkkaan ole. :D

    Evolutionismisi varmaan ennustaa niin. Lol

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Evolutionismisi varmaan ennustaa niin. Lol

    Olet minua todennäköisesti puolet iäkkäämpi mutta näemmä moniverroin lapsellisempi. :D:D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Leivo Uutio kirjoitti:

Minä uskon siihen siihen, että alussa ei ollut mitään, ei yhtään mitään.

Sitten paukahti. Mikä paukahti sitä emme tarkoin tiedä mutta tiedämme että paukahti joskaan emme tiedä miksi ja miten mutta paukahti kuitenkin ja se on fakta.

Erilaisten sattumien kautta tilanne on nyt tämä.

Tämä faktoihin perustuva tunnustuksemme kumoaa kaikki muut uskonnolliset ja ei uskonnolliset selitykset.

No miltä evokeista tuntuu kun koko uskontonne on tiivistetty muutamaan virkkeeseen? Onko siinä huomautettavaa tai korjattavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu