Joku kuitenkin kiskaisee tästä kirjoituksestani herneet nokkaan, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Seuraavanlainen asia on pohdituttanut minua: Miten juutalaiset, noin yleisesti ottaen suhtautuvat kuolemanrangaistukseen? Kysynpähän vain siksi, koska mielessäni olen pohtinut Koraanin ja juutalaisuuden pyhien kirjoitusten samankaltaisuuksia. Kummassakin on säädetty kuolemanrangaistus tietyistä rikkomuksista. Vaikka islamissa ja juutalaisuudessa on samantapaisia tiukkoja lakeja tästä ja muistakin asioista, olen ollut huomaavinani yhden eron muslimien ja juutalaisten välillä: iso osa juutalaisista tuntuu olevan tappamista ja kuolemanrangaistusta vastustavia, kun taas jopa maltillisina itseään pitävät muslimit kannattavat kuolemanrangaistusta ("koska se on säädetty Koraanissa"). Olenko ainoa, joka on huomannut tämän asian? Vai olenko kertakaikkisen väärässä? Vai onko esimerkiksi niin, että tiukimmin Lakia noudattavat (hasidit ym.) puoltavat kuolemanrangaistusta ja pyrkivät noudattamaan muitakin rangaistuskäytäntöjä mahdollisimman tarkasti, kun taas maallistuneemmat "mainstream"-juutalaiset eivät?
Rauhaa?
kääntäjä
372069
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
kuolemanrangaistuksia omissa yhteisöissään?
Minä en ainakaan niistä tiedä.
..joten puhe että hasidit 'toteuttaisivat mahdollisesti omia kuolemanrangaistuslakejaan' on harhaanjohtava
Taisin puhua kuolemanrangaistuksen kannattamisesta, en toteuttamisesta....
kannattajia.
eihän heillä ole sellaisia beit dinejä jotka voisivat kumota suurten oppineiden tulkinnat ja miksi ihmeessä he haluaisivat kuolemanrangaistukset takaisin, hehän ovat rabbinistisia suullisen opin ryhmiä, perinteen, joka juuri poisti nämä rangaistukset käytöstä.
käytännöstä nk suullisen opin kehitys, sen opettajat ja oppineet jo ajanlaskun aikoihin. Silloin jo Sanhedrin joka langetti yhden kuolemanrangaistuksen 70 vuodessa sai nimen "verinen". Mikään juutalaisryhmä ei niitä enää kannata tai toimeenpane tai edes voisi toimeenpanna ainahan maan laki menee uskonnollisen edelle niin diasporassa kuin Israelissa.
Muinaiset Isarelin lait ovat todella "yhteislähi-idällistä" perintöä, islam on ammentanut samasta lähteestä, mutta he todella vielä toimeenpanevat näitä kuolemantuomioita joissakin maissa mm kivityksiä ja fundamentalistisuunnat yrittävät saada niitä muuallekin, mm Hamas Palestiinaan.
..sanoa asiaa noin selvästi ja asiallisesti.
Silti tekee mieli lisätä, että vastaavia tapoja ja säädöksiä on ollut Euroopasakin. Napoleonilla on vaikutksensa Lähi-Idän arabimaitten, ainakin Jordanian lainsäädäntöön - ja juuri kuolemanrangaistukseen. Napoleonin luoma lainsäädäntö, Code Civil, on yhä käytössä useissa maissa, jopa Japanissa asti. Jordaniassa tapahtuvien kunniamurhien lieviä rangaistuksia käsitelleessä TV-dokumentissa tuotiin esille se miten ranskalaisten tuntema 'intohimomurhan' käsite vahvisti arabialaiseen kulttuuriin kuulunutta kunniamurhakäytäntöä ja niistä saatavia lieviä rangaistuksia.
Ranskassa katsottiin perinteisesti, että naisen murhassa lieventävänä asianhaarana oli pidettävä jos mies oli tehnyt murhan intohimon vallassa.
Hyvä vastaus, selvensi asiaa. Kiitokset.
mieltäni kuitenkin jäi kaivertamaan tuo suullisen lain vaatimukset jotka eivät koske karaiitteja.
Mitenkähän karaiitit siihen suhtautuvat,koska he kaikesta päätellen ottavat Tooran käskyt kirjaimellisesti?.
en myöskään ole kuullut että he olisivat oman ryhmänsä olemassaolon aikana milloinkaan kivittäneet tai hirttäneet ketään. Eräs joka täällä viime vuonna pauhasi suullista lakia= Toran tulkintaa vastaan ilmoitti että karaiitit eivät ole milloinkaan tehneet rikkeitä joista Torah määrää kuolemantuomion -mikä on melko epäuskottavaa. Kiinnostaisi tietää myös miten he ovat ratkaisseet ne kohdat joissa Tora antaa ristiriitaisia ohjeita tai sellaisia ettei niitä ilman tulkintaa voi toteuttaa tai ovatko heillä naiset yhä siinä asemassa mihin Torah heidät asettaa siinä ajassa ja yhteisössä jossa sitä alettiin noudattaa.
muuttuu myös lain tulkinta.
Onko näillä ultraortodokseilla ja karaiiteilla kuitenkin pyrkimys siihen ,että vanha tulkinta laista otetaan käyttöön kirjaimellisesti toivotun ja kovasti odotetun uuden temppelin myötä?
Tavallaanhan tuossa mainitsemassani asiassa siirryttäisiin ajassa kultturillisesti taaksepäin.
Muuttuisiko samalla myös lain tulkinta?
kirjoittivat että temppeli olisi olemassa messiaan ja maailmanrauhan tullessa. Kirjaimellinen ajatus temppelin uudelleen rakentamisesta taitaa olla vain ortodokseilla. Konservatiiveista en ole täysin varma, mutta tuntuisi että ei. Karaiiteista en tiedä miten he ajattelevat, mutta kirjaimellisesti otetut käskyt edellyttäisivät että odottaisivat uudelleen rakentamista.
Kulttuurisesti siirryttäisin todella taaksepäin, mutta koska suullinen laki kehittyi toisen temppelin vielä ollessa toiminnassa en usko että mitään lakeja tarvitsi tulkita uudelleen. Ainoa mistä tulisi ongelmia ovat temppeliä itseään koskevat, jotka ovat olleet poissa käytöstä lähes 2000 vuotta ja osin traditio on saattanut katketa ja on tietysti myös tullut uusia ongelmia.
Israelissa on jeshiva, Ateret Cohanim, jossa kohenit opiskelevat juuri näitä asioita.
"Karaiiteista en tiedä miten he ajattelevat, mutta kirjaimellisesti otetut käskyt edellyttäisivät että odottaisivat uudelleen rakentamista."
Biblical Interpretation
Karaites do not take the Bible "literally" since every written work requires interpretation. Instead, Karaism requires that Biblical interpretation strive for the plain meaning of the text, as it would have been understood by the ancient Israelites when it was first given. It is the personal responsibility of every individual to study the Hebrew Scripture and ultimately decide for themselves the correct meaning.*
* http://www.karaite-korner.org/fact_sheet.shtml
olisikin noudattaa ikivanhoja määräyksiä ilman mitään tulkintaa mutta kuinka mahtaa sujua lain noudattaminen jos pyritään siihen miten israelilaiset muinoin ovat lait ymmärtäneet (mahdotonta ilman katkeamatonta traditiota) ja vielä näin:"It is the personal responsibility of every individual to study the Hebrew Scripture and ultimately decide for themselves the correct meaning" silloinhan päädytään siihen että kullakin on oma käytäntö ja oma tapa tulkita ja toteuttaa. Tuskin karaiitit sentään näin toimivat.
Taisit olla sinä jonka kanssa silloin kiistelin?
"It is the personal responsibility of every individual to study the Hebrew Scripture and ultimately decide for themselves the correct meaning" silloinhan päädytään siihen että kullakin on oma käytäntö ja oma tapa tulkita ja toteuttaa. Tuskin karaiitit sentään näin toimivat."
Niin, itsehän en ole kyseistä sivua laatinut, kunhan linkitin sen mitä itse karaiitit sanovat tekstien tulkinnasta. Haluaisin itse huomauttaa analogiana myös reformijuutalaisten opinkohtia, esim.
"The autonomy of the individual in interpreting the Torah and Oral Law, as well as in deciding which observances one is thereby prescribed to follow"*
* http://en.wikipedia.org/wiki/Reform_Judaism
Siltikin reformijuutalaisilla on oma perinne, teologia, liturgiat, temppelit, yeshivat ym ja ovat USA suurin suuntaus. Miten tämä on mahdollistajos yksilöllä on vapaus valita oma tulkinta? Näyttäisi kuitenkin tapahtuvan.
" Taisit olla sinä jonka kanssa silloin kiistelin?"
Kirjoitan nimimerkillä 'luft' kuten sinä nimimerkillä 'rasismia vastaan'. Siitä näet osallistumiseni.
on kuitenkin omat halachainstituuttinsa , rabbinsa ja kattojärjestönsä, mutta kyllä heidän temppeleissään ja rabbeillaan tulkinnat voivat vaihdella todella rajusti ja minusta tuntuu että reformijuutalaisia ei juuri yhdistä kuin (toistaiseksi)-yhteinen etninen tausta tai jonkun esivanhemman juutalainen uskonto. "Kevyt" yhteys siihen minkä sitovasta osasta jo on lähdetty mutta ei vielä pystytä/haluta vaihtaa kokonaan toiseenkaan identiteettiin.
Ok uskon sanaasi, jäin vain ihmettelemään mihin tämä e/c katosi ja kun hän selvästi käytti useampaa nikkiä jäin miettimään jäikö joku niistä tänne elämään.
erittäin mielenkiintoista selailla näitä juutalaisuuteen syvällisesti perehtynyitten hepreantaitoisten itsenäisesti mm Talmudia ja ihan mitä hyvänsä, opiskelevien kirjoittajien nimimerkkien vaihteluita. Joitain toistuvia pikkumokia hepreankielisissä kommenteissa on, mutta kun niistä paremmin hepreaa osaava huomauttaa, oma virhe osataan kyllä selittää tyhjäksi) Kun asialliset kirjoittajat (jotka nämä missionäärit yrittävät saada kiinni jostain juutalaisuuteen kuuluvasta 'viasta', jostain 'rasitsiesta') 'profilointeja' (esim tuolla n vuosi sitten), jokin 'profiloitu tekee katoamistempun, ei heti mutta kohta :).
Missio on heillä kaikilla silti aina sama ja pysyy sellaisena: Juutalaisuus määritellään aina uudelleen, aina uudesta näkökulmasta joksikin muuksi kuin se on, tai etsitään oman seulan läpi katselle 'virheitä' ja todistellaan juutalaisten pahuutta. Jos esittää mitään asiallista juutalaisudesta ja kumoaa tarkoitushakuiset todisteluketjut, on juutalainen fanaatikko.
Välillä esiinnytään juutalaisena. Todelliset asiantuntijat haukutaan vihalietsojiksi ja tiukkapipoiksi ja rasisteiksi, ahdasmielisiksi jne.
Minä en usko, että ne joilla on täällä tuo missio, jota luonnehdin, missään tapauskessa kirjoittavat vain yhdellä nimimerkillä. Voihan niin sanoa. Ei se mitään haittaa, sillä mission sisältö kyllä vuotaa aina esiin - suurin surmin sitä ei sanota suoraan, vaan se esitetään mitä erilaisimpien teemojen kautta.
Uskotko sinä luft, että antisemiitit kirjoittavat täällä aina samalla nimimerkillä?
karaiittien laintulkinnasta esim.sapattina he istuivat pimeässä ,sisällä tekemättä mitään.
Voi olla ,että heidänkin tulkintansa laista on muuttunut.
,että reformijuutalaisuudessa saattaa käytännöt vaihdella seurakunnan mukaan.
Esim.kääntymisseremoniat saattoivat vaihdella traditionaalisesta(ympärileikkaus,mihveh...)aivan moderniin asti.
Eräs selitys voi olla se ,että jotkut reformirabbit ovat ortodoksitaustaisia,jotka ovat muuttaneet USA:han.
"erittäin mielenkiintoista selailla näitä juutalaisuuteen syvällisesti perehtynyitten hepreantaitoisten itsenäisesti mm Talmudia ja ihan mitä hyvänsä, opiskelevien kirjoittajien nimimerkkien vaihteluita."
Itse en näe tässä mitään mielenkiintoista.
"ei voi pitää olkoot miten on.."
Mikä ei voi pitää paikkaansa?
"Uskotko sinä luft, että antisemiitit kirjoittavat täällä aina samalla nimimerkillä?"
En tiedä enkä ole asiasta kiinnostunut. Todennäköisesti eivät.
olen lukenut jostain, mutta ei ole tullut koskaan otettua tarkemmin selvää miten he Toran käskyjä soveltavat. Ei sapatti silloin ole mikään ilonpäivä jos joutuu istumaan pimeässä, kylmässä ja vielä kaiken päälle syömään kylmää ruokaa, tuntuisi pikemmin joltain rangaistukselta.
eikö sinua häiritse jos joku antaa vääristeltyä tietoa juutalaisuudesta?
todistamassa kuinka ilmeet muuttuvat happamiksi kun sapatti lähenee...heh,heh
Missäköhän lähimmät karaiitit asuvat?
Muistaakseni Liettuassa.
Entä jos tässä tapauksessa olisikin kysymys eräänlaisesta askeesin harjoittamisesta (siis eräänlaisesta, juutalaisuudessa ei ihannoida asketismia, tietääkseni). Kun hedonistinen ei-karaiitti lähtee viettämään viikonloppua hän tarvitsee nautintoaineita, tai hyvää ruokaa, valoa ja säihkettä, mutta viikonloppu viikonlopulta, vähitellen hän iloitsee yhä vähemmän suuristakaan nautinnoista koska ruokahalu kasvaa syödessä.
'Askeetille' sen sijaan riittää suureksi iloksi vähä vähältä yhä vähäisempi, kunnes hän lopulta hymyilee pimeässä, hiljasuudessa ja nälissään (tietäen, että heh.. koht tää loppuu.. ja sitten!)
en useinkaan usko, että se pitää paikkansa, riippuu vähän siitä sanooko niin joku 'totuuden julistaja'(omilla ehdoillaan), vai ihan joku vain joka puolustaa juutalaisuutta yleensä, (juutalaisuuden ehdoilla).
hm..niin, tuota, olisi tehnyt mieli kertoa kokemuksistani tältä palstalta, siitä miltä täällä näyttää, kun tulee tänne ummikkona, heterogeeniseen, mutta omalaatuisella tavalla kahtiajakautuneeseen (tätä ei todellakaan heti huomaa) pienryhmään, joka osallistujien hieman vaihdellessa on turissut keskenään monta vuotta. - hm..Se ei kyllä liity juutalaisuuteen, vaan erääseen juutalaisuuden liepeillä esiintyvään ilmiöön. Mihinkäs siitä täälläkään pääsisi. Mutta olkoot. Ei se ole niin tärkeää.
Ei tarvitse edes kytätä karaiittia. Mutinaa rupeaa kuulumaan tavallistenkin superuskonnollisten suunnalta..nuorilta lähinnä.. mutta joskus kun rupeaa keskustelemaan asiasta sitten se kuitenkin on juttu, josta ikinä ei olla valitettu. ;)
Sitten on nämä pöllöpäät... yksikin tuttu cohen on ja niin tuututtaa sitä jokaisessa messenger-avatarissakin.. jaksaa jauhaa tuntitolkulla cohenius sitä ja tätä ja linkkiä sinne cohen-nettisivulle, jonka varmasti tiedätte ja selittää kuinka hän muodostaa pikku.. tai siis suuren cohen-perheensä ja kaikki on niin uskonnollista ja niin täydellistä... mutta jokainen tyttöystävä sillä on ollut milloin ties mistä uskonnosta.. rupeaa deittaamaan jotain roomalaiskatolista tyttöä, mutta sitten jättää hänet, kun ei kelpaa kun ei ole cohen ja sitten tulee itkemään minulle, kun hänellä ei olekaan enää tyttöystävää. Tekisi mieli hakea metsästä halko ja humauttaa päähän.
Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin valittava uskonnollinen ihminen. Itse kun en ole kovin uskonnollinen näen sen yhtä typeränä kuin istua ylikuumassa saunassa itkien kuumuutta, mutta heittäen koko ajan vain lisää vettä kiukaalle. Sauna on muutenkin jo järjetön keksintö. Jos päättää olla uskonnollinen niin noudattakoon sitä alusta loppuun valittamatta. Myrtyneet naamat pyh ja pah. Mutta kaikki kunnia vain juutalaisille oppineille, jotka kuitenkin ajan kuluessa ovat kehittäneet uskonnollisia säädöksiä ymmärrettävimmiksi ja aikakauteensa sopivimmiksi. Ilman sitä juutalaisuus olisi kuollut sukupuuttoon. Karaiittien idea ei toimi. Uskon heidän noudattavan "alkupeäistä" juutalaisuutta sitten kun näen ihmisen ratsastavan dinosauruksella.
.. hän saavuttaa nirvanan? *silmiä pyörittelevä hymiö*
kokenevat varmaan, kai heilläkin sitten jotkut kirjoitukset ja oppineet pitävät 'nirvanassa' käyneet aisoissa ettei käy kuten ei-karaiitti-hedonistille vaikka jollein suomalaiselle kaljahöyryssä saunasa (alkuperäistä suomalaista löylynhengen-kohtaamista), saattavat saavuttaa itsensä, veli 'löytävät itsensä', ja siitä lähtien ovat niin täynnä itseään, yhtyvät niin täydellisesti itseensä, että ovat aina samaa mieltä itsensä kaikessa ja siis eri mieltä kuin muut, vastaavat kun ei kysytä, eli mites se menee...."sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy, tuonne menee
ja ähkyy, on kuin löylyssä" jne.. eli löylynlyömä! (tuo on kyllä jo varmaankin liioittelua, mutta jotain, jotain siinä on, koska yleensä suomalaiset alkaa naureskella tyyyväisinä kun joku lausuu tuon runon (Jorma Etto, Ajastaikaa, 1964).
Onko niilläkin jokin tunnistettava asuste?
Asketismista juutalaisuudessa:
Voi se olla jonkinlaista asketismiakin,kun esim.hasidi-mies lukee Talmudia ja muita kirjoituksia 18 tuntia päivässä ,eikä ole kiinnostunut maallisista asioista.Avioliitot ovat "järjestettyjä",eikä esiaviollisia suhteita suvaita.
Voi hän olla onnellinenkin.
24/h/7, syödä taxi-pitsaa ja litkiä ties mitä, ei ole vaimoa, ei edes järjestettyä. Ja sen etsimisestähän olisi aivan liian paljon vaivaa,koska ei tiedä millaisista höyhenistä lumoutuu, sen hakuammunta olisi riskaabelia ja kaikinpuolin vaivalloista, ja aikaa vievää. =(
24/h/7, syödä taxi-pitsaa ja litkiä ties mitä, ei ole vaimoa, ei edes järjestettyä. Ja sen etsimisestähän olisi aivan liian paljon vaivaa,koska ei tiedä millaisista höyhenistä lumoutuu, sen hakuammunta olisi riskaabelia ja kaikinpuolin vaivalloista, ja aikaa vievää. =)
mieleen on vain jäänyt Suomessa jokin vuosi sitten vierailleen Vilnasta kotoisin olleen karaiitin lehtihaastattelut:hän korosti ryhmänsä turkkilaisuutta ja eroa juutalaisuudesta myös etnisesti. Israelissahan he taas pyrkivät saamaan rabbien tunnustuksen ryhmälleen ja heitä on muuttanut sinne melko paljon (vähäisen lukuunsa nähden) joten tuntuvat jotenkin istuvan kahdella tuolilla. Pitäisikin hankkia enemmän tietoa, ehkä ovat jakaantuneet eri suuntiin hekin?
jokin aika sitten.Siinä oli maininta ,että he olisivat olleet jonkinlaisia palkkasotureita ja muistaakseni heidän Jumalanpalveluskielensäkin on joku turkin murre.
Noita turkkilais- sukuisia juutalaisia olisi muitakin esim.kaukasian tat-kansa.Muistaakseni tat-kansa ei ole karaitteja.
Olisivatko juuri he niitä paljon mainostettujen kasaarien jälkeläisiä?
Ainakin etninen alkuperä viittaisi siihen.
googletin karaiimeista ja luin heidän uskontokielensä olevan hebrea.
Jotkut tosiaankin arvelevat heidän olevan kasaaritaustaisia...
Kuolemanrangaistuksessa on kaksi ristiriitaa.
Toinen on sen aate ja toinen käytäntoonpano.
Israelilaiset voivat varmaan olla ylpeitä siitä että lain mukaan vain kansanmurhasta syyllistyneet saavat kuolemantuomion.
Ja samalla aikaan kuolemantuomion voi saada mossadin käskystä. Tuossa tapauksessa sinulle ei ole ollut edes julkista oikeuskäyntiä missä olisit vapaasti voinut vastustaa sinuun kohdistuvia syytteitä.
Ja useimmat ovat sitä mieltä että tuolla tavalla tappaminen ei ole väärin.
Minulle se on kuitenkin jäänyt hämäräksi.
Asianhan voi tulkita niinkin että ohikulkija voi saada kuolemantuomion kun oli väärässä paikassa väärään aikaan. Ja jos se tulee valtion toimesta niin sehän on sitten kuolemantuomio.
Tietenkin nyt tulee vastauksia että se suuri mutta on se että ohikulkijan ei ole tarkoitus kuolla. Sillä minun mielestä ei ole vaikutusta asiaan koska alue on kovin tiheästi asuttu ja mossad aivan varmaan tietää että ohikulkijoitakin loukkaantuu, jos ei kuole.
Ja tietenkin arveluttaa se miten joku voi saada nimensä mossadin tappolistalle. He eivät ainkaan ole sitä prosessia julkistaneet.
kyllä on etukäteen kerrottu ketkä ovat olleet listalla. Ei sitä listaa tehdä kevyin perustein. Millä tavalla sinä estäisit terrori-iskut, yrittäjiä on joka päivä eivätkä he ole halukkaita tulemaan oikeudenkäynteihin. Miten sinä kohtelisit terroristia?
Tuon siis halusit sanoa: Israelilaiset antavat kuolemantuomioita summittaisesti. Sekoitat terroristeja vastaan käytävän kamppailun 'kuolemanrangaistukseen'??
Tuohan on valhe. provo keskustelun ohjaamiseksi politiikkaan?
Siis tuomioistuin ei saa antaa kuolemantuomiota
mutta mossad saa silloin kun haluaa
Mikä on terroristi? Se mitä ennenvanhaan kutsuttiin vapaudentaistelijaksi? Sitähän he omilleen ovat.
Ehkä nykyiset toimenpiteet ovat väärin kun ei niillä tuloksia saa. Vai onko sinun mielestä israel turvallinen ja hyvä paikka asua juuri mossadin tappolistan takia? Eiko niitä 'terroristejä' voisi raahata oikeuteen?