"Stasista pääsemme niin sanottuun Tiitisen listaan, DDR:n laskuun mahdollisesti palvelleiden suomalaisten nimilistasta, jonka presidentti Mauno Koivisto aikanaan salasi ja johon eduskunnan perustuslakivaliokunta jätti tarttumatta oikeusministeri Johannes Koskisen (sd) tarjouksesta huolimatta.
”Tiitisen lista on mielestäni annettava asiantuntijoiden tutkittavaksi ja sitten päivänvaloon. Samalla olisi selvitettävissä, missä määrin Supo on asiantuntemattomuuttaan erehtynyt Stasin rekisterimerkintöjen suhteen, kuten kävi Alpo Rusin kohdalla, jonka Supo syyllisti tämän kuolleen veljen Jukan teoista. Samaan tapaan Venäjä rankaisee kokonaisia perheitä Tshetsheniassa! Ei oikeusvaltiossa saa tapahtua sellaista.”
Hautala esittää Tiitisen listaa arvioivan riippumattoman työryhmän johtoon professori Seppo Hentilää.
Monien suomalaisten mielestä menneiden kaivelu on kuitenkin turhaa ja harmillista puuhaa. Olisiko sittenkin katsottava vain eteenpäin?
”Niinhän listasta kieltäytynyt perustuslakivaliokunnan kokoomuslainen puheenjohtaja Paula Kokkonenkin sanoi. Että menneen penkominen on jälkiviisastelua. Minun mielestäni tuollainen on totuuden väistelyä. Kansakunnan itseymmärryksen nimissä on syytä läpivalaista raportoijat taistolaiskommunisteista kokoomuslaisiin vuorineuvoksiin niin DDR:n kuin Neuvostoliitonkin osalta.”"
http://www.heidihautala.fi/artikkelit_artikkeli.php?id=654
"Tämä toinen lista, josta täällä ed. Zyskowicz on käyttänyt nimeä Tiitisen lista, oli keskustelun kohteena viime syksynä. Niin kuin silloin totesin, sen arvioiminen, kuinka hyvin ja asianmukaisesti suojelupoliisi on menetellyt asiassa, on tässä meidän perinteessämme ensi kädessä perustuslakivaliokunnan asiana. Perustuslakivaliokunta ja ulkoasiainvaliokunta käyvät säännöllisissä palavereissa suojelupoliisin kanssa läpi juuri suojelupoliisin toimintaperiaatteita parlamentaarisen kansanvaltaisen valvonnan kannalta. Kun viime vuoden lopulla suosittelin tästä asiasta keskustelemista perustuslakivaliokunnassa, silloinen valiokunnan puheenjohtaja Paula Kokkonen kovin kiivaasti oli sitä mieltä, että sinne se ei kuulu."
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_62_2003_ke_1_o.htm
Alpo Rusi syytön!
16
912
Vastaukset
- täysillä
Varmasti monet muutkin ovat ihmetelleet sitä, että mikä on Olli Rehnin motiivi puolustaa Alpo Rusia aivan kuin tiikeri puolustaa poikasiaan?
Olli Rehn tuhosi oman erittäin lupaavan poliittisen uran, luopui kansanedustajaehdokkuudesta ja on monella tavoin ottanut vastaan erilaisia ongelmia. Kaikki nämä siitä syystä, että hän sekaantuu asiaan mikä ei millään tavalla edes näytä (ainakaan ulkopuolisen silmiin) liittyvän Olli Rehniin.
Ymmärrän kyllä, että kaveria puolustetaan ja annetaan ehkä julkisestikin kaveria tukevia kommentteja. Rehn on kuitenkin lähtenyt julkiseen riitelyyn, ehkä jopa taisteluun suojelupoliisin kanssa ja lähtenyt mustamaalaamaan koko suomalaista yhteiskuntaa ja muuta vastaavaa. Ja jos Rehn ei ole mitenkään sotkeutunut asiaan, niin miten hän voi olla niin ehdottoman varma mitä Rusi joskus 20-30 vuotta sitten on tehnyt tai jättänyt tekemättä?
Tietääkö joku mistä tässä on oikein kysymys tai osaako edes arvailla? Onko Ollilla itselläänkin jotenkin oma lehmä ojassa vai mikä tässä nyt on sellainen asia mikä ei ainakaan minun ajatusmaailmaani sovi? Rehn oli luvannut Pekkariselle lopettaa touhuamisen Rusi-sotkujen kanssa päästäkseen mukaan Kepun ministereiden toimintaan. Hän petti Pekkarisen luottamuksen ja taas touhuaa mukana täyttä häkää ja on haastamassa suojelupoliisia johonkin naurettavaan julkiseen väittelyyn. Ikään kuin poliisin pitäisi julkisesti väitellä asioista. Ei se niin mene. Poliisi tutkii ja syyttäjä jatkaa siitä, "väittely" käydään oikeudessa aikanaan. - aineistoa paljon
- olisi hyvä
nähdä uusintana.
Mieluummin ennen vaaleja.
- Faktaa peliin
Tosiasia on, että Stasilla oli Alpo Rusista henkilökortti.
MOT- Alpo Rusi USA:n listoilla
USA sai ensimmäisten joukossa listan Alpo Rusista ja muista STASI:lle työskennelleistä.
Tämä lista saatiin maailmalle eri maihin melko nopeasti ja juuri tästä listasta on kysymys.
Muut lista joita kotimaassa on rustattu voivat olla politiikkaa ja peittelyä.
Toisaalta voidaan löytää todisteita KGP:n arkistoista ja uusista tutkimuksista joita käydään tuhottujen silvottujen STASIN arkistojen kimpussa.
Toisaalta voidaan poliittisesti suomessa tehdä päätös omien arkistojemme avaamisesta.
Mutta eihän meillä voida mitään paljastaa.
Voisihan selvitä että Urho Kekkonen tappoi teloituskomennuskunnassa ollessaan satoja ihmisiä (syyttömiä vankeja) nykyisten suomalaisten esi-isä.
- sie se
sallan sekopää?tarinat on ainakin tyyliltään samanlaisia ,eli täyttä paskaa.
- en tosiaan ole
Tuo MOTn ohjelma olisi hyvä saada uusintana.
- SuomenPoliisiPellet
Suomen poliisin määrä pitää ehdottomasti vähentää eikä mitään lisäoikeuksia Suomen säheltäjä pelleille Supon pellet säheltää.
http://voima.fi/blog/arkisto-voima/supon-mielivalta-2/
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/dokumentti-alpo-rusista-supon-mielivaltainen-ajojahti/
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002897035.html
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/jari-aarnio-tuomiostaan-vankilahaastattelussa-voiko-olla-katkeroitumatta/6555114 - eikäpälälautaan
Jos ei pystytä todistamaan...
- Cxdetfgvyfg
"Monien suomalaisten mielestä menneiden kaivelu on kuitenkin turhaa ja harmillista puuhaa. Olisiko sittenkin katsottava vain eteenpäin?
”Niinhän listasta kieltäytynyt perustuslakivaliokunnan kokoomuslainen puheenjohtaja Paula Kokkonenkin sanoi. Että menneen penkominen on jälkiviisastelua. Minun mielestäni tuollainen on totuuden väistelyä. Kansakunnan itseymmärryksen nimissä on syytä läpivalaista raportoijat taistolaiskommunisteista kokoomuslaisiin vuorineuvoksiin niin DDR:n kuin Neuvostoliitonkin osalta.”"
Oma näkemykseni on se, että moni vaikuttaja ja poliitikko on vuosikausia voinut keinotella samaa polittista peliä, eikä tulos ole näkynyt äänestyksissä ollenkaan. Minusta julkisuuden vaikuttajat pitää paljastaa, ne vanhat teot, koska esim. Suomen EU-jäensyyshankkeen taustat ja mm. nämä Kreikka-tukipaketit, maataloustuki ja Britannialle luvatut huojennukset maksettiin Haaviston luvalla Suomesta, on paljon muitakin esimerkkejä, mutta jos tällaisia stasi-listoja ei tuoda pelotteeksi julkisuuteen esiin, nämä samat "peijoonit" voivat huiputtaa ja rahastaa vielä jopa 15-30 vuotta tekojensa jälkeen, eikä nuorempi sukupolvi tietä sitä, oliki tie tähtiin järin puhtoinen.
Oikeuskanslerihin ei uskalla hallitusherroja kampittaa, eikä laki toimi. On kohtuullista, että ministeritasolla on pelote tehdä mitä vaan, mm. Bernerin touhut, kun joku paljastaisi rahaketjut. Näitä riittää, Tiitisen lista on hyvä alku. Alemman tason kansalaiset saavat raippaa paljon lievemmästäkin kuin nämä.
Omasta ikäluokasta ja tuttavapiiristä olen huomannut, että ne, jotka ovat joutuneet julkisuuteen "yleisön tutkittavaksi", ovat väkisinkin muuttuneet varovaisemmiksi, eivätkä änkeä itseään aivan kaikkiin "ykkösvirkohin" mukamas ansaittuna työpaikkana elinikäisesti kustannettuna valtion rahoilla.
Privaattisektori on vähän eri asia, juorutkin liikkuvat siellä. He eivät ole nokittamassa korkeimpia virkoja, tehtäviä ja ansiomitaleja hyvävelijärjestelmän tuella. Kun joku nousee kalliisti palkattuun ja valtaa sisältävään tehtävään (mm. vajaa vuor, eu:hun menneet, Sipilän hallituksen ministerit ym.) lähes tyhjästä, silloin on kyse ostovirasta tai puolueellisilla ansioilla nousu, (vapaamuurarit, puolueet, rotarit, leijonat yms. järjestöt). Kaikki ovat epädemokraattisilla sisäpiiri suositukisilla ohittaneet ja ansiotta saaneet liian hyvin palkattuja tehtäviä yli pätevien hakijoiden. Ei näin pitäisi toimia, siksi on hyvä, että näillä röyhkeimmillä liukasveljeksillä (=liukaspeppu) on joku jarru ja "pelote".
Italian yms. mafiat ovat usein tapetilla, mutta länsimaiden herrahissit ovat erittäin hyvin suojeltu lokaamiselta, lehdistö hoitaa sitä hommaa kätevästi.
Rehnin puolustamisjutusta tulee mieleen, että tunneside voisi olla mahdollinen Rusiin, siis joko jotain homoja tai sitten tuttavapiirissä omat syynsä tuohon, luulisin? Tämä ei kuitenkaan perustu mihinkään, älkää ottako sitä miksikään, vain spekulaatioita.
Mikään ei taida noilla tulla hyvästä tahdosta, vaikka tässä kyllä oli hyvää tahtoa. Se herättää kysymyksen, mistä herui Rehnin hyvä tahto tähän outoon kaveriinsa, vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon. Poissulkemalla alkaa kenties nähdä jotain? - miksisalata
Ei voi tulevaa ilman meneisyyden tuntemista. Syylliset esiin.
- ValkoPesuako
Alpo Rusi siirtyi kepusta kokoomuksen kannattajaksi, sitten hän on ollut suurvaltapolitiikassa täysin Venäjä-vastainen ja EU-USA-myönteinen.
Mahtoiko mielipiteiden siirroissa olla sittenkin kyse "palkkion" maksusta takaisin Rehnin pelastustoimille, koska Rehn on fakki-ex-komissaari-fasistisesta EU:sta? Hän tekin ns. "uskoontulon" kiitollisuuden velasta vai? Ja sitä Rehni taisi ehkä sittenkin tarvita, eli näyttöä länsifasistien voittokulusta, "puhdas" ex-komissaarin maine pelasti kaverin jostain, vai miten tämä pitäisi tulkita? - PoliisitKusessa
Poliisi tyrinyt Ulvilan tutkinnan täydellisest.
http://poliisirikollisena.wordpress.com/2014/07/29/poliisi-tyrinyt-ulvilan-tutkinnan-taydellisesti/ - perussyy
Vain todisteet ei riittänyt?
- Anonyymi
Kyttähuorat tyrkyttää persettä kaikkialle väkipakolla kukaan ei halua.
- Anonyymi
Kyttäloisia vilisee kiimassa pierunhajuisessa kyttäloiskommuunissa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982