Suuri taikuri Freud
Petteri Pietikäinen (Kirjoittaja on aate- ja oppihistorian dosentti Helsingin yliopistossa.)
Joillekin Freud on ihmismielen suurin tuntija ja lähes yliluonnollinen nero, toisille taas humpuukimaakari, joka onnistui paitsi vetämään nenästä liian monia liian kauan, myös luomaan vaikutusvaltaisen psykoideologisen uskomusjärjestelmän. Jälkimmäinen näkemys on tullut selvemmin esille 1980-luvulta
alkaen, kun yhä useammat tutkijat ja lääkärit ovat Freudin aikalaisten tavoin kiinnittäneet
huomiota Freudin teorioiden heikkouksiin. Samanaikaisesti psykoanalyysi on menettänyt asemiaan psykiatriassa ja psykologiassa, lukuun
ottamatta ehkä Argentiinaa ja Ranskaa.
Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Freudin
keskeiset väitteet perustuivat useimmiten jo hylättyihin tai tiede- ja lääkäriyhteisön kritisoimiin teorioihin, kuten lamarkismiin, haeckelilaiseen rekapitulaatio-oppiin, Fliessin neuroositeorioihin sekä kulttuurievolutionistisiin tulkintoihin uskonnon
ja moraalin alkuperästä. Psykoanalyysin
kivijalan, teorian Oidipus-kompleksista, murensi
suomalainen antropologi Edvard Westermarck,
joka vastusti Freudin teoriaa myötäsyntyisestä
insestihalusta omien perhetutkimustensa pohjalta
1920-luvulla.
Freud oli tyypillinen positivisti tehdessään
eron teorian ja havainnon välillä: hän saattoi
myöntää, että hänen teoriansa (esim. metapsykologiset ideat) ovat olettamuksia tai rohkeita arvailuja, mutta samalla hän korosti ns. teorioista ja tulkinnoista vapaan ”psyykkisen todellisuuden” olemassaoloa. Näin hän pyrki pelastamaan oppinsa tieteellisyyden. Freud siis väitti, että on olemassa ”psyykkisiä faktoja”, jotka ovat puhtaan havainnon ulottuvilla ja jotka muodostavat käsitteellisestä esiymmärryksestä vapaan todellisuuden.
Ikävä kyllä, Freud ei edes pyrkinyt integroimaan
periaatteessa tärkeitä havaintojaan ihmisen
irrationaalisuudesta ja tunne-elämästä 1900-luvun
alun ihmistieteisiin ja käyttäytymisbiologiaan.
Ikääntyvän Freudin välinpitämättömyys
tieteen kehitystä kohtaan näkyi hänen vastauksessaan eräälle yhdysvaltalaiselle lääkärille, joka oli rohjennut tiedustella häneltä psykoanalyysin
biologisten olettamusten tieteellisyyttä. Hän tokaisi, ettei psykoanalyytikkojen tarvitse välittää biologeista, koska heillä on jo oma tieteensä (”Wir können uns um die Biologen nicht kümmern.Wir haben unsere eigene Wissenschaft“)
(Wortis 1994, 84).
Toisin kuin nostokurjen rakentaja Darwin,
Freud rakensi seksuaalipsykologiansa pilviin.
Mutta hän ei ollutkaan rakennusmestari vaan
taikuri, joka loihti hatustaan oidipaalisia komplekseja, traumoja, kantanäkyjä, libidovaraumia ja vastaavia käsitteellisiä otuksia. Fantastista hänen
saavutuksessaan on se, että niin moni on uskonut
”psyykkisen todellisuuden” löytyvän hänen taikurinhatustaan.
http://www.tieteessatapahtuu.fi/0606/Pietikainen0606.pdf
http://www.tieteessatapahtuu.fi/0806/Tammisalo0806.pdf
Petteri Pietikäinen (Kirjoittaja on aate- ja oppihistorian dosentti Helsingin yliopistossa.)
Joillekin Freud on ihmismielen suurin tuntija ja lähes yliluonnollinen nero, toisille taas humpuukimaakari, joka onnistui paitsi vetämään nenästä liian monia liian kauan, myös luomaan vaikutusvaltaisen psykoideologisen uskomusjärjestelmän. Jälkimmäinen näkemys on tullut selvemmin esille 1980-luvulta
alkaen, kun yhä useammat tutkijat ja lääkärit ovat Freudin aikalaisten tavoin kiinnittäneet
huomiota Freudin teorioiden heikkouksiin. Samanaikaisesti psykoanalyysi on menettänyt asemiaan psykiatriassa ja psykologiassa, lukuun
ottamatta ehkä Argentiinaa ja Ranskaa.
Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Freudin
keskeiset väitteet perustuivat useimmiten jo hylättyihin tai tiede- ja lääkäriyhteisön kritisoimiin teorioihin, kuten lamarkismiin, haeckelilaiseen rekapitulaatio-oppiin, Fliessin neuroositeorioihin sekä kulttuurievolutionistisiin tulkintoihin uskonnon
ja moraalin alkuperästä. Psykoanalyysin
kivijalan, teorian Oidipus-kompleksista, murensi
suomalainen antropologi Edvard Westermarck,
joka vastusti Freudin teoriaa myötäsyntyisestä
insestihalusta omien perhetutkimustensa pohjalta
1920-luvulla.
Freud oli tyypillinen positivisti tehdessään
eron teorian ja havainnon välillä: hän saattoi
myöntää, että hänen teoriansa (esim. metapsykologiset ideat) ovat olettamuksia tai rohkeita arvailuja, mutta samalla hän korosti ns. teorioista ja tulkinnoista vapaan ”psyykkisen todellisuuden” olemassaoloa. Näin hän pyrki pelastamaan oppinsa tieteellisyyden. Freud siis väitti, että on olemassa ”psyykkisiä faktoja”, jotka ovat puhtaan havainnon ulottuvilla ja jotka muodostavat käsitteellisestä esiymmärryksestä vapaan todellisuuden.
Ikävä kyllä, Freud ei edes pyrkinyt integroimaan
periaatteessa tärkeitä havaintojaan ihmisen
irrationaalisuudesta ja tunne-elämästä 1900-luvun
alun ihmistieteisiin ja käyttäytymisbiologiaan.
Ikääntyvän Freudin välinpitämättömyys
tieteen kehitystä kohtaan näkyi hänen vastauksessaan eräälle yhdysvaltalaiselle lääkärille, joka oli rohjennut tiedustella häneltä psykoanalyysin
biologisten olettamusten tieteellisyyttä. Hän tokaisi, ettei psykoanalyytikkojen tarvitse välittää biologeista, koska heillä on jo oma tieteensä (”Wir können uns um die Biologen nicht kümmern.Wir haben unsere eigene Wissenschaft“)
(Wortis 1994, 84).
Toisin kuin nostokurjen rakentaja Darwin,
Freud rakensi seksuaalipsykologiansa pilviin.
Mutta hän ei ollutkaan rakennusmestari vaan
taikuri, joka loihti hatustaan oidipaalisia komplekseja, traumoja, kantanäkyjä, libidovaraumia ja vastaavia käsitteellisiä otuksia. Fantastista hänen
saavutuksessaan on se, että niin moni on uskonut
”psyykkisen todellisuuden” löytyvän hänen taikurinhatustaan.
http://www.tieteessatapahtuu.fi/0606/Pietikainen0606.pdf
http://www.tieteessatapahtuu.fi/0806/Tammisalo0806.pdf
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä Freud ja psykoanalyysi teema on vähän oudossa foorumissa, "Arvot ja etiikka".
Itse en ole koskaan oikein ymmärtänyt näitä Freudin arvostelijoita. Vielä tänä päivänäkin aivan kiihkeästi esitetään kritiikkiä sata vuotta sitten ilmestyneisiin teksteihin. Useimmiten kritiikin esittäjät ovat vieläpä ihmisiä, joiden tuntemus psykoanalyysin oppijärjestelmää kohtaan on varsin pinnallinen tai sitten tuntuu, että kriitikot ovat lukeneet joidenkin muiden esittämää kritiikkiä ja saavat tämän siteeraamisesta suurta mielihyvää.
Omasta mielestäni Freudin "aloittama" kunnianhimoinen yritys kuvata mielen ilmiöitä ja sen lainalaisuuksia ja yrittää kehittää hoitomuotoja ansaitsee ison arvostuksen. Koko länsimainen kulttuuri olisi huomattavan paljon köyhempi ilman tätä traditiota. Usein arvostelijoilta tuntuu unohtuvan, että jostain on reilu sata vuotta sitten lähdetty liikkeelle, mutta psykoanalyysi oppirakennelmana on koko ajan kehittynyt lukuisten ihmisten toimesta tuosta ajankohdasta tähän päivään saakka ja tuo kehitystyö jatkuu edelleen ympäri maapallon.
Kysymys siitä, onko psykoanalyysi tiedettä vai ei, liittyy paljon laajempaa mielenfilosofiseen keskusteluun, josta mikään mielen ilmiöitä kuvaamaan pyrkivä teoriakokonaisuus/oppirakennelma ei jää ulkopuolelle.
- sai nousevan köyhälistön aatteiden säikäyttämiltä itävalta-unkarin kruunupäiltä tehtävän; luoda oppi tai "tiede," jonka tarkoitus olisi kytkeä yhteen työttömyys ,köyhyys , mielen"terveys " ja rikollisuus. tehtävä ei ollut "lääketieteellinen", vaan poliittinen , tarkoitettu aseeksi "työläismassoja"kiihottavia sosialismin etujoukkoja vastaan , jotka vaativat monarkian kaatamista.
- mm. kirjailija jaroslav hasek`irvii kirjoituksissaan tuoreeltaan näitä "tieteen"edustajia, jotka toimivat maailman rappeutuneimman keisarikunnan tolkuttomassa koneistossa. "svejk" on ajankohtaisen hirtehistä luettavaa vielä tänäkin päivänä.
freud rakensi ideoitaan uuden, juuri keksityn kokaiinin voimalla; siitä alkoi tämä medikalisaatio, josta puhutaan ,ja paljon pahaa puhutaankin. freudin oppilas, karl popper aloitti ns. kylmän sodan 2. maailmansodan jälkeen kirjoittamalla poliittisen kirjan "; vapaa yhteiskunta ja sen viholliset."
se oli kapitalismin sodanjulistus voittoisaa sosialismia vastaan, joten kyse psykologiasta on, että se on poliittinen hallintaväline.