Sitten enkeli sanoi: ”Vien sinut nyt käymään helvetissä”. Välittömästi olimme suuren portin edessä, jossa luki: ”Tervetuloa helvetin portille.” Portin auettua näin ihmisiä, samanlaisia kuin sinä ja minä. Heitä oli kaikista kansoista ja heimoista. Se paikka oli aivan täyteen pakattu ja pimeyden peittämä. Siellä huudettiin ja itkettiin. Pimeyden vuoksi en pystynyt näkemään kaikkea, mitä siellä oli, mutta se valo, mikä hohti enkelistä, auttoi minua näkemään. Ihmisiä kidutettiin sellaisella tavalla, mitä ei ole koskaan nähty missään maan päällä. Siellä näkymätön voima mursi jonkun käden, niskan tai repi jonkun ihmisen palasiksi. Tämän jälkeen luonnollisesti ajattelisi, että se ihminen on nyt kuollut. Näin ei kuitenkaan tapahdu helvetissä. Sen jälkeen ihminen palasi takaisin voimiinsa ja koki tuon saman kauheuden uudestaan ja uudestaan. Jotkut söivät siellä omaa lihaansa, itkivät ja oksensivat lihan ulos, söivät oksennuksensa ja söivät uudestaan lihaansa ja taas oksensivat ja taas söivät. Enkeli sanoi, että he eivät voi enää kuolla toistamiseen, vaan he ovat siellä ikuisesti. Näin siellä erään pastorin, joka huusi helvetistä: ”Auta minua. Varastin seurakunnan rahoja.” Kun hän sanoi tunnustuksensa, hän meni kappaleiksi, tuli jälleen kokonaiseksi ja tunnusti uudestaan ja taas meni kappaleiksi.
Kun katselin tätä, enkeli sanoi minulle: ”Helvettiä on laajennettu. Helvetti on lähettänyt agenttejansa ympäri maailmaa pettämään, tappamaan ja lähettämään ihmisiä helvettiin”. Kun katsoin, niin helvettiin tuppautui ihmisiä sisään yhä lisää ja lisää. Suurin osa siitä kidutuksesta, jota näin helvetissä, on sellaista, mitä ei ole maan päällä. Kukaan ei voi kestää sellaista maan päällä. Se on niin kuolettavaa ja hirvittävää! Nämä ihmiset huusivat täyttä kurkkua ääni käheänä… huusivat ja huusivat.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuostahan tulee hyvä käsis kaikkien aikojen kauhuelokuvalle! Tienataan vielä taivaalliset summat fyrkkendaalia!
Tuo kuvaus sopii epätietoisuuden tilaan. Jos kokemus on totta, eikä heikkohermoisten peloittelua. Helvettiä ei ole, ihminen itse rakentaa sen tekojensa seurauksena. Sovitustyönään. Sieltä pääsee pois se on varma. Tiedän sen.--- Eikös Jeesus mennyt tuonelaan avaamaan joitakin salpoja. Miksi aina laitetaan uhkakuvia. Sillä tavallako seurakunnat nappaa testametteja.