TeemuRuskeepää

"Ihmisten välisessä kommunikaatiossa on välttämätöntä, että ihmiset tietävät toistensa sijoituksen käsillä olevaan asiaan ja toisiin ihmisiin. Tämän kuvan ihminen saa luonnossa arvioimalla toisen olemuksen, tunnetilan, asenteen ja luonteen. Ihminen tarvitsee tiedon siitä, että miten hänen keskustelukumppaninsa suhtautuu häneen itseensä, jotta hän tietää miten hänen tulee suhtautua häneen takaisin. Lisäksi ihminen tarvitsee tiedon siitä, että miten toinen suhtautuu käsillä olevaan asiaan, jotta hän osaa muodostaa toista huomioonottavan vastauksen."

Anonyymissä kommunikoinnissa on ainakin yksi hyvä puoli (Toki on myös huonoja), se että uskaltaa varmasti sanoa mielipiteensä,mikä ei välttämättä onistuisi jos oltaisiin kasvokkain.Silloin vastapuolesta saatu mahdollisesti pelottava vaikutus voisi johtaa siihen että henkilö sanookin lopulta "joo olet oikeassa" kun vastapuolena olisi vaikka Toni Halmeen oloinen hermostunut kaveri.

Käytännössä tämä on huomattu (Pienehkö otanta tosin)esimerkiksi sähköpostineuvotteluissamme joissa asia on saatu hyvin sovittua,mutta sama asia käsiteltynä kasvokkain on johtanut jonkin mukana olevan henkilön esiintymisen vuoksi aivan toiseen tulokseen,joka yhtiön kannalta ei ole ollut paras vaihtoehto.
9457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tämän lisäksi voidaan lukuun ottaa myös esimerkiksi kaikki sanomalehtien palstoilla olevat nimimerkkikirjoitukset, anonyymit toimittajat, suljettujen maiden epätoivoiset viestinvälittäjät, treffipalstat joissa anonyymiteetti on välttämättömyys ainakin ensialkuun jne. jne.

Löytyyhän näitä syitä ja sovelluksia kaikkinaiselle viestinnälle joka tapahtuu anonyyminä.

Ja helvetin hienoa että niin voi edelleenkin ilman hirttotuomiota tehdä.. (vertaa suljetut maat!)

Äänestä

Asiallisen tuloksen? Muistan tapauksen erään työpaikkani (VR v1975)eräästä änestyksestä joka hoidettiin "Kasvokkain".
Siinä piti äänestää henkilö erääseen tehtävään,ja äänestys piti hoitaa tiettynä aikana,mutta sitä ei hoidettu lipuilla.Tässä äänestyksessä tietty porukka halusi tietyn henkilön tehtävään ja kun hetki koitti tehtiin kaikillä läsnäoleville selväksi kuka hommaan valitaan ja se sovitaan nyt heti kättä nostamalla.Kun katselin niitä hirtettyjä kolapulloja ja poltettuja usa:n lippuja ja niiden alla olevia synkkiä kasvoja ei jäänyt epäselväksi ketä kannatti äänestää heh heh.
No tietysti tämä oli ääripään esimerkki ja aika vanhakin jo.

Äänestä

Luonnossa ihmiset muodostavat käsityksen siitä, että miten kumppani asennoituu puheenaiheeseen ja miten hän asennoituu heihin. Se tapahtuu ruumiinkielen ja tunnetilojen välityksellä, joita ihmiset luonnossa tarkkailevat. Mielekäs keskustelu on mahdollista vain vastaamalla toiselle toisen huomioonottavalla tavalla, mutta koska netissä ei näy liikettä, ääntä tai eleitä, tunnetiloja ja ruumiinkieltä, keskustelijat ovat sokkoja sille mitä toinen puhuu. Kaikki otetaan vain _omasta_ näkökulmasta, jolloin asiat voidaan nähdä juuri niin kuin halutaan, ja niihin vastataan tuntematta sitä mihin toinen tähtää.

Itsekin hyödynnän mainitsemaasi vapautta sanoa asiat suoraan, koska julkisesti suoraan sanominen saattaa asettaa toisen vastausvelvollisuuteen. Ei tarvitse pelätä toisen mahtavaa tahtoa tai kokoa, joka johtaisi jonkinlaiseen hierarkiaan. Teen sen aina omalla nimelläni.

Mutta tämä etu neutralisoituu vastakkain sen kanssa, että nimettömänä ei tarvitse välittää toisten tunteista. Voi esittää tahallaan mitä tahansa oikean maailman asennetta, joka eri statuksissa elävillä ihmisillä on omaan statukseensa. Voi pommittaa toisia netissä millä tahansa esiintymisellä tai repliikillä, kiinnostavana kokeena toisten reaktioista asioihin, joita ei oikeassa maailmassa velvollisuuksien takia voi kokeilla. Voi olla mitä tahansa, kokea mitä tahansa, eikä koskaan jäädä kiinni. Ei myöskään ole mitään velvollisuutta ottaa toisen toiveita keskustelijana huomioon, vaan voi aina vetää kaikki asiat täysin omaan suuntaan.

Kasvokkain käytävässä vuorovaikutuksessa tapahtuvat sosiaaliset ja loogiset päätökset ovat erilaisia kuin netissä, koska niissä realistinen lopputulos on edes mahdollinen.

Netissä vapaus sanoa ja vapaus velvollisuuksista johtaa aina jollakin tavalla epärealistiseen lopputulokseen, koska toimijat eivät ota toisiaan huomioon.

Vaikka kävisitkin nettineuvottelua toisten kanssa oikeasta aiheesta, tämän aiheen painotukset eivät ole yhteisiä vaan jonkun omia tulkintoja, joka ei "virtuaalisen rajamuurin" takia voi tietää mitä muut häneltä odottavat.

Kasvokkainen vuorovaikutus edellyttää tasa-arvoa, joka ilmenee kaikkien esittämien ideoiden rationaalisena ja avoimena käsittelynä, ja vain sen puuttuminen johtaa epäsuhtaiseen lopputulokseen, joka on vain joidenkin näköinen. Kertomasi esimerkki kasvokkaisen neuvottelun lopputuloksesta on esimerkki tästä, eikä se että lopputulos on epäedullinen tarkoita sitä, että netissä käytävä vapaa keskustelu olisi totuudenmukaisempi.

Netissä ei esiinny minkäänlaista persoonallista kontaktia, joka on realismin edellytys. Parhaimmassa tapauksessa voi netissä yhteisesti muodostaa vain puhtaan järjen lopputuloksen, joka edellyttää sitä, että osallistujat suhtautuvat toisiinsa luonnossa luodulla edeltävällä tavalla. Muistan kuinka teini-ikäisenä kävin BBS-foorumeilla hitaalla modeemilla, jossa chattasin kavereideni tuttavien kanssa ottaen heidät niin kuin olisin ottanut heidät oikeassa maailmassa.

Nettiä ei tällaisenaan voida käyttää mielekkääseen keskusteluun, jonka vuoksi olen suunnittelemassa uutta foorumia. www.politeia.pbwiki.com

Äänestä
  • "Voi pommittaa toisia netissä millä tahansa esiintymisellä tai repliikillä, kiinnostavana kokeena toisten reaktioista asioihin, joita ei oikeassa maailmassa velvollisuuksien takia voi kokeilla. Voi olla mitä tahansa, kokea mitä tahansa, eikä koskaan jäädä kiinni." ??

    Ehkä se on jotain tarvetta saada purkautua ilman seuraamuksia,haluatko nyt riistää tämän oikeuden?

    Haluatko siirtää ihmiset "omalle keskustelupalstallesi"? Pakottaa heidät rekisteröitymään ja saada heidät tunnistetuksi ja uskaltavatko he siellä sanoa mielipiteensä?
    Persoonallinen kontakti? Siis valokuvalla vai miten se hoidetaan?
    Tapahtuuko siellä keskustelua ilman sensuuria?
    Kuka päättää mikä on rakentavaa keskustelua ja mikä ei?
    Voiko sinne tulla mainostamaan vaikka jotain puoluetta...kokoomusta esimerkiksi?
    Vai onko se vain Vasemmistoliiton asiaa ajava kanava?

    Mikä takaa sen että "suorassa demokratiassa" kukaan ei tule sanomaan mitä pitäisi minun tekemän....kasvokkain siis?

    Äänestä

  • "Oikeassa demokratiassa päätökset eivät edusta sitä joka on äänessä vaan rationaalisesti parhaimpia ideoita, joita testataan ja on testattu jatkuvasti heikommilla ideoilla."
    Juuri tuo hieman pelottaa ideoissasi,pelkään että hauat yhteiskuntaa joka tekee niinkuin sinä haluat.

    Äänestä

  • Sinäkökin? kirjoitti:

    "Oikeassa demokratiassa päätökset eivät edusta sitä joka on äänessä vaan rationaalisesti parhaimpia ideoita, joita testataan ja on testattu jatkuvasti heikommilla ideoilla."
    Juuri tuo hieman pelottaa ideoissasi,pelkään että hauat yhteiskuntaa joka tekee niinkuin sinä haluat.

    kauhea paikka.

    Äänestä

  • on todella kirjoitti:

    kauhea paikka.

    Teemu kertoo galleriassaan esimerkiksi anonyymistä nettistä näin.

    "Voi olla mitä tahansa, kokea mitä tahansa, eikä koskaan jäädä kiinni."

    Siis huomio kohtaa "eikä koskaan jäädä kiinni".

    Teemu siis haluaa kiinni ne ainekset jotka ovat mahdollisesti ja anonyymisti erimieltä jostain?

    Äänestä

"Hyvä itseluottamus ei aina riitä, jos yhteisö on tarpeeksi painostava."
Mitn lienee suorassa demokratiassa jossa ihmiset keskustelevat kasvokkain,onko mahdollisuus painostukseen olemassa?

Äänestä

Hieno aloitus tämä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sanoo että kirjoitti:

"Ihmisten välisessä kommunikaatiossa on välttämätöntä, että ihmiset tietävät toistensa sijoituksen käsillä olevaan asiaan ja toisiin ihmisiin. Tämän kuvan ihminen saa luonnossa arvioimalla toisen olemuksen, tunnetilan, asenteen ja luonteen. Ihminen tarvitsee tiedon siitä, että miten hänen keskustelukumppaninsa suhtautuu häneen itseensä, jotta hän tietää miten hänen tulee suhtautua häneen takaisin. Lisäksi ihminen tarvitsee tiedon siitä, että miten toinen suhtautuu käsillä olevaan asiaan, jotta hän osaa muodostaa toista huomioonottavan vastauksen."

Anonyymissä kommunikoinnissa on ainakin yksi hyvä puoli (Toki on myös huonoja), se että uskaltaa varmasti sanoa mielipiteensä,mikä ei välttämättä onistuisi jos oltaisiin kasvokkain.Silloin vastapuolesta saatu mahdollisesti pelottava vaikutus voisi johtaa siihen että henkilö sanookin lopulta "joo olet oikeassa" kun vastapuolena olisi vaikka Toni Halmeen oloinen hermostunut kaveri.

Käytännössä tämä on huomattu (Pienehkö otanta tosin)esimerkiksi sähköpostineuvotteluissamme joissa asia on saatu hyvin sovittua,mutta sama asia käsiteltynä kasvokkain on johtanut jonkin mukana olevan henkilön esiintymisen vuoksi aivan toiseen tulokseen,joka yhtiön kannalta ei ole ollut paras vaihtoehto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu