OVATKO IHMEPARANTUMISET MAHDOLLISIA?
Ns. ihmeparantumisista, äkillisistä, käsittämättömistä parantumiskokemuksista puhutaan ja kirjoitetaan aina silloin tällöin. Puhutaan henkiparannuksesta, uskolla ja rukouksella parantamisesta, magneettisen voiman avulla parantamisesta jne. Usein puhutaan parantumisesta myös erilaisten dieettien, yrttivalmisteiden tai terapiahoitojen avulla. Niin parannusmenetelmiä kuin parantajiakin on monenlaisia. On niitä, jotka vilpittömästi ja rehellisesti pyrkivät auttamaan ja lievittämään kärsivien lähimmäistensä hätää ja tuskaa. Mutta mukaan mahtuu myös suoranaisia huijareita, jotka häikäilemättömästi käyttävät hyväkseen parantumattomaseti sairaiden ihmisten hätää kauppaamalla näille kyseenalaisia rohtoja tai hoitoja seurauksista paljoakaan välittämättä.
VOIKO RUKOUS PARANTAA?
Ihmeparannusta on esiintynyt kautta aikojen erilaisten herätysliikkeiden ja myös kirkon piirissä. Niissä sairauksia pyritään parantamaan rukouksen, Pyhän Hengen ja kätten päälle panemisen avulla. Potilas saa parantumisensa lahjana Jumalalta, hän paranee Jumalan armosta, ei oman uskonsa tähden.
Miten sitten on suhtauduttava näihin ihmeparantumisiin, joista viime aikoina on eri tiedotusvälineissä kerrottu? Ovatko ne pelkkiä kuplia vai ovatko ne todellisia?
Tähän voi vastata sekä myöntävästi että kieltävästi, aivan yksiselitteistä vastausta ei ole. Ihmisillä on tänä päivänä paljon erilaista hätää ja turvattomuutta ja vaikea, parantumaton sairaus tuo vielä oman pelottavan lisänsä elämään. Se lisää ahdistusta, epävarmuutta ja masennusta, silloin ihminen on entistä alttiimpi hakemaan apua ja voimaa erilaisista vaihtoehtohoidoista ja myös uskonnolla on oma merkityksensä avun ja lohdun tuojana eikä senkään merkitystä pidä vähätellä. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja psyykkinen hyvinvointi tai pahoinvointi vaikuttaa aina myös fyysiseen olotilaan.
SAIRAUDEN KULKU VOI OLLA YLLÄTYKSELLINEN
On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi MS-sairauden kulku voi olla hyvin yllätyksellinen, siinä tapahtuu joskus spontaaneja paranemisia ja oireiden häviämistä ja sitten taas yhtä äkillisiä pahenemisvaiheita ja oireiden korostumista. Tällaisessa sairaudessa oireiden nopea lievittyminen tai häviäminen voidaan helposti tulkita väärin ja se on siinä mielessä otollinen sairaus erilaisille ihmeparantajille ja -parantumisille.
Jos potilas aloittaa jonkin hoidon tai on mukana jossakin parantamiskokouksessa juuri paranemisvaiheen alkaessa eli sairauden kulussa on jo alkanut oireitten korjaantumisprosessi, niin hän kokee aloittamansa uuden hoidon tai vaikkapa rukouksen parantaneen hänet. Todellisuudessa sairauden oireet olisivat muutenkin helpottuneet.
Jos esimerkiksi luu on murtunut, niin ei sitä pelkällä rukouksella saada luutumaan tai jos ihmisellä on kudosvaurio, vaikkapa MS:n aiheuttama hermokudoksen vaurio, niin ei tämä kudos ihmeen avulla parane, se on mahdottomuus.
PARANTAVAT VOIMAVARAT
Jos sitten puhutaan ihmeestä toisella tavalla eli annetaan elimistölle aikaa paranemiseen otollisissa olosuhteissa, jossa ikään kuin annetaan uskoa paranemiseen, niin se saattaisi olla ymmärrettävissä. Ihmisen elimistössä on luontaisia, parantavia voimavaroja ja niiden avulla voidaan paranemista jouduttaa ja oireita lievittää.
Esimerkkinä tällaisesta paranemisesta on ruotsalaisen MS-tautiin sairastuneen naislääkärin tapaus. Hän oli joutunut sairautensa vuoksi pyörätuoliin ja hän tunsi itsensä hyvin ahdistuneeksi ja masentuneeksi. Hän sai masennukseensa masennuslääkkeitä ja jonkin ajan kuluttua hän tunsi jälleen elämänhalunsa palanneen, mielialansa kohonneen ja ennen pitkää hän huomasi pystyvänsä taas kävelemään. Nainen uskoi masennuslääkkeiden vaikuttaneen toipumiseen ja niinpä hän perusti Tukholmaan MS-klinikan, jossa hoiti MS-potilaita masennuslääkkeillä.
Masennushan vie ihmiseltä voimavaroja monella tavalla, voi olla, että tämän naisen sairaudessa oli jo pahenemisvaiheen oireet korjaantumassa, mutta häneltä puuttui kaikki tahto, yrittämisenhalu ja usko omiin voimiinsa. Sen jälkeen kun hän otti masennuslääkkeitä, hänen aktiviteettinsä lisääntyi, hän jaksoi enemmän ja hän teki tämän perusteella väärän johtopäätöksen parantumiseensa vaikuttaneesta tekijästä.
TOIVOA EI PIDÄ NUJERTAA
Lääkärillä ei kuitenkaan saisi olla torjuvaa ennakkoasennetta potilaansa mahdollisesti kokeilemia vaihtoehtohoitoja kohtaan. On nähtävä näiden hoitojen suhteellisuus ja tärkeintä on, että lääkäri osaa neuvoa, onko hoito haitallista vai ei. Jos se ei häiritse muuta lääketieteellistä hoitoa eikä siitä ole riskiä terveydelle eikä se aiheuta liian suuria taloudellisia menetyksiä, niin miksipä ei potilas voisi kokeilla jotain vaihtoehtoista hoitoa, lääkettä tai ruokavaliota, jos hän haluaa. Se ehkä antaa hänelle toivoa ja samalla myös aikaa päästä pahimman tunnekriisin yli ja sopeutua uuteen tilanteeseen. Realiteetit tulevat kyllä vastaan ennemmin tai myöhemmin.
Eikä pidä myöskään väheksyä ihmisen omia paranemismekanismeja, niillä on paranemisprosessissa tärkeä sijansa. Mikään lääkehoitokaan ei yksin auta, niillä vain tuetaan elimistön omaa puolustus- ja paranemiskykyä.
Paitsi ihmeparantumisesta voidaan puhua myös suoranaisesta ihmesairastumisesta. Esimerkiksi aikaisemmin hyväkuntoisen potilaan kunto alkaa yhtäkkiä dramaattisesti huonontua ilman mitään varsinaista syytä.
Potilas on vain jostain syystä menettänyt elämänhalunsa ja hän ei enää usko omaan selviytymiseensä. Hän uskoo vakaasti, että sairaus tulee nopeasti etenemään ja hänestä tulee ennen pitkää täysin avuton ja toimintakyvytön. Hän on mielessään jotenkin päättänyt, että näin tulee tapahtumaan ja niin todellakin tapahtuu.
Onko tämä sitten itsesuggestiota vai mitä? Joka tapauksessa se todistaa, miten valtava vaikutus ihmisen psyykkellä voi olla, sitä ei pidä koskaan vähätellä.
http://www.ms-liitto.fi/index.phtml?s=329
Ns. ihmeparantumisista, äkillisistä, käsittämättömistä parantumiskokemuksista puhutaan ja kirjoitetaan aina silloin tällöin. Puhutaan henkiparannuksesta, uskolla ja rukouksella parantamisesta, magneettisen voiman avulla parantamisesta jne. Usein puhutaan parantumisesta myös erilaisten dieettien, yrttivalmisteiden tai terapiahoitojen avulla. Niin parannusmenetelmiä kuin parantajiakin on monenlaisia. On niitä, jotka vilpittömästi ja rehellisesti pyrkivät auttamaan ja lievittämään kärsivien lähimmäistensä hätää ja tuskaa. Mutta mukaan mahtuu myös suoranaisia huijareita, jotka häikäilemättömästi käyttävät hyväkseen parantumattomaseti sairaiden ihmisten hätää kauppaamalla näille kyseenalaisia rohtoja tai hoitoja seurauksista paljoakaan välittämättä.
VOIKO RUKOUS PARANTAA?
Ihmeparannusta on esiintynyt kautta aikojen erilaisten herätysliikkeiden ja myös kirkon piirissä. Niissä sairauksia pyritään parantamaan rukouksen, Pyhän Hengen ja kätten päälle panemisen avulla. Potilas saa parantumisensa lahjana Jumalalta, hän paranee Jumalan armosta, ei oman uskonsa tähden.
Miten sitten on suhtauduttava näihin ihmeparantumisiin, joista viime aikoina on eri tiedotusvälineissä kerrottu? Ovatko ne pelkkiä kuplia vai ovatko ne todellisia?
Tähän voi vastata sekä myöntävästi että kieltävästi, aivan yksiselitteistä vastausta ei ole. Ihmisillä on tänä päivänä paljon erilaista hätää ja turvattomuutta ja vaikea, parantumaton sairaus tuo vielä oman pelottavan lisänsä elämään. Se lisää ahdistusta, epävarmuutta ja masennusta, silloin ihminen on entistä alttiimpi hakemaan apua ja voimaa erilaisista vaihtoehtohoidoista ja myös uskonnolla on oma merkityksensä avun ja lohdun tuojana eikä senkään merkitystä pidä vähätellä. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja psyykkinen hyvinvointi tai pahoinvointi vaikuttaa aina myös fyysiseen olotilaan.
SAIRAUDEN KULKU VOI OLLA YLLÄTYKSELLINEN
On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi MS-sairauden kulku voi olla hyvin yllätyksellinen, siinä tapahtuu joskus spontaaneja paranemisia ja oireiden häviämistä ja sitten taas yhtä äkillisiä pahenemisvaiheita ja oireiden korostumista. Tällaisessa sairaudessa oireiden nopea lievittyminen tai häviäminen voidaan helposti tulkita väärin ja se on siinä mielessä otollinen sairaus erilaisille ihmeparantajille ja -parantumisille.
Jos potilas aloittaa jonkin hoidon tai on mukana jossakin parantamiskokouksessa juuri paranemisvaiheen alkaessa eli sairauden kulussa on jo alkanut oireitten korjaantumisprosessi, niin hän kokee aloittamansa uuden hoidon tai vaikkapa rukouksen parantaneen hänet. Todellisuudessa sairauden oireet olisivat muutenkin helpottuneet.
Jos esimerkiksi luu on murtunut, niin ei sitä pelkällä rukouksella saada luutumaan tai jos ihmisellä on kudosvaurio, vaikkapa MS:n aiheuttama hermokudoksen vaurio, niin ei tämä kudos ihmeen avulla parane, se on mahdottomuus.
PARANTAVAT VOIMAVARAT
Jos sitten puhutaan ihmeestä toisella tavalla eli annetaan elimistölle aikaa paranemiseen otollisissa olosuhteissa, jossa ikään kuin annetaan uskoa paranemiseen, niin se saattaisi olla ymmärrettävissä. Ihmisen elimistössä on luontaisia, parantavia voimavaroja ja niiden avulla voidaan paranemista jouduttaa ja oireita lievittää.
Esimerkkinä tällaisesta paranemisesta on ruotsalaisen MS-tautiin sairastuneen naislääkärin tapaus. Hän oli joutunut sairautensa vuoksi pyörätuoliin ja hän tunsi itsensä hyvin ahdistuneeksi ja masentuneeksi. Hän sai masennukseensa masennuslääkkeitä ja jonkin ajan kuluttua hän tunsi jälleen elämänhalunsa palanneen, mielialansa kohonneen ja ennen pitkää hän huomasi pystyvänsä taas kävelemään. Nainen uskoi masennuslääkkeiden vaikuttaneen toipumiseen ja niinpä hän perusti Tukholmaan MS-klinikan, jossa hoiti MS-potilaita masennuslääkkeillä.
Masennushan vie ihmiseltä voimavaroja monella tavalla, voi olla, että tämän naisen sairaudessa oli jo pahenemisvaiheen oireet korjaantumassa, mutta häneltä puuttui kaikki tahto, yrittämisenhalu ja usko omiin voimiinsa. Sen jälkeen kun hän otti masennuslääkkeitä, hänen aktiviteettinsä lisääntyi, hän jaksoi enemmän ja hän teki tämän perusteella väärän johtopäätöksen parantumiseensa vaikuttaneesta tekijästä.
TOIVOA EI PIDÄ NUJERTAA
Lääkärillä ei kuitenkaan saisi olla torjuvaa ennakkoasennetta potilaansa mahdollisesti kokeilemia vaihtoehtohoitoja kohtaan. On nähtävä näiden hoitojen suhteellisuus ja tärkeintä on, että lääkäri osaa neuvoa, onko hoito haitallista vai ei. Jos se ei häiritse muuta lääketieteellistä hoitoa eikä siitä ole riskiä terveydelle eikä se aiheuta liian suuria taloudellisia menetyksiä, niin miksipä ei potilas voisi kokeilla jotain vaihtoehtoista hoitoa, lääkettä tai ruokavaliota, jos hän haluaa. Se ehkä antaa hänelle toivoa ja samalla myös aikaa päästä pahimman tunnekriisin yli ja sopeutua uuteen tilanteeseen. Realiteetit tulevat kyllä vastaan ennemmin tai myöhemmin.
Eikä pidä myöskään väheksyä ihmisen omia paranemismekanismeja, niillä on paranemisprosessissa tärkeä sijansa. Mikään lääkehoitokaan ei yksin auta, niillä vain tuetaan elimistön omaa puolustus- ja paranemiskykyä.
Paitsi ihmeparantumisesta voidaan puhua myös suoranaisesta ihmesairastumisesta. Esimerkiksi aikaisemmin hyväkuntoisen potilaan kunto alkaa yhtäkkiä dramaattisesti huonontua ilman mitään varsinaista syytä.
Potilas on vain jostain syystä menettänyt elämänhalunsa ja hän ei enää usko omaan selviytymiseensä. Hän uskoo vakaasti, että sairaus tulee nopeasti etenemään ja hänestä tulee ennen pitkää täysin avuton ja toimintakyvytön. Hän on mielessään jotenkin päättänyt, että näin tulee tapahtumaan ja niin todellakin tapahtuu.
Onko tämä sitten itsesuggestiota vai mitä? Joka tapauksessa se todistaa, miten valtava vaikutus ihmisen psyykkellä voi olla, sitä ei pidä koskaan vähätellä.
http://www.ms-liitto.fi/index.phtml?s=329
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.