Nimimerkin synty

Joskus 80-luvun alussa alkoi eräs henkilö mellastamaan minulle syvässä humalatilassa eikä keksinyt muuta kuin nimimerkiksi ottamani solvauksen. Ehkä se on provokatiivinen mutta periaatteessa se edustaa molempia äärilaitoja ja lopputuloksenahan ne kumoavat toisensa ja aatesuuntani on normaalia keskivertokansalaista edustava!
1118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen myös joskus miettinyt samaa, eli kuka milläkin nimimerkillä kirjoittaa.
Itselleni tuli nikistäsi hyvin negatiivinen kuva, siis kirjoittajasta, mutta useinhan me keksitään tai otetaan jostain jo aiemmin tapahtuneesta, nimittelystä tai muusta tuo nikki.
Provonikit ovat jo luku sinänsä, koska niihin monet tarttuvat herkemmin ja voimakkaammin, kuin tavallisiin, keskiverto nimimerkkeihin.
Provonikkien käyttäjistä osa luopuu sen käytöstä, koska vastus on usein sitä luokkaa täällä kirjoituksissa, että he eivät jaksa vetää omaa linjaansa vuodesta toiseen.
On tietysti joitakin poikkeuksiakin nähty!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NatsiKommunisti kirjoitti:

Joskus 80-luvun alussa alkoi eräs henkilö mellastamaan minulle syvässä humalatilassa eikä keksinyt muuta kuin nimimerkiksi ottamani solvauksen. Ehkä se on provokatiivinen mutta periaatteessa se edustaa molempia äärilaitoja ja lopputuloksenahan ne kumoavat toisensa ja aatesuuntani on normaalia keskivertokansalaista edustava!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu