Oli todella hyvä tilaisuus, Pyhä henki oli voimallisesti vaikuttamassa. Martti Ojares toimi rukouspalvelussa, hänhän pyörittää TV7:aa eläkepäivillään Sanoma Oyj:stä. Muita toimijoita oli:
http://www.rukousystavat.fi/KallionTapahtumat.jpg
Kallion kirkko oli täynnä Pirkko Jalovaaran kokouksessa tänään
40
866
Vastaukset
- RitariOlevainen
tietää, että siellä esiintyy IHMINEN, tässä tapauksessa Pirkko Jalovaara, Raamatun evankeliumi ei saa uskomatonta maailmaa massaliikehdintään.
Koska evankeliumi ei ole ihmisten mukainen, niin miten muka yhtäkkiä Jumalan sana parannuksesta ja kehoituksesta tunnustaa synnit, ensikädessä Jeesukselle, evankeliumi kertoo verisestä ististä, missä Jeesus on sovittanut syntisyytesi, koska ihmiset ovat olleet halukkaita menemään "tuomittavaksi", sillä evankeliumi osoitta ihmisen syntiseksi Jumalan edessä, oli kuka hyvänsä, ei tälläistä sanomaa riennetä kuuntelemaan massoittain, koska siellä koroitetaan Jeesusta Kristusta. Verisen ristin Miestä, joka on kuollut syntiemme edestä.
Mutta sitten tulee ihminen omissa nimissään, vierasta tulta mukanaan, tässä kallion tapauksessa Pirkko Jalovaara.
Taikuus ja outomagia on aina saanut massat liikkeelle!- totuus on julmaa,
vihtahousu osaa olla ovela. Eksyttää jopa valitut, ellemme ole valveilla...
- Uskova 7
Näin oli Raamatun Jeesuksen aikoina, kun Jeesus auttoi sairaita ja syntisiä. Nykyään Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki tekee työtään Jeesusta kunnioittavien keskuudessa. Että Ritari päivitä tietosi ja henkesi.
- henki on tässä,
Uskova 7 kirjoitti:

joo kiitos vain. Jos minulle sanotaan "älä pelkää henki on tässä" ja yritettään tuuppia väkisin lattialle makaamaan, niin kiitos ei. Sen kerran jälkeen päätin, etten todellakaan kuluta aikaani jalovaaran konserteissa.
- Analyysi.
henki on tässä, kirjoitti:
joo kiitos vain. Jos minulle sanotaan "älä pelkää henki on tässä" ja yritettään tuuppia väkisin lattialle makaamaan, niin kiitos ei. Sen kerran jälkeen päätin, etten todellakaan kuluta aikaani jalovaaran konserteissa.
uskossa, saati sitten Pyhällä Hengellä täyttynyt, oma lihasi ylpeänä haraa vastaan. Mitä menit sieltä hakemaan, etsitkö Jeesusta koko sydämestäsi vai kokeilitko mitä lottovoittoa voisit saada itsellesi?
- todella,
Analyysi. kirjoitti:

että tarvitsen jalovaaraa Pyhän Hengen kohtaamiseen? Et lukenut viestiäni oikein. En maininnut jalovaaran sanovan Pyhä Henki on tässä. Hän sanoi "älä pelkää henki on tässä".
Onko sinulle väkisin kaataminen merkki Pyhän Hengen läsnäolosta? --jos näin on, olen puolestasi todella pahoillani.
Kirjoitit: "saati sitten Pyhällä Hengellä täyttynyt" onneksi minun ei tarvitse saatanalle todistella, minulle riittää, että Jumalani Kristus Jeesus tietää ihan oikeasti sydämeni tilan.
Ole SIUNATTU JUMALANI KRISTUKSEN JEESUKSEN NIMEESSÄ! - Analyysi.
todella, kirjoitti:
että tarvitsen jalovaaraa Pyhän Hengen kohtaamiseen? Et lukenut viestiäni oikein. En maininnut jalovaaran sanovan Pyhä Henki on tässä. Hän sanoi "älä pelkää henki on tässä".
Onko sinulle väkisin kaataminen merkki Pyhän Hengen läsnäolosta? --jos näin on, olen puolestasi todella pahoillani.
Kirjoitit: "saati sitten Pyhällä Hengellä täyttynyt" onneksi minun ei tarvitse saatanalle todistella, minulle riittää, että Jumalani Kristus Jeesus tietää ihan oikeasti sydämeni tilan.
Ole SIUNATTU JUMALANI KRISTUKSEN JEESUKSEN NIMEESSÄ!todellakaan ketään "tuupittu" kumoon, minäkin sain seistä ihan rauhassa, että tässäkin keksit omia juttujasi. Pyhän Hengen läsnäolo oli kirkon etuosasa voimakas ja Jumala puhui sisimpääni, koko kirkkosalissa oli Pyhän Hengen rauhallinen rukoukseen ja Jumalan kohtaamiseen innoittava ilmapiiri.
- Uskova 7
todella, kirjoitti:
että tarvitsen jalovaaraa Pyhän Hengen kohtaamiseen? Et lukenut viestiäni oikein. En maininnut jalovaaran sanovan Pyhä Henki on tässä. Hän sanoi "älä pelkää henki on tässä".
Onko sinulle väkisin kaataminen merkki Pyhän Hengen läsnäolosta? --jos näin on, olen puolestasi todella pahoillani.
Kirjoitit: "saati sitten Pyhällä Hengellä täyttynyt" onneksi minun ei tarvitse saatanalle todistella, minulle riittää, että Jumalani Kristus Jeesus tietää ihan oikeasti sydämeni tilan.
Ole SIUNATTU JUMALANI KRISTUKSEN JEESUKSEN NIMEESSÄ!ylpeyttä täynnä omasta vanhurskaudestasi, ei vakuuta.
- voit ihan rauhassa,
Analyysi. kirjoitti:
todellakaan ketään "tuupittu" kumoon, minäkin sain seistä ihan rauhassa, että tässäkin keksit omia juttujasi. Pyhän Hengen läsnäolo oli kirkon etuosasa voimakas ja Jumala puhui sisimpääni, koko kirkkosalissa oli Pyhän Hengen rauhallinen rukoukseen ja Jumalan kohtaamiseen innoittava ilmapiiri.
pitää mielipitesi.
"todellakaan ketään "tuupittu" kumoon, minäkin sain seistä ihan rauhassa, että tässäkin keksit omia juttujasi."
--juuri näin vihollinen on niin loistava uskottelemaan sinullekin pajunköyttä :)
--kuinka voit väittää omaa kokemustani keksityksi kun et ollut vieressäni silloin kun se asia tapahtui? - en haluakkaan,
Uskova 7 kirjoitti:
ylpeyttä täynnä omasta vanhurskaudestasi, ei vakuuta.
olla uskovainen. Minulle riittää Jumalani Kristus Jeesus ja Hänen sovitustyö.
Iloiten saan ylistää Kristuksen valtasuuruutta! Jeesus on Kunikaiden Kuningas! Hän on voittanut sinunkin synnit ystävä hyvä!
Nöyrin mielin käykäämme Hänen armoistuimensa eteen ja pyytäkäämme syntimme anteeksi. - Analyysi.
voit ihan rauhassa, kirjoitti:
pitää mielipitesi.
"todellakaan ketään "tuupittu" kumoon, minäkin sain seistä ihan rauhassa, että tässäkin keksit omia juttujasi."
--juuri näin vihollinen on niin loistava uskottelemaan sinullekin pajunköyttä :)
--kuinka voit väittää omaa kokemustani keksityksi kun et ollut vieressäni silloin kun se asia tapahtui?kuritettavaksi, että sielusi pelastuisi Paavalin raamatullisen opetuksen mukaan.
- Uskova 7
en haluakkaan, kirjoitti:
olla uskovainen. Minulle riittää Jumalani Kristus Jeesus ja Hänen sovitustyö.
Iloiten saan ylistää Kristuksen valtasuuruutta! Jeesus on Kunikaiden Kuningas! Hän on voittanut sinunkin synnit ystävä hyvä!
Nöyrin mielin käykäämme Hänen armoistuimensa eteen ja pyytäkäämme syntimme anteeksi.ilman että ne olisivat sisäistä vakaumustasi, ei vakuuta. Uskossa joko ollaan tai sitten ei, ei sitä tarvitse todistella itselle ja muille pakkomielteenomaisesti.
- älä ole
Analyysi. kirjoitti:
kuritettavaksi, että sielusi pelastuisi Paavalin raamatullisen opetuksen mukaan.
huolissasi minun tilasta!
ps. oletpa sinä tosi Kristitty kun kirjotat ja toivot minulle:
"että jätetään sinut vihollisen huomaan
kuritettavaksi"
SIUNAUSTA VAIN SINULLEKIN YSTÄVÄ RAKAS!
;D - Hän, joka suuri on
Uskova 7 kirjoitti:
ilman että ne olisivat sisäistä vakaumustasi, ei vakuuta. Uskossa joko ollaan tai sitten ei, ei sitä tarvitse todistella itselle ja muille pakkomielteenomaisesti.
ON TODELLA OLEMASSA! Kiitos Kristus, sinun niemsi saa saatanan kiljumaan ja syyttelemään!
"Uskossa joko ollaan tai sitten ei, ei sitä tarvitse todistella itselle ja muille pakkomielteenomaisesti."
Tämä on yksi suurimmista todistuksista siitä, että KRISTUS ON TOSI JUMALA!
ps. sinäkin tunnut olevan niin tosi Kristitty. Rakkautesi suorastaan pursuu...
Siunausta sinullekin ystävä rakas!
;D - Analyysi.
älä ole kirjoitti:
huolissasi minun tilasta!
ps. oletpa sinä tosi Kristitty kun kirjotat ja toivot minulle:
"että jätetään sinut vihollisen huomaan
kuritettavaksi"
SIUNAUSTA VAIN SINULLEKIN YSTÄVÄ RAKAS!
;D1. Korinttolaiskirje 5
1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
4 -sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen-
5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
6 Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.
9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." - sisäistänyt,
Analyysi. kirjoitti:
1. Korinttolaiskirje 5

13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."Pyhän Kirjan tekstiä.
Rukoilen puolestasi.
Ei kai katkeruus ja kateus ole vallannut sydäntäsi? - Uskova 7
Hän, joka suuri on kirjoitti:
ON TODELLA OLEMASSA! Kiitos Kristus, sinun niemsi saa saatanan kiljumaan ja syyttelemään!
"Uskossa joko ollaan tai sitten ei, ei sitä tarvitse todistella itselle ja muille pakkomielteenomaisesti."
Tämä on yksi suurimmista todistuksista siitä, että KRISTUS ON TOSI JUMALA!
ps. sinäkin tunnut olevan niin tosi Kristitty. Rakkautesi suorastaan pursuu...
Siunausta sinullekin ystävä rakas!
;DPuolustaudut suotta ja pakenet uskonnolliseen sanastoon, en yritä sinua voittaa, muuta kun saada ymmärtämään totuuden ja lopettamaan uskonnollisten fraasien taakse piiloutumisen.
- tähän
Uskova 7 kirjoitti:
Puolustaudut suotta ja pakenet uskonnolliseen sanastoon, en yritä sinua voittaa, muuta kun saada ymmärtämään totuuden ja lopettamaan uskonnollisten fraasien taakse piiloutumisen.
päivään. Rukoile, että Tosi Jumala Kristus Jeesus antaa SYNTISI anteeksi.
Rakkaudella kehotan sinua Kristuksen Jeesuksen nimesä. - Analyysi.
sisäistänyt, kirjoitti:
Pyhän Kirjan tekstiä.
Rukoilen puolestasi.
Ei kai katkeruus ja kateus ole vallannut sydäntäsi?sinä pakenet Jumalaa ja yrität selitellä omaa tapaa kelvata Jumalalle, eikö suora Jumalan kohtaaminen mitä Jalovaarakin sinulle opasti, kelpaa sinulle?
- Uskova 7
tähän kirjoitti:
päivään. Rukoile, että Tosi Jumala Kristus Jeesus antaa SYNTISI anteeksi.
Rakkaudella kehotan sinua Kristuksen Jeesuksen nimesä....
- olla tosissasi,
Analyysi. kirjoitti:
sinä pakenet Jumalaa ja yrität selitellä omaa tapaa kelvata Jumalalle, eikö suora Jumalan kohtaaminen mitä Jalovaarakin sinulle opasti, kelpaa sinulle?
siis ihan tosi, uskotko todella tuohon:
" sinä pakenet Jumalaa ja yrität selitellä omaa tapaa kelvata Jumalalle, eikö suora Jumalan kohtaaminen mitä Jalovaarakin sinulle opasti"
Voi kuule, koita nyt vain pärjätä! - hätä,
Uskova 7 kirjoitti:
...
sinulle tuli. Pelkäätkö jääväsi pois matkasta.
- Analyysi.
olla tosissasi, kirjoitti:
siis ihan tosi, uskotko todella tuohon:
" sinä pakenet Jumalaa ja yrität selitellä omaa tapaa kelvata Jumalalle, eikö suora Jumalan kohtaaminen mitä Jalovaarakin sinulle opasti"
Voi kuule, koita nyt vain pärjätä!voi keskustella suoraan.
- ja jalovaaran
Analyysi. kirjoitti:
voi keskustella suoraan.
välityksellä!
Näinhän se menee! Et edes itse tiedä mitä kirjoittelet. Analyysi. kirjoitti:
1. Korinttolaiskirje 5
1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
4 -sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen-
5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
6 Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.
9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."Analyysi. :"12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala.
"Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
---
Edellisissä luvuissa Paavali on nähnyt paljon vaivaa puolustaessaan apostolin tehtäväänsä. Nyt hän alkaa puhumaan suoraan Korintin seurakunnan ongelmista käyttäen ”isännän ääntä”.
Ensimmäisenä esiin tulevat korinttilaisten sukupuoliset hairahdukset.
Korintti, suuri maailmankaupunki, oli tunnettu siveettömyydestään.
Kristityksi tultuaankin tämä vaara oli olemassa.
Korintissa ylpeillään korkeasta hengellisyydestä (Oliskohan tämä nytkin ajankohtaista), mutta samalla suvaitaan törkeitä julkisyntejä (j.1,2.).
Yhteisessä rukouksessa tällaiset henkilöt tuli jättää ”saatanan haltuun” (j.5), sillä ”vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” (j. 6.).
Raamatun kielenkäytössä hapatusta pidetään pahan vertauskuvana. Jeesus varoitti kavahtamaan fariseusten ja Herodeksen hapatusta (Mark. 8;15).
Synti tarttuu helposti.
Ei kannata sättiä maailman pahuutta kokouksissamme, mutta asiallinen ja veljellinen kurinpito omien keskuudessa tuo siunauksen (j. 10-13).
Kallion kirkko oli täynnä Pirkko Jalovaaran kokouksessa tänään
Uskova: "Oli todella hyvä tilaisuus, Pyhä henki oli voimallisesti vaikuttamassa. Martti Ojares toimi rukouspalvelussa, hänhän pyörittää TV7:aa eläkepäivillään Sanoma Oyj:stä".
---
Eikö Ojareskin hakenut "voitelua" aikoinaan Rodney Howard -Brownilta, nauruherätyksen isältä: http://www.teolinst.fi/kulmakivi/kulm01_1/kulm01_110.html
---
Pirkko Jalovaara ja kultahiput:
http://www.kristitynfoorumi.fi/eikaikkiolekultaa.htm- Uskova 7
Kristityn Foorumi ja Kulmakivi on Jumalan vastustajien foorumi, vaikka ylläpitäjät yrittävätkin tekeytyä muka "oikeaoppisiksi" uskoviksi, mutta heidän hedelmänsä on huono, valehtelua ja panettelua ja Pyhän Hengen pilkkaa.
Eikö Ojareskin hakenut "voitelua" aikoinaan Rodney Howard -Brownilta, nauruherätyksen isältä: http://www.teolinst.fi/kulmakivi/kulm01_1/kulm01_110.html
---
Ojares on ollut tekemisissä juuri noiden menestysteologisten karismaatikkojen kuten Rodney Howard-Brownen kanssa.
Tämä tulee esiin hyvin, kun seuraa TV7:n ohjelmapolitiikkaa
... Hänhän oli saanut, ollessaan kaadettavana juuri RHB:lta, joitain "profetioitakin", jotka tulkitsi juuri TV-hankkeeseensa liittyviksi.
Kuulin tämän itse, kun olin eräässä tilaisuudessa, jossa hän puhui.- kun,
Tapio522 kirjoitti:
Eikö Ojareskin hakenut "voitelua" aikoinaan Rodney Howard -Brownilta, nauruherätyksen isältä: http://www.teolinst.fi/kulmakivi/kulm01_1/kulm01_110.html
---
Ojares on ollut tekemisissä juuri noiden menestysteologisten karismaatikkojen kuten Rodney Howard-Brownen kanssa.
Tämä tulee esiin hyvin, kun seuraa TV7:n ohjelmapolitiikkaa
... Hänhän oli saanut, ollessaan kaadettavana juuri RHB:lta, joitain "profetioitakin", jotka tulkitsi juuri TV-hankkeeseensa liittyviksi.
Kuulin tämän itse, kun olin eräässä tilaisuudessa, jossa hän puhui.kerroit!
Ole totisesti SINUATTU KRISTUKSESSA! - Uskova 7
Tapio522 kirjoitti:
Eikö Ojareskin hakenut "voitelua" aikoinaan Rodney Howard -Brownilta, nauruherätyksen isältä: http://www.teolinst.fi/kulmakivi/kulm01_1/kulm01_110.html
---
Ojares on ollut tekemisissä juuri noiden menestysteologisten karismaatikkojen kuten Rodney Howard-Brownen kanssa.
Tämä tulee esiin hyvin, kun seuraa TV7:n ohjelmapolitiikkaa
... Hänhän oli saanut, ollessaan kaadettavana juuri RHB:lta, joitain "profetioitakin", jotka tulkitsi juuri TV-hankkeeseensa liittyviksi.
Kuulin tämän itse, kun olin eräässä tilaisuudessa, jossa hän puhui.Rodney Howard Brownwe on Raamatuuun uskova Jumalan mies, olen ollut hänen tilaisuuksissaan ja rukoillut hänen kanssaan. Kulmakivet ovat Pyhällä Hengellä täyttymättömien juttuja, eli Raamatun vastaisia, Raamattu opettaa Pyhästä Hengestä, lue sitä, äläkä ämmäin taruja.
- .....
kun, kirjoitti:
kerroit!
Ole totisesti SINUATTU KRISTUKSESSA!....
- ------------------
..... kirjoitti:
....
------------
- .....
------------------ kirjoitti:
------------
......
Uskova 7 kirjoitti:
Rodney Howard Brownwe on Raamatuuun uskova Jumalan mies, olen ollut hänen tilaisuuksissaan ja rukoillut hänen kanssaan. Kulmakivet ovat Pyhällä Hengellä täyttymättömien juttuja, eli Raamatun vastaisia, Raamattu opettaa Pyhästä Hengestä, lue sitä, äläkä ämmäin taruja.
Uskova 7: "Kulmakivet ovat Pyhällä Hengellä täyttymättömien juttuja, eli Raamatun vastaisia,..."
---
Mitä tarkoitat Pyhällä Hengellä täyttymisellä?- Uskova 7
Tapio522 kirjoitti:
Uskova 7: "Kulmakivet ovat Pyhällä Hengellä täyttymättömien juttuja, eli Raamatun vastaisia,..."
---
Mitä tarkoitat Pyhällä Hengellä täyttymisellä?näet vähän vaivaa?
- et osaa vastata....
Uskova 7 kirjoitti:
näet vähän vaivaa?
hah,hah,haa, luopio, luopio olet LUOPIO!
Uskova 7 kirjoitti:
näet vähän vaivaa?
Uskova 7: "Lueppas Raamatusta..."
---
Hyvä kehoitus!
Otetaampa vaikka Apt. 19:1-17.
Paavalin laittaessa kasteen yhteydessä kätensä Efeson opetuslasten päälle he saivat Pyhän Hengen.
Kaste ja Pyhän Hengen lahjan saaminen liittyvät yhteen (Apt. 2:38)
Jo neljännen kerran Apt. teoissa mainitaan, että Pyhä Henki tuli jonkun ihmisryhmän päälle;
ensin alkuseurakunnan (Apt. 2:1-13), sitten samarialaisten (Apt. 8:14-17) ja pakanain (Apt. 10:44-48)) ja nyt viimeiseksi Johanneksen opetuslasten päälle.
Näin totetuivat Jeesuksen sanat apostoleilleen:
"...,kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa, että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan
ääriin saakka" (Apt. 1:8)).
---
Mitä itse ajattelet ko. Sanan paikoista?
- oli täynnä
saatanan eksyttämiä luopioita, jotka hakevat hauskuutta ennenmin kuin JUMALAN LÄHETTÄÄMÄÄ POIKAA JA TOTUUTTA.
- oli,
juhlat saatanan kunniaksi. Ihmiset täyttyivä "Pyhällä Hengellä" ohittivat Jeesuksen Kristuksen läsnäolon ja soivitustyön.
- ihmeen hiljaa,
kun yhtään eriävää kommenntia ei tule! Eli siis vihollinen on samaa mieltä asiasta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1446262Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1933904PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4812761- 312751
- 2012365
- 1852043
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1371498- 581324
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371294Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?891074