Kannabiksen laillistamisen suurin este

Kannabiksen laillistamisen suurin este on sen vähähaittaisuus.

Jos kannabis olisi ongelmiltaan alkoholin tai kovien huumausaineiden tasoinen aine olisi se laillistettu jo kauan sitten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi. Kannabisongelmia olisi liikaa kieltolakia ajatellen jolloin olisi pakko seurata samaa kieltolain purkulogiikkaa kuin mitä tehtiin alkoholin kanssa.

Kuitenkin - koska kyse on niin vähähaittaisesta päihteestä - ei kannabiksen dekriminalisoiminen ole päässyt esityslistoilla kovin pitkälle. Koska kyse on neutraalista asiasta on loppujen lopuksi yhteiskunnan hyvinvoinnille se ja sama onko se laillista vai ei. Mikään kun ei muutu.

Tällöin päätös dekriminalisaatiosta lepää ennenkaikkea niiden harteilla joita asia koskettaa, käyttäjien itsensä. Ongelmia aiheuttamattomana defensiivisenä ja näkymättömänä vähemmistönä heidän toimensa ovat edelleen se ja sama. Kannabisaktivismi ei ole vaarallista, sitä ei myöskään kuunnella juurikaan. Ääni siis hukkuu kaiken muun sekaan.

Kannabis ei ole kieltolistalla siksi että se on vaarallinen ihmiselle tai yhteisölle. Se on kieltolistalla koska aihe kiinnostaa vain vähemmistöä ja status quo on se mikä on.

Liian kiltti päihde, niin kiltti että se voidaan esteettä pitää raudoissa ja unohtaa jonnekin pimeään koppiin, ihan vaan "koska se nyt tuntuu oikealta ja päihteet on vaarallisia ja aiehuttaa vakavia ongelmia".
4296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen itse satunnais pössyttelijä, mutten silti haluaisi kannabista lailliseksi, kun silloin homma riistäytyisi käsistä, dokaus porukoiden tötsytellessä viinan ohessa, muutenkin Suomessa kiskotaan liikaa viinaa. Tämä nykyinen kannabiksen puolilaillisuus riittää hyvin ja pitää haitat kurissa.

Äänestä
  • "Tämä nykyinen kannabiksen puolilaillisuus riittää hyvin ja pitää haitat kurissa."

    Olen erimieltä. Vaikka kieltolaki-kannabiksen haitat ovat kokonaisyhteiskunnallisesti marginaalisia verrattuna kaikkiin muihin päihteisiin ovat ne silti useita kertaluokkia pahempia kuin mitä ne olisivat laillisessa (mutta kontrolloidussa!) kulttuurissa.

    Toisin sanoen, nykyisen kieltolain "rajoittava" vaikutus on mahdollista saavuttaa myös laillisessa järjestelmässä JA eliminoida kieltolain mukanaan tuomat ongelmat.

    Alkoholissa metodiikka ei ole lainkaan samanlainen johtuen siitä että käytännössä alkoholi on täysin vapautettu eikä sen käyttämisen tiellä ole minkäänlaisia esteitä. Alkoholia tulisi kontrolloida huomattavasti tiukemmin mutta estävä kieltolaki on heti pois kysymyksestä.

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    "Tämä nykyinen kannabiksen puolilaillisuus riittää hyvin ja pitää haitat kurissa."

    Olen erimieltä. Vaikka kieltolaki-kannabiksen haitat ovat kokonaisyhteiskunnallisesti marginaalisia verrattuna kaikkiin muihin päihteisiin ovat ne silti useita kertaluokkia pahempia kuin mitä ne olisivat laillisessa (mutta kontrolloidussa!) kulttuurissa.

    Toisin sanoen, nykyisen kieltolain "rajoittava" vaikutus on mahdollista saavuttaa myös laillisessa järjestelmässä JA eliminoida kieltolain mukanaan tuomat ongelmat.

    Alkoholissa metodiikka ei ole lainkaan samanlainen johtuen siitä että käytännössä alkoholi on täysin vapautettu eikä sen käyttämisen tiellä ole minkäänlaisia esteitä. Alkoholia tulisi kontrolloida huomattavasti tiukemmin mutta estävä kieltolaki on heti pois kysymyksestä.

    joten asantuntemusta ei ole, tuli kuitenkin mieleen et eikö tää THC:n poistuminen elimistöstä kestä aika kauan? Jostain luin että kannabis heikentää esim. autolla ajokykyä. Eikö nää THC-päät olis sit vaarana liikenteessä jos kannabis tulis lailliseksi. Vai tuleeko normaaliin ajokuntoon heti kun humala on ohi?

    Äänestä

  • Mari Huana kirjoitti:

    Kannabiksen pääasiallinen vaikutusaine on THC. THC "Poistuu" kehosta hajoamalla ensin THC:n aineenvaihduntatuotteiksi. THC:n aineenvaihduntatuotteiden kehosta poistumiseen menee se pitkä aika, ja näitä voi jopa kertyä kehoon. THC:n aineenvaihduntatuotteet myöskin on se, mitä päihdetestissä testataan. THC:n aineenvaihduntatiotteita näkyy kehossa kokeilijalla muutamia päiviä, massiivikäyttäjällä jopa kuukausi käytön loputtua. THC:n aineenvaihduntatuotteet kuitenkaan eivät voi päihdyttää, sillä ne eivät ole aktiivisia. THC (joka on aktiivinen) puoliintumisaika kehossa on joitain tunteja. Siis kannabiksen käyttäjä on ajokykyinen samankaltaisesta päihtymyksestä kuin alkoholinkäyttäjä samassa ajassa. Käytännössä siis seuraavana päivänä päihteen käytöstä. Rationaalisesta ajatellen, tarvittaisiin siis oikea kannabispäihtymystä mittaava koje. Kaikenlainen päihtymys heikentää arviokykyä liikenteessä. Mutta varsinkin kannabiksen ollessa kyseessä mitataan aivan väärää asiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

.............................. kirjoitti:

Kannabiksen laillistamisen suurin este on sen vähähaittaisuus.

Jos kannabis olisi ongelmiltaan alkoholin tai kovien huumausaineiden tasoinen aine olisi se laillistettu jo kauan sitten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi. Kannabisongelmia olisi liikaa kieltolakia ajatellen jolloin olisi pakko seurata samaa kieltolain purkulogiikkaa kuin mitä tehtiin alkoholin kanssa.

Kuitenkin - koska kyse on niin vähähaittaisesta päihteestä - ei kannabiksen dekriminalisoiminen ole päässyt esityslistoilla kovin pitkälle. Koska kyse on neutraalista asiasta on loppujen lopuksi yhteiskunnan hyvinvoinnille se ja sama onko se laillista vai ei. Mikään kun ei muutu.

Tällöin päätös dekriminalisaatiosta lepää ennenkaikkea niiden harteilla joita asia koskettaa, käyttäjien itsensä. Ongelmia aiheuttamattomana defensiivisenä ja näkymättömänä vähemmistönä heidän toimensa ovat edelleen se ja sama. Kannabisaktivismi ei ole vaarallista, sitä ei myöskään kuunnella juurikaan. Ääni siis hukkuu kaiken muun sekaan.

Kannabis ei ole kieltolistalla siksi että se on vaarallinen ihmiselle tai yhteisölle. Se on kieltolistalla koska aihe kiinnostaa vain vähemmistöä ja status quo on se mikä on.

Liian kiltti päihde, niin kiltti että se voidaan esteettä pitää raudoissa ja unohtaa jonnekin pimeään koppiin, ihan vaan "koska se nyt tuntuu oikealta ja päihteet on vaarallisia ja aiehuttaa vakavia ongelmia".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu