löytyihän sieltä ihminenkin, mutta on huomattava
ihminen ei omalla järjellä voi Jeesuksen sanoja
ymmärtää.
Nämä Jeesuksen sanat jotka olit ottanut käsittelyyn
ekaksi, niin olisin kyllä lähtenyt liikkeelle
niistä Jeesuksen sanoista joista voi koko ihmisen
uskon elämä alkaa ja saada lopulta "täyttymyksensä".
Mutta sinä siis otit nämä Jeesuksen Sanat:
"Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään."
Minä lisään tähän Jeesuksen Sanaan vähän sitä
jatkoa mitä Jeesus samaan "hengenvetoon" sanoi siis näin se jatkuu:
"Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä."
Huomaatko miten merkitys muuttuu?
Tuota esille tuomaasi lausetta ei voikkaan
käyttää sellaisena oman vajavaisen uskon pönkittäjänä.
Sillä nämä sanat jotka Jeesus sanoi, Hän sanoi ne
kirjanoppineille fariseuksille.
Jotka eivät koskaan olleet itse tahtoneet Elämään
käydä sisälle. Ja olivat korottamassa itse itseään. Ja kun eivät olleet itsekkään sisälle
Elämään käyneet niin olivat toiminnallaan ja
sanoillaan muitakin estämässä sisälle menemästä.
Siis nämä sanat eivät ole kohdistettavissa silloin
kun Jumala on ihmisen saanut ensin todella alentaa
Ja mitä sitten kun Jumala on saanut alentaa,
jättääkö Hän tähän alennukseen.
Ei suinkaan. Selvästi Jeesus sanoo joka itsensä
alentaa (jonka Jumala saa alentaa) se ylennetään.
Siksi on todella näin:
ihminen pystyy lukemaan Raamattua, mutta ei ymmärtämään sitä ilman Pyhää Henkeä.
ihminen ei omalla järjellä voi Jeesuksen sanoja
ymmärtää.
Nämä Jeesuksen sanat jotka olit ottanut käsittelyyn
ekaksi, niin olisin kyllä lähtenyt liikkeelle
niistä Jeesuksen sanoista joista voi koko ihmisen
uskon elämä alkaa ja saada lopulta "täyttymyksensä".
Mutta sinä siis otit nämä Jeesuksen Sanat:
"Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään."
Minä lisään tähän Jeesuksen Sanaan vähän sitä
jatkoa mitä Jeesus samaan "hengenvetoon" sanoi siis näin se jatkuu:
"Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä."
Huomaatko miten merkitys muuttuu?
Tuota esille tuomaasi lausetta ei voikkaan
käyttää sellaisena oman vajavaisen uskon pönkittäjänä.
Sillä nämä sanat jotka Jeesus sanoi, Hän sanoi ne
kirjanoppineille fariseuksille.
Jotka eivät koskaan olleet itse tahtoneet Elämään
käydä sisälle. Ja olivat korottamassa itse itseään. Ja kun eivät olleet itsekkään sisälle
Elämään käyneet niin olivat toiminnallaan ja
sanoillaan muitakin estämässä sisälle menemästä.
Siis nämä sanat eivät ole kohdistettavissa silloin
kun Jumala on ihmisen saanut ensin todella alentaa
Ja mitä sitten kun Jumala on saanut alentaa,
jättääkö Hän tähän alennukseen.
Ei suinkaan. Selvästi Jeesus sanoo joka itsensä
alentaa (jonka Jumala saa alentaa) se ylennetään.
Siksi on todella näin:
ihminen pystyy lukemaan Raamattua, mutta ei ymmärtämään sitä ilman Pyhää Henkeä.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kuinka itse toteutat elämässäsi kohtaa: "Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään"
--Oletko sinä mielestäsi pieni ja nöyrä Kristuksen palvelija vai ylennätkö itsesi muiden yläpuolelle omassa uskossasi?
Muista, en ole sinua syytellyt kirjanoppineeksi. Haluan vain tietää, miten sinä toteutat Jumalan antamaa Sanaa elämässäsi. Oletko sinä Kristuksen nöyräpalvelija?
minun täytyy sanoa minä en ole pieni enkä nöyrä.
Tiedätkö miksi?
Vastaan; siksi koska minä en ole mitään.
Ymmärrätkö minä en ole mitään?
Miten siis voisi ylentää mitään sellaista jota ei
ole?
Siksi sanoinkin olisi pitänyt alkaa tutkailla Jeesuksen sanomia alusta. Sillä todellinen Uskon
Elämä voi saada alkunsa Jeesuksen näistä
sanoista: "Etsikää ensin Jumalaa ja Hänen
Valtakuntaansa niin kaikki muukin teille annetaan"
niin miksi ihmeessä sinä tulet tälle palstalle tuomitsemaan ihmisiä? Mistä sinä pystyt analysoimaan mikä on kenenkin uskon syvyys?
Mistä sinä pystyt erottamaan kuka on ottanut ristin kannettavakseen ja käynyt ahtaasta portista sisään?
sinäkin itsessäsi olet vielä jotakin.
Miksi suutuit?
Keskustellaan nyt Jeesuksen sanomasta.
Mitä siis ymmärrät näillä Jeesuksen sanoilla:
"Etsikää ensin Jumalaa ja Hänen Valtakuntaansa
niin kaikki muukin teille annetaan"?
suuttunut.
Kysyn sinulta aivan reehllisesti ja suoraan, etkä sinä siihen vastaa. Miksi et?
"Etsikää ensin Jumalaa ja Hänen Valtakuntaansa
niin kaikki muukin teille annetaan"?
Ymmärän sen niin kuin siinä sanotaan; "Etsikää ensin Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa niin kaikki muukin teille annetaan"
--mikä ongelma sinulla on tämän lauseen kansa?
tuon "poistumiskäskyn" suuttumukseksi.
Jumala tietää miksi et hyväksy oloani täällä?
Mutta sinä et sitä ymmärrä.
Itse tiedän, että Jumalan tahto on, että olen nyt
täällä netissä kirjoittamassa Hänen Totuuttaan.
Sillä kyllä se mitä Totuuden tuojat tänne ovat
sanomaa tuoneet niin se on totta, eikä suinkaan
eksytystä.
Ei todellakaan ole niin kuin sinäkin ajattelet
minusta, että olen saatanan kätyri.
Valitettavasti tässä menee jokainen harhaan joka
näin ajattelee.
Tiedän ettet voi tätä ymmärtää. Tiedän etten voi
sinulle tätä asiaa kirkastaa.
Mutta sen tiedän, että jos tahdot tulla tuntemaan
onko oppini Jumalasta niin Jumala sen ja vain
Jumala voi sen sinulle osoittaa.
Sillä jos ihmisten puoleen käännyt olet kirottu,
aivan niinkuin Sana sanaa:
"kirottu on jokainen mies(nainenkin) joka ihmisiin
turvaa".
Voitko siis ymmärtää, mitä tuo yllä olevakin lause
tarkoittaa?
eli sinun mielestäsi RAAMATTU ei ole Jumalan ilmoitus, vaan ihmiskäsin ja ajatuksin kirjoitettu?
Et siis koe, että Jumalan Sana on Raamatussa?
kirjoitat: "Sillä jos ihmisten puoleen käännyt olet kirottu,
aivan niinkuin Sana sanaa:
"kirottu on jokainen mies(nainenkin) joka ihmisiin turvaa".
Kun itse kuitenkin julistat totuutta ihmisille?! Eikös se nyt sitten ole syntiä, kun hakeudut tänne kirjoittelet viestejäsi ja sitä kautta ihmiset turvautuu ihmiseen, eli sinuun. Näin siis minäkin olen sinun ajatusten mukaan kirottu, koska keskustelen kanssasi näistä asioista? Et kai sentään ole maanpäällinen jumala?
tämän viestisi näen.
Miksi koet ylipäätään kenenkään viestin tuomiona? Kun Jumala antaa Rauhansa Jeesuksessa, ei kai sitä kenenkään tekstiviesti horjuta? Miksi suuttua?
Tuohon toiseen kysymykseesi vastaan: kun on ahtaasta portista käynyt, silloin sen tietää, ja silloin et itsekään enää ihmettelisi, miten nyt itsekin erotat toisistaan Totuuden ja valheen puhujat.
mitään jos sinäkin koet kysymykseni suuttumuksena. Olen kysynyt tuota Armilta ennenkin enkä ole saanut häneltä vastausta.
Joten mikä on ongelmasi? Kirjoitit: "Tuohon toiseen kysymykseesi vastaan: kun on ahtaasta portista käynyt, silloin sen tietää, ja silloin et itsekään enää ihmettelisi, miten nyt itsekin erotat toisistaan Totuuden ja valheen puhujat. "
Miksi mm. Armik ei tunnista puhujaa tai TeuvoSuni vaan heidän täytyy kysyä "kuka olet"??
En nyt ihan ymmärrä kerrotko sinä minulle, miksi?
Jumala voi käyttää ihmistä välikappaleenaan. Ihminen voi auttaa toista Totuuden tielle, mutta ei käymään ahtaasta portista toisen puolesta.
Toiseen ihmiseen turvautuminen ja toivon laittaminen ihmiseen tarkoittaa, että toisen ihmisen antama inhimillinen lohtu voi abortoida sen Jumalan alkaman työn ihmisessä, joka olisi kuitenkin ihmisen parhaaksi. Tällaisille ihmisen kannalta epämiellyttäville asioille voidaan antaa nimikkeitä esim. sairaus, menetys, kipu, tuska jne. Ihminen hakee tuskaansa vastaukset toiselta ihmiseltä eikä Jumalalta. Ihminen lakkaa kysymästä vilpittömästi, mikä on Herran Tahto. Sydän kylmenee. Ihminen haluaa nähdä, että Jumala on väärässä.
Todellinen lohtu on johdattaminen Totuuden tielle. Se tuo pysyvän avun.
tahansa. Jätän sen lukematta, koska kysyin Armilta en sinulta. Etkö osaa kunnioittaa ihmistä tuon vertaa, että kommentoit toiselle takoitettuun kysymykseen? Nyt kyllä olen TODELLA yllättynyt.
että Raamattu, joka todellakin ON Jumalan sana, alkaa elää sydämessäsi ja arjessasi - sen sijaan, että se jäisi kuolleeksi kirjaimeksi kirjan lehdille. Kun Jeesus tulee asumaan sydämeen, sana ei pölyty, vaan siitä tulee tekoja. Nämä teot tekee Kristus, ei ihminen.
tahansa. Jätän sen lukematta, koska kysyin Armilta en sinulta. Etkö osaa kunnioittaa ihmistä tuon vertaa, että kommentoit toiselle takoitettuun kysymykseen? Nyt kyllä olen TODELLA yllättynyt. Ei sinulla ole näköjään mitään tapoja!
en tullutkaan neuvomaan sinun yläpuoleltasi tai sinua "parempana". Ilmeisesti näin kuitenkin koit. Sitä tunnetta sinun kannattaa pohtia. Haluatko sittenkin kuulla vain sellaisia vastauksia ja mielipiteitä, jotka jo itse tiedät?
Mutta jos haluat kanssani keskustella jossakin toisessa yhteydessä, kerro millaista tietä taivallat. Niin minäkin kerron, mitä tietä minä kuljen.
FIKSUMPI kuin nyt annat ymmärtää!
Kirjoitit: "en tullutkaan neuvomaan sinun yläpuoleltasi tai sinua "parempana". Ilmeisesti näin kuitenkin koit."
Mitä kohtaa et ymmärtänyt kun ilmoitin haluavani VASTAUKSEN ARMILTA en sinulta? Armin kanssa olemme aloittaneet tämän keskustelun ja hänen kanssaan haluan sitä jatkaa. Mutta jos välttämättä haluat uskoa tuohon yllämainittuun kirjoitukseesi, niin minun puolestani olet vapaa siihen.
Otathan kehoituksestani oppia, käytöstavat ovat hyvä asia, vaikka olemmekin "nettimaailmassa".
että Totuuden Henki ei toimi selvännäkijähengen tavoin. Sinun henkilöllisyytesi ei ole oleellista, niin kuin ei minunkaan. Mutta ihmisen oma tahto on kovin näennäinen, nimittäin olemme henkivaltojen taistelun välikappaleita. Se henki/Henki, joka ihmisen sydäntä asuttaa, sen orja ihminen on. On kysymys tekstin ajatusten ja sanojen takana vaikuttavan hengen tunnistamisesta.
Sitten kerron vielä, että sekä Totuuden Henki että Saatanan valheen henki tunnistavat KUMPIKIN toisensa. Mutta valheen henki EI KOSKAAN paljasta uhrilleen, kuka tätä ohjaa. Aseta itsellesi kysymys: onko minulla rakkautta Totuuteen? Jos on, älä paaduta tätä itua vaan lähde seuraamaan sitä. Herra olkoon kanssasi.
Sinä ymmärrät varsin hyvin, mistä on kysymys. Mutta haluatko sittenkin vain tivata? Aito kysymys ei aseta vastaukselle ehtoja vaan odottaa avoimena.
sanonut: Raamatun sana ei ole Jumalan Sanaa?
Miksi en saa kysellä? Miksi sinä väität, että minä tivaan? Outoa käytöstä Jumalan Valitulta...
--niin siis oleko mielestäsi Jumalan valittu?
--Jos olet, niin miten sen todistat. Vastaukseksi ei nyt kelpaa, että olet mennyt ahtaasta portista sisään, koska sitä et pysty todistamaan.
Kirjoitit: "haluatko sittenkin vain tivata?" En halua tivata, minua vain kiinnostaa, mikä on Armin totuus.
KIRJOITIN sinulle näin:
"eli sinun mielestäsi RAAMATTU ei ole Jumalan ilmoitus, vaan ihmiskäsin ja ajatuksin kirjoitettu?"
--en väittänyt sinun sanoneen, vaan kysyin sinulta onko näin?
"kirottu on jokainen mies(nainenkin) joka ihmisiin
TURVAA".
Sillä ihminen joka on löytänyt, kohdannut Jeesuksen
hän voi olla näyttämässä tietä Jumalan luo.
Mutta ei näin,että se talutettava takertuisi siihen
ihmiseen, vaan, että se talutettava itse kulkee
kohti Jumalaa.
Sillä sinäkin kyllä pystyt lukemaan,
"Etsikää ensin Jumalaa ja Hänen Valtakuntaansa,
niin kaikki muukin tarpeellinen teille annetaan."
Mutta mitä on tämä etsiminen?
Tässä on se suuri mutta.
Ihminen joka etsiikin seurakunnasta toisen ihmisen
sanoista ja niihin sitten kiinnittyy jää turvaamaan niihin niin hän on kirottu.
Sillä tuo; "etsikää ensin Jumalaa..."
Niin tarkoittaa todella mitä siinä sanotaan.
Tulee "ETSIÄ ENSIN JUMALAA" niin KAIKKI MUUKIN
ANNETAAN.
Mutta kun ihminen on epäuskoinen se sanoo, ei
Jumala voi auttaa, ihminen vain voi, niin
ei Jumala tällaisia ihmisiä voikkaan auttaa
se on totta.
Mutta kaikki jotka Jumalan puoleen sydämestään
kääntyy niin JUMALA VOI.
sen että Raamatun Sana on minulle JUMALAN SANAA.
Mutta sitä SANAA ei voi YMMÄRTÄÄ ellei JUMALAN
PYHÄ HENKI SAA OLLA SITÄ KIRKASTAMASSA.
Huom. en huutanut.
miksi sinun pitää niin kovin täällä todistella?
ja miksi haluat minulle todistella? Mistä sinä tiedät minun suhteeni Jumalaan?
ja mistä sinä tiedät suhteeni mihinkään seurakuntaan?
oletako automaattisesti, että kaikki tälläkin palstalla olevat kuuluvat johonkin seurakuntaan?
todistelen?
Juuri siksi, että se on Jumalan tahto.
Olen saanut näkevät silmät ja kuulevat korvat.
Pyhä Henki on oppaanani ja johdattajanani,
vaikka sinä et sitä tunnusta.
Mutta oletko huomannut ollenkaan, mikä voisi
sinutkin Jumalan Totuuden tuntoon johdattaa.
Se mitä tiedän sinun Jumala suhteestasi niin
voin sanoa, se ei ole oikea, vaan se on ihmisopin
mukainen suhde joka on todella väärä.
Sitä en tiedä oletko sinä jossain seurakunnassa
tai et. Mutta vallitsevanahan on tämä opetus
etsi seurakunta. Ja tiedätkö minkä seurakunnan
kukinenkin valitsee, he valitsee juuri sellaisen
kun Raamatussa Sanotaan: "Sillä aika tulee,(ja on jo) jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia"Jossa käy näin:"ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin."
"kaukoputki", jolla näköjään tulkkaat kuten kirjotit:
"Se mitä tiedän sinun Jumala suhteestasi niin
voin sanoa, se ei ole oikea, vaan se on ihmisopin mukainen suhde joka on todella väärä."
Tuota noin,
kuka sinulle kertoi minun Jumala suhteestani? Miten niin se ei ole okea suhde?
Miten siitä on tullut ihmisopinmukainen?
Vastaatko noihin kaikkiin kolmeen!
usko, mutta Pyhä Henki näyttää Totuuden.
Kaukoputkia siis ei tarvita vaan elävä yhteys
Jumalaan.
Vastaukset tuli siis kaikkiin kysymyksiisi.
Mutta jottei menisi yksipuoliseksi niin voisitko
sinäkin vastata kysymyksiini?
Tässä eka sellainen (olenhan noita kysymyksiä
jo tehnyt vastausta saamatta)
Mikä on sinun tarkoituksesi tivaamisilla?
Oletko niissä "itse mukana" vaan saneleeko
sinulle tämä vieras henki niitä, kiusatakseen?
pysyt järkevään keskusteluun!
Mikä on sinun tarkoituksesi tivaamisilla?
--OLIN kiinnostunut opista, jota harjoitat
Oletko niissä "itse mukana" vaan saneleeko
sinulle tämä vieras henki niitä, kiusatakseen?
-- Olenko missä mukana? koetko minun kysymykseni kiusallisina? --jos näin on sinussa ei vaikuta Pyhä Henki, koska Jumala aina haluaa kertoa itsestään niille, jotka eivät vielä tiedä TOTUUTTA!
keskusteluun ja asiallisten kysymysten vastaamiseen, niin antaa olla.
Sinun on turhaa kuluttaa päivääsi täällä minun seurassa, koska tämä meidän välinen "keskustelu" ei johda mihinkään. Joten turhaa enää jatkamme tätä turhaa höpinää.
--piste--
sieltä paljastui?
Miksi käänsit näin etten pysty järkevään keskusteluun.
Eikö keskustelussa molemmat saa tehdä kysymyksiä
ja eikö molempien tulisi antaa myös vastaukset?
Kysymykseni oli liian hankala sinulle siksi
moinen käännös.
Kysymyksesi eivät ole hankalat, mutta sitä pyysin
että sinäkin vastaisit kysymyksiini.
Se oli sinulle liikaa.
tässä koneen vieressä kaiken aikaa olekkaan.
Ja mielelläni minä siitä kerron mikä on Jumalan
Totuus.
kirjotit:
"Eikö keskustelussa molemmat saa tehdä kysymyksiä ja eikö molempien tulisi antaa myös vastaukset?" --Niin olen samaa mieltä, miski et vastaa minulle?
Kirjotit:
"Kysymykseni oli liian hankala sinulle siksi
moinen käännös." --OLEKO IHAN TOSISSASI?
Minä kysyin sinulta:
"kuka sinulle kertoi minun Jumala suhteestani? Miten niin se ei ole okea suhde?
Miten siitä on tullut ihmisopinmukainen?
Vastaatko noihin kaikkiin kolmeen!"
SINÄ VASTASIT: "Pyhä Henki näyttää Totuuden"
"Vastaukset tuli siis kaikkiin kysymyksiisi."
--oletko ihan tosissasi?
JA MIKSI KYSELET MINULTA MITÄÄN KUN KERRAN ITSE JO VASTASIT: "Pyhä Henki näyttää Totuuden"
"Vastaukset tuli siis kaikkiin kysymyksiisi." Silloinhan sinä tiedät kaikesta kaiken!!
--Kyllä on kehittymätöntä touhua, sanon minä
--Sinulle tuntuu kaikki olevan liikaa.
sinun halujesi mukaisia vastauksia en pysty antamaan
mutta muuten mielestäni olen vastaukset antanut.
Siis kun olet toivonut sellaisia vastauksia
jotka olisivat sinun uskon käsitystäsi puoltaneet,
niin todella valitettavaa on ettei sellaisia ole
tullut.
Mutta jos olisit pystynyt näkemään, miten sinäkin
voisit päästä USKOON jonka JUMALA ANTAA, niin
olisit sinäkin päässyt tuntemaan "sen salaisuuden"
JUMALAN TOTUUDEN.