Verorosvo vei Jannen rahat
Janne Ahonen tienasi nappiin onnistuneella mäkiviikollaan Suomen verottajalle lähes 100 000 euroa. Ahoselle itselleen palkkiorahoista jäi n. 85 000 euroa. Verottaja siis katsoi tehneensä Jannea suuremman ponnistuksen voittohyppyjen eteen, ja vaati siitä hyvästä suojelurahana reilusti yli puolet.
Oikeustajuni on sitä mieltä, että suomalainen verottaja on yksinkertaisesti rotta, joka tunkee nenänsä jatkuvasti niihin laareihin, joihin sillä ei oikeasti olisi mitään asiaa.
Suomessa on lähes koko maailman tiukin verotus. Kansa kuulemma haluaa niin. Demarit ovat vuosien saatossa saaneet suomalaiset uskomaan, että veroja kannattaa maksaa, koska niillä muka saa vastaavasti yhteiskunnan huolenpitoa ja palveluja.
Jokaiselle laskutaitoiselle tämä tietenkin on täyttä bullshittiä, mutta riittävän suuri osa kansasta on järjenjuoksultaan niin yksinkertaista, että demareiden kusetus menee läpi.
Vajaa vuosi sitten julkaistun kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomen julkinen sektori oli Euroopan toiseksi tehottomin. Kylminä lukuina se tutkimuksen mukaan tarkoittaa sitä, että jokaisesta veroeurosta n. yli 40 prosenttia menee hukkaan. Vieläkin kylmempinä lukuina se tarkoittaa, että vaikka veroprosenttimme alennettaisiin puoleen nykyisestään, niin silti saisimme aivan samat palvelut. Siis siinä tapauksessa, että nämä palvelut tuotettaisiin samalla tehokkuudella, mihin yksityinen sektori pystyy.
Minne verosenttimme siis häviää? Jos ilmaisen asian rumasti kapakkakielellä, niin sanon, että demarivetoisen hallintokoneiston perseeseen. Rumasti sanottu tai ei, niin sinne ne joka tapauksessa uppoavat. Byrokraatit keksivät jokaiselle kansalta rosvoamalleen eurolle pohjattoman reiän, jonne se häviää. Vaaleissa tälle reiälle sitten keksitään hieno nimi ja perustelu. Yleensä reikää perustellaan vammaisilla, vanhuksilla ja lapsilla.
Mitä kurjemman ihmisryhmän keksityt tarpeet onnistutaan ryöstämisen perustaksi nimeämään, sitä varmemmin kansa saadaan uskomaan, että rosvotut rahat menevät sinne minne niiden luvataan menevän. Todellisuudessa ne menevät hallintokoneiston ylläpitämiseen ja julkisen hallinnon työpaikkojen säilyttämiseen ja lisäämiseen. Joitakin murusia toki pääsee tämän Molokin-kidan ohi myös tarvitseville, mutta ne ovat kuitenkin vain murusia.
Tehkääpä jossakin yksityisessä yrityksessä seuraava koe: Palkatkaa sata demarihenkistä toimistotyöntekijää istumaan työpaikalleen, mutta älkää antako näille mitään tehtävää. Maksakaa heille silti kohtuullinen palkka ja vaatikaa, että töissä täytyy joka päivä käydä, oli tekemistä tai ei. Huomaatte, että jo parin kuukauden kuluttua nämä ihmiset näyttävät kaikki olevan täydessä työn touhussa ja osa vaikuttaa jopa kiireisiltä. Pian he alkavat vaatia lisää resursseja työnsä suorittamiseksi ja seminaareja ja koulutuspäiviä ilmestyy kalentereihin kuin tyhjästä. Mitä siis tapahtui? Mitä he tekevät?
Näiden sadan ihmisen kesken on alkanut kuin itsestään muhia salaperäinen prosessi, jota kutsutaan byrokratiaksi. Ehkä se alkoi kahvinkeittovuorojen kirjauksesta, jota toinen tyhjänpantti halusi muuttaa. Tai ehkä byrokratia-niminen tyhjäntoimittaminen sai alkunsa jonkun ajan kulukseen laatimasta istumajärjestyksestä, johon seuraava ja sitä seuraava halusivat lisätä oman ehdotuksensa. Pian kolmas laati muistion näistä ja muista yhtä tärkeistä asioista ja vaati koulutuspäiviä kahvikeittäjille ja istumajärjestyksen laatijoille. Paperia ja kokouspöytäkirjoja alkoi syntyä.
Ennen pitkää sadan byrokraatiksi muuttuneen ihmisen työyhteisö kokee jo tekevänsä korvaamattoman tärkeää työtä, jota ulkopuolisten pitää rahoittaa ja ylläpitää. Kukaan ei enää muista, ettei heitä alunperinkään tarvittu mihinkään, eivätkä he tuota mitään ulkopuolisten kannalta järkevää. Toiminnan ainoa tuotos ja tarkoitus on näiden sadan ihmisen työpaikan ylläpito. Jokainen heistä kysyttäessä kertoisi, kuinka tärkeää juuri hänen työnsä on ja kuinka juuri tästä työpaikasta ei missään nimessä saa vähentää ketään. Päinvastoin: esimerkiksi istumapaikkojen koordinoijien kouluttajista alkaa olla jo huutava pula.
Kun nämä sata kuvitellussa kokeessa mukana ollutta kerrotaan neljällä tuhannella, päästään siihen lukuun, joka tutkimusten mukaan pyörii tyhjänpanttina Suomen julkisessa sektorissa. Luku on 400 000. Se on selkäpiitä karmivan suuri määrä niistä lähes miljoonasta valtiolta tai kunnalta palkkansa saavasta julkisen sektorin työntekijästä. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan me siis elätämme veromarkoillamme 400 000 ihmistä, joiden varsinainen työ on ainoastaan ylläpitää oma työpaikkansa, vaikka se ei aikaan saa yhteiskunnalle minkäänlaista todellista tuotosta.
Onnittelut Ahosen Janne, loistavasta hyppymenestyksestä ja osanottoni siitä, että olet joutunut suomalaisen maantierosvon, eli verottajan uhriksi.
Jussi Kuosmanen
Janne Ahonen tienasi nappiin onnistuneella mäkiviikollaan Suomen verottajalle lähes 100 000 euroa. Ahoselle itselleen palkkiorahoista jäi n. 85 000 euroa. Verottaja siis katsoi tehneensä Jannea suuremman ponnistuksen voittohyppyjen eteen, ja vaati siitä hyvästä suojelurahana reilusti yli puolet.
Oikeustajuni on sitä mieltä, että suomalainen verottaja on yksinkertaisesti rotta, joka tunkee nenänsä jatkuvasti niihin laareihin, joihin sillä ei oikeasti olisi mitään asiaa.
Suomessa on lähes koko maailman tiukin verotus. Kansa kuulemma haluaa niin. Demarit ovat vuosien saatossa saaneet suomalaiset uskomaan, että veroja kannattaa maksaa, koska niillä muka saa vastaavasti yhteiskunnan huolenpitoa ja palveluja.
Jokaiselle laskutaitoiselle tämä tietenkin on täyttä bullshittiä, mutta riittävän suuri osa kansasta on järjenjuoksultaan niin yksinkertaista, että demareiden kusetus menee läpi.
Vajaa vuosi sitten julkaistun kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomen julkinen sektori oli Euroopan toiseksi tehottomin. Kylminä lukuina se tutkimuksen mukaan tarkoittaa sitä, että jokaisesta veroeurosta n. yli 40 prosenttia menee hukkaan. Vieläkin kylmempinä lukuina se tarkoittaa, että vaikka veroprosenttimme alennettaisiin puoleen nykyisestään, niin silti saisimme aivan samat palvelut. Siis siinä tapauksessa, että nämä palvelut tuotettaisiin samalla tehokkuudella, mihin yksityinen sektori pystyy.
Minne verosenttimme siis häviää? Jos ilmaisen asian rumasti kapakkakielellä, niin sanon, että demarivetoisen hallintokoneiston perseeseen. Rumasti sanottu tai ei, niin sinne ne joka tapauksessa uppoavat. Byrokraatit keksivät jokaiselle kansalta rosvoamalleen eurolle pohjattoman reiän, jonne se häviää. Vaaleissa tälle reiälle sitten keksitään hieno nimi ja perustelu. Yleensä reikää perustellaan vammaisilla, vanhuksilla ja lapsilla.
Mitä kurjemman ihmisryhmän keksityt tarpeet onnistutaan ryöstämisen perustaksi nimeämään, sitä varmemmin kansa saadaan uskomaan, että rosvotut rahat menevät sinne minne niiden luvataan menevän. Todellisuudessa ne menevät hallintokoneiston ylläpitämiseen ja julkisen hallinnon työpaikkojen säilyttämiseen ja lisäämiseen. Joitakin murusia toki pääsee tämän Molokin-kidan ohi myös tarvitseville, mutta ne ovat kuitenkin vain murusia.
Tehkääpä jossakin yksityisessä yrityksessä seuraava koe: Palkatkaa sata demarihenkistä toimistotyöntekijää istumaan työpaikalleen, mutta älkää antako näille mitään tehtävää. Maksakaa heille silti kohtuullinen palkka ja vaatikaa, että töissä täytyy joka päivä käydä, oli tekemistä tai ei. Huomaatte, että jo parin kuukauden kuluttua nämä ihmiset näyttävät kaikki olevan täydessä työn touhussa ja osa vaikuttaa jopa kiireisiltä. Pian he alkavat vaatia lisää resursseja työnsä suorittamiseksi ja seminaareja ja koulutuspäiviä ilmestyy kalentereihin kuin tyhjästä. Mitä siis tapahtui? Mitä he tekevät?
Näiden sadan ihmisen kesken on alkanut kuin itsestään muhia salaperäinen prosessi, jota kutsutaan byrokratiaksi. Ehkä se alkoi kahvinkeittovuorojen kirjauksesta, jota toinen tyhjänpantti halusi muuttaa. Tai ehkä byrokratia-niminen tyhjäntoimittaminen sai alkunsa jonkun ajan kulukseen laatimasta istumajärjestyksestä, johon seuraava ja sitä seuraava halusivat lisätä oman ehdotuksensa. Pian kolmas laati muistion näistä ja muista yhtä tärkeistä asioista ja vaati koulutuspäiviä kahvikeittäjille ja istumajärjestyksen laatijoille. Paperia ja kokouspöytäkirjoja alkoi syntyä.
Ennen pitkää sadan byrokraatiksi muuttuneen ihmisen työyhteisö kokee jo tekevänsä korvaamattoman tärkeää työtä, jota ulkopuolisten pitää rahoittaa ja ylläpitää. Kukaan ei enää muista, ettei heitä alunperinkään tarvittu mihinkään, eivätkä he tuota mitään ulkopuolisten kannalta järkevää. Toiminnan ainoa tuotos ja tarkoitus on näiden sadan ihmisen työpaikan ylläpito. Jokainen heistä kysyttäessä kertoisi, kuinka tärkeää juuri hänen työnsä on ja kuinka juuri tästä työpaikasta ei missään nimessä saa vähentää ketään. Päinvastoin: esimerkiksi istumapaikkojen koordinoijien kouluttajista alkaa olla jo huutava pula.
Kun nämä sata kuvitellussa kokeessa mukana ollutta kerrotaan neljällä tuhannella, päästään siihen lukuun, joka tutkimusten mukaan pyörii tyhjänpanttina Suomen julkisessa sektorissa. Luku on 400 000. Se on selkäpiitä karmivan suuri määrä niistä lähes miljoonasta valtiolta tai kunnalta palkkansa saavasta julkisen sektorin työntekijästä. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan me siis elätämme veromarkoillamme 400 000 ihmistä, joiden varsinainen työ on ainoastaan ylläpitää oma työpaikkansa, vaikka se ei aikaan saa yhteiskunnalle minkäänlaista todellista tuotosta.
Onnittelut Ahosen Janne, loistavasta hyppymenestyksestä ja osanottoni siitä, että olet joutunut suomalaisen maantierosvon, eli verottajan uhriksi.
Jussi Kuosmanen
Vastaukset 3
Vanhimmat
Varastit ajatukseni! Itse muutan pois Suommesta.
On kuin suoraan omasta mielestä kirjoitettu! Sana hallussa ja joka sana täyttä totta. Kävin itse kerran TE-keskuksessa turussa, jossa on valtava määrä "ämmiä" töissä. Kysyin yhdeltä, että mitäs olet tänään palkkasi eteen tehnyt. Meni hämilleen eikä keksinyt edes mitään valhetta... Että näin.
Jos olet vaaleissa ehdolla, niin laita numero ja vaalipiiri esiin KIITOS!!