Sataa lunta, hiutaleet kostuttavat kasvojani, hiukseni ovat jo
kosteat. Ei ole paljon pakkasta, talvi tulee ja pimeys hohkaa
yksinäisyyttäni. Kävelen yksin synkässä illassa, näen vain valot
talojen ikkunoista. Mieleni on maassa, tänään sattui jotain sellaista,
että vaivuin synkkiin ajatuksiin. Olen ahdistunut, välillä on hiki ja
välillä kylmä. Yritän purkaa pahaa oloani itkemällä, mutta kyyneleet
eivät riitä. Olen täällä yksin, kaipaan seuraa ja paikkaa, jossa
toisten tietämättä saisin tuntea olevani yksi meistä. Haluaisin mennä
kavereiden luo, mutta ne kysyisivät, että miksi tulit? En osaisi
näytellä, en siis voi mennä. En halua puhua, en halua jakaa tätä pahaa
oloani toisten kanssa. En ehkä ole vielä kypsä edes puhumaan siitä,
mikä mieltäni painaa, mutta en haluaisi olla yksin. Niin, ei minun
tarvitsisi olla yksin kotonakaan, ja ainahan voi puhua, te sanotte. Ei
se niin ole, aina minä en voi puhua, en voi purkaa vihreitä
ajatuksiani, jotka ovat vasta oraalla, mutta painavat mieltäni. En
halua, että te vaikutatte niihin, ennen kuin minä tiedän, tai luulen
tietäväni, oman mielipiteeni. Kaipaisin vain paikkaa täällä pimeyden
keskellä Pohjanmaalla, jonne voisin mennä omine ajatuksineni, mutta jossa
en olisi yksin. Jossa kukaan ei kysyisi, "Miksi tulit?", ei kysymystä,
ei vastaamista. Paikka, joka olisi turvallinen, valoisa, lämmin,
hiljainen ja rauhallinen. Vain omat ajatukset mukana. Katsoin
tienvierellä olevaa tyhjää taloa, että tarjoisiko se suojan
mietteilleni? Voisi tarjota, mutta samalla kylmyyttä ja
turvattomuutta. Yritän tallustella tässä eteenpäin, edessä on vain
uuden märän lumen peittämä tie, muutama katulyhty, tuulen kostea
humina, puiden talvinen tuoksu ja autius. Ahdistavaa, sisimpäni
huutaa, eikö ole paikkaa missä voisin istahtaa, vaikka lukeakseni
kirjaa, vaikka en ajatuksiltani edes näkisi kirjaimia. Nyt en halua
tehdä mitään, en tanssia, en laulaa, en puhua, en pelata, en urheilla, en.
On vain taloja, jotka näyttivät vielä vähän aikaa sitten asutuilta,
nyt ne ovat enää vain kulisseja, joiden sisällä palaa valo. Elämä on
kadonnut. Haluaisin jäädä makaamaan tienviereen, jos joku minut siitä
noutaisi, kysymättä mitään, turvaan, lämpimään, valon ääreen. Antakaa
minulle paikka, jossa ahdistukseni sulaa, palaan jälleen
takaisin…teidän luoksenne ja yhdeksi teistä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Koitas nyt rauhoittua. Kaikilla meillä on huonot hetkemme. Huomenna on päivä uus, ja kaikki näyttää valoisammalta.
aikuinen ihminen,ollut maailmalla ja nyt palaamassa kotiin jälleen.eihän mikään voi ollakaan kuin ennen.elitkö kenties hurjan retken ja kaipaat nyt anteeksiantoa tms.otapa nyt itseäsi niskasta kiinni ja ala elämään muutenkin kuin siellä pimeällä kostealla tiellä....
Kerrot koskettavasti itsestäsi, ajatuksistasi ja tunteistasi. Kiitos siitä!