uskonnoissa. Siis kaikissa uskonnoissa, mutta lahkolaisuudessa se esiintyy räikeimmin.
Epärehellisyyyden ydin on uskon ja tiedon tarkoituksellinen sekoittaminen. Lievimmillään se tarkoittaa näiden käsitteiden rajan hämärtämistä.
Ikävimmillään touhu on silloin, kun tarvitaan tehokkaita markkinointiargumentteja uskon myymiseksi herkkäuskoisille ihmisille. Silloin usko muunnetaan härskisti tiedoiksi - vastoin parempaa tietoa. Tuo taas on selvää valehtelua ja harhaanjohtamista, joka tosin on perinteisesti ollut hyväksyttävää uskonnollisissa ympyröissä.
Asia on tabu, joten siitä ei keskustella. Uskovaiset tietävät, etteivät pysty asiaa selittämään parhain päin. Valehtelu on siunattu korkeimmilta mahdollisilta tahoilta: valtiovallan (uskonnonvapaus) ja Jumalan (Raamattu).
Onneksi sivistyksen lisääntyminen toimii ajan kanssa uskonnon epärehellisyyttä vastaan. Uskovaisten ainoa toivo vääjäämättömän kehityksen kääntämiseksi on ns. lopun ajat.
Epärehellisyyyden ydin on uskon ja tiedon tarkoituksellinen sekoittaminen. Lievimmillään se tarkoittaa näiden käsitteiden rajan hämärtämistä.
Ikävimmillään touhu on silloin, kun tarvitaan tehokkaita markkinointiargumentteja uskon myymiseksi herkkäuskoisille ihmisille. Silloin usko muunnetaan härskisti tiedoiksi - vastoin parempaa tietoa. Tuo taas on selvää valehtelua ja harhaanjohtamista, joka tosin on perinteisesti ollut hyväksyttävää uskonnollisissa ympyröissä.
Asia on tabu, joten siitä ei keskustella. Uskovaiset tietävät, etteivät pysty asiaa selittämään parhain päin. Valehtelu on siunattu korkeimmilta mahdollisilta tahoilta: valtiovallan (uskonnonvapaus) ja Jumalan (Raamattu).
Onneksi sivistyksen lisääntyminen toimii ajan kanssa uskonnon epärehellisyyttä vastaan. Uskovaisten ainoa toivo vääjäämättömän kehityksen kääntämiseksi on ns. lopun ajat.
Vastaukset 26
Vanhimmat
mitään käsitystä, missä se epärehellisyys ilmenee noin "räikeänä", "valtiovallassa" ja "Jumalassako"
Vai missä?
armolahjojen ynpärille.
Luterilaiset ovat viisaasti siirtäneet armolahjat nurkkakaapin kätköihin, tietäen, ettei sivistynyt ihminen enää niele niin räikeän valheellista syöttiä.
Kiihkeimmät helluntailaiset pitävät sen sijaan armolahjoja täytenä totena, vaikka liikkeen johtomiehet mainiosti tietävät, etteivät esimerkiksi ihmeparantumiset kestä tieteellisen tutkimuksen käsittelyssä.
Kyseenalaistamatta ja halventamatta mitenkään helluntaiseurakuntien armolahjakeskeisyyttä ja heidän uskonhahmotustaan, puutun kirjoituksen luterilaisuutta sisältävään osioon.
Luterilaiset eivät ole armolahjoja minnekään siirtäneet. Ne ovat jokaisen lut.uskovan arkipäivää, mutta niiden korostaminen ei ole saanut sellaisia "markkinatalouden piirteitä" kuin helluntaiseurakunnissa, vaikka paljon on nykyvirtauksen mukana kulkevia koivistolaisia ja jalovaaralaisia kokemusten etsijöitä. Se kertonee kovasta maailmasta ja toisaalta tarkoituksen etsimisestä elämälleen. Arkea ei osata nähdä Jumalan suurena lahjana, vaan lahjoja etsitään kerjäämällä lisää ja lisää, missä ei loppua tule. Sellainen uskonelämä on kovaa ja suorituskeskeistä.
Eräs tuttavani eksyi uudestikasteelle, mutta se ei ollutkaan oikea kaste eikä oikea seurakuntakaan. Niinpä hän siirtyi seuraavaan ja taas tietenkin uudestikasteelle. Nykyisin hän ei ole tämänkään seurakunnan jäsen. Kokemuksen etsintä voi harhauttaa ihmisen näkemään Jumalan lahjat eriarvoisina ja etsimään sitä oikeaa, vaikka se olikin jo hänellä, usko ja muut Jumalan lahjat.
Kirjoittaja kyllä kieltää sen totuuden, että ihmeitäkin tapahtuu ihan oikeasti kaikissa kirkoissa, mutta niiden painotukset ovat erilaiset uskovan elämälle ja Jumala-suhteelle. Voin käyttää myös nimimerkkiä "ihmeen jos toisenkin aidosti kokenut", mutta niillä ei ole sellaista merkitystä kuin jossain muissa piireissä. Niillä en herkuttele. Minulle suurin armolahja on se, että 1)Jumala avasi silmäni uskomaan ja 2)lahjoitti Henkensä askelteni valoksi ja 3) antoi Poikansa minunkin syntielämän sovitukseksi. Kaikki yksin Jumalan lahjoja minulle, miksi niiden merkitystä halventaisin tai epäilisin.
sävyyn luterilaisista, enkä ole edes uskontovastainen, periaatteessa. Luterilaisuus on säilyttänyt uskonnon parhaat piirteet kiitettävästi ja luopunut turhasta hihhuloinnista.
Kirjoittaja ei väitä tietävänsä totuutta, päinvastoin. Eniten ärsyttää, kun joku väittää sen tietävänsä.
Ihmeitä tai sanon mieluummin: selittämättömiä asioita tapahtuu maailmassa kaiken aikaa. En ole sitä kiistämässä. En ollenkaan. Selittämättömiä parantumisia tapahtuu myös.
Raja, jota tässä yritän piirtää menee siinä, kun selittämättömät parantumiset väännetään rukouksella aikaansaaduiksi Jumalan töiksi. Vielä törkeämpää on, kun näitä "ihmeparantumisia" käytetään uskonnon markkinointiin. Luterilaiset, herätysliikkeitään lukuunottamatta, eivät tähän syyllisty.
Kun nimimerkit vaihtuvat, ei aina osaa vastata oikeaan kirjoitukseen. Mikäli tarkoitat viestiä, johon vastasin, koinkin sen positiivisesti kirjoitetuksi ja siksi vastasinkin siihen varsin tavallani. Ajatus kirvoitti vain lisäajatuksiin ja henk.kohtaisiin huomioihin.
Tosiaan, ihmeiden ja selittämättömien tapahtumien ero on joskus hiuksenhieno. Siksi olenkin itse varovainen enkä käy näillä asioilla "revittelemään". Olen kanssasi siis aivan samaa mieltä. Itse asiassa Paavalin "markkinointituote" oli vain Jeesus ja hänkin ristiinnaulittuna, syntiemme edestä. Se riittää minulle, kun se kerran Paavalillekin riitti.
Siunausta sinulle
>>>Luterilaiset ovat viisaasti siirtäneet armolahjat nurkkakaapin kätköihin,
tietäen, ettei sivistynyt ihminen enää niele niin räikeän valheellista syöttiä.
Ateismi on epärehellisyyttä. Miksikö?
Uskonnoista on kirjoitettu varmasti eniten kirjoja tässä maailmassa. Jokaisen uskonnon teologia ja opit, käytänteet ja perinteet ovat helposti jokaisen ateistinkin saatavilla lähimmästä kirjastosta.
Kuitenkin lähes jokainen uskonnonvastustaja ja ateisti muokkaa mielessään uskonnoista sellaisen kokonaisuuden, että sitä ei tunnista yksikään uskonnon edustaja. Tieto ei ole siis oikeaa vaan valhetta, epärehellisyyttä. Se tietysti sopii kuin valettu a-teistille omassa todistelussaan uskontoa vastaan, ei siis omaa ajatusmaailmaansa puolustaessaan.
Vai onko kuitenkin niin, että ateisti puolustaakin vain valhetta? Rakentaa maailmankatsomuksensa valheen varaan.
Tämän aamun Hesarissa oli yleisönosastojuttu, jossa kirjoittaja valehteli Postin olevan uskonnon levittäjä! Siis suoranainen valhe, epärehellinen väite. Kirjoittaja ei tietenkään ajatellut loppuun asti. Jos haluan lähettää tietoa vaikka marsun kynsien leikkaustekniikasta ja uusista saksista koko Helsingin alueella oleviin talouksiin, teen sen tietenkin Postin kautta. Teen mainoksen ja maksan sen jakelusta. Ja jokainen talous saa luettavakseen sen. Tietenkin sen voi heittää roskiin lukematta, jos ei marsun kynsien leikkaus ole tarpeen, jos taloudessa ei ole marsua tai osaa sen itse paremmin. Posti ei varmasti ota kantaa siihen, onko tekniikka ja välineet parhaat, vaikka niin itse väitänkin. Sehän ei ole Postin tehtäväkään. Postin tehtävä on suorittaa tehtävänsä, koska olen sen palvelun maksanut.
Jos Posti jakaa joka talouteen kirjeen tai lehden, jonka lähettäjä on maksanut, ei Posti tietenkään vastaa sisällöstä, sen tekee lähettäjä.
Mutta kierosti muokatulla väitteellä ja epärelevanteilla perusteluilla saadaan jokainen asia näyttämään omien tarkoitusperien mukaisesti "oikeassa valossa" väärältä, jos siihen on halua ja omaa epärehellisen tavan nähdä maailma. Aloittajan kirjoitus on parasta osoitusta tällaisesta manipulatiosta.
Se, että epärehellisyyttä esiintyy ihmiskunnassa, on tietenkin kiistämätön tosiasia. Sitä esiintyy niin idässä, lannessä, etelässä, pohjoisessa, lapsissa, aikuisissa, johatjissa ja orjissa, kaikissa ihmisissä. Epärehellisyyden ydin ei ole uskonnoissa, vaan ihmisessä.
Näytä meille yksikin ihminen, joka ei olisi ollut epärehellinen elämänsä aikana!
valehtelevat, valheen hyväksyttäväksi?
Lahkot ja herätysliikkeet käyttävät valhetta markkinointiargumenttina. Siinäpä valehtelun inhottavin käyttötapa uskonnon yhteydessä.
Valhe ei valkene totuudeksi sillä, että sillä olisi hyvät aikeet.
Valehtelu on yhtä inhottavaa, tehdään se sitten uskonnon, sen vastustamisen tai minkä muun asian edistämisen vuoksi. Ei ole olemassa suurta valhetta, pientä valhetta, oikeaa valhetta ja väärää valhetta. On olemassa vain valhe!
Suurinta valhetta markkinointiargumenttinaan käyttävät juuri ateistit. Sellaista uskontoa, jota he kritisoivat, ei ole olemassakaan muualla kuin ateistin omassa päässä. Sellaista itse luotua uskontoa ja uskomusjärjestelmää on tietenkin helppo arvostella, jonka itse on luonut omassa harhaisessa päässään.
Kristinusko on historian suurin valhe. Kristityt ovat historian suurimpia valehtelijoita. Ei ole ateistien vika jos eräät eivät kestä tätä totuutta.
Täytyy muistaa, että on olemassa sellaisia kristittyjä jotka kunnioittavat ateistien mielipiteitä. Näkevät Jumalan vapaaehtoisesti valittavana vaihtoehtona eikä tuomioita jakelevana majesteettina. Fundamentalistit eivät suinkaan ole mikään enemmistö kristittyjen keskuudessa. Katolilaiset toisaalta mukaan laskettuna fundamentalisteja on iso määrä. Toisaalta tuskin suurin osa katolilaisista on samaa mieltä Paavin konservatiivisten ja ahdamielisten mielipiteiden kanssa.
uskontojen valheita muiden valheilla.
Olisi luullut sinun löytävän parempia vasta-argumentteja.
Hyökkäys on paras puolustus ja tarkoitus pyhittää keinot. Niinhän uskovat ovat kautta aikain sanoneet.
Tilanteessa on yksi hauska puolikin. Fundamentalistit tuntevat sääliä ateisteja kohtaan siksi koska heidän mielestään ateistit menevät kadotukseen. Ateistit tuntevat sääliä fundamentalisteja kohtaan koska karismaattiset pastorit tekevät näistä omia sätkynukkejaan. Pastorit myös huijaavat yksinkertaisilta rahat pois. Fundamentalisti ei siis itsekkään tiedosta ajavansa oman liikkeensä ja pastorinsa asiaa. Fundamentalisti luulee ahdasmielisyydellään ajavansa Jumalan asiaa.
Uskovien tarkoitus olisi ajaa Jumalan asiaa. He kuitenkin omalla kiihkoamisellaan ajavat vain oman seurakuntansa ja pastorinsa asiaa.
Kuten kirjoitin, valhe on aina valhe ja sitä ei voi puolustella! Siksi en puolustele valhetta, vastoin väittämääsi.
Mikä olisi ollut parempi argumentti?
"Suurinta valhetta markkinointiargumenttinaan käyttävät juuri ateistit..."
Sanoinko olevani ateisti? Miksi hyökkäsit ateisteja vastaan, eihän tässä ateismista ollut kyse?
Sanoinko sinun olevan ateisti? En tietääkseni. Ajatus viritti laajempaan pohdintaan.
Tosin pitää nyt sen verran korjata tai täydentää, että en syyllistä koko ateistijoukkoa, vaan niitä, jotka tällaisella valheellisella asenteella herjaavat uskontoa ja uskontoja. Eivät kaikki ateistit tarvitse disinformaatiota katsomuksensa turvaksi, mutta sellaiset eivät kai kirjoitakaan tällaisilla palstoilla.
Koska aloittajan viesti kytki valheen uskontoihin rakennettuna ominaisuutena, oli syytä tarkastella aihetta muitakin maailmankatsomuksia koskettaen. Muutenhan valhe olisi saanut vain jatkua. Siispä mikäli nämä ateistit kehuisivat vain omaa katsomustaan ja sen paremmuutta, asia olisi aivan OK. Mutta kun aloituksesta lähtien ajatuksena on vain valhe ja epärehellisyys, niin on sekin tuotava esiin. Tee joskus vertailu: Lue uskontoja vastustavia kirjoituksia ja erittele ne sellaisiin, jossa on itse muokattu ja sitä arvioiva kuva uskonnoista ja sellaisiin, joissa ateisti perustelee oman katsomuksensa paremmuutta. Huomaat hyvin nopeasti, että ensin mainittuja on karkeasti ottaen on 99% ja viimeksimainittuja 1%. Kysyn, miksi! Onko tiedon esiintuominen hyökkäävää, onko se valhetta vai miksi se herätti agressiosi?
>> Siispä mikäli nämä ateistit kehuisivat vain omaa katsomustaan ja sen paremmuutta, asia olisi aivan OK. >>
Mitenkähän tuo käytännössä toimisi ?
Ateisti on sitä mieltä, että mitään jumalia ei ole. Ei tapahdu ihmetekoja, ei ole kuolematonta sielua.
Ateistin mielestä uskoon perustuvat maailmankatsomukset ovat väärässä ja niiden tueksi esitettyt todisteen pitäisi pystyä tieteellisesti vahvistamaan ennenkuin niihin voisi luottaa.
Uskoville tämä ei kelpaa. Ateistien pitäisi todistaa kaikki väitteensä ja teoriansa tavalla jonka jokainen uskova edellytyksistään riippumatta hyväksyisi, kun taas uskovien argumentteja ei tarvitse todistaa, ne perustuvat sisäiseen varmuuteen, 'tietoon' josta pääsee osalliseksi vasta kun on tullut uskoon.
Niin uskonnot kuin ateismikin ovat kulttuuri-ilmiöitä jotka kuuluvat luonnollisina osina ihmiskunnan lajikehitykseen. Tässä ja nyt ei elämänkatsomusten ristiriitaa voi kukaan ratkaista, mutta aika tulee näyttämään mihin suuntaan kehitys vakaa kallistaa.
Elinkelpoisin malli tulee yleistymään heikompien vaihtoehtojen kustannuksella, siitä tulee kulttuurievoluutio pitämään huolen, kunhan kerkiää.
"Sanoinko sinun olevan ateisti? "
:)
"Ajatus viritti laajempaan pohdintaan. "
Tyyppilliseen uskovaistapaan yrität lakaista peruskysymyksen maton alle.
"Eivät kaikki ateistit tarvitse disinformaatiota katsomuksensa turvaksi..."
Missä kohdin aloituksessa oli disinformaatiota? Sitähän sinun olisi alunperin pitänyt ruotia, eikä ateistien valheelista maailmankuvaa jne...
"Koska aloittajan viesti kytki valheen uskontoihin rakennettuna ominaisuutena, oli syytä tarkastella aihetta muitakin maailmankatsomuksia koskettaen. Muutenhan valhe olisi saanut vain jatkua."
En näe mitään järkeä tuossa. Mikä valhe olisi saanut jatkua? Uskontojen valehtelu?
Pari viimeistä kappaletta ovat hauskoja. Jos jotain kristinuskon suuntausta alkaa arvioimaan kokonaisuutena, sen paikka ei ole keskustelupalstalla. Aiheesta saa helposti kirjan.
Onhan selvä, että kaikissa aatteissa on hyvää ja huonoa. Kokonaisuus tietenkin ratkaisee, mutta on aivan luonnollista arvostella kokonaisuudesta irroitettuja yksityiskohtia.
Uskovaisten mielestä kaikki uskonnon/uskovaisten arvostelu perustuu "disinformaatioon". Jos joku arvostelee Jumalaa siitä, että Raamatussa sanotaan hänen olevan koston jumala, rankaiseva jumala, tuomitseva jumala, niin uskovainen väittää kerkeästi: Jumala on armahtava, laupias ja pitkämielinen. Katso xx:xx- kohta raamatusta. Disinformaatio on uskis-slangissa kaikkea sitä, joka ei sovellu uskovaisen ajatusmaailmaan.
http://youtube.com/watch?v=upM4fe1-4Uo
on harmaa alue, jota voi verrata urheilussa esiintyvään puhtaan- ja doupatun urheilun raja-alueeseen.
Perusluterilaiset ovat turvallisesti harmaan alueen uskon laidalla. Herätysliikkeet, NM:n koivistolaiset taas toisella äärilaidalla.
Helluntailaisissa on joukko, joka suhtautuu varsin myönteisesti amerikkalaiseen karismaattiseen suuntaukseen ja nokialaisiin.
Huvittavaa on, että uskon ja tiedon välinen rajaviiva vedetään aina eri paikkaan määrittelijästä riippuen. Tällöin rajan toiselle puolelle jäävä liikehdintä on ehdottoman tuomittavaa vääräuskoisuutta ja toinen puoli tietenkin mitä puhtainta, "raitista" uskonnollisuutta.
Vaikka ääriuskovaiset ovat mustavalkoisia monessa muussa asiassa, niin uskon ja tiedon raja-alueella sallitaan yllättäen runsaasti harmaan sävyjä. Pääsääntö lienee: valehdella saa, kunhan ei jää kiinni.
on ongelman yleistäminen tyyliin: 'kaikkihan valehtelevat'. Toinen hyväksi havaittu keino on vastapuolen mollaaminen (vaikka siirrytään aloituksen aiheen ulkopuolelle): 'ateistit vasta valehtelevatkin'.
:)
Aloituksessa ei mainittu ateismia. Jos siis joku on sitä mieltä, että ateistit valehtelevat, siitä pitäisi varmaan herättää keskustelu ao. palstalla.
Voivat ateistit valehdellakkin. Uskovaiset vain valehtelevat ateisteja enemmän.
Paavista pahantekijään.
Mutta ei tässä siitä ollut kyse.
tasolle, täsmennän ja kysyn aloitukseen liittyen:
Ensinnäkin. Jumalan olemassaoloa ei pysty uskova todistamaan eikä ateisti kiistämään. Se lienee fakta? Ja todistamisella tarkoitetaan tässä tieteellistä todistamista eikä uskonnollista.
Joten uskova voi väittää, että jumala on olemassa ja ateisti, että ei. Ja kumpikin on yhtä oikeassa tai väärässä.
Mutta entä seuraava kysymys?
Voiko uskova väittää, että rukous parantaa jumalan avulla sairaan? Siis ihan konkreettisesti.
Voiko näin väittää, vaikka uskovat hyvin tietävät asiaa tutkitun tieteellisesti ja perusteellisesti, eikä näyttöä em. parantumisista ole löytynyt?
Olkaa nyt tarkkana, pyydän. Ei tässä ole tarkoitus alkaa luettelemaan toteutuneita ihmeparanemisia. Tarkoitus on selvittää, saako uskova tässä asiassa puhua parempaa tietoa vastaan (=valehdella) vai ei.
Toisin kuin jumala- kysymyksessä, tieteen kanta ihmeparantumisia vastaan on jokseenkin kiistaton. Jankutan nyt vielä: ihmeparantuminen tässä ei tarkoita selittämätöntä parantumista vaan rukouksen voimalla parantumista.
"me" ja "te" mentaliteetti.
"Me" olemme oikeassa ja "te" olette väärässä.