Ateismin alku

Palaan keskusteluun, mistä ateismi sai alkunsa.

Väittäisin että siellä missä on uskoa on epäilyä. On aina ollut.

Varsinainen epäuskon ja epäilyn historia on vielä kirjoittamatta. Sokrates taisi olla ateisti kun ei perustanut kreikkalaisen kaupunkivaltion jumaluuksista. Ateisteja olivat nekin jotka eivät kumartaneet keisari Augustukselle ja hänen seuraajilleen jumalina.

Jeesuksen opetuslapsi Tuomaskin epäili.

Sokea arabirunoilija Syyriasta, al-Ma'arri 1000-luvulla oli hänkin ateisti.

Monet historiat aloittavat tieteellisen ateismin synnyn vasta 1700-luvun lopulle. Paul-Henri Thiry, Holbachin paroni, oli ensimmäisiä julkiateisteja.

http://en.wikipedia.org/wiki/Baron_d'Holbach


Vaikka olemattoman sieluni silmin näen neandertalilaisia skeptikkoja tuhahtelemassa mammutinpyyntiriittejä harjoittavalle heimon poppamiehelle...
11581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei jumala ole luonut ihmistä, ihminen on luonut kaikki jumalat.

Äänestä
  • Ei Ihminen atomia luonut, vaan minkä?

    Äänestä

On totta, että Sokrates ei paljon perustanut Ateenan "virallisista" jumalista. Syynä oli ehkä se, että hänellä oli oma "daeimoninsa"(ei demoni), jonka kanssa hän meditoi usein tuntikausia. Siis Sokrates ei voinut olla ateisti eikä "uskossakaan", koska hänellä oli gnosis(tieto). Sitten kysymys epäilystä. Epäily on aina kuulunut uskoon. Mutta kuuluuko se ateismiin?

Äänestä
  • "Kuuluuko EPÄILY ateismiin?"

    Vastaus:"epäily kuuluu ateismiin".

    Epäily on erittäin tärkeä juuri siksi, ettei hurahdella jatkuvasti joihinkin näihin maailman miljooniin uskontoihin.
    Eikä täysin luoteta sokeasti edes tieteen tekemiin tutkimusten arviointeihin.

    Minä ateistina luotan, että tutkijat pyrkivät rehellisesti arvioimaan tutkimustensa tuloksia ja hekin voivat tehdä virhearvioita.
    Onneksi on meitä kriittisiä ateisteja ja teitä kiihkouskovaisia, jotka nostamme hirvittävän "älämölöön" jos mielestämme "älyttömiä" arvioita on tullut tehdyksi (tutkijoiden taholta").

    "Mielestäni kritiikki on ateistin "uskonto"."(huom.lainausmerkeissä)

    "Epäily on aina kuulunut uskoon".
    Epäileekö uskovainen itseään, raamattuaan, pappejaan, taivaansa olemassaoloa, viinin muutumisa vereksi ja leivän lihaksi, yms, vai mitä epäilet? Uskotko kaiken mitä pappi. saarnassaan sanoo?

    Elikä onko uskovaisilla kritiikkiä uskontojaan kohtaan ja miten niihin suhtaudutaan uskon-veljien ja -sisarien taholta?

    Tämmöistä kritiikkiä tuli mieleeni kirjoituksestasi.

    Muuten: Siis mikä tieto Sokrateella oli??

    Äänestä

  • Eikö uskon pointti juuri ole uskoa, eikä epäillä? Ateismi vaatii ensin kykyä epäillä, ainakin mikäli on lapsesta asti oppinut uskoa vaativan selityksen.

    Epäilyä voidaan pitää kykynä kyseenalaistaa. Ateismi vaatii kykyä kyseenalaistaa joka ikinen yliluonnollinen maailmanselitys - ainakin sellaiset, joihin kuuluu joku jumalolento. Käytännössä kaikki henkiolennot voidaan laskea jumalolennoiksi, mutta määritelmällisesti ateismi ei vielä tee mahdottomaksi esim. ufoihin uskomista.

    Tuo ei sitten tarkoita että ateistit uskovat ufoihin... Selvennykseksi niille, joille looginen päättely tuottaa ongelmia.

    Äänestä

Tässä on yksi idea ateismin alusta, siinä luola-teisti ja luola-ateisti keskustelevat. Luolassa eläisivät vieläkin ilman jatkuvaa ateistista vastavoimaa uskonnoille;

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/cards/i.jpg

Äänestä
  • jolla ensimmäisen ateistin pää hakataan samalle tasolle hartioiden kanssa. Mitäs meni epäilemään meidän Ugalabukala-jumalaa, häh!

    Äänestä

  • sääriluunuija, kirjoitti:

    jolla ensimmäisen ateistin pää hakataan samalle tasolle hartioiden kanssa. Mitäs meni epäilemään meidän Ugalabukala-jumalaa, häh!

    Just, just.

    Sääriluunuijalla ensin, sittemmin Raamatulla...

    Äänestä

En usko että neandertalinihmisellä oli uskontoa tai siihen verrattavaa kulttuuria. Syystä että: vasta nykyihmiselle on syystä tai toisesta kehittynyt luovuus, ja tämäkin vasta, kun fyysisesti meidän kaltaisemme ihmislaji on ollut olemassa jo kymmeniä tuhansia vuosia.

Kaikki aikaisemmat löydöt osoittavat, ettei ihmisillä ole ollut paikallisia kulttuureita, he eivät ole pyrkineet kehittämään esim. työkaluja eteenpäin eivätkä ole käyttäneet aikaa "turhuuksiin" kuten koristeiden tekemiseen. Löydetyt työkalut ovat yksinkertaisia kivityökaluja.

Noin 40 000 vuotta sitten ihmiselle kuitenkin tapahtui jotakin, joka mahdollisti kielen, kulttuurin ja tekniikan kehityksen. Tätä voisi kutsua tietoisuuden synnyksi, siis sillä tavoin kun ihminen on tietoinen itsestään mutta eläin ei ole. Ihminen erottaa nautinnon ja kärsimyksen, sekä osaa tietoisesti kehittää elinympäristöään ja pyrkii ottamaan siitä selvää. Uskoisin, että uskonnot ovat syntyneet juuri tällöin: yhteiskunnan rationaalisimmat yksilöt ovat sen aikaisen tiedon perusteella kehittäneet selityksen maailmasta. Koska tietoa on ollut hyvin vähän, tämä selitys on luonnollisesti ollut jumalallinen.

Mun isä oli sitä mieltä, että luomiskertomus kuvaa juuri tietoisuuden syntyä. Olisiko niin, että ensimmäiset luomiskertomukset on kehitetty juuri tietoisen nykyihmisen synnyn perusteella? Silloinhan ihmiset ovat tavallaan poistuneet paratiisista, ts. lakanneet elämästä päivästä toiseen yhtä tyytyväisinä vallitseviin oloihin.

Uskon myös, että ensimmäiset ateistit ovat olleet niitä, jotka ovat olleet yhteisönsä luovimpia ja rationaalisimpia yksilöitä. He ovat uskaltaneet kyseenalaistaa virallisen totuuden, ja kehittää näkemyksiä eteenpäin. On aika tunnettu fakta että kerettiläisyys edistää tieteen kehitystä 9_9 Moni asia jota oltaisiin ennen pidetty noituutena, paholaisen työnä tai mahdottomuutena, on nykyisin arkipäivää. Tiedon lisääminen ja tieteen kehitys vaatii rohkeutta kyseenalaistaa vanhat selitykset ja nähdä maailma sellaisena kuin se on.

Äänestä
  • Koillis-Irakin Shanidarin arkeologisissa kaivauksissa löytyi kerrostumasta Shanidar 4 hauta, johon oli asetettu kukkia.

    Tämä on ehkä kuuluisin "osoitus" siitä, että ehkä neandertalilaisilla olisi ollut uskoa tuonpuoleiseen elämään.

    Toisaalta jotkut tutkijat sanovat että löydettyjen kukkien kuudesta lajista viisi oli sellaisia joilla saattoi olla luonnonlääkinnällisiä tarkoituksia.

    Haaste tutkijoille: saattoiko kuolevaa nendertalilaista hautaan romanttinen uskovainen vai viimeistä lääkintäyritystä tehnyt neandertalilainen ateistitiedemies!

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


Atte Ateisti kirjoitti:

Palaan keskusteluun, mistä ateismi sai alkunsa.

Väittäisin että siellä missä on uskoa on epäilyä. On aina ollut.

Varsinainen epäuskon ja epäilyn historia on vielä kirjoittamatta. Sokrates taisi olla ateisti kun ei perustanut kreikkalaisen kaupunkivaltion jumaluuksista. Ateisteja olivat nekin jotka eivät kumartaneet keisari Augustukselle ja hänen seuraajilleen jumalina.

Jeesuksen opetuslapsi Tuomaskin epäili.

Sokea arabirunoilija Syyriasta, al-Ma'arri 1000-luvulla oli hänkin ateisti.

Monet historiat aloittavat tieteellisen ateismin synnyn vasta 1700-luvun lopulle. Paul-Henri Thiry, Holbachin paroni, oli ensimmäisiä julkiateisteja.

http://en.wikipedia.org/wiki/Baron_d'Holbach


Vaikka olemattoman sieluni silmin näen neandertalilaisia skeptikkoja tuhahtelemassa mammutinpyyntiriittejä harjoittavalle heimon poppamiehelle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu